-
Kuori kasvisherkkuja Hämeenkadulla
Kuori on yksi uudemmista tulokkaista itäisen Turun ravintolatarjonnassa. Hämeenkadulla on nykyään monta kivaa ravintolaa ja kahvilaa! Yliopisto on lähellä, joten tästä osasta kaupunkia on tullut kivan vilkas ympäristö syömiseen ja kahvilla istumiseen. Mietin juuri Kuorissa istuessani, että pitäisikin tehdä oikein perusteellisempi Hämeenkatukierros ja kirjoittaa juttuja muistakin kadun varrella sijaitevista käymisen arvoisista paikoista. Mutta tänään oli kohteena Kuori. Tarjonta on kasvisruokaa,…
-
Kirjasto keskellä kaupunkia
Mahtaako monikaan enää muistaa, mikä rumilus Turun uuden hienon kirjaston alta purettiin? Eipä sen puoleen, että tarvitsisikaan muistaa sillä uusi upea rakennus lunasti paikkansa niin katukuvassa kuin ihmisten sydämissäkin heti aukeamisensa jälkeen. Ennen sanottiin, että kirkko keskellä kaupunkia, mutta Turussa sen paikan on nyt vallannut kirjasto. Minulle kirjasto on vakio-osoite. Välillä käyn lukaisemassa siellä päivän kotimaisia tai ulkolaisia lehtiä, toisinaan…
-
WAM on turkua ja tarkoittaa museo
Työviikon jälkeen teki mieli tehdä jotain muuta kuin uppoutua nojatuolin pohjalle, joten kun tytär lähti perjantai-illalla leffaan hyppäsin hänen kyytiinsä ja menin keskustaan museohyppelylle siksi aikaa kun hän vietti laatuaikaa Lara Croftin kanssa. Ensin otin suunnaksi WAM’in eli Wäinö Aaltosen museon eli tuttujen kesken Wäiskin. Museoon perjantai-iltana – tähän on tultu! Tämän hullutuksen suurin syyllinen löytyy lompakosta: museokortti on saanut…
-
Juur on juuri kaupungin laidalla
Välillä meillä on auto mukana Tallinnassa, välillä ei. Koska ällä kerralla oli, päätimme käydä testaamassa Ülemisten kaupunginosassa olevan Juur-nimisen ravintolan. Olin nähnyt siitä kuvia, ja Tripadvisor oli antanut suht hyvää palautetta joten ei muuta kuin nokka kohti Tallinnan lentokentän suuntaa ja Juur’ta.
-
Pikakäynti Sveta barissa
Sveta kuuluu juuri siihen sarjaan paikkoja, joiden takia pidän Tallinnasta niin paljon! Se on outo, kiinnostava, erilainen, jotain jonkalaista en ole ennen nähnyt. Miten siihen kaupunkiin mahtuukin niin paljon juuri tuollaisia hullunhauskoja paikkoa!
-
St Vitus ei ole sieltä mistä saattaisi ensi lukemalta päätellä
Pienoinen ihme, että en ollut törmännyt tähän superviihtyisän näköiseen Telliskiven paikkaan ennen. St Vitus on kaikkea sitä mistä pidän: persoonallinen ja vähän hullunkurinen sisustus, valtavat juomavalikoimat, tarjolla muutakin kuin juomaa eli tietysti ruokaa sekä ystävällinen palvelu. Kun siis menin ensimmäistä kertaa sisään olin saman tien myyty.
-
Neukku-kohvik Balti Jaama turgin ja Telliskiven tuntumassa
Olen aloittanut mission löytää mahdollisimman monta vielä jäljellä olevaa perinteistä neuvostohenkistä kahvilaa, ravintolaa ja muuta näkemisen ja kokemisen arvoista paikkaa. Tämä on niistä ensimmäinen. Kylteissä lukee vain Kohvik, joten en tiedä onko sillä oikeaa nimeäkin. Itse kutsun sitä raitakohvikiksi (kohvik tarkoittaa kahvilaa) ilmeisestä syystä.
-
Balti Jaam -torin italialaisia herkkuja
Balti Jaam -rautatieaseman kyljessä on yksi ehdottomia suosikkipaikkojani Tallinnassa: Balti Jaam turg eli tori. Paikkaa kutsutaan toriksi, koska samalla paikalla oli tori ennen tämän uuden keitaan rakentamista. Ihan oikein että mainion paikan nimeä ei vaihdettu. Mutta mikään muu ei sitten olekaan ennallaan!
-
Uusi Tallinna-tuttavuus Valhalla
Mainiolta Balti Jaamin torin alueelta löysin puolivahingossa kivan näköisen sisustus- ja lahjatavarakaupan nimeltä Valhalla. Olipa kiva löytö vanhojen shoppailu-tuttavuuksien rinnalle. Ihana uudistuva Tallinna! Valhalla on tuore design-merkki, jonka tavaroita myy myös mm. Kaubamaja ja Tallinnan Stockmann. Vain tästä liikkeestä löytyy koko valikoima. Kantavana ideana on käyttää Viron luonnosta otettuja graafisia valokuvia tuotteiden tekstuurina. Valikoimissa oli astiapyyhkeitä, patalappuja ja -kintaita, tuoksukynttilöitä,…
-
Kävelyretken kohteena Toompea
Toompea on hassu paikka. Kesällä se on niin täynnä turisteja, että sinne ei juuri kiinnosta kivuta, mutta vilkkaimman turistikauden ulkopuolella se onkin oikein kiinnostava kohde! Meidän ”kesämökki” on ihan mäen juurella, joten kävely ylämäkeä ei vie kuin pari minuuttia.



























