Françoisin kellarileipomo: hurmaavia tuoksuja Pelgulinnasta
Tämä on tosi tarina paikasta, jollaiset tekevät Tallinnasta niin rakkaan. Se on kaupunki, joka yllättää yhä uudestaan törmätessäni mitä ihmeellisimpiin ja kiinnostavampiin ihmisiin, tarinoihin ja ilmiöihin. Pelgulinnasta löytämässäni pikkuriikkisessä leipomossa yhdistyi nämä kaikki: hurmaava belgialainen mies leipoo talon kellarissa ranskalaisia maalaisleipiä, jota maistettuaan luulee tulleensa leipätaivaaseen. Kertomuksen nimi on Kellarileipomo.
Kellarileipomo: minun tarinani
En edes muista mistä kuulin tästä leipomosta ensimmäistä kertaa. Se on yhdentekevää – pääasia on, että etsin sen käsiini ja päätin lähteä käymään.
Ystävällinen leipuri vastasi Facebook-kyselyihini kutsumalla paikan päälle katsomaan. Innolla vastasin kutsuun myöntävästi. Google-kartalla osoite näytti olevan keskellä Pelgulinnan alueen asuinkortteleita. Osoitteen mukaan samalla kadulla oli tuttu galleria Positiiv, joten suunnistaminen ei tuottaisi vaikeuksia.
Perille päästyäni meinasi kuitenkin usko loppua. Saamassani osoitteessa nökötti tuiki tavallinen asuintalo, jonka ulkopuolella ei näkynyt merkkiäkään leipomosta. Olinko sittenkään oikeassa paikassa? Vielä kerran viestiä menemään… olenkohan ihan väärillä kulmilla?
Yllätykseni oli melkoinen, kun talon kellarin ikkuna avautuu ja sieltä kurkkaa iloisesti hymyilevä mies. T-paidan jauhoisista jäljistä päätellen kyseessä on leipuri itse!
Saan kehoituksen astua sisään. Portaat alas ja voilá! Ollaan leivän tuoksuisessa kellaritilassa, jota lämmittää muhkean kokoinen punatiilinen leivinuuni. Kiinnostukseni ei voisi juuri korkeammalla olla. Mihin ihmeeseen olen itseni tuupannut? Annetaan leipurin jatkaa tarinaa:
Kellarileipomo: Françoisin tarina
Tarina sinällään on tuttu Virossa: ulkomainen poika ja virolainen tyttö. He rakastuvat ja päättävät asettua asumaan Tallinnaan. Näitä latuja etenee tämäkin kertomus.
Mainio kellarileipuri on siis nimeltään François. Hän on belgialainen – elänyt siellä lapsuutensa ja käynyt koulunsa. Pikkupoikana hän vietti aikaa isoisänsä leipomossa, jossa oppi perinteisen leivänteon taidon juuren tekemisestä leipien muotoiluun ja puu-uunissa paistamiseen. Silloin tarttui myös elinikäinen intohimo hyvään leipään.
Lue myös tämä: toinen viehättävä leipomo löytyy Põhjalan entisen kumisaapastehtaan alueelta. Täällä tunnelmointia leipomosta, jossa söin elämäni parhaan laskiaispullan!
Opinnot veivät miehen kuitenkin aivan toisille urille kuin leipomohommiin, sillä valmistuttuaan François muutti Lontooseen ja aloitti uran ulkoministeriössä ja lähetystöhommissa. Tässä vaiheessa alkoi muodostua myös ensimmäiset siteet Viron suuntaan, sillä Englannissa mies tapasi tulevan puolisonsa. Perheen kasvettua yhdellä lisäjäsenellä oli aika alkaa pohtia muuttamista pois suurkaupungin kiireestä ja vilinästä vaimon kotiseudulle Viroon.
Näin tapahtui, ja lukuisten mutkien kautta ollaan tultu tähän päivään ja siihen, että tämä samainen mies leipoo nyt tiistaista lauantaihin herkullisia ranskalaisia maalaisleipiä ja patonkeja isoisältään oppimalla reseptillä Pelgulinnassa olevan talon kellarissa.
Puu-uunileipomon tarinaa jatkaa Henna
Ollaan siis Belgian ja Lontoon jälkeen takaisin tallinnalaisen asuintalon pohjakerroksessa. Uuni huokaa lämpöä, leivät odottavat leivinliinojen alla uuniin pääsyä, ja minä höpöttelen mukavan leipurin kanssa ummet ja lammet niin leivän tekemisen jalosta taidosta kuin kaikesta mahdollisesta muustakin. Tuntuu kuin olisin saanut uuden ystävän!
Kuulen, miten tarkka François on leipiensä raaka-aineista ja koko leipien valmistusprosessista. Hänellä kesti pitkään löytää mylly, jonka luomujauhot vastaisivat ominaisuuksiltaan niitä, joita hänen isoisänsä aikoinaan käytti. Osan jauhoista leipuri jauhaa itse jyvistä jauhoiksi, jotta saa taikinaan mukaan juuri oikeaa jauhatusastetta olevaa myllytuoretta raaka-ainetta. Vastajauhetun jauhon tuoksu hurmaa – enpä ole moista päässyt ennen nuuhkimaan.
Mutta nämä tuoksut ovat vasta alkua – on aika laittaa leipälapiolla satsi maalaisleipiä uuniin! François moppaa viimeiset tuhkat uunin pohjalta ja asettelee leipälapiolla ensimmäiset raakileet uunin lämpöön. Kello käyntiin ja odottamaan. Jutustelumme jatkuu, ja mies kertoo mm. opettavansa paikallisessa keittiöoppilaitoksessa leivonnan saloja. En voisi kuvitella parempaa opettajaa. Suomessahan sanotaan, että se joka ei osaa, se opettaa, mutta nyt ei voi kyllä moiseen väitteeseen yhtyä.
Kello kilahtaa – ensimmäinen erä leipiä on valmis. Voi että miten kauniita maalaislimppuja uunista tuleekaan ulos. Ja nyt vasta tuoksuukin! Maalaisleipien jälkeen uuniin menee patonkeja, jotka ovat yksi Françoisin kellarileipomon päätuotteista.
Patonkien tultua uunista François pakkaa ne paperipusseihin ja ilmoittaa, että nyt hypätään autoon. Lähdemme viemään leipiä Balti Jaaman torin lähellä olevaan Siga la Vaca argentiinalaisravintolaan. Jos olet käynyt siellä syömässä, niin olet saattanut jo maistaa Françoisin maalaispatonkia.
Mitä, mitä… voiko Françoisin leipiä myös ostaa?
Tosiaan! Näitä kotileipoisia herkkuja voi toki ostaa kuka tahansa, vaikka hän niitä ravintoloillekin toimittaa. Leipomon nettisivut ovat kuulemma vielä vähän vaiheessa, mutta Facebookin kautta tilaaminen onnistuu mutkattomasti. Hänen sivuiltaan löytyy niin valikoima, hinnat kuin ohjeetkin.
Haluamansa leivät pitää tilata vähintään 24 tuntia ennen toivottua noutoaikaa. Sovi tilausta tehdessäsi, milloin olet aikeissa tulla leipiä hakemaan. Ja kun saavut kellarin ikkunan taakse, koputat vaan ruutuun, odotat iloisen miehen ilmestymistä ikkunaan, ja teet kaupat!
Kuten sanottu, juuri tällaiset pienet erikoisuudet tekevät Tallinnasta niin hurmaavan kaupungin. Vaikea ajatella, että koti-Suomessa joku voisi paistaa pienkerrostalon pohjakerrokseen rakentamassaan uunissa leipiä ja myydä niitä sitten kellarin ikkunan kautta asiakkailleen. Näin tapahtuu Pelgulinnan Härjapean kadulla viitenä päivänä viikossa. Yksi lisäsyy rakastua Viroon ja Tallinnaan – aivan kuten Françoisillekin kävi!
Osoite: Härjapea 17, Pelgulinn
Françoisin Facebooksivut: Virallinen nimi on François Wood-Fired Bread, ja Facebook-sivut löytyy täältä
Aukioloajat:
Sopimuksesta. Leivät voi noutaa ti–pe 13–16.30 ja la 12.30–15. Muista, että tilaus pitää tehdä vähintään 24 tuntia aikaisemmin!
Kiinnostaako kuulla lisääkin tällaisista erikoisista paikoista?
Seuraa Sooloiluja-sivua Facebookissa ja liity lähes 16.000 jäsenen Tallinnatärpit Facebook-ryhmään. Näin varmistat sen, että kuulet muistakin Françoisin puu-uunileipomon kaltaisista ihanista erikoisuuksista. Lupaan pitää silmäni ja korvani auki, jotta saan kerrottua löytämistäni helmistä lukijoilleni.
6 Comments
Olli
Mukava juttu. Samaan sarjaan kellosepän kanssa, joka tekee töitä Numme -kadulla.
Henna
Numme vai Nunne? Jos Nunne, niin taidan tietää mitä tarkoitat – mutta en ole ikinä käynyt sisällä! Tämä asiahan pitää korjata ja pian.
Sari - Campasimpukka
Aivan mahtava juttu!
Henna
Kiitos Sari! Aivan mahtava tyyppi tämä François. Suosittelen lämpimästi tutustumista. Tilaat vaan leivät vähintään 24 tuntia ennen ja lähdet sitten a) hakemaan niitä ja b) moikkaamaan mukavaa tyyppiä. Lähetä terveisiä minulta 🙂
Sari - Campasimpukka
Tämän taidan kyllä tehdä ensi reissulla. Nytkin viime reissulla kävimme monessa paikassa, jotka minä olin ennalta ottanut selville Tärppien tai Sooloilujen kautta, vaikka yleensä olen enempi vähempi perässäkulkija. Se tuntui kivalta, kun minäkin ”tiesin jotain”. Vaikken edes siis itse varsinaisesti löytänyt. 😀 😀
Henna
Tällaiset terveiset on ihan parhaita! Sivuston ja ryhmän perustavaa laatua oleva idea on rohkaista ihmisiä testaamaan uusia paikkoja ja koluamaan uusia alueita. Hyvä sinä!