kommunismin uhrien muistomerkki Tallinnassa
Kävelyt,  Kulttuuri,  Matkailu,  Museo,  Pikavisiitit,  Tallinna

Retki kommunismin uhrien muistomerkille

Tällä viikolla (25.3.) vietettiin Virossa maaliskuun kyyditysten 70. muistojuhlaa, joten on sopiva hetki viimein kaivaa kamerasta kuvat retkestä, jonka tein viime vuonna kommunismin uhrien muistomerkille.

Kommunismin uhrien muistomerkin nimi kertoo, miksi se on pystytetty. Viro menetti neuvostomiehittäjän terrorin seurauksena viidenneksen hieman yli miljoonasta asukkaastaan. Teoksen tarkoitus on muistuttaa meitä siitä miten hauras vapaus ja ihmiselämä on. Se onnistui tehtävässään ainakin minun kohdallani: jouduin pyyhkimään kyyneliä useampaankin otteeseen, vaikka en pidä itseäni mitenkään herkästi liikuttuvana tyyppinä.

Kommunismin uhrien muistomerkki Marjamäessä tallinnassa
Kommunismin uhrien muistomerkin sisäänmeno
Kommunismin uhrien muistomerkki
Kukkia marjamäen muistomerkillä
Muistomerkki kommunismin uhreille tallinnassa
Kynttilä palaa kommunismin uhreille

Kommunismin uhrien muistomerkin symboliikka puhuttelee

Kommunismin uhrien muistomerkin ajatus avautuu kävijälle nopeasti. Vihreään rinteeseen on uurrettu syvä musta sola. Ylhäällä näkyy taivas, mutta ulospääsyä ei ole. Kaukana pitkän matkan lopussa siintää ulospääsy. Symboliikka on sykähdyttävä. Onko tuo ulospääsy hirmuvallan loppuminen vai kuolema?

Muistomerkki on kaksiosainen, ja tämä sola on sen ensimmäinen osa: matka. Kukin tekee nyt tuon matkan tulkiten sen symboliikkaa omalla tavallaan. Omat ajatukseni piirsivät kuvan siitä, miten tiedät auringon paistavan, mutta kummallakin puolellasi nousevien muurien olevan niin ylitsepääsemättömiä, että pääsyä päivänpaisteeseen, lämpöön ja vihreyteen ei ole.

Sola on rakennettu rinteeseen niin, että kävellessäsi sitä eteenpäin seinät ympärilläsi madaltuvat askel askeleelta, ja lopussa siintävä vehreys ja valo alkavat näyttäytyä selkeämmin. Kun käännyt ympäri, takanasi siintää meri ja vanhakaupunki. Symboliikkaa siinäkin – ikuinen meri ja historia ovat takanasi, edessä jotain, joka toivottavasti on parempaa ja valoisampaa kuin synkässä solassa kulkeminen. Matka jatkuu.

kommunismin uhrien muistomerkki piritan tien varrella tallinnassa
Meren rannassa tallinnassa oleva kommunismin uhrien muistomerkki
Ihmiset jättävät kukkia kommunismin uhrien muistomerkille tallinnassa
Jylhä kommunismin uhrien muistomerkki virossa

Nenäliinoille voi olla käyttöä 

Huomaan pyyhkiväni kyyneliä useampaankin otteeseen. Erityisesti kosketti virolaisten perhekuntien näkeminen. Samaan aikaan kanssani muistomerkillä kulki useampikin perhe, jossa oli kolme tai neljäkin sukupolvea. Perheen pienimmät painelivat menemään pitkää ramppia myöten nauttien ylä- tai alamäen vauhdista iäkkäimpien kulkiessa vaivalloisestikin kävelykepin tai jopa rollaattorin tukemana. Nämä ikäihmiset ovat voineet kokea henkilökohtaisesti ne ajat, joiden muistoksi tämä koskettava maamerkki on rakennettu. Tulevat polvet eivät toivottavasti koskaan joudu kokemaan mitään vastaavaa.

Muistomerkin seinät ovat täynnä nimiä. Nimiä, nimiä, nimiä… lisää nimiä. Kaikkien noiden nimien takana on ihmisiä, joilta kommunistinen hirmuvalta on vienyt hengen. Tavalla tai toisella. En pysty enkä halua edes ajatella, mitä ne kaikki tavat ovat olleet.

Nimiä kommunismin uhrien muistomerkillä
kommunismin uhrien muistomerkki tallinnan lähellä
kynttilä kommunismin uhreille
Neilikoita sorron uhreille marjamäessä
Kolme sukupolvea kommunismin uhrien muistomerkillä

Vihdoin matka päättyy vihreään laaksoon: kotiin

Kun olet viimein tullut solan – eli matkan – päähän, avautuu edessä muistomerkin toinen osa: kotipuutarha. Puutarhasta tuli mieleeni Astrid Lindgrenin kirjan Veljeni, Leijonamieli Kirsikkalaakso. Kävin muistomerkillä syksyllä, joten en tiedä olivatko puut kirsikkapuita, mutta tunnelma on sama: täällä asiat ovat hyvin ja kansa saa elää vapaasti.

Kommunismin uhrien muistomerkin ulkoseinässä on Kirke Kangro -nimisen taiteilijan metalliin valettuja mehiläisiä. Tuhansia – tai siltä se ainakin vaikuttaa. Ne kuvaavat virolaisia kotiin palaavina mehiläisiä runoilija Juhan Liivin runon hengessä ”Ta lendab mesipuu poole” (Ne lentävät kohti mehiläispesää).

Kotipuutarhassa on myös kivipaasia, joissa lukee kaikkien niiden paikkojen nimet, joissa hirmuteot tapahtuivat. Ne seisovat jykevästi maassa auttaen meitä kaikkia muistamaan synkän historian, jotta se ei ikinä enää pääsisi toistumaan.

Kommunismin uhrien muistomerkin osat matka ja kotipuutarha
Muistomerkin osa kotipuutarha
Kirke Kangron teos
Taiteilja Kirke Kangro
kommunismin uhrien muistomerkki tallinnan marjamäessä
Kommunismin uhrien muistomerkki tallinnassa
Kotipuutarha ja matka ovat muistomerkin osat tallinnan marjamäessä

Miten kommunismin uhrien muistomerkille pääsee?

Itse olin liikenteessä autolla, joten muistomerkille pääseminen oli helppo homma. Parkkipaikka on suoraan Piritan tien varressa Marjamäen kohdalla. Google-kartalla muistomerkki on tässä kohdassa.

Matkaa Virukeskukselta on noin neljä kilometriä, joten Bolt (entinen Taxify) –kyyti tuskin maksaa kovin montaa euroa. Paikalle pääsee toki myös bussilla, mm. linjat 1A, 5, 8 ja 34A vievät kohteeseen.

Kivipaasi kotipuutarhassa
Kommunismin uhrien muistomerkki
Kirke Kangron teos tallinnan marjamäessä

Muuta nähtävää saman aiheen äärellä

Jos Neuvostoliiton miehityksen aika kiinnostaa, suosittelen lämpimästi virailua Tallinnan keskustassa olevaan Vabamus-museoon. Siellä on havainnollisella ja koskettavalla tavalla kerrottu kaikesta siitä, mitä tuo totalitaarinen järjestelmä tarkoitti yksittäisille ihmisille. Lue juttu täällä blogissani, ja käy tutustumassa museoon, mikäli tuo ajanjakso Viron historiassa kiinnostaa.

Kaikki parhaat Tallinnavinkit 

Haluatko saada Tallinnan reissustasi enemmän irti? Olen laatinut työkalupakin, jonka avulla löydät kiinnostavaa nähtävää ja tehtävää. 

muistomerkin osa kotipuutarha

2 Comments

    • Henna Mikkilä

      Kiitos Kathe! On kyllä vaikuttava muistomerkki. Sen symboliikka todella puhuttelee, ja kun solaa kävellessä näkee virolaisia perhekuntia vauvasta vaariin, tajuaa konkreettisesti miten erilaisessa realismissa me olemmekaan saaneet elää. Usein mietin juuri siltä kannalta, miten itse pääsin lähtemään Kaliforniaan vuonna -87… tuosta vaan. Pakkasin kassin ja lähdin. Saman ikäisellä virolaisella elämä ja mahdollisuudet ovat olleet kovin erilaisia.

Kommentoi mielellään!