Pohjala tap room on panimoravintola Tallinnassa
Baarit,  Ravintolat,  Tallinna

Pohjala tap room on panimo, ravintola, kauppa – ja vielä saunakin!

Ihanan Shishi-sisustuskaupan viereen on saatu miesparkki! Mikäs sen näppärämpää, kuin että miesväki (tai muuten vaan enemmän oluesta kuin sisustuksesta innostuneet seurueen jäsenet) voi paikoittaa panimoravintolaan odottelemaan kaikessa rauhassa. Pohjala tap room on oluenystävän leikkihuone, jonka viihtyisään saliin voi asettautua siksi ajaksi kun naisväki saa viipyä kiirettä pitämättä sisustuskaupoilla!

Kävimme Pohjalassa pari kertaa vuodenvaihteen molemmin puolin, sillä ensimmäisellä visiitillä unohdin kameran akun asunnolle. Miten onnistunkin aina välillä hölmoilemään saman asian kanssa, vaikka kamera kulkee mukana lähes aina!

Paikka ei ainakaan suoralta kädeltä päässyt Tallinnan parhaat ravintolat -listalleni, mutta kokonaisuus oli kuitenkin niin positiivinen, että suosittelen ilman muuta retkeä tähän Noblessnerin alueen uuteen tulokkaaseen.

Pohjala tap room panimoravintola tallinnassa
Pohjala tap room on uusi panimoravintola Tallinnassa
Pohjola tap room speakeasy ravintolan seuraaja tallinnassa
Pohjala tap room panimoravintolan aula tallinnassa
Pohjala tap room panimoravintola on tehty vanhaan teollisuushalliin
Pohjala tap room panimoravintola tallinnan noblessnerissa
Pohjala panimon tap room Tallinnassa

Ensivaikutelma lupaa paljon: Pohjala tap room näyttää kutsuvalta!

Astuessamme sisään purevan kylmästä talviviimasta ensimmäisenä silmiin osuu sisääntuloaulan kiinnostavat materiaalit. Panimo on rakennettu surkeaan kuntoon ajautuneeseen neukkuaikaiseen teollisuushalliin. Vanhoja kerrostumia ei ole yritettykään peittää, vaan esiin on jätetty kiinnostavalla tavalla mm. rosoista seinäpintaa ja alkuperäisen näköistä laattalattiaa.

Aulassa on myös pieni myymälä, joka myy Pohjala-panimon pullotettuja tuotteita, vaatteita ja muuta pientä matkamuistotyyppistä tavaraa. Jätämme kuitenkin tällä kerralla ostokset tekemättä ja suuntaamme yläkertaan, jossa Pohjala tap room sijaitsee. Sinne pääsee heikkojalkainen tai mukavuudenhaluinen hissillä, tai vaihtoehtoisesti pitkin tyylikkään näköisiä portaita.

Myös portaikossa uuden ja vanhan yhdistelmä ihastuttaa. Kattoon on jätetty jylhän näköisiä rautapalkkeja, ja porraskäytävässä on joku hienon näköinen vanha työkone. Uusissa rakenteissa on kiinnostavan näköistä betonipintaa, puuta, lasia ja metallia.

Pohjala tap room Tallinnan noblessnerin alueella
Pohjala panimoravintola tallinna

Ja sitten itse asiaan: ruokaa ja juomaa!

Yläkerran tap room eli panimoravintola avautuu sunnuntain aamiaisen aikaan kutsuvan avarana ja valoisana. Suurten ikkunoiden läpi tulee sisään päivänvaloa, baaritiskin ja pöytien yläpuolella on leikkisän näköinen rykelmä valaisimia hämähäkkimäisine johtovirityksineen.

Pitkällä sivuseinällä olevien toisten ikkunoiden takaa avautuu näkymä panimosaliin. Panimosalissa kaikki hohtaa uutuuttaan: yleisilme on puhdas, valkoinen ja täräksinen.

Salin takaosassa on avokeittiö, jossa näyttää puuhailevan iso joukko väkeä. Myös salissa ja baaritiskillä tuntuu riittävän henkilökuntaa. Palvelu vaikutti ehkä vähän haparoivalta ja ajoittain myös hymyttömältä, mutta päätin laittaa sen alkukankeuden piikkiin, enkä tuomitse paikkaa vielä ensimmäisten käyntien perusteella.

Pohjala tap room panimoravintola tallinnassa
Hanaoluita pohjala tap roomissa tallinnassa
Pohjala tap room tallinnassa tarjoaa ruokaa ja olutta
Pohjala panimo tallinnassa noblessnerissa

Aivan ensimmäisellä visiitillämme pääsimme herkuttelemaan joka sunnuntai tarjolla olevalta ”breakfast all day” -listalta. Pohjala tap room’in aamiainen oli oikein autenttisen oloinen amerikkalainen diner-elämys. Erityisen maukas oli hash browns eli jonkinmoinen pyttipannu, jossa perunoiden lisäksi oli pitkään kypsytettyä lihaa.

Pöytään kannettiin hauska setti maustekastikkeita, joita ruokailija sai trööttäillä annoksensa viereen oman makunsa mukaan.

Jaettuamme ensin hash browns -annoksen jatkoimme samalla linjalla jakaen myös Amerikan pannukakut, jotka nekin olivat ihan suhteellisen aidon oloiset ja oikeinkin maukkaat. Mieli olisi tehnyt myös paikan päällä valmistettuja donitseja, mutta päätimme pidättäytyä ja jättää niiden testaamisen seuraavaan kertaan.

Koska olin ensimmäisellä käynnillä onnistunut jättämään kameran akun asunnolle, päätimme tehdä Pohjala tap room’iin toisenkin vierailun – siten, että kuvausvälineistökin olisi käyttökunnossa! Toisella kerralla söimme normaalilta listalta, sillä aamiaislista on tarjolla vain sunnuntaisin.

Pohjala tap room ruokalista
pohjala tap room panimoravintolan meat platter
Pohjala tap room ravintola ja panimo
Baarit tallinnassa: Pohjala tap room
Olutta pohjala panimoravintolassa
Pohjala taproom panimoravintola
Pohjala panimoravintolan valikoima

Jälkimmäisellä käynnillämme emme olleet kauhean nälkäisiä, joten päädyimme taas jakamaan annokset. Otimme kolmen lihan lautasen ja muutamia lisukkeita, ja jaoimme ne taas kahteen pekkaan – pientä perheen sisäistä söpöilyä tämä homma. Annos oli ihan kelvollinen, osin oikeinkin maukas, mutta mitä barbeque-osaamiseen tulee, niin meidän mielestämme OneSixty Telliskiven alueella vie kyllä voiton tässä sarjassa.

No entä se olut? Kyseessä kai kuitenkin on panimoravintola!

Pakko myöntää, että oluen maistelu jäi kummallakin käynnillä vähän ohueksi: ensimmäisellä kerralla kun oltiin aamiaisella, ja toisella visiitillä oli auto matkassa mukana. Mutta ihan kuivin suin en kuitenkaan lähde panimoravintolaa arvioimaan. Kun aamiainen oli syöty kääntyi kello iltapäivän puolelle, ja silloin katsoimme asialliseksi ottaa viiden eri olutlaadun maistelulankullisen testiin. Maistoimme kolmea stoutia ja paria IPAa, ja pidimme kyllä maistamistamme.

Jätän kuitenkin oluiden tarkemman arvioinnin asiaa paremmin tunteville. Kerro siis ihmeessä, jos olet pistäytynyt Pohjalan tap room panimoravintolassa, tai maistanut muuten Pohjalan oluita.

Kuulin jälkikäteen, että Pohjalan olutravintolan yhteydessä on myös tilaussauna! Joku Tallinnatärpit Facebook-ryhmässä kertoi heti tuoreeltaan käyneensä testaamassa paikan löylyt ja todenneensa ne oikein pehmeiksi ja hyviksi. Siinäpä siis kelpo vinkkiä vaikka jollekin vähän isommalle seurueelle: ensin saunaan ja sitten jälkihikeä poistamaan olutvalikoimaan ääreen.

Pohjala tap room panimo ja ravintola tallinna
Pohjala tap room panimoravintola
Pohjala tap room panimoravintolan hyvät kastikkeet
Pohjala tap room panimoravintola

Mitä seuraavaksi? 

Tutustu kaikkeen, mitä Sooloiluja-blogi voi sinulle tarjota! Tämä on paras sivusto saada enemmän irti Tallinnan matkastasi. Varmista että pysyt mukana:

Kiitos että olet mukana.

Pohjala taproom eli panimo ravintola tallinnassa

3 Comments

  • Timo

    Ohhoh, onpa hienoja kuvia! Olen itsekin käynyt ja tykkäsin kovasti, mutta olet kyllä saanut vangittua kuviisi hienon tunnelman. Mäkin söin tuon mainitsemasi hash brown -annoksen, todella hyvää oli. Kiva blogi sulla muutenkin.

    • Henna Mikkilä

      Voi kiitos Timo! Tämä oli kyllä tosi valokuvauksellinen paikka, kuten koko Noblessnerin alue muutenkin. Mulle jäi kyllä suoraan sanoen pienoinen himo noihin hash brown -perunoihin… pitäisi päästä joku sunnuntai taas uudestaan herkuttelemaan. Hauska konsepti tuo koko päivän aamiainen sunnuntaisin!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *