syysloma Tallinnassa
Sekalaiset,  Tallinna

Syysloma Tallinnassa

Nytkö se jo on – syyloma! Kylläpä aika on mennyt nopeasti koulujen alkamisesta siihen, kun pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä perheen juniorien kanssa. Omat junnuni ovat jo nuoria aikuisia ja omillaan, mutta syyslomatekemisen pohdinta on monessa perheessa juuri nyt kuumimmillaan. Syysloma Tallinnassa ei ole ollenkaan hassumpi ajatus, sillä siellä riittää kyllä näkemistä moneen makuun.

Iltasanomat haastatteli minua syysloma-aiheista juttua varten. Koska pari viikoa sitten julkaistua artikkelia varten keräsin mielestäni parhaat aktiviteetit syksyiseen tekemiseen, niin julkaisenpa saman tien ehdotukseni myös täällä. Varsinkin, kun Iltasanomat joutui kuitenkin jättämään tilan puutteen vuoksi osan pois! On siis aika startata syksyinen miniloma Tallinnaan!  

(Muut kuvat ovat omiani, mutta ensimmäinen on Shutterstock-kuvapankista)

syysloma Tallinnassa

Syyloma Tallinnassa: nähtävyyksiä

  • Lennusadam tarjoaa kehittävää näkemistä ja viihdyttävää tekemistä koko perheelle. Lue pidempi juttu merimuseosta, joka on mielestäni yksi kaupungin ehdottomia ykkösnähtävyyksiä.
  • Täällä en ole itse käynyt, mutta Tallinnatärpit-Facebook-ryhmässä kehutaan usein entiseen sähkölaitokseen perustettua Energia oivalluskeskusta. Siellä on niin salamanäytöksiä kuin hiukset nostattavia elämyksiä. Linkki oivalluskeskuksen sivuille.
  • Filmimuseotakin kehutaan kovasti Tallinnatärpit-ryhmässä – itselläni sekin on vielä näkemättä. Siellä voi kuulemma kokeilla vanhoja elokuvalaitteita ja nykyaikaista tekniikkaa kuten green screeniä. Bussilla pääsee viereen, ja yhdellä pääsylipulla voi kiertää Maarjamäen muutkin museot.
  • Tallinna on ennen kaikkea keskiaikaa. Moniin kaupungin keskiaikaisista torneista pääsee kiipeämään pientä pääsymaksua vastaan. Niistä ja tornien välissä kulkevista käytävista avautuu kiinnostavan erilaiset näköalat yli kaupungin kattojen. Yleisölle ovat auki ainakin Nunna- ja Hellemann-tornit. Yksi kiinnostava torni on Loewenschede, sillä siellä on torniin kiipeämisen lisäksi tarjolla virolaista keramikkataidetta. Lue tästä keraamikkojen tornista lisää täältä.
  • Telliskivi on alue, jota kutsutaan hipsterikaupunginosaksi vaikka ei se ehkä enää sitä olekaan. Kesällä sinne avattu Fotografiska valokuvamuseo vetää nyt kaikenlaista väkeä, ja tuntuu että kaupungin painopiste on siirtymässä niille nurkille. Meidän perhettä on aina kiinnostanut Fotografiskan näyttelyt Tukholmassa – en epäile, etteikö näin olisi myös Tallinnassa. Lue lisää tästä supernähtävyydestä täältä.
Fotografiska Tallinnan sisäänkäynti
syysloma Tallinnassa
Tallinnan teletorni
  • Telliskiven seiniltä löytyy myös valtava määrä toinen toistaan hienompia muraaleja eli seinämaalauksia ja graffiteja. Niitä kannattaa kiertää ihastelemassa kameran kanssa. Ilmaista huvia!
  • Hiukan kaupungin ulkopuolella Teletorni on myös suosittu kohde, ja siellä vielä erityisesti hurjapäille sopiva laidallakävely. Laidallakävely on itselläni vielä kokematta, mutta jonain päivänä kerään rohkeutta ja puen valjaat päälle päästäkseni keikkumaan yläilmoihin. Siitä ei siis vielä ole juttua, mutta itse tornista on. Löydät sen täältä.
  • Nukketeatterimuseokin on minulla vielä kokematta, mikä on tyhmää – sitä nimittäin kehutaan kovasti. Mene sinä käymään ja kerro mitä pidit!
  • Tietävätkö nuoret Viron miehitetystä menneisyydestä? Vabamu on erinomainen interaktiivinen museo, jossa siihen pääsee tutustumaan vanhanaikaisia vitriinimusoita kiinnostavammalla tavalla. Lue juttu omasta visiitistäni täältä. Telliskivessä on lisäksi marraskuun loppuun saakka esillä Baltian ketjusta kertova näyttely kiinnostavan näköisessä huoltokäytävässä. Käytävä on hyvin valokuvauksellinen – sitä voi perheen Instagram-ikäiset arvostaa.
  • Dokfotokeskus Telliskivessä on kompaktin kokoinen näyttelytila, jossa on lähes aina kiinnostavia dokumenttivalokuvanäyttelyitä. Niin nytkin. Suomalaisen Eveliina Talvitien tekstit ja Jyri Pitkäsen kuvat kertovat koskettavia tarinoita kehitysvammaisten elämästä ja arjesta. Vahva suositus tälle näyttelylle, mutta myös varoitus että nenäliinoille voi olla käyttöä.
ala-aulan taideteos vabamu-museossa tallinnassa
Miehityksen ajasta kertova Vabamu-museo
Enkelin siivet muraali telliskivessä
Telliskiven muraalit
neuvostopropagandaa vabamu museossa
Vabamu-museossa on kiinnostavaa kuvattavaa. Klikkaa kuvaa ja lue koko juttu.

Huvit, viihde ja kulttuuri

  • Kannattaa kurkata oopperan ja baletin sivuilta, mitä siellä on ohjelmistossa. Olen nähnyt mm. Pähkinänsärkijän, Joutsenlammen ja West Side Storyn. Olivat kaikki sellaisia, jotka voisivat hyvin kiinnostaa koko perhettä. Liput ovat merkittävästi Suomen hintoja edullisemmat, joten Tallinna on ainakin hyvä paikka testata, josko tällainen korkeakulttuuri uppoaisi.
  • Lokakuun 19. päivästä eteenpäin ohjelmaan kannattaa ottaa Noblessnerissa oleva keksintötehdas Proto! Jos puoletkaan täällä kuvailemistani seikkailuista toteutuu, Protosta tulee perheiden ykköskohde Tallinnassa.
  • Tallinnan legendat vie ajassa taaksepäin kaupungin keskiaikaiseen historiaan. He tarjoavat sisäänpääsyn huojennettuun hintaan tämän sivuston lukijoille koodilla ”Tallinnatärpit”. Lue ohjeet täältä. Samassa postauksessa monta ravintolaa, jossa syöt lukijoilleni annetulla koodilla lokakuun ajan normaalia edullisemmin.
  • City Jungle elämysgolf Vapaudenaukiolla 
  • Action Games laserareena Kristiinessä 
  • Vaikuttavat IMAX-leffat paljon edullisempia kuin Suomessa.
  • T1 ostoskeskuksessa olevassa Super Skyparkissa on Euroopan suurin trampoliinialue, Sky lab -tiedekeskus ja 7D ja 360° elokuvia.
  • Mustamäen Elamus Spa ja Atlantis H2O Aquapark Viimsissä on Tallinnatärpit-ryhmässä kehuttuja perhekohteita.
  • Pakohuoneitakin Tallinnassa löytyy, tsekkaa ensin vaikka nämä:
Proto keksintötehdas
Havainnekuva siitä, miltä keksintötehdas Protossa tulee näyttämään. Klikkaa kuvaa ja lue lisää!
syysloma Tallinnassa
syysloma Tallinnassa

Syysloma Tallinnassa: ruokaa!

  • Kokemukseni mukaan nuoret tiedostavat aiempia sukupolvia paremmin vegaanisen ruokavalion terveellisyyden niin omalle keholle kuin planeetalle. Kaikki vegaaniravintola-suosikkini täällä.
  • Tallinnassa on myös loistava valikoima burgerpaikkoja. Olen kerännyt kaikki suosikkini tänne.
  • Tallinnasta saa myös superhyvää pizzaa – ei niinkään Suomessa eniten vallalla olevaa ohutpohjaista, vaan aitoa napolilaista. Suosikkini täällä
  • Kissakahvilassa pääsee silittelemään kahvilan karvaisia asukkaita, ja ruokatarjontakin on oikein laadukasta. Lue lisää täältä.
  • OneSixty bbq-paikka ja sen moottoripyörämeiniki voi olla poikien makuun, tytöt taas saattaisivat tykätä Balti Jaama -torin vaaleanpunaisesta So Brooklyn –dinerista.
  • Manna la Roosa ja sen hullu sisustus ihastuttaa koko perhettä, mutta varsinkin Instapostauksia varten siellä riittää loputtomasti kuvattavaa.
  • Vapiano on myös Suomessa, mutta ei kaikissa kaupungeissa. Meidän junnut tykkäsivät siitä, että siellä voi käydä tilailemassa älykortin kanssa niin juomia kuin ruokia, ja vanhemmat hoitavat lopuksi laskun.
Kissakahvila Nurri Tallinnassa lähellä satamaa
Kissakahvilan asukkaat saattavat hypähtää seuraksesi vaikka pöydälle.
OneSixty on Balti Jaam torin ja Telliskiven välissä
Renard-kyltti seinässä näyttää tietä OneSixty BBQ-ravintolaan.
So Brooklyn Tallinnassa
Amerikkalaisia diner-herkkuja vaaleanpunaisessa ympäristössä: So Brooklyn!

Syysloma Tallinnassa: ostokset

  • Kirpputoreista Paavli Kaltsukas on suosikkini. Sinne pääsee 1 ja 2 raitsikoilla. Lähellä myös mm. Tru Kitchen vegaaniravintola ja uusi trendikäs Odeon.
  • Rotermannin keskuksessa vaateketjuja, joita ei ole Suomessa. Lue pidempi juttu Rotermannista täältä.
    • Bershka
    • Pull & Bear
    • Stradivarius
  • Myös Nautilus-keskus mainittiin Tallinnatärpit-ryhmässä nuorisovaatteiden ostopaikkana. Näistä en nyt ole varma, että mikä on Virussa, Nauticassa tai Ülemistellä, mutta tässä brändejä.
    • Cropp 
    • River Island mm. Viru-keskuksessa
    • House Nauticassa 
    • Terranova Kristiine ja Ülemiste 
    • Springfield
    • Monton
    • Reserved
    • Mosaic
    • Takko 
    • Sinsay 
    • Mohito
    • Sports Direct

Jos ei huvita lähteä pois keskustasta, Viru-keskus ja Rotermanni yhdessä hyvä kombinaatio ostospaikkoja. Kaupungin ulkopuolella olevista kauppakeskuksista valtavan kokoinen Ülemiste on suosikkini.

Syysloma Tallinnassa: herkkuja

  • Kalevin karkkikauppa mm. Rotermannissa ja Balti Jaaman torilla
  • Crazy Ice Roll Balti Jaaman torilla
  • Karu Talu vegaanisuklaakauppa vanhassa kaupungissa. Lue juttu täältä. Yksi suosikkejani!
  • La Muu’n herkulliset jäätelöt Telliskivessä – siellä kaikki on luomua. Ja niiiiin hyvää!

Kommentoi mielellään!