-
Aamiainen Vanhassakaupungissa
Mistä löytää hyvä aamiainen Vanhassakaupungissa on kysymys, johon ollaan haettu usein vastausta mm. emännöimässäni Tallinnatärpit-ryhmässä Facebookissa. Mukulakivikujien varsilta löytyy lukuisia viihtyisiä paikkoja, joissa hörpin aamun ensimmäisen kahvin, lusikoin haudutetun puuron tai nautiskelen täytetyn croissantin. Nyt kerron parhaat paikat myös sinulle! Aiemmassa postauksessa olen listannut aamiaispaikkoja lähellä satamaa, mutta nyt otetaan käsittelyyn siis Tallinnan Vanhakaupunki. Must Puudel asustaa nykyään Nigulisten kirkon…
-
Ei mitään tekemistä kassien kanssa: kassikohvik Nurri on kissakahvila
Kissoja kahvilassa? Kuulostaa tällaiselle kissa-allergiselle sen verran huonolta idealta, että en ollut ottanut kissakohvik Nurria ollenkaan Tallinnan menovinkkieni listalle. Vaan kun kävelin Keskustorilla käytyäni sattumalta tämän hassun pienen kahvilan ohi mieli muutui nopeasti: kissakahvila Nurri on ihana! Kahvilassa on viihtyisä ja valoisa sisustus ja houkuttelevan kuuloinen ruokalista, mutta sen lisäksi kahvilan tiloissa tosiaan vaeltaa iso joukko toinen toistaan persoonallisempia kissoja!…
-
Aamiainen Tallinnassa lähellä satamaa
Aamutuimaan laivalta maihin astuttuaan ensimmäisenä mielessä on usein aamiaispaikan löytäminen. Missä on paras aamiainen Tallinnassa lähellä satamaa on siis kysymys, johon vastaan yhä uudestaan. Tämä sivu auttaa sinua löytämään parhaat paikat! Lue myös tämä: kaikki parhaat aamiaispaikat Tallinnassa Kun saavun Tallinnaan aamulla tai aamupäivällä, on päivä mukavaa aloittaa hyvällä aamiaisella. Ja koska parin tunnin laivamatkan jälkeen aikaa ei ole hukattavaksi,…
-
Viktus ja uppomunat – herkullinen startti päivään
Tällä reissullani otin tavoitteeksi testata niin monta itselleni uutta aamiaispaikkaa kuin suinkin muutaman päivän aikana ehtisin. Tämä Viktus oli niistä ensimmäinen. Halusin löytää kivoja paikkoja erityisesti läheltä asuinpaikkaani. Tiesithän, että se on varattavissa Airbnb:n kautta? Ilmoitus löytyy täältä, mikäli olet kiinnostunut kivasta majapaikasta Tallinnassa. Etsiskelen siis näitä mukavia aamupalapaikkoja myöskin siksi, että vieraani löytäisivät kivoja ja vähän erilaisiakin paikkoja aloittaa…
-
EKKM ei ole EVVK, vaan Viron nykytaiteen museo
EKKM ei totta vie ole mikään tavallinen tai tyypillinen museo! Itse asiassa käveltyäni joskus ensimmäistä kertaa sisään en tajunnut ollenkaan että kyseessä voisi olla taideinstituutio – luulin tulleeni johonkin erikoiseen ja superboheemiin kahvilaan tai baariin. Vaan eipä mitään: kyseessä todellakin on museo. Koska EKKM:ään ei ole sisäänpääsymaksua, sinne kannattaa piipahtaa vaikka ei olisi ollenkaan kiinnostunut nykytaiteesta. Melkoisen erilainen elämys kuin…














