Matkapäiväkirja: erilainen kevätreissu Tallinnaan
Edellisestä Tallinnan matkastani on nyt vajaat kaksitoista viikkoa, mikä tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Viimeisimmän reissuni jälkeen rajat menivät kiinni kumpaankin suuntaan, ei kukaan tiennyt milloin pääsisimme taas matkustamaan. Kuukauden, kahden, kolmen päästä…? Kesällä, syksyllä… vai eikö ollenkaan enää tänä vuonna? Ainoa varma asia oli epävarmuus.
Reilu viikko sitten tunnelin päässä alkoi siintää valoa: Viro ja Suomi sallivat uudestaan työmatkaliikenteen maiden välillä. Laivoille otettiin taas matkustajia, ja samalla alettiin ottaa ensimmäisiä vauvanaskeleita kohti vapaampaa liikkumista.
Päätin tarttua tilaisuuteen, sillä niin Airbnb-asuntoni kuin Sooloiluja-sivustonikin tiimoilta minulla on paljon hommia hoidettavana lahden toisella puolen. Tätä kirjoittaessani istun laivalla, mutta vielä en tiedä miten reissuni kanssa tulee käymään – pääsenkö edes rajan yli!
Aloitan kuitenkin matkapäiväkirjan, jota päivitän sitä mukaa kuin matka etenee. Uusin päivitys tulee aina loppuun, mutta mikäli käyt lukemassa tätä useammin, pääset myös alla olevien pikalinkkien kautta suoraan haluamaasi kohtaan.
- Matkustusluvan anominen
- Helsingin lauttarannassa ja laivalla
- Sunnuntai: täällä ollaan!
- Maanantai: puutaloidylliä ja kesäistä lämpöä
- Päivä Kaliforniassa… ei vaan Piritassa!
Tervetuloa mukaan! Jos käy onnellisesti ja pääsen maahan, niin kommentoi ihmeessä ja heitä ehdotuksia mitä haluat minun käyvän katsomassa paikan päällä. Yritän toteuttaa toiveita parhaani mukaan. Jos taas en pääse, niin tästä tulee tynkä tarina siitä, miten homma eteni ja miten matkamiehen unelmat murenivat.
Ennen matkaa: matkustusluvan anominen
Päätin heti, että ilman ennalta anottua matkustuslupaa en lähtisi reissuun. Omat työni ovat projektiluontoisia ja epätyypillisiä (Airbnb), joten halusin pelata varman päälle. Keräsin tähän postaukseen kaikki matkustamiseen liittyvät faktat ja ohjeet, ja niitä lähdin itsekin noudattamaan.
Sain kirjallisen kutsun kaikilta niiltä tahoilta, joita olen aikeissa mennä Tallinnaan tapaamaan. Ne saatuani täytin hakemuksen, ja lähetin sen liitteineen Viron poliisille. Pari päivää meni jännittäessä, mutta yllättävänkin nopeasti sain tiedon hakemukseni alustavasta hyväksymisestä!
Luvan saamisesta on nyt kolme päivää, joten laitoin töpinäksi ja päätin lähteä reissuun mahdollisimman nopeasti.
Matka alkaa: Helsingin lauttarannassa ja laivalla
Täällä nyt siis ollaan: Tallinkin Megastarilla. Tulin lauttarantaan paljon normaalia aikaisemmin, sillä olin kuullut juttuja jonottamisesta ja haastatteluista jo Helsingin päässä. Mediastakin olin lukenut, että kummankin maan rajaviranomaiset tekevät yhteistyötä eliminoidakseen turhat matkat. Matkustukseen vaadittavat dokumentit tarkastettaisiin siis jo Helsingin päässä.
Vaan mitä ihmettä? Mitään tällaista ei tällä reissulla kyllä tapahtunut. Dokumentteja ei kysellyt Tallinkin virkailija, eikä matkani tarkoituksesta ollut kiinnostunut kukaan muukaan. Viranomaisia en nähnyt ensimmäistäkään, vaan ajelin muina täteinä sisään laivaan.
Miksi minua kuitenkin vähän jännittää? Siksi, että Viron poliisin myöntämässä luvassa edellytettiin minun todistavani kaikki tarpeellinen dokumentaatio myös rajaviranomaisille. Suomen päässä niistä ei ollut kukaan kiinnostunut, nyt odotan pari tuntia laivalla jännittäen, että toivottavasti vastassa oleva rajavartija on samaa mieltä matkani oikeutuksesta kuin lupa-anomukseni vastaanottanut ja hyväksynyt virkamies.
Miltä laivalla vaikuttaa? Hiljaiselta. Tallink näyttää huolehtivan matkustajien ja henkilökunnan turvallisuudesta, sillä laivaan tulosta saakka on tullut kuulutuksia turvaväleistä, käsienpesusta, käsidesistä, turvaetäisyyksistä ja muista. Kassojen eteen kahvilassa on tullut pleksit, ja lattiaan on tullut tarroja osoittamaan turvavälejä. Kasvomaskeja ei juuri näy, mutta toisaalta meitä on täällä niin harvakseltaan, että pisaratartuntariskikin taitaa olla olematon.
Lähden nyt ostamaan katkarapuleivän ja jatkan myöhemmin. Katsotaan tuleeko tästä tynkäpäiväkirja, jonka toisen ja samalla viimeisen osan kirjoitan saman laivan samasta kahviosta todeten, että eipä ollut vielä Mikkilän mammalla asiaa Viroon. Pysykää siis kuulolla, jatkan myöhemmin tänään. Jos nimittäin matka jatkuu, niin kerrottavaa tulee olemaan paljon!
Sunnuntai: täällä ollaan!
Turhaan jännitin – hyvin kaikki meni. Näytin satamassa poliisille ennalta saamani luvan, ja lisäksi hän halusi nähdä palaverikutsuja. Passikin vielä katsottiin, mutta sen jälkeen sainkin hyvän matkan toivotukset. Voi miten huojentunut olinkaan. Ja iloinen! Tarkastuksen läpäistyäni kello oli noin yksi iltapäivällä, joten minulla oli puolikas päivä jäljellä ensisilmäyksen luomiseen. Mitä olisi odotettavissa? Onko kaikki ennallaan, vai näkyykö selviä muutoksia katukuvassa?
Ensimmäinen havaintoni Vanhassakaupungissa oli hiljaisuus. Ihmisiäkin kyllä oli liikkeellä, mutta tyypillinen kaupungin taustahäly oli selvästi hiljentynyt. Autoja oli liikenteessä merkittävästi vähemmän, ja Vanhankaupungin laitamilla normaalisti pyörivä taksiliikenne oli lähes kokonaan pois. Heitin laukut asunnolle ja vein auton parkkiin. Täältä tullaan toden teolla Tallinna!
Telliskivi: dokumenttivalokuvaa ja hiljainen hetki puretun muurin muistoksi
Päivän ensimmäinen iloinen hetki oli huomata, että pikaisesti katsoen Telliskivi näytti aika lailla entiseltään. Hiljaisempaa siellä toki oli kuin normaalisti, mutta iso osa terasseista näytti olevan auki, ja niillä ihmisiä istumassa. Terasseille pöydät oli aseteltu 2+2-periaatteella, eli kahden hengen pöytiä parin metrin välein toisistaan.
Toinen iloinen havainto oli nähdä suosikkivalokuvagalleriani eli Dokfotokeskuksen ovi auki! Kävelin oikopäätä sisään. Minulla kävi tuuri, sillä siellä vietettiin Silvia Pärmannin ”The countires that do not exist” -näyttelyn avajaisviikkoa. Mainiona bonuksena taiteilija itse sattui olemaan kanssani samaan aikaan paikalla!
Tässä kohtaa on syytä heittää ensimmäinen tärppi: näyttely oli erinomainen. Kannattaa lukea rauhassa johdatus näyttelyyn, sekä ja kunkin kuvan kohdalla oleva pieni tarina kuvien taustoista. Upeita kuvia koskettavia kertomuksia pienistä maista ja kansoista, jotka eivät ole päässeet virallisesti kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.
Näyttelyssä oli muuten kuvia myös Dagestanista, mikä on hauska yhteensattuma: kävinhän juuri ennen koronakriisiä syömässä dagestanilaisia kurzeja vai kivenheiton päässä Telliskivestä. Lue täältä koko juttu tuosta erikoisesta ruokamatkasta.
Dokumenttikuvien jälkeen otan vielä pienen kamerakierroksen Telliskiven laitamilla. Halusin nimittäin nähdä paikan jolta purettiin pitkä, täynnä muraaleja ja graffiteja ollut tiiliaita. Päivän ensimmäinen harmistus: tiiliseinän tilalle oli tullut hengetön megapitkä metalliaita. Ei voi ymmärtää, mitä purkupäätöksen tehneiden tyyppien päässä on liikkunut.
Ennen Telliskivestä lähtöä valokuvailin vielä muutamia graffitiseiniä ihan vaan siksi, jos niillekin käy jossain kohtaa huonosti. Ja vaikka niitä ei purettaisikaan, niin seinätaiteen luonteeseenhan kuuluu se, että seuraava ”taiteilija” saattaa koska tahansa maalata yli jonkun vanhemman kuvan. Tästä syystä niiden taltiointi on ihan fiksua hommaa, mikäli sattuu olemaan minun laillani muraalien ja graffitien ystävä.
Tunnelmia Vanhastakaupungista
Kurkistan vielä ulkoapäin Telliskiven uusimman tulokkaan Nudistin työn alla olevan baarin uudet tilat ennen Vanhankaupungin suuntaan kävelemistä. Vaihdan muutaman sanan ovella seisseen tyypin kanssa ja vakuutun entistäkin enemmän, että paikasta tulee hieno! Kiirettä kuulemma pukkaa ennen ensi viikon avajaisia. Lykkyä pyttyyn! Lue täältä pidempi juttu Nudistista ja heidän raparperikuoharistaan.
Jatkan Balti Jaaman torin ja aseman läpi kohti Vanhankaupungin muureja. Torilla on jonkin verran asiakkaita ja paljon myyjiä – meno näyttää aivan normaalilta. Ainoana muistutuksena poikkeuksellisista ajoista seinillä ja ovissa on ohjeita kahden metrin turvavälin pitämisestä.
Nälkä alkaa kurnia vatsaa, joten kävelen sisään Rataskaevukadun Vegan V -ravintolaan. Tässä pienessä paikassa ei normaalistikaan ole kuin muutama pöytä, mutta nyt on vielä autiompaa. Ehkä puolet pöydistä on pois, ja jäljellä olevat ovat etäällä toisistaan. Normiaikoina Vegan V:stä pöydän saaminen ilman varausta on lähes mahdotonta, nyt saan ikkunapöydän tuosta vaan. Surullista ravintolan takia, iloista minun.
Heitän toisen tärpin: Vegan V:n punajuuritortelliinit! Ne ovat keikkuneet V:n alkuruokalistalla pitkään, joten taitavat olla monen muunkin suosikki. Syön myös tomaattikeiton ja jälkiruuaksi Snickers-henkisen suklaakakun: kaikki erinomaisen hyviä! Mutta nyt on vatsa täynnä, joten on aika jatkaa tutkimusmatkaa.
Tyhjentyneitä liiketiloja
Kyllä niitäkin on, nimittäin tyhjentyneitä liiketiloja. Ensimmäinen arvioni on, että suurin osa lopettaneista liikkeistä on erilaisia turistikauppoja: pellavaa, matkamuistoja ja meripihkaa myyviä puoteja. Se on tietysti loogista, sillä yksikään paikallinen ei niissä taida shoppailla, ja turistit loistavat poissaolollaan.
Kaikkia katuja en vielä ehtinyt koluta, mutta näkemäni perusteella mistään täydellisestä kadosta ei ole kysymys. Täydennän tarinaa sitä mukaa kun liikuskelen ja tutkailen.
Yksi hämmentävimmistä näyistä tuli eteen Müürivahekadulla: villasukkamummot olivat täysin kadonneet! Vaikka heitä arvostellaan hengettömien akryylisten tuontineuleiden kaupittelusta, minulle tuli kyllä heitä ikävä. Voi kunpa he palaisivat turistien myötä takaisin paikoilleen!
Kurvaan Virukeskukseen, jossa meno näyttää entisen laiselta. En tee täydellistä kierrosta, mutta nopeasti vilkaisten tutut vanhat kaupat näyttävät jatkavan toimintaansa. Käyn täydentämässä Natura Siberica -varastoani ja annan kosmetiikan ystäville tärpin: hyllyillä oli hämmentävän edullisiksi hinnoiteltuja tarjoustuotteita.
Uusi löytö: suloinen pieni kukkakauppa
Virukadun kukkamyyjistä osa näyttää lopettaneen, mutta suurin osa jatkaa entiseen malliin. Virolaiset ovat onneksi itse ahkeria kukkien ostajia, joten toivottavasti kukkakauppiaatkin jatkavat vanhaan malliin – itse ainakin tykkään kovasti ostaa reissuilta kukkia, sillä niiden hinnat ovat Suomessa tolkuttoman kovia.
Hiukan sivussa Virukadun vilinästä huomaan sattumalta suloisesti koristellun pienen kukkakaupan, johon kävelen sisään kuvattuani sitä ensin ulkoa päin. Alan juttusille suloisen Leila-nimisen myyjän kanssa, eikä me sitten meinatakaan saada puhetta ollenkaan katki! Ihastuttava tyyppi ja upeita kukkia. Esim. pionit näytti maksavan 3 euroa kappale ja krysanteemit 80 senttiä. Tuoksuva tärppi: kukat ovat kiva tuliainen kotiin.
Tuumailua tuopin äärellä
Piipahdan vielä lasillisella Väike-Karjakadulla olevassa Drink baarissa, joka on yksi suosikeistani Vanhassakaupungissa. Se on mukavan rento ja viihtyisä. Otan huurteisen belgialaisen ja alan kelailla päivän mittaan näkemääni. Tässä vähän hajatuksia eli hajanaisia ajatuksia:
- Vanhassakaupungissa liikuskelee eri näköistä porukkaa kuin normaalisti. Suurin osa on paikallisia – tietysti. Ensimmäinen reissupäiväni on sunnuntai, joten katukuvassa näkyy paljon perheitä lapsineen.
- Toinen ryhmä, johon kiinnitän huomiota ovat ns. laitapuolen kulkijat. Heitä, elämän ehkä simpauttamia, näkyy normaalia enemmän. Vai ovatko he aina joukossamme, mutta nyt kun joukot ovat harventuneet kiinnitän vain heihin huomiota? En osaa sanoa.
- Wolt- ja Bolt-ruokakuskeja liikkuu paljon, ja sehän on tietysti hyvä asia ravintoloiden kannalta!
- Jos ja kun matkailu taas alkaa, pöytävaraukset tulevat olemaan entistäkin tärkeämpiä nyt kuin pöytien määrää on vähennetty. Kannattaa pitää mielessä!
- Varsinkin vanhassakaupungissa ajeli paljon sekä kaupungin kunnossapidon että poliisin autoja. Se on varmaan hyvä asia, sillä myös seiniin piirrettyjä tägejä näkyi minusta ehkä entistä enemmän. Hiljaiset kadut kutsuvat hiippareitakin.
Tämmöisiä pohdintoja tänään. Huomenna jatketaan! Kiitos superpaljon kaikista kivoista kommenteista.
Maanantai: puutaloidylliä ja kesäistä lämpöä
Nyt on jalat puhki! Kun ihminen istuu pehvallaan pari kuukautta tekemättä juuri muuta kuin läppärin naputtelua, tällainen koko päivän kävelyturnee tuntuu kiitettävästi täti-ihmisen jalanpohjissa, pohkeissa, reisissä… ja siinä pehvassa, joka on viime ajat tottunut lähinnä istumiseen. Mutta mikäs oli kävellessä, sillä tänään oli upean lämmin ja aurinkoinen päivä.
Ennen aamupalaa kävelin Pikk-kadun päästä päähän nähdäkseni ovatko tutut paikat vielä hengissä. Aika lupaavalta näyttää. Sisustuskauppa Paul Pikk on lopettanut (täällä juttua siitä), mutta sen olinkin jo kuullut. Kauppa ei tainnut koskaan olla kauhean suosittu, joten sen sulkeminen ei ollut iso yllätys.
Kurvaan Hobusepea-kadun galleriaan, jossa saan nauttia yksityistilaisuudesta. Maiasmokk-kahvilan marsipaanihuone on remontissa. Kiinnostavaa nähdä, millainen helmi siitä kuoriutuu.
Kadun varteen oli jo avattu terasseja, ja siellä täällä istuskelee ihmisiä aamukahvilla. Yleisilme on eiliseen sunnuntaihin verrattuna hiljainen, onhan tänään taas työpäivä. Valokuvaaminen on ihanan helppoa, kun ei tarvitse vältellä ihmisjoukkoa, mutta toisaalta ilmassa on kyllä pientä alakuloa.
Hell Huntin terassi on levittäytynyt viereiseen puistoon kuin odottaen tulevaa baarikansaa. Myös Texas Honky Tonkin terassi talon sisäpihalla näytti olevan auki. Kurkkasin nimittäin Vaimu-kadulla olevalle sisäpihalle, jossa työskentelee myös veitsiä, viikatteita ja muita teroittava vanha herra. Mies on teroitellut samassa paikassa jo yli 40 vuotta! Sisäpiha on yksi suosikkejani Vanhassakaupungissa – sinne on pakko kurkistaa aina ohi kävellessäni.
Käväisen myös Lai-kadulla kaupunginteatterin sisäpihalla. Kahvilalla on kyltit kadulla, mutta pihaan mentyäni paikka on aivan kuollut. Nautiskelen hetken tunnelmasta, ja jatkan sitten matkaa.
Lisanna on ennallaan, Vapaudenaukio ei
Pikkuriikkinen Lisanna on pitänyt ovet auki koko ajan, ja asiakkaitakin on riittänyt. Wolt ja Bolt ovat olleet isona apuna. Istun lempipöydässäni ulkoseinustalla nauttien aamuauringon lämmöstä ja smoothiesta. Tämä on yksi kaupungin hauskimpia paikkoja ihmisten tarkkailuun.
Voisin istua siinä lämmittelemässä vaikka puoli päivää, mutta pakottaudun takaisin liikenteeseen. Kurvaan Laboratooriumikadun kautta, sillä se on yksi sympaattisimmista sivukujista Vanhassakaupungissa. Oletko lukenut tämän sivukujapostauksen? Siellä kaikki muutkin suosikkini.
Laboratooriumi ei ole muuttunut muutamaan sataan vuoteen, joten sitä ei koronat hötkäytä mihinkään. Laboran portti on kiinni, joten sinne kurkkiminen pitää jättää toiseen kertaan. Mikä Labora? Jos haluat nähdä kuvia tästä kulttuurikeskuksesta, niin klikkaa itsesi tänne.
Olevisten kirkon kohdalla ikkunoiden läpi kantautuu urkujen soitto. Elän toivossa että ovi olisi auki ja pääsisin nauttimaan pienestä musiikkituokiosta, mutta toivoni on turha. Joudun tyytymään vaimeaan katusoittohetkeen kuunnelleen kiviseinän vaimentamia säveliä. Tunnelma hiljaisella kadulla on sykähdyttävä.
Jatkan lompsimista läpi hiljaisten katujen kohti Vapauden aukiota. Raatihuoneentorin terasseilla istuu jokunen ihminen – se on mukavaa. Enimmäkseen sisäänheittäjät kuitenkin viihdyttävät toinen toisiaan. Saiakangilla käyn vilkaisemassa, josko Kehrwieder-kahvilan terassi olisi jo avattu. Vähän puolittaista vielä on, mutta kukkaruukuissa aukeilee kielot ja koivut puskevat lehteä, joten lupaavalta näyttää.
Päästyäni Vapaudenaukiolle bongaan uusia juttuja! Entisen designkaupan tiloihin on avaamassa kirjakahvila. Käyn moikkaamassa sisällä hääräilevää tyyppiä, joka kertoo että vasta ylihuomenna saa kahvia. Lupaan odottaa.
Vabadus-kahvila lopetti jo ennen koronakriisiä. Sen kyltit ovat häipyneet, ja tilalle tulleet uudet, joissa lukee ”Mood”. Huomaan harmittelevani sekä hengetöntä nimeä että typografisesti mitäänsanomatonta kylttiä. Todellinen harmistuksen syy pitäisi ehkä olla se, että minusta on selvästi tulossa kärttyinen ja kriittinen täti, mutta sen harmittelun jätän toiseen kertaan. Toivon mielessäni uudelle yrittäjälle hyvää, ja päätän mennä testaamaan paikan jahka se on auki. Edit: kävin siellä muutamaa päivää myöhemmin aamiaisella, mutta valitettavasti sain paikasta kylmäkiskoisen ensivaikutelman. Saa nähdä milloin menen uudestaan – vai huvittaako enää edes mennä.
Oikopolkua Uuteen Maailmaan
Jätän Vanhankaupungin taakse ja lähden kohti Kansalliskirjastoa. Sen kulmalta nousevia portaita pitkin pääsee nimittäin näppärää pientä oikotietä Uus Maailm -nimiseen kaupunginosaan, johon haluan tänään suunnistaa paristakin eri syystä. Toom Kuninga niminen oikotie on mielestäni tutustumisen arvoinen pieni kadunpätkä jyhkeän Kansalliskirjaston takana. Se on kuin vehreä kylänraitti, jonka varrella on satukirjamaisen tunnelmallisia pieniä puutaloja. Kiinnostavaa on se, että samaisella pienellä kadunpätkällä majailee myös Saksan ja Ranskan lähetystöt!
Ensimmäinen Uuteen Maailman menoni syy tulee vastaan samaisella Toom Kuninga -kadulla, Suur-Ameerika-nimisen vilkkaan ajoväylän jälkeen. Kadulle on noussut uudet kerrostalot, ja yhden sellaisen alakertaan on tullut uusi ravintola nimeltä Tsunft. Jep. En saa tuota kirjoitettua kertaakaan käymättä lunttaamassa sen kirjoitusasua.
Tsunft on kiinnostava siksi, että sen kanssa samoissa tiloissa toimii nykyään Kotzebue-leipomo. Sehän on se pikkuriikkinen, kulttimaineeseen noussut paikka, joka vielä muutama viikko sitten toimi nimikkokadullaan Kalamajassa. Tämä juttu eksoottisesta kellarileipomosta on siis nykyään historiaa, sillä Kotzebue toimii nyt Tsunftin kanssa samoissa tiloissa.
Istahdin talon edustalla olevaan pöytään, sillä tänään oli ihanan lämmin päivä. Otin 5,50 maksaneen lounaan: ankankoipea confit bulgursalaatilla ja tsatsikilla. Olisin ostanut mukaan Kotzebuen leipääkin, mutta päivän kävelyt mielessäni jätin toiseen kertaan.
Jätin tilaa jälkiruualle, sillä halusin saman tien käydä testaamassa toisen uudehkon ravintolan Uudessa Maailmassa. Paikan nimi on Bopp, ja se majailee vain muutaman korttelin päässä Tsunftista (jestas miten hankala nimi!). Banoffee-kakku tappaa makeannälän kuin seinään – on hyvä jatkaa matkaa.
Kävelen ristiin rastiin Uuden Maailman katuja – tässä kaupunginosassa on jotain äärimmäisen mukavaa. Koidu-kadulla on Stalinin aikaisia kivitaloja, poikkikaduilla on sekä Kalamajasta tutun näköisiä puutaloja ja pienempiäkin mökkejä. Edelliseen kertaan verrattuna näyttää, että vähän siellä sun täällä rakennetaan ja korjataan vanhaa. Olisikohan Uuden Maailman suosio nousussa? En ihmettele jos on.
Bongaan Koidu-kadulla pikkuriikkisen keramiikkastudion. Sitä ei viime reissullani tainnut siinä olla. Keraamikko Elika Huntin töissä on rouhean kiva tyyli ja kohtuulliset hinnat. Tekisi mieli hankkia pari kahvikuppia, mutta en jaksa ottaa niitä reppuuni, jonka on täyttänyt painavat kameralinssini. Keramiikkaostokset jäävät toiseen kertaan.
Keraamikon naapurissa on suosittu kortteliravintola Kohalik. Sen terassilla paikalliset nautiskelevat auringosta ja huurteisista. Saan vaivoin pakotettua itseni kävelemään ohi: hetki sitten syömäni kakunpala painaa vielä kaloriomatuntoani.
Kaksi suosikkiani Kalamajassa
Kävely jatkuu, vaikka jalat huutavat jo vähän hoosiannaa. Haluan käydä suosikkikukkakaupassani Pojengissa hakemassa kämpille kimpun jotain ihanuuksia. Kävelen Uus Maailmasta Kassisaban ja Telliskiven kautta Kalamajaan ihastellen puutarhoja, kukkaloistoa ja kesäisiä ihmisiä.
Pojengin hurmaava ja taitava omistaja onnistuu aina – niin nytkin. Lue juttu suosikkikukkakaupastaani täältä. Upean värinen kimppu kädessäni siirryn muutaman kymmenen metrin päässä olevaan Ökut-kahvilaan, jossa nujerran huutavan janon herkullisella tuorepuristetulla punajuuri-porkkana-inkiväärimehulla. Juuri tätä nuupahtanut olemukseni kaipasi juuri nyt! Mehun lisäksi piristi kummasti huomata, että kummatkin suosikkipaikkani ovat pysyneet auki koko kriisin ajan, ja jatkavat vanhaan mainioon malliinsa.
Kukat kämpille ja uuteen nousuun
Tallinnan reissuni ovat usein juuri tällaisia: viiletän aamusta iltaan paikasta toiseen. En malta ottaa iisisti, kun on niin paljon nähtävää!
Saatuani kukat veteen ja pidettyäni pienen tauon päätän suunnistaa vielä hetkeksi johonkin. Kengät uudestaaan jalkoihin, jotka alkavat kyllä ilmoitella tyytymättömyyttään. Jätän niiden turvonneen kitinän kuitenkin huomiotta, kipaisen portaat alas ja suuntaan nenäni kohti Noblessneria. Siellä paistaa ilta-aurinko!
Kävelen taas läpi tunnelmallisen Kalamajan, jossa ihastelen kukkivia omenapuita, juuri aukeamaisillaan olevia syreeneitä kuunnellen lintujen konsertteja. Autoliikennettä on merkittävästi vähemmän kuin normaalisti – Soo, Tööstuse ja Niinekatujen katkeamattomista autojonoista ei ole tietoakaan. Voisipa tämä jotenkin jäädä pysyväksi olotilaksi!
Voisivatko ihmiset hoitaa tästä lähtien töitään enemmän etänä ja singahdella vähemmän polttomoottorin avustuksella paikasta toiseen? Tällaista pohdintaa saa aikaiseksi keväinen Kalamajakävely.
Pohdinta jatkuu rantalaiturilla
Kalamajan hautausmaapuisto on varhaiskesän herkässä vihreydessään hurmaavan kaunis. Taitaa olla monen muunkin mielestä, sillä siellä on paljon paikallista väkeä kävelemässä, juoksemassa, pyöräilemässä ja leikkimässä.
Noblessneriin saapuessani en ole uskoa silmäni: täällähän on aivan valtavasti väkeä, vaikka on maanantai! Olin kyllä nähnyt kuvia ja videoita viikonlopun laituribileistä, mutta melkoinen yllätys huomata että laituri on taas täynnä porukkaa. Kaif, Kampai, Lore… kaikilla on lukuisia pöytiä ulkona, ja lähes jokaisessa niistä istuu ihmisiä.
Siitäpä se pohdintani lähtee: tajuan, että ei Vanhaakaupunkia olekaan tyhjentänyt yksin turistien puuttuminen, vaan se, että Tallinnaan on tullut satoja ellei tuhansia uusia ravintola-asiakaspaikkoja niin Noblessneriin kuin Telliskiveenkin.
Mietin edelleen, että mikäli Vanhakaupunki haluaa pysyä menossa mukana, sen perinteisten syöttölöiden ja juottoloiden kannattaisi ehkä alkaa uudistua vähän isommalla kädellä. Juuri tänään katsellessani Raatihuoneentorin terasseja mainosvarjoineen ja sisäänheittäjineen tuli kyllä mieleen, että miksi kukaan enää haluaisi istua niissä kun muualta kaupungista löytyy niin paljon kiinnostavamman näköisiä paikkoja.
Burgeria laiturin nokassa
En lähde yrittämään pöydän saantia rannan ravintoloista, vaan päädyn hakemaan Patarei-burgerista hampurilaisen ja oluen. Ah miten ihanan rasvaista ja rahvaanomaista! Haen laiturilta aurinkoisen paikan ja pystytän yhden naisen eväsleirini.
Burger maistuu merituulessa ja ilta-auringossa, oluesta puhumattakaan. Kyllä on mukavaa, että Tallinnassa voin tuosta vaan ostaa ravintolasta oluen mukaan. Hei hoi Suomi, milloin se voisi olla mahdollista myös meillä!
Eväät syötyäni lähden vielä hetkeksi pyörimään Loren, Kampain ja Kaifin edustalle. Pöydät ovat ohjeistusten mukaisesti parin metrin etäisyydellä toisistaan, joten homma on varmaankin ihan hanskassa. Mahtavaa nähdä, että porukkaa riittää näihin uusiin paikkoihin jopa maanantai-iltana! Eipä se kyllä mikään ihme ole, sillä kesällä tänne osuu ilta-aurinko lyömättömän hienosti.
Päätän jättää taksiajelut koronan takia tekemättä ja rääkkään kinttujani vielä kotimatkan verran. Nautin Kalamajan tunnelmasta, lintujen konsertista ja kukkivan tuomipihlajan tuoksusta. Voi kesä ja Tallinna – mikä ihana yhdistelmä!
Huomenna taas jatketaan. Vähän ehdin jo suunnitella huomista ohjelmaa, mutta jääköön se vielä salaisuudeksi.
45 Comments
A-M
Komppaan Tuiren kommenttia: aina herkullisen upeat kuvat ja rennon sujuva teksti. Kiitos myös siitä että otat kuvia niiden rakennusten julkisivuista/sisäänkäynneistä joista olet juuri kertonut. Helpottaa löytämään ko ravintolan tms. Mä olen just buukannut itselleni 4 yltö Kalamajassa Airbnb kämpässä. Vielä kun said fillarin käyttöön. Ihan hurjia kävelylenkkejä olet tehnyt! Se keramiikkapaja oli ainakin marraskuussa jo olemassa. En käynyt sisällä, mutta otin kuvan sen viehättävästä sisäänkäynnistä. Ehdinköhän/maltankohan nukkumaan lainkaan ennen perjantaita kun pitäis kahlata kaikki nää sun postaukset läpi ja laatia joku suunnitelma pikku lomalleni!
Henna
Kiitos ihanan positiivisesta palautteesta! Neljässä päivässä ehtii jo vaikka mitä. Fillari olisi kyllä ihana mahtava – jaloissa kyllä todellakin tuntuu kävellen liikkuessa. Minua harmittaa, että meidän talossa ei ole pyöräkellaria… jos olisi, niin voisin hankkia Tallinnaan fillarin ja lainata sitä sitten Airbnb-vieraillenikin. Sitä pitäisi kyllä alkaa kehittelemään. Bolt tietysti on kiva apu, kun viimeiseksi illalla voi napata edullisen taksikyydin takaisin kämpille. Näin kesäaikaan ei kyllä sitäkään oikein raaski tehdä, kun öinen kesäinen kaupunki on niin tunnelmallinen.
Kerrothan sitten mitä kaikkea näit ja koit!
Tiina
Kiitos tästä piristyksestä. Elika Huntin keramiikkaan täytyy mennä tutustumaan heti kun voin, näyttää kerrassaan ihanalta. Kaipaan niin kovasti Viroa ja Tallinnaa.
Henna
Oli kyllä tosi kiva löytö! Mukeilla ei ollut hintaa kuin 10–15 euroa, mitä pidän käsin tehdystä keramiikasta tosi kohtuullisena – ellei jopa halpana.
Tuire
Riittää sulla taidot kirjan kirjoittamiseen. Tätäkin luikessa tuntui kuin olisin ollut itse mukana. Ja noi kuvat! Aivan mahtavia. Nyt vaan kustantajille näytteitä.
Henna
Voi miten ihanan ystävällinen olet Tuire. Kiitos kannustuksesta!
Elina
Niin ihana lukea reissustasi. Tulee itsellekin kamala hinku lähteä koluamaan Tallinnaa taas uusilta kulmilta. Harmittavasti vaan tänä kesänä ei ole lomaa, joten reissu jää nyt vaan haaveeksi. ?
Henna
Voi hyvin olla, että hankalan matkustamisen vuoksi monella muuallakin jää Viro ja Tallinna tältä kesältä käymättä. Pienet kotimaanreissutkin ovat kivoja – ja pidemmälle matkalle sitten taas kun ajat normalisoituvat.
Tomi
Jatkoa odotellessa ? Dominikaanisen luostarin kellarin taiteilijan tilanne kiinnostaisi, jos sattuu matkanvarrelle. Sormet ristissä, että pääsis vielä kokemaan sen tunnelman siellä ?
Henna
Voin kyllä käydä kurkkaamassa mitä hänelle kuuluu!
Ulvi Karu
Kiitos Henna,niin hyvää lugemista,nyt jo odotaan jatkoa❤sun pitäis kirjoittaa kirja…matkamuistot Tallinnasta….
Henna
Voi miten ihanaa kuulla, että matkapäiväkirjani kiinnostaa. Ei taida kyllä ihan taidot riittää kirjan kirjoittamiseen. Kuvia kyllä olisi!
Teija Lolax
Ihana kuulla matkastasi!
Henna
Ihan mahtavaa näin yksin reissatessa tietää, että siellä “kotikatsomoissa” on porukkaa hengessä mukana.
Henna89
Olen itse muuttanut Tallinnasta pois viime marraskuussa. Ja sain poliisilta lomakkeen mikä tulisi täyttää ja anoa lupaa että saa tulla maahan. Kenelle se pitäisi toimittaa takaisin poliisille?
Ella
Mitä parhainta ja inspiroivinta Tallinnointia. Jatkoa odotellaan 🙂
Tiina Auranen
Hei!
Kiitos Henna tunnelmapaloista, hengessä mukana, toivottavasti pian itse myös paikanpäällä. ??
Henna
Kyllä täällä kovasti tunnutaan uskovan ja toivovan, että rajat pian aukeaisivat lisää. Toivotaan parasta!
baarimiesjaseuramies
Tervetuloa Henna! Hienoa havaita, että kunnolla perustelemalla ja kutsuja hankkimalla todellakin pääsee rajan yli!
Jos sallit, niin hieman huvittuneena lueskelin odotuksias, aavistelujasii siitä, mikä on muuttunut. Muuttuneet ovat – toivottavasti – ihmisten asenteet ja käyttäytyminen. Asiantuntijoiden ja viranomaisten ohjeita ja neuvoja, myös kieltojakin, ymmärretään ottaa tosissaan ja noudattaa. Meno on aivan normaalia, mutta ehkä uutta normaalia. Ihmiset ovat oppineet uudelleen liikkumaan ulkona, luonnossa, puistoissa. Nauttiman pienistä tavallisista asioista. Suuret kauppakeskukset, megakulttuurilaitokset, megatapahtumat ovat kärsineet ja kärsivät varmaan jatkossa eniten. Monet yksittäiset, pienet toimijat, kaupat, kuppilat, taiteilijat ovat kärsineet pahoin ja liikkeitä, ravintoloita jne, on suljettu, joitakin jopa lopullisesti. Mutta ihminen on kekseliäs, luova ja kriisien kautta on ihmiskunta aina oppinut parhaiten ja tarpeelliset muutokset ovat tapahtuneet nopeiten.
Itse toivon koronaviruspandemian tuovan mukaan pysyvän lentämisen vähenemisen, luontoarvoista entistä tiukemman huolehtimisen jokaisen ihmisen käyttäytymisessä ja toiminnassa, kotimaan ja lähimatkailun lisääntymisen, läheisten ihmisten arvostamisen. Slow Traveling, Slow Food ja hyvät ystävät sekä sen muistaminen, ettei Tallinna ole koskaan valmis ovat minun johtotähtiäni tänä aikana!
Hyvää Tallinnaa!
Henna
Voi miten viisaita sanoja! Ja olen kanssasi samaa mieltä: toivon sydämeni pohjasta, että tämä kriisi toisi meissä ihmisissä esiin uusia, positiivisia arvoja ja uudenlaista luovuutta. Kiteytit kyllä todellakin omat hajatukseni täydellisesti. Näin turistina sitä katselee muutoksia ensin pintapuolisesti: mikä suosikkipaikka vielä on jäljellä, mikä on joutunut laittamaan lapun luukulle. Pieniä yrittäjiä käy sääliksi. Toivon todella, että jahka rajat taas aukeavat, niin mahdollisimman monet osaisivat suunnata matkarahojaan juuri pienille ja yksityisille suurten ketjujen sijaan.
Karoliina Koiso-Kanttila
Kiitos taas kuulumisista ja fiiliksistä! Ikävä jo on Eestiin!
Henna
Kovasti täällä odotellaan suomalaisia takaisin – sen sanoi minulle eilen moni.
Juhana T
Olipa kiva lukea, että meillä on sama lempibaari eli Drink. Se kulmaus on kiva paikka istua, vähän niin kuin Apteekki Turussa. Muistan, että kävimme paikassa muutamia vuosia sitten usein. Vakkari oli aina iltapäiväkahvi ja Calvados, taisi hinta olla aikoinaan vitosen yhteensä. Täytyypä poiketa, kunhan joskus taasen pääsemme sinne!
Henna
Drinkissä on todella hyvä ja autenttinen tunnelma. Siellä on mainioita oluita hanassa ja hauskaa (ja edullista) pubiruokaa. Pitää oikein varoa ettei sinne eksy liian usein… siinä olisi muutenkin repsahtamaan päässeet linjani entistäkin kovemmalla koetuksella.
Henna89
Ihanaa Tallinan reissua! Miten kävi kun saavuit laivalla Tallinnaan? Haastateltiinko sinua sielä rajavartijat?
Henna
Juu, kyllä haastateltiin. Kutsut ja muut dokumentit piti näyttää, ja passikin katsottiin. Meni sujuvasti, mutta kyllä se ihan oikea syyni oli. Hyvä niin! Ei tämä korona ole leikin asia, ja arvostan sitä että Viron ja Suomen viranomaiset suhtautuvat siihen sen edellyttämällä vakavuudella.
Sari-Campasimpukka
Tosi kiva kuulla ja sitten tulevina päivinä kuvia ja tunnelmia lisää, kiitos <3
Henna
Jep, täältä pukkaa raporttia – yritän ehtiä kirjoittamaan joka päivän päätteeksi jotakin.
Kari Julin
Hyvää matkaa! Kiitos facebookauksistasi.
Henna
Kiitos itsellesi että jaksat seurata – arvostan kovasti!
Suvi
Siis aivan mahtavaa! ? Ihanaa Tallinnan reissua, odotan innolla raporttia ?
Henna
Täällä ollaan! Huomenna aamulla tulee seuraava osa.
Suvi
Jes ihanaa ?
Juhana T
OIkein hyvää matkaa ja iso kiitos, että raportoit jälleen meille muille! Hengessä mukana!
Henna
Kiitos! Kyllä tuntuu hyvältä olla taas täällä. Ihan mahtavaa tietää, että porukka fiilistelee “kotikatsomoissa”. Kovasti täällä tunnutaan jo odottavan suomalaisia takaisin. Eiköhän ne rajat kohta aukea!
Martta
Tsemppiä Henna. Uusia juttuja odotellaan.
Henna
Kiva! Viimeistään huomenna aamulla tulee seuraava osa 🙂
Kaarina Timonen
Hyvää työmatkaa, Henna! Mielenkiintoista kuulla, miltä Tallinnassa nyt näyttää ja tuntuu!
Henna
Huomenna aamulla saan postattua seuraavan osan. Sen verran esimakua, että yllättävän hyvältä vaikuttaa, ja “tappioita” ehkä vähän vähemmän kuin olin pelännyt.
Ulvi Karu
Ihan suoerkiva kirjoitus??odotaan jo jatkoa?hyvää matkaa❣❣❣❣
Henna Mikkilä
Kiitos! Huomenna aamulla tulee lisää – kaikki tämän päivän havainnot ja ajatukset.
Marianne Tuomola
Hienoa! Hengessä mukana!
Henna
Mahtavaa! Mukavaa tietää, että minulla on reissuseuraa – vaikka vaan virtuaalisesti.
Sari-Campasimpukka
Hyvää matkaa ja toivottavasti se jatkuu myös satamasta eteenpäin sillä puolen merta. 😀
Henna
Täällä ollaan! Tiukkoja kysymyksiä oli poliisimiehellä rannassa, mutta pääsinhän minä siitä sitten kuitenkin eteenpäin. Iloisella mielellä nyt täällä!