Oletko käynyt? Adamson-Ericin museo
Tunnelmallisen pienen Lühike jalg -kadun varrella oleva Adamson-Ericin museo keikkui ”vielä käymättä” -listallani pitkään, kunnes vihdoin tänä kevättalvella kävelin sinne sisään. Museo oli jäänyt käymättömien listalle, koska Herra Adamson-Eric oli ollut minulle tuntematon suuruus. Vaan museokäyntipä avasi silmäni tämän taitavan ja arvostetun virolaistaiteilijan elämäntyölle! Jos sinäkään et ole tutustunut häneen, niin lue ihmeessä eteenpäin: tämä herra oli todellinen taiteen ja muotoilun moniottelija!
Kuka Adamson-Eric?
Pienellä googlaamisella löysin Tuglas-seuran sivuilta artikkelin, jonka mukaan Adamson-Ericiä (1902–1968) pidetään yhtenä Viron modernismin merkittävimmistä edustajista. Hän oli poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija, joka kunnostautui niin kuvataiteessa kuin taideteollisessa muotoilussakin. Kannattaa lukea tuo Tuglas-seuran pieni henkilöhistoriikki, mikäli tämä virolaistaiteilija on sinullekin tuntematon suuruus.
Toisin kuin aikalaisensa yleensä, Adamson-Eric aloitti taideopintonsa vuonna 1923 suoraan ulkomailla – ensin Berliinissä ja sitten Pariisissa. Se oli harvinaista, sillä tuohon aikaan oli yleistä opiskella ensin kotimaassa, ja vasta sitten siirtyä ulkomaille syventämään oppejaan. Adamson-Eric oli siis jonkinmoinen kosmopoliitti jo nuorella iällä.
Adamson-Eric palasi Viroon vuonna 1934 saaden ateljeen juuri valmistuneesta Tallinnan taidehallista. Pari vuotta myöhemmin hän avioitui tekstiilitaiteilijana tunnetun Mari Sannameesin (1908–2000) kanssa.
Mari-vaimoa on muuten kiittäminen tästä pienestä taidemuseosta. Hänen lahjoittamastaan yli 800 Adamson-Ericin taideteoksesta sai nimittäin alkunsa tämä vuonna 1983 avattu museo!
Mutta katsotaan vielä hetki taaksepäin. 1920- ja 1930-luvuilla Adamson-Eric oli yksi Viron taidepiirien näkyvimpiä kosmopoliitteja, olihan hän asunut ja työskennellyt eri puolilla Eurooppaa, ja oli yksi eniten matkustaneista taiteilijoista. Miehityksen alettua kaikki kuitenkin muuttui.
Sodan jälkeen kaikki kuitenkin muuttui, sillä Adamson-Eric ei päässyt vuosikymmeniin Neuvostoliiton ulkopuolelle. Vuonna 1945 hänet valittiin rehtoriksi ja vuotta myöhemmin professoriksi Tallinnan valtiolliseen taideteolliseen korkeakouluun (nykyinen EKA eli Eesti kunstiakadeemia).
Miehittäjä otti monet virolaiset taiteilijat silmätikuksi, ja 1940-luvun lopulla Adamson-Erickin joutui stalinistisen vainon kohteeksi. Vuonna 1950 järjestetyssä Viron kommunistisen puolueen keskuskomitean täysistunnossa Adamson-Eric leimattiin kansanviholliseksi. Häneltä evättiin mahdollisuus toimia opettajana ja taiteilijana: hän päätyi nahkuriksi jalkinetehtaaseen.
Adamson-Ericin museo: kannattaa kävellä sisään!
Menin siis sisään tähän pieneen Nigulisten kirkon lähellä olevaan taidemuseoon ilman ennakko-odotuksia – tai edes ennakkotietoja. Sekä museon seinällä olevat infotaulut että ystävällinen henkilökunta tarjoili kuitenkin rautaisannoksen siitä, mitä odotettavissa oli.
Alakerrassa on vaihtuvia näyttelyitä, ja yläkerta on omistettu itse Adamson-Ericin tuotannolle. Kokoelmassa on yli 1500 taideteosta, jotka antavat erinomaisen yleiskuvan taiteilijan koko luovasta polusta. Töistä on valikoidusti esillä laidasta laitaan maalauksia, tekstiilidesignia, keramiikkaa, posliinia, nahkatuotteita, huonekaluja, koruja, metallitöitä… vaikka mitä!
Yläkerrassa on vain kaksi huonetta, mutta esillä olevien töiden laatu ja määräkin hämmästyttää. Nopeasti käy ilmi, että Adamson-Eric todella kokeili rajojaan. On melkeinpä vaikea uskoa, että kaikki työt ovat saman taiteilijan tuotoksia.
Teoksia ihastellessani mietin, että vastaavaa taiteen ja designin moniottelijaa on vaikeaa keksiä suomalaisesta taiteilijakentästä. Akseli Gallen-Kallela tulee ehkä lähinnä mieleen, sillä hän oli sekä taidemaalari että muotoilija. Tuleeko sinulle mieleen joku toinen?
Kävelin sisään museoon lähes ummikkona, mutta ulos tepastelikin Adamson-Ericin ihalija. Olin haltioissani näkemistäni posliineista, keramiikasta, nahkataiteesta, koruista – ja toki myös maalauksista ja huonekaluista. Ei mikään ihme, että museon tiedottaja Kersti Kroll sanoo jossain verkosta löytämässäni haastattelussa Adamson-Ericissä olleen samassa persoonassa monta eri taitelijaa. Ei häntä siis ansiotta kutsuta Viron monipuolisimmaksi taiteilijaksi.
Tätä pientä ja tuntematonta museota on helppo suositella. Voi olla että sinulla käy juuri samoin kuin minulla: yllätyt iloisesti ja opit uutta!
Osoite: Lühike jalg 3
Nettisivut: adamson-eric.ekm.ee
Aukioloajat:
Touko–syyskuu ti–su 10–18, ma suljettu
Loka-huhtikuu ke–su 10–18, ma–ti suljettu
Tarkista poikkeavat aukiolot pyhäpäivien ja muiden johdosta museon sivuilta.
Mitä muuta Lühike jalan läheltä löytyy?
Vaikka mitä! Ota suunnaksi vaikka nämä:
- Lühike jalan tornissa pitää majaa mainio ”poikabändi” nimeltä Hortus Musicus. Lue siitä lisää täältä.
- Yksi suosikkiravintoloistani Vanhassakaupungissa on Pegasus. Sen löydät vain kivenheiton päästä Adamson-Ericin museosta. Lue lisää tästä tyylikkäästä ja herkullisesta paikasta täältä.
- Vielä Pegasustakin lähempänä on Väike Rataskaevu ravintola. Sillä on yhtä hyvä keittiö kuin isoveljellään Rataskaevu 16:lla, joka on usein arvostettu kaupungin parhaaksi ruokaravintolaksi. Lue Väikestä lisää täältä ja 16:sta täältä.
- Lühike jalg vie Toompealle. Katso täältä, mitä Toompealla on nähtävää!
4 Comments
Raija Åkerblom
Kerran on käyty. Suosittelen , on hyvällä paikalla ja kiva tila. Silloin oli myös suomalaista taidetta
Henna
Myös pysyvä näyttely on todella näkemisen arvoinen. Ja tosiaan kivaa, että on niin keskeisellä paikalla.
Sari-Campasimpukka
Mä en kestä! Aivan ihana paikka jo postauksesi perusteella! <3
Henna
Tämä todella yllätti! Miten siitä onkin voinut kävellä aina vaan ohi? Nyt se pitää ottaa vakiohjelmaan, sillä siellä näyttää olevan kiinnostavia vaihtuviakin näyttelyjä.