Laulavaa vallankumousta Vapaudenaukion laidalla
Tallinna onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen. Miten on mahdollista, että Vapaudenaukion laidalla piilottelee museo, joka oli jäänyt minulta huomaamatta? Käyn kaupungissa sentään melkoisen usein, ja reissuillani koluan nähtävyyksiä tiheällä kammalla ja tiukalla tahdilla. Vaan niin kävi, että Kansanrintaman museo oli onnistunut välttämään kampani. Osunko oikeaan väittäessäni, että sinäkään et ole käynyt siellä – tai ehkä edes kuullut siitä?
Mikä ihmeen Kansanrintaman museo?
Viro lauloi itsensä vapaaksi miehittäjän vallasta 1980-luvun lopulla. Neuvostoliitossa oli käynnissä perestroikan ja glasnostin aika, ja niiden myötä myös Virossa oli herännyt haaveita lisätä itsemääräämisoikeutta.
Kansanrintama oli liike, jolla oli avainrooli Viron itsenäisyyden palauttamisessa vuonna 1991. Tämä puolivahingossa löytämäni museo kertoo kiinnostavasti ja havainnollisesti kansanrintaman perustamisesta, vuoden 1988 valtavankokoisista laulujuhlista, Baltian ihmisketjusta ja monista muista itsenäistymiseen johtaneista vaiheista, joista kaikista en ollut kuullutkaan!
Eikä maksa mitään!
Kansanrintaman museo piilottelee Vapaudenaukion Kaarli Puiesteen puolella olevassa ”montussa”. Sillä on kyllä suuret ikkunat, mutta on sen verran piilossa betonilipan alla, että jää helposti huomaamatta.
Olin kyllä puolella silmällä noteerannut, että joku näyttely tuossa tilassa on, mutta kävellyt kymmeniä kertoja ohi sen enempää asiaan perehtymättä. Yhtenä sateisena päivänä päädyin kuitenkin kävelemään sisään, kun kurja ilma ei innostanut ulkona seikkailuun.
Vastassa oli kaksi iäkästä rouvaa – toinen tiskin takaa, ja toinen mopin varressa luuttuamassa näyttelytilaa. He näyttävät lähes hämmästyneeltä tupsahtaessani sisään. Täällä ei taida käydä usein vieraita! Yhteistä kieltä ei löydy, mutta saan ystävällisen rouvan vironkielestä sen verran selvää, että ymmärrän pitää lompakon kassissa: sisäänpääsy ei maksa mitään.
Museo on pieni, joten aikaa ei tarvitse varata paljon. Ystävällinen rouva kehottaa kuitenkin syventymään erityisesti erääseen näyttelyn osaan: pieneen pakettiautoon, jonne saa kivuta sisään istuskelemaan. Lupaan tehdä niin kierrettyäni ensin muun näyttelyn.
Kansanrintaman museo kertoo Viron lähihistorian tärkeimmistä vuosista
Museon kaareva seinä on aikajana, joka kertoo kuvien, tekstin, musiikin ja filminpätkien avulla niistä muutamasta vuodesta, jotka johtivat Viron itsenäisyyden palauttamiseen vuonna 1991. Ainakin minulle isot osat tapahtumaketjua eivät olleet tuttuja, joten museo osoittautui yllättävän kiinnostavaksi!
Kansanrintaman tehtäväksi ajateltiin aluksi Viron paikallisen päätöksenteon lisäämistä ja sen aseman parantamista osana Neuvostoliittoa. Näyttelyn aikajana kuvailee hienosti, miten mukaan alkoi vähitellen tulla myös itsenäistymisajatuksia.
Tekstit ovat isolta osin ainoastaan viroksi, mutta etenkin filmien yhteydessä kerrotaan myös englanniksi mistä on kysymys. Itse en ymmärrä viroa kuin auttavasti, mutta museon kuvailemat tapahtumat tulivat kielimuurista huolimatta selviksi.
Kuvaseinän lisäksi tilassa on esillä myös propagandajulisteita, symboleita ja esineistöä, jotka kertovat omaa tarinaansa vallankumouksellisesta ajasta 30 vuotta sitten. Kiinnostavaa ajankuvaa, ja monin paikoin liikuttavaakin kertomusta siitä, miten veljeskansa onnistui väkivallattomasti riuhtaisemaan itsensä irti hyvinkin väkivaltaisen valloittajan ikeestä.
Minibussimatka Baltian ketjulle
Pidin mielessäni museotätien kehotuksen: ei kannata missata näytteillä olevaa minibussia! Istahdin kierroksen päätteeksi sinne sisään katsomaan lyhytelokuva ikimuistoisesta ja historiallisesta Baltian ketjusta.
Bussissa istuen pääsi mukavasti tunnelmaan, sillä ihmisiä kuljetettiin mitä erilaisimmin kulkuneuvoin ketjun reitin varrelle. Oli hauskaa istuskella vaatimattomalla bussinpenkillä ja tehdä aikamatka historialliseen päivään siihen osallistuneiden ihmisten tarinoiden välityksellä. Tädit olivat oikeassa: kuvitteellista minibussimatkaa ei kannata jättää väliin!
Älä missaa myöskään museon sisäänkäynnin tuntumassa olevassa pyöreässä tilassa esitettäviä filmejä. Ne kertovat itsenäistymisen ajan kohtalonhetkistä – siitä, miten tankit vyöryivät teletornille, ja kansa pidätti hengitystään. Filmi ei tahtonut näkyä ensin kunnolla, mutta kun nappasin valot pois tilasta niin johan näkyi. Siinä pieni käytännön vinkki sinullekin.
Kannattiko käynti?
Ilman muuta! Varsinkin, kun sisäänpääsy ei maksanut mitään. Mutta muutenkin. Me kaikki tiedämme, mitä Viro joutui kokemaan maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Tämä museo kertoo upeasti niistä historiallisista ajoista, jolloin pieni kansa otti ohjat takaisin omiin käsiinsä.
Nykyihmisen saattaa olla vaikea käsittää, miten paljon rohkeutta haluttuun päämäärään eli itsenäisyyteen pääsemiseen vaadittiin. Museon kuvat, filmit, ja aivan erityisesti vallankumouksellinen musiikki koskettivat. Oli mahdotonta pitää silmäkulmia kuivana katsoessani 30 vuoden takaisten virolaisten urheita, mutta väkivallattomia askelia kohti vapautta.
Kansanrintaman museon osoite: Vabaduse väljak 18
Museon nettisivut: www.tallinn.ee (vain viroksi)
Avoinna: ke–su 10–17
Kiinnostaako sinua miehityksen aika?
Tallinnassa on muutama kiinnostava museo, joissa pääsee syventymään niihin vuosiin, jolloin vieras valta piti pientä Viroa hallussaan. Kaikki kertovat hiukan erilaisen tarinan, mutta ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia:
- Miehityksen museo Vabamu kertoo lukuisien risteävien tarinoiden avulla, miten arvokasta on vapaus – ja miten karvasta sen menettäminen. Lue lisää tästä koskettavasta museosta täältä.
- KGB:n pidätyssellit ovat Vanhankaupungin sydämessä, Pagarikadulla olevan talon kellarissa. Oletko käynyt? Täältä löydät tästä hyytävästä paikasta kuvia ja juttua.
- Kommunismi vaati hirvittävän määrän viattomia ihmisuhreja. Heidän muistokseen on Marjamäelle pystytetty sykähdyttävä muistomerkki – jotta emme koskaan unohtaisi.
2 Comments
Petri
Yksi tuommoinen minibussi, kiitos!
Olitkos muuten sitä mieltä että museon ilmainen sisäänpääsy ei korreloinut laatuun tai vaikkapa siisteyteen?
Henna
Yllättäen ei ollenkaan! Siksi käynti olikin ehkä niin positiivinen yllätys, sillä odotukset ilmaisesta ja ehkä vähän vaatimattoman näköisestä museosta eivät olleet kovin korkealle virittyneet. Ainakin minä opin valtavasti uutta, ja noiden vuosien toiveikas ja osin uhkarohkeakin henki välittyi hienosti kävijälle. Ja siisteys… voi miten suloinen oli se täti, joka moppasi jo entuudestaan puhtaan näköistä lattiaa. Siistiä siis oli!