-
Kurze keittelee dagestanilaista ruokaa Koplikadulla
Hienoissa ja trendikkäissäkin ravintoloissa on tietysti mukava käydä. Tallinnaan tupsahtelee uusia kiinnostavia paikkoja tasaiseen tahtiin, ja trendiaallon harjalla on tietysti kiinnostavaa käydä niitä testailemassa. Noblessneriin aukesi Lore bistro ja japanilainen Kampai, Telliskiveen Fotografiskan ravintola – hienoja ja trendikkäitä uutuuspaikkoja kaikki. Mistä kuitenkin pidän Tallinnassa yli kaiken ovat sellaiset ruokapaikat, joita kutsun häröiksi. Tähän kategoriaan solahtaa dagestanilaisravintola Kurze, jonka löysin viimeisimmällä…
-
Kellarikierros ja 100 Õllekoht
Vasta illalla tajusin, että olimme tehneet sinä päivänä todellisen kellarien kierroksen! Mikäs sen parempaa ohjelmaa, sillä kyseinen lauantai oli niin tuulinen ja sateinen, että Vanhankaupungin kellarit olivat täydellisiä paikkoja sen viettämiseen. Kun päivän saldona oli vielä muutaman itselleni uuden paikan löytäminen, niin sade ei lopulta haitannut ollenkaan! Suorastaan päin vastoin: se oli hyvä tekosyy siirtyä yhdestä kellarista toiseen. Joistain löytämistäni…
-
Saanko esitellä: hurmaava leipuri François
Tallinnan matkoillani olen kohdannut paljon mukavia paikallisia ihmisiä – tavallisia kadunkulkijoitakin, mutta varsinkin yrittäjiä. Virolaisia moititaan samaan tapaan kuin suomalaisiakin sisäänpäin kääntyneiksi ja juroiksikin, mutta uskallan olla eri mieltä: tallinnalaisethan saa helpolla houkuteltua rupattelemaan, ja juttua riittää! Sain idean, että voisin esitellä lukijoilleni muutamia hyviä tyyppejä, joita olen reissuillani kohdannut. Ajatukseni on kertoa ennen kaikkea heidän tarinansa, ja ehkä myös…
-
Pelgupaik: pieni paikka, isot maut!
Kirjoittaessani pitkää juttua Tallinnan vegaaniravintoloista tein perusteellista salapoliisityötä saadakseni varmasti kaikki hyvät paikat mukaan. Kyselin paikallisten Facebook-ryhmissä, goolailin ja kiertelin itse testailemassa. Yhdellä tällaisella testiretkelläni tekemäni superpositiivinen löytö oli Pelgupaik-niminen pikkuriikkinen katukeittiö. Pähkinänkuoreen laitettuna se on pieni paikka jolla on suuri sydän, mutta jatka lukemista – kerron lisää. Pelgupaik ei ulkomuodolla koreile Pelgupaik on vilkkaiden Telliskivi- ja Ristikukatujen risteyksessä Pelgulinnan Comarket-kaupan…
-
Viihtyisä vahinkolöytö Kuusk hernesto
Tallinnan reissuni ovat usein melkoista lompsimista paikasta toiseen. Toisinaan seuraan selkeää päiväohjelmaa, toisinaan taas haahuilen ilman suurempaa päämäärää. Joskus näillä satunnaisilla vaelteluillani törmään vahingossa ja suunnittelematta johonkin mukavaksi osoittautuvaan kauppaan, ravintolaan tai kahvilaan. Kahvila Kuusk hernesto jos joku oli juuri sellainen tapaus! Kuusk hernesto on muotikadun naapurissa Viime kesänä yhden tällaisen haahuiluretkeni kohteena oli Baltmanin muotikatu. Tiedätkö mikä se on?…
-
Tuoksuva suklaa- ja kahvikeidas Kehrwieder
Vanhassakaupungissa on edelleen paikkoja, joiden ohi saatan kävellä jopa useampia kertoja päivässä Tallinnassa ollessani, mutta joihin ei tule koskaan poikettua sisään. Tai vielä pahempaa: niihin ei edes kiinnitä enää huomiota, kun silmä on niin tottunut niiden olemassaoloon. Meripihkakauppa tuolla ja pellavamyymälä täällä… Samaan kastiin kuului Kehrwieder kahvinpaahtimo, kunnes yhtenä päivänä päätin ohi pyyhältämisen sijaan tarttua ovenkahvaan. Oven takaa löysin hurmaavan…
-
Kadriorgin stadion on tuntematon arkkitehtuurihelmi
Viime syksyn Valo kulkee -festivaalien aikaan olin ottanut pariksi yöksi Airbnb-asunnon Kadriorgin suunnalta, jotta ei tarvinnut tehdä pitkää matkaa majapaikalle pyörittyäni illan ja yön tunteja upeasti valaistussa Kadriorgin puistossa. Koska majoituin poikkeuksellisesti sillä puolella kaupunkia, päätin tutustua päiväsaikaankin Kadriorgin alueeseen vähän perusteellisemmin. Sillä reissulla tein itselleni uuden löydön: Kadriorgin stadion ja sen upea katsomo. Tuon reissun innoittamana kokosin pienen Kadriorg-oppaankin…
-
Tiesitkö tätä: oopperatalossa on myös ravintola!
Saimme nauttia hienoista hetkistä menneenä talvena Tallinnassa! Vai miltä kuulostaa kävellä ulkotulien loimottaessa ravintolaan, syödä siellä upea illallinen ja astua sitten tyylikkäästi sisäkengissä oopperaan nauttimaan Wagnerin jyhkeistä sävelistä? Kaikkea tätä ja paljon muuta koimme ravintolassa nimeltä Estonia, joka on Viron kansallisoopperan oma ravintola! Ja parasta kaikessa, että tämä luksus ei kuitenkaan kevennä lompakkoa kohtuuttomasti. Estonia: vanhan ajan charmia oopperatalon ja konserttisalin…
-
Laulavaa vallankumousta Vapaudenaukion laidalla
Tallinna onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen. Miten on mahdollista, että Vapaudenaukion laidalla piilottelee museo, joka oli jäänyt minulta huomaamatta? Käyn kaupungissa sentään melkoisen usein, ja reissuillani koluan nähtävyyksiä tiheällä kammalla ja tiukalla tahdilla. Vaan niin kävi, että Kansanrintaman museo oli onnistunut välttämään kampani. Osunko oikeaan väittäessäni, että sinäkään et ole käynyt siellä – tai ehkä edes kuullut siitä? Mikä ihmeen Kansanrintaman…
-
Tunnetuin suomalainen Tallinnassa juuri nyt: Tom of Finland
Jäikö Tallinnan Fotografiskan Tom of Finland -näyttely näkemättä? Ei hätää! Lue eteenpäin – lupaan hyviä uutisia! Fotografiskan avaaminen Tallinnaan oli yksi viime vuoden isoimpia juttuja. Fotografiska on kerännyt ystäviä jo 10 vuoden ajan Tukholmassa, jossa se oli ehtinyt tulla tutuksi monelle suomalaisellekin. Olikin mahtavan positiivinen yllätys kuulla viime keväänä, että pidetty valokeskus avaisi toimipisteen Telliskiven sydämeen! Se lunasti nopeasti paikkansa Tallinnan…




























