-
Rappioromantikon kävelyretki: Koplin linjat ja Sitsin tehdas
Koplin linjat ovat paremmin Tallinnaa tuntevalle varmaankin tuttu juttu, mutta minä löysin ne vasta nyt. Vahingossa. Lähdemme välillä umpimähkään tutustumaan eri puolille kaupunkia varsinkin silloin, kun olemme reissussa autolla. Samaa voisi tietysti tehdä raitiovaunulla tai bussillakin, mutta nyt oli oma ajopeli alla. Retkipaikan valinnassa tekniikka on suunnilleen se, että sormi umpimähkään kartalle ja menoksi. Etusormi osui tällä kerralla kohtaan Kopli.…
-
Retki kommunismin uhrien muistomerkille
Tällä viikolla (25.3.) vietettiin Virossa maaliskuun kyyditysten 70. muistojuhlaa, joten on sopiva hetki viimein kaivaa kamerasta kuvat retkestä, jonka tein viime vuonna kommunismin uhrien muistomerkille. Kommunismin uhrien muistomerkin nimi kertoo, miksi se on pystytetty. Viro menetti neuvostomiehittäjän terrorin seurauksena viidenneksen hieman yli miljoonasta asukkaastaan. Teoksen tarkoitus on muistuttaa meitä siitä miten hauras vapaus ja ihmiselämä on. Se onnistui tehtävässään ainakin…
-
Mestaripiha on tunnelmaa, virolaista designia ja hyvää kahvia
Olen yleensä tutka päällä hakemassa ennen kokemattomiani Tallinna-elämyksiä, mutta muutama alue on sellainen, johon palaan yhä uudestaan. Telliskivi on ehdottomasti yksi tällainen, mutta niin on myös Mestaripiha vanhassa kaupungissa. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja, mutta silti löydän itseni samoilta nurkilta lähes jokaisella reissullani. Mestaripiha tulee ohjelmaan siinä vaiheessa reissua, kun alan mietiskellä tuliaisten ostamista tai istahtamista kahvikupilliselle jossain tunnelmallisessa paikassa.…
-
Metropol galleria on Viron pienin taidenäyttelytila – ja paljon muuta
Kalamaja ja Metropol Galleria pelastivat uinuvan päivämme! Usein nimittäin Tallinnan reissun viimeinen päivä menee kelloa vilkuillessa, aikaa tappaessa ja laivan lähtöä odotellessa. Näin viime reissullakin. Luulimme päivän menevän lähinnä huonossa kelissä kärvistellen, ja terminaaliin menemistä odotellen. Vaan miten väärässä olimmekaan! Olimme aamukahvilla Kalamajan Pagarikoda –nimisessä kahvilassa. Sinne päädyimme, koska halusimme testata jonkun ennen käymättömän paikan. Matkan varrella olisi ollut parikin…
-
Tallinnan vanhan kaupungin tunnelmalliset sivukujat
Olen ottanut tämän postauksen kuvat syksyllä, mutta nyt talven ja lumen tultua kuvaamieni katujen tunnelma on varmasti muuttunut entistäkin kutsuvammaksi. Haluan nimittäin kirjoittaa siitä, miten joskus on ihanaa ottaa muutama askel sivuun Tallinnan vanhan kaupungin vilkkaimmilta kaduilta, ja lähteä kaikessa rauhassa kävelemään sen sivukujille. Sivukaduilta löytyy rapistunutta maalipintaa, kuoppaisia mukulakivikatuja ja vähän vinksin vonksin olevia ovia ja ikkunoita. Juuri sellaisista…
-
Satujen salainen puutarha ja hartautta huokuva holvikellari
Tallinna on minulle edelleen kaupunki, joka onnistuu yllättämään positiivisesti, vaikka olen käynyt siellä nyt melkoisen monta kertaa. Tällä reissulla suurin yllätys oli löytämäni salainen puutarha – tai jos ei nyt ihan puutarha niin ainakin sadunhohtoinen sisäpiha ja taiteellinen holvikellari vanhan kaupungin sydämessä. Olen vieläkin hämmästynyt siitä, että kohdassa, jonka ohi olen kävellyt kymmeniä kertoja voi olla kätkettynä jotain, josta ei…
-
Telliskiven alue: ravintoloita, kulttuuria ja ihania kauppoja
Kesäisellä Tallinnan reissullani huomasin ihastuksissani, että tuttu Home Art sisustuskaupan takana kulkeva kauppakäytävä oli saanut seuraa. Suuren rakennuksen keskellä kulkevan alikäytävän toiselle puolelle oli auennut pitkä käytävällinen ihan uusia kauppoja. Telliskiven alue kasvaa ja kehittyy! Olethan muuten jo mukana vauhdilla kasvavassa Tallinnatärpit-nimisessä Facebook-ryhmässä? Kannattaa liittyä, sillä siellä lähes 3000 (jäsenmäärä maaliskuussa 2019) jäsentä jakaa mahtavia Tallinnan reissuvinkkejä toisilleen. Tallinnatärpit-ryhmän löydät…
-
Kirjasto, jolla on näköä ja kokoa: Rahvusraamatukogu
Tallinnan kirjasto osui tämän päivän reitilleni puolivahingossa. Olin herkutellut supermaukkaat uppomunat Viktus-kohvikissa, ja suuntaamassa askeleet kohti Uus Maailm -kaupunginosaa. Tätä massiivista rakennusta ei kyllä missaa, jos sattuu ohi kävelemään tai ajamaan. Olen huristellut monta kertaa paikan ohi, ja ensimmäisillä kerroilla vaan äimistellyt että mikä ihme tämä valtava kolossi oikein on! Se on kaunis ja ruma samaan aikaan, ja muotokielensä puolesta…
-
Kävelyretken kohteena Toompea
Toompea on hassu paikka. Kesällä se on niin täynnä turisteja, että sinne ei juuri kiinnosta kivuta, mutta vilkkaimman turistikauden ulkopuolella se onkin oikein kiinnostava kohde! Meidän ”kesämökki” on ihan mäen juurella, joten kävely ylämäkeä ei vie kuin pari minuuttia.























