philly joe's tallinna
Baarit,  Tallinna

Jos pitää valita vain yksi, sanon Philly Joe’s

Olen päässyt kokemaan paikan päällä sellaiset newyorkilaiset jazzklubiklassikot kuin Village Vanguard, Cornelia Street Cafe ja Blue Note. Noita paikkoja on tällaiselle jazzin ystävälle jäänyt ikävä, sillä Suomesta en ole onnistunut ihan samanlaista tunnelmaa löytämään. Tallinna kuitenkin on tarjonnut mukavan korvikkeen, sillä Philly Joe’s jazz klubissa on jotain samaa kuin näissä legendaarisissa klubeissa.

Suomalainen jazzsaksofonisti Timo Lassy on kanssani samoilla linjoilla. Viime keväisen Philly Joe’sin keikkansa päätteeksi hän sanoi olevansa kateellinen Tallinnalle, sillä hänenkään mielestään Suomessa ei olisi vastaavaa paikkaa. Uskotaan ammattimiestä, mutta iloitaan samalla siitä että Philly Joe’s on onneksi helpolla meidän suomalaisten jazzin ystävien saavutettavissa.

philly joe's tallinna

Philly Joe’s on kellarin täydeltä tunnelmaa

Philly Joe’s onnistuu olemaan kaikkea sitä, mistä mielestäni viihtyisä jazzklubi on tehty. Päivänvalo ei tunnelmaa häiritse, sillä klubi sijaitsee kellarikerroksessa. Vapauden aukion laidalla on vain ovi, jonka yläpuolella loistaa valokirjaimin sanat Philly Joe’s. Viimein! Kyltti on nimittäin ollut paikallaan vasta vähän aikaa, ja ennen sen ilmestymistä oikean oven löytäminen saattoi olla pienoinen haaste.

Siitä sitten vaan kauniisti kaartuvaa portaikkoa myöten kellariin. Matkalla voi katsella nimikirjoituksia, joita klubilla esiintyneet taiteilijat ovat raapustaneet seiniin.

philly joe's tallinna
philly joe's tallinna
philly joe's tallinna

Alakerta on hämärä ja tunnelmallinen. Pöydillä palaa kynttilöitä, ja mikäli keikka ei ole vielä alkanut taustalla soi pehmeä jazz – vinyyliltä, kertoo Philly Joe’sin Facebooksivut. Ystävällisen henkilökunnan lisäksi tilassa hääräilee yleensä jazz-koira! En tiedä tämän söpön karvanaaman nimeä, mutta siellä hän yleensä haahuilee kaikessa rauhassa pöytien väleissä käyden tervehtimässä yleisöä.

Kun on katseltu tarpeeksi ympärilleen on aika hakea sopivat paikat ja asettua taloksi. Mukavia istuimia löytyy sohvaryhmistä, seinustalla olevista looseista ja salin keskeltä. Yleensä vain eturiveissä on varattuja paikkoja – jos sielläkään. Riippuu paljon siitä, mikä keikka on kyseessä.

Jazzkoira Philly Joe's klubilla tallinnassa

Philly Joe’s myy liput ennakkoon tai ovella

En ole ostanut lippuja ennakkoon kuin aivan yksittäisinä kertoina. Yleensä luotan siihen, että niitä saa vielä oveltakin. Kun on ajoissa paikalla, näin yleensä onkin. Ovelta ostettaessa liput toki maksavat vähän enemmän, joten varhainen lintu madon nappaamisen lisäksi säästää muutaman euron. Yläkerran narikka maksaa muistaakseni pari euroa, ja sinne ei käy pankkikortti, joten varaa vähän käteistä mukaan. Kaiken kaikkiaan lippujen hinnat ovat todella kohtuullisia, joten mistään suuresta rahallisesta investoinnista ei jazzillassa ole kysymys.

Philly Joe’sin Facebook-sivut palvelevat mainiosti tällaista satunnaisesti Tallinnassa reissaavaa jazzin ystävää. Sieltä saat katsottua ajankohtaisen ohjelmiston ja lähitulevaisuuden tapahtumat. Perinteisen ja modernin jazzin lisäksi kellarissa soi aika-ajoin myös soul, funk ja muukin rytkimusiiki (kuten heidän omat nettisivunsa asian ilmaisevat). Tiistaisin on yleensä jamit, joissa paikalliset jazzmuusikot kipuavat lavalle rennolla meiningillä.

philly joe's tallinna
philly joe's tallinna

Philly Joe’siin ei kannata mennä nälkäisenä

Ruokaa täällä ei ole tarjolla, joten illan syömiset kannattaa hoitaa ennen keikalle menoa. Konsertit alkavat yleensä kello 20, joten sitä ennen ehtii hyvin käydä illallisella. Lähimpiä suosikkipaikkojani ovat Parrot Minibar ja Pegasus – kummastakin matkaa Vapaudenaukion laidalle vain pari korttelia.

Muuten tarjoilu pelaa mukavasti, eikä hintatasokaan hirvitä. Otamme usein pullon viiniä coolerissa pöytään, niin ei tarvitse keikan aikana rampata tiskille tilailemaan. Viimeksi oli vielä sellainen ylellisyys, että he testasivat pöytiin tarjoilua! Saapa nähdä jääkö pysyväksi palveluksi.

Osoite: Vabaduse väljak 10

Philly Joe’sin Facebooksivut: www.facebook.com/phillyjoes
Nettisivut www.phillyjoes.com

Aukioloajat:
Vain konserttipäivinä. Ovet avataan tuntia ennen esityksen alkua.

Baarit tallinnassa
Toinen mukava tapa istua iltaa ovat viinibaarit. Klikkaa kuvaa, niin näet mitkä ovat suosikkejani.
Whisper sister salakapakka ja sen mukava ja taitava baarimestari
Salakapakka Tallinnassa – kyllä vaan! Eikä vain yksi, vaan usempia. Klikkaa kuvaa, niin kuulet lisää.

Kommentoi mielellään!