La Muu Telliskivessä Tallinnassa
Kahvilat ja leipomot,  Tallinna

Jäätelö sanoo La Muu

Pakko sanoa heti kärkeen, että en yleensä ole mikään suuri jäätelön ystävä. Syön ehkä pari tuuttia kesässä, ja silloinkin joudun toteamaan jäätelön olevan jotenkin liian makeaa. On siis pienoinen ihme, että olen lähes hullaantunut virolaiseen La Muu -jäätelöön. Pidän heidän jätskeistään niin paljon, että vaatii todellista tahdonvoimaa olla käymättä heidän Telliskiven kahvilassaan aivan joka reissulla. Aika hyvin siihen nähden, että kuvittelin etten pidä jäätelöstä.

Bloggari Henna Mikkilä
La Muu jäätelö
La Muu Telliskivessä Tallinnassa
La Muu Telliskivessä Tallinnassa

La Muu -jäätelön tarina

Herkullisen jäätelön lisäksi minua ihastuttaa La Muun tarina. Virolaiset ovat ymmärtäneet hienosti tarinan merkityksen markkinoinnissa, ja La Muu on tästä mainio esimerkki.

La Muu perustettiin kuulemma auttamaan sen toista omistajaa Priit Mikelsaarta selviytymään lapsuutensa traumasta. Hänen hyvin käynnistynyt jäätelöyrityksensä oli päättynyt surullisesti, kun poika oli tajunnut tarvitsevansa jäätelökoneen jäätelön jäädyttämiseen. Pettyneenä pikku-Priit lupasi, että vanhetessaan ja rikastuessaan hän vielä ostaisi jäätelökoneen ja veisi loppuun lapsuudenmissionsa.

No… tämä on ilmeisesti keksitty legenda. Erittäin söpö sellainen toki. Toinen tarina kertoo, että La Muu olisi perustettu, jotta keski-iän kriisiä potevalle toiselle perustajalle Rasmus Raskille keksittäisiin tekemistä. Hän oli juuri saanut epämääräisissä olosuhteissa potkut suuresta pankista.

Versioita tuntuu riittävän, ja vaikea sanoa mikä niistä pitää paikkansa. Ehkä myös tarpeetonta. Fakta on se, että ensimmäiset La Muu -jäätelöt tulivat myyntiin joulukuussa 2012, ja jo kuukauden kuluttua Rasmus ja Priit olivat valtaisan työmäärän takia loman tarpeessa. Heidän herkullisista jäätelöistään oli tullut supernopeasti hitti!

La Muu jäätelöbaari
Virolainen jäätelö
Virolainen luomujäätelö la muu
La Muu jäätelö
La Muu Telliskivessä Tallinnassa
Jäätelökahvila Telliskivessä
Vegaaninen ja luomujäätelö viro

La Muu -jäätelöt tehdään Telliskivessä

La Muu valmistaa edelleen kaikki jäätelönsä käsityönä Telliskivessä, pienen kahvila-myymälän takana olevissa tiloissa. Kaikki Telliskiven kahvilassa myynnissä olevat jäätelöt ovat siis aivan hiljattain tehtyjä ja tosi tuoreita.

Raaka-aineet ovat luomua, ja monta vegaanistakin vaihtoehtoa löytyy. Maut ovat aitoja: banaanijäätelöön muusataan banaania ja brownie-jäätelön browniet paistetaan tavallisessa uunissa ennen jäätelön sekaan pilkkomista. Symppistä – ja herkullista – meininkiä.

Pisteitä myös siitä, että hinnat ovat hyvinkin kohtuulliset vaikka kyseessä on laadukkaista raaka-aineista tehty käsityöjäätelö. Yleensä syön kaksi palloa mahduttavan purkillisen, jolla hintaa on 3 euroa. Suurimpaan kuppiin mahtuu neljä palloa, eikä silläkään ole hintaa kuin neljä euroa. Minusta laatuunsa nähden oikeinkin kohtuullista.

La Muu jäätelö
La Muu Telliskivessä Tallinnassa
Luca Bertin töitä La Muussa

Ja pisteitä myös tyylikkäästä sisustuksesta! Minua ilahdutti erityisesti kaunis parkettimainen puuseinä, jolle oli ripustettu kaksi tuttua kuvaa. Olin nähnyt ne noin vuosi sitten La Muun kanssa samassa rakennuksessa olevassa Dokfotokeskuksessa. Pidin kovasti tuosta Luca Berti -nimisen italialaisen kuvaajan The Blink of an Eye -nimisestä näyttelystä, joten oli iloinen jälleennäkeminen ”tavata” näitä tyyppejä uudestaan.

Mutta takaisin jäätelöihin. Mikä oli suosikkimakuni? En oikeasti pysty päättämään! Mutta sen voin vakuuttaa, että joka ikinen maistamani (ja otanta on kattava) jäätelö on ollut suussa sulavan herkullinen. Kirjaimellisesti.

Osoite: Telliskivi 60a-5

La Muun nettisivut: lamuu.ee

Aukioloajat:
ma–to 12–19
pe 12–20
la 11–20
su 11–18

Vieläkö herkkuhammasta kolottaa?

Välillä tuntuu että päiväni Tallinnassa kulkee yhdeltä herkkuttelupaikalta toiselle – kaupungissa todellakin on mistä valita. Jos sinäkin olet kaltaiseni sokerihiiri, ota nämä postaukset avuksi herkkukeitaita valitessasi:

  • Kaikki suosikkikahvilani löytyy tältä listalta. Vai puuttuuko sieltä joku hyvä? Kommentoi mielellään, mikäli haluaisit lisätä jonkun!
  • Uudemmasta päästä on tämä ihana kahvila vanhankaupungin laidalla. Lämmin suositus! Ja plussaa siitä, että ovet aukeavat arkisin jo kello 7.
  • Tämä sen sijaan on klassikko: ihana suklaakahvila Pierre.
La Muu jäätelö

2 Comments

  • Raija

    Rataskaivo 16 ravintolassa on listalla jälkiruokana tyrnijäätelö. On tosi hyvää. Ei mitään liian makeaa.

    • Henna Mikkilä

      Toinen erikoinen jäätelömaku jota olen maistanut jossain Tallinnan ravintolassa oli kama – suomeksi talkkuna. Sellaista saa turhaan hakea Suomesta. Erikoinen, mutta todella hyvä maku!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *