Viimsin ulkoilmamuseo
Kaupunginosat,  Kävelyt,  Museo,  Nähtävyys,  Päiväretki

Viimsi: rantaloma pienen bussimatkan päässä

Viimsi on helpon bussimatkan päässä, mutta oman minirantalomani tein kävellen! Olin nimittäin vuokrannut pariksi yöksi pikkuriikkisen mökin Viimsi’n rannalta läheltä NOA-ravintolaa. Lähdin sieltä reppu selässä kamera ladattuna kävelemään rantaviivaa myöten pohjoiseen, kohti Haabneemen hiekkarantaa ja vielä vähän sen pohjoispuolella olevaa ulkoilmamuseota.

Ihan joka paikassa en pystynyt kulkemaan meren rantaa, sillä väliin mahtui tunnelmallisen rannassa kulkeen kävelytien lisäksi myös teollisuus- ja satama-alueita. Autotien varressakin kulki onneksi koko ajan kävely- ja pyörätie. Matka taittui mukavasti aurigosta ja merituulesta nauttien tienvarsien kukkaloistoa ihaillen.

Viimsi’n ulkoilmamuseo: mitkä maisemat!

Reilun neljän kilometrin kävelyn päätepiste oli meren rannassa oleva ulkoilmamuseo. Tai no… itse asiassa sen vieressä olevan Paat-ravintolan terassi. Kyllä maistuu muuten kylmä olut taivaalliselta hikisen kävelyn päälle! Söin siellä myös lounaan.

Ravintola Paat Viimsissä
Lammas ravintola Paatin pihalla
Viimsin ulkoilmamuseon ranta
Viimsin ulkoilmamuseon rakennus
Viimsin ulkoilmamuseo
Ihanat kukat ulkoilmamuseossa Tallinnassa
Viimsin ulkoilmamuseo
Viimsin ulkoilmamuseon rakennus

Viimsin Paat ravintolaa on mukava suositella niin merinäköalan kuin suhteellisen edullisten hintojenkin takia. Paljon kehutussa NOAssa on myös upeat maisemat, mutta hinnat aika tavalla kovemmat. Se on tietysti myös tyyliltään enemmän fine diningia, joten Paat sopii sille joka hakee tavallisempaa syötävää, ja haluaa murkinansa edullisemmin. Juuri se setti kelpasi minulle tällä kerralla mainiosti.

Lounaan jälkeen museolle – se on nimittäin aivan Paat’in vieressä. Ovi oli lukossa, mutta soitto siinä näkyvään puhelinnumeroon kiidätti sitä avaamaan ja lippua myymään ystävällisen nuoren miehen.

Ravintola Paat Viimsissä
Aitta ulkoilmamuseossa Tallinnan lähellä
Viimsin ulkoilmamuseon rakennus
Viimsi ulkoilmamuseo sisäkuvaa
Viimsin ulkoilmamuseo
Viimsi ulkoilmamuseo sisäkuvaa

Sain viettää täydellisen yksityistilaisuuden museon kauniilla alueella: kiersin alueen vanhoja taloja ja välillä istuskelin kauniilla kivirannalla nauttimassa rauhasta ja maisemista. Kolmen euron sisäänpääsymaksulla mahtava diili! Kassan pojan mukaan välillä museolla on kyllä ihan kunnolla porukkaakin, mutta tämä iltapäivän visiitti jatkuin loppuun saakka yksityistilaisuutena.

Alueen vieressä on muuten lauantaisin myös tori. Olen kerran osunut paikalle, ja ostanut sieltä lähes pilkkahintaan tyrnimarjoja.

Museon osoite: Rohuneeme tee 53a, Pringi küla, Viimsi

Nettisivut: rannarahvamuuseum.ee/en

Avoinna: joka päivä kello 10–19

Viimsin ulkoilmamuseon ranta
Rasiat Viimsin ulkoilmamuseossa
Viimsin ulkoilmamuseon rakennus
Kiviranta Viimsin ulkoilmamuseossa
Viimsi ulkoilmamuseo sisäkuvaa
Pärekatto ja hirsiseinä Viimsi ulkoilmamuseossa
Viimsi ulkoilmamuseo sisäkuvaa
Avomeri VIimsin etupuolella
Viimsi ulkoilmamuseo sisäkuvaa
Viimsin ulkoilmamuseon ranta

Paluumatkalla pizzahetki upeassa OKO-ravintolassa

Saatuani ulkoilmamuseosta tarpeekseni lähdin talsimaan samaa reittiä takaisin vuokramökilleni. Matkan upein osa oli kävely Haabneemen hiekkarannan vesirajassa. Se on upea leveä ja matala hiekkaranta, joka aurinkoisena päivänä näytti olevan paikallisten suosiossa.

Rannan helmi on OKO-ravintola, jossa kävin herkuttelemassa pizzan ja lasin kylmää Sauvingon Blancia (juu, se on herkkuani. Olisin varmaan alkoholisti, jos joisin sitä niin paljon ja usein kuin tekee mieli).

OKO on huikean tyylikäs, ja pizza niin hyvää, että paikka meni heittäen Tallinnan parhaat pizzat -listalleni. Tuona rantalomapäivänäni muu asiakaskunta näytti olevan enimmäkseen paikallisia: pariskuntia ja perhekuntia tyylikkäissä kesävaatteissaan. Itse olin täysin räjähtänyt päivän tuulessa ja auringossa kävelemisen jälkeen, joten erotuin koomisella tavalla joukosta. Mutta sehän ei haittaa mitään, kun edessä on herkullinen pizza ja lasissa Sauvignon blancia!

Osoite: Kesk tee 27, Haabneeme alev, Viimsi

Nettisivut: okoresto.ee/fi/

Aukioloajat:
Su–to 12–23
Pe–la 12–24

2. kerros:
Ma–pe klo 17 alkaen
La–su klo 12 alkaen

Ota Sooloiluja-sivuston suositut listat Tallinnan-matkan suunnittelun avuksi

Olen kesännyt suurimman osan suosikkipaikoistani listoiksi, joiden avulla sinäkin onnistunut erottelemaan jyvät akanoista ja herkkukeitaat turistirysistä. Tässä muutamia suosituimpia:

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *