Hennan opas: trendikäs Põhjala tehas!
Olen odotellut pitkään, milloin olisi oikea hetki kirjoittaa täydellinen opas Koplissa olevasta alueesta, jota monet pitävät seuraavana Telliskivenä. Tähän saakka tämä Põhjala tehas on ollut jotenkin liian epämääräinen, ja siellä on ollut ehkä liian vähän nähtävää. Nyt tilanne on muuttunut niin paljon, että uskallan esitellä ja suositellakin sitä!
Itse kävin kurkkimassa ensimmäistä kertaa Põhjalan tehtaalla viisi vuotta sitten, kun alue oli ottamassa vasta ensimmäisiä askeliaan kohti sitä luovaa keskusta mitä se tänään on. Tuon seikkailuni ikuistin tähän juttuun – kannattaa katsoa, miten rouheasta paikasta kaikki alkoi!
Seuraavan kerran pyörin alueella vuotta myöhemmin kesällä 2020, jolloin oli jo alkanut tapahtua yhtä ja toista. Tuolla visiitilläni jouduin lokkien paskatykityksen uhriksi ja pääsin luovan keskuksen porukoiden illanviettoon… lue kaikesta siitä täältä.
Mutta näin monta vuotta on vierinyt ennen kuin alueella alkaa olla riittävästi ravintoloita, kahviloita, baareja ja puoteja, joiden takia sinne kannattaa turistinkin suunnistaa.
Tämän oppaan luettuasi tiedät, miten Põhjala tehas löytyy mitä kaikkea siellä on.
Mikä ihmeen Põhjala tehas?
Pohjalan tehtaiden historia on saman tyyppinen kuin Telliskiven alueella: hylättyihin teollisuushalleihin herää uudenlaisia elämää, kun luovan alan porukka availee sinne työtilojaan ja studioitaan. (Tämän oppaan lopussa kerron vähän Põhjalan tehtaan historiaa).
Kuten Telliskiveen, myös Põhjalan rouheisin tiloihin on tullut myös ruoka– ja juomapaikkoja… ensin yksi, sitten toinen, kolmas ja enemmänkin. Hangaarihallit ovat heränneet eloon erilaisten tapahtumien aikaan, ja yksi rapistunut tila toisensa jälkeen kokenut uuden tulemisen rohkeiden yrittäjien käsissä.
Minusta on uskomatonta, että niinkin pienessä kaupungissa on nyt toinen Telliskiven kaltainen alue!
Ja vielä uskomattomampaa, että niitä on tulossa lisääkin: laita korvan taakse nimet Krulli ja Sitsi.
Põhjala tehas: näin sinne pääsee
Põhjala tehas on Koplin kaupunginosan perukoilla Kopli-, Marati- ja Ankru-katujen väliin jäävällä alueella (katso täältä karttaa).
Helppo tapa liikkua keskustasta Põhjalan tehtaille on ottaa Koplin suuntaan menevä raitsikka 1, 2 tai 5.
Hyppää pois pysäkillä Marati, mikäli haluat mennä pääportista sisään. Sirbin pysäkki on lähempänä, mikäli suunnistat suoraan esim. REaD-kirjakauppaan tai Tuletorn-panimoon.
Jos valitset kulkupeliksi Boltin tai muun taksin, voit laittaa osoitteeksi Marati 5.
Pohjala tehas: ravintolat, baarit ja kahvilat
Karjase Sai -leipomon viikonloppuiset pop-up-tapahtumat olivat ensimmäinen (ja aivan tolkuttoman suosittu!) kahvila Põhjalan tehtailla – ne olivat mielestäni jopa lähtölaukaus alueen suosiolle.
Sen jälkeen Põhjalan tehtaan rouheisiin tiloihin on auennut samaisen leipomon pysyvä kahvila, Kopli köök -lounasravintola ja monta muuta. Valikoimaa on vihdoin niin paljon, että on aika esitellä ne kaikki, jotta et missaa niistä mitään.
Ravintolat
Kopli Köök
Kopli Köök on nykyään niissä tiloissa, joissa Karjase Sai aikoinaan piti pop-up-kahvilaansa. Mukavaa, että retrohenkinen sisustus ja taiteellinen tunnelma on edelleen olemassa! Kopli köök on auki joka päivä: arkena tarjolla on lounasta ja viikonloppuisin lounaan lisäksi myös brunssiannoksia.
Barbarea
Karjase Sai on legendaarisen suosittu kahvila Põhjalan tehtailla (lue täältä siitä lisää). Se sulkee ovet iltapäivällä kello 15, jonka jälkeen henkilökunta vaihtuu ja/tai vetää henkeä pari tuntia.
Viiden aikaan Karjase Sain tiloissa alkaa illallisravintolameininki Barbarea-nimisenä ravintolana. Laatu on samaa huippua mitä kulttimaineeseen nousseessa kahvilassakin. Kurkkaa ajankohtaiset menut täältä.
Barbarea netissä | Facebookissa | Instassa | Kartalla
Bar rara
Ensin Karjase sai, sitten Barbarea, ja kesästä 2024 alkaen myös Bar rara – kolme kivaa paikkaa, joiden takia todella kannattaa lähteä Põhjalan tehtaille!
Rara on viinibaari, jonka listalla on Barbarean keittiön loihtimia syötäviä. Paikka oli heti aukeamisestaan alkaen niin suosittu, että pöydän saaminen voi olla haaste varsinkin lämpiminä kesäiltoina. Pöytävarauksia Rara ei ota.
Bar rara Facebookissa | Kartalla
Vahur
Põhjalan tehtaille tupsahtelee nyt enemmänkin uusia tulokkaita, sillä gastropubi Vahur avasi kesällä 2024. Se on auki vain pe–su, tarjolla brunssia ja kevyitä annoksia juomien kaveriksi. Kivan rennosti sisustettu paikka, jossa myös viihtyisä terassi lämpimiä päiviä varten.
Vahur Facebookissa | Kartalla
Seuraavaksi esittelen Pohjala tehas -alueen kahvilat. Voit myös palata ylävalikkoon.
Kahvilat
Karjase Sai
Karjase Sain nimi on plumpsahtanut tässä oppaassa esiin monta kertaa, mutta nyt on aika esitellä se oikeassa paikassaan eli kahviloiden listalla! Kaikki herkut leivotaan paikan päällä, ja suosio on niin kovaa että monet jutut myydään päivän mittaan loppuun.
Kiosk No. 3
Olen rakastunut näihin numeroituihin kahvikioskeihin sitä mukaa kun niitä on Tallinnaan tullut – lue täältä kioskeista yksi ja kaksi.
Kun samojen tyyppien kolmas kioski aukesi Põhjalan tehtaille REaD-kirjakaupan yhteyteen olin myyty: miten kotikaupungissani voi olla jotain näin ihanaa!
Itse kahvila on pieni eikä valikoimakaan ole suuren suuri, mutta minut onkin hurmannut kokonaisuus: kirjakaupan ainutlaatuinen tunnelma, huolella valmistetut kahvijuomat ja ajatuksella valitut pienet syötävät.
Kiosk No. 3 on myös baari, joten kahvin sijaan voit tilata vaikka drinkin tai lasin viiniä.
Kiosk No. 3 Instassa | Karttalinkki
Kokomo
Kokomo Coffee Roasters on kahvinpaahtimo, mutta sen oman paahtimon kahveja voi myös maistella paikan päällä! Erityisesti tykkään Kokomon kesäisestä terassista ja kasvihuoneesta, jossa voi nautiskella kupposensa sateisella tai vähän viileämmällä säällä.
Kokomon vieressä olevan Babyluv lastenvaate- ja tarvikepuodin yhteydessäkin on muuten pieni kahvila, joka on erikoistunut vegaanisiin smoothieihin. Pistäydy kumpaankin!
Kokomo Facebookissa | Karttalinkki
Kopli köök
Kopli köök on ennen kaikkea lounas- ja brunssiravintola (lue enemmän täältä), mutta tiskillä on yleensä tarjolla myös pieni valikoima makeita juttuja. Tykkään Kopli köökin boheemista retrotunnelmasta!
Seuraavaksi esittelen Pohjala tehas -alueen baarit. Voit myös palata ylävalikkoon.
Baarit
Põhjalan tehtailla ei (ainakaan vielä) ole suurta baarikeskittymää, mutta muutama helmi sieltä löytyy.
Tuletorn
Noblessnerissa on Põhjala-niminen panimo, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tämän Põhjalan tehdasalueen kanssa…
… paitsi että siellä pitkän oluenpanijan uran tehnyt Chris on perustanut nyt oman panimon Põhjalan tehtaille! Paikan nimi on Tuletorn, ja panimon kyljessä on myös mainio pieni baari (tai tap room, miten sitä haluaakaan kutsua.
Kannattaa seurata Tuletornin Facebookia, sillä heillä on toisinaan mainioita tapahtumia (kuten Juuli Yule – Christmas in July, jossa joulupaidassa paikalle ilmaantuneet asiakkaat saivat ensimmäisen oluen ilmaiseksi).
Lue Tuletornista ja muista oluenystävän suosikkikohteista tästä Oluenystävän Tallinna -oppaastani!
Tuletorn Facebookissa | Karttalinkki
Botik
Botik on boheemi baari ja terassi, joka on kuin urbaani viidakko tehtaan kyljessä. Paikka ei ole tasaisesti auki, joten kannattaa seurata sen Facebook-sivulta tapahtumia, joiden aikaan Botikin portitkin ovat avoinna.
Botikin Facebook | Insta | Karttalinkki
Ja muistathan että ravintoloissa esittelemäni Bar rara on viinibaari!
Seuraavaksi kurkitaan millaisia kauppoja Pohjala tehas -alueella on. Voit myös palata takaisin ylävalikkoon.
Põhjala tehas ja kaupat
Põhjalan alue ei ole kauppakeskittymä, vaan alueella on enemmänkin taiteilijoiden ja suunnittelijoiden studioita, jotka ovat auki joko satunnaisesti tai avoimet studiot -tapahtumien aikaan. Kannattaa kuitenkin pyöriä tehdasalueen eri puolilla, sillä muutamia kauppoja siellä kyllä on, ja osa studioistakin saattaa olla sopivasti auki.
Käy katsomassa ainakin nämä pari herkkua:
Kirjakauppa REaD
Jos Põhjalassa ei ole paljon kauppoja, niin yksistään REaD on paikka joka korvaa määrän laadulla – tämä kirjakauppa on todellinen helmi, joka yksistään on hyvä syy Põhjalan tehtailla käyntiin!
Katso REaDista enemmän kuvia ja tunnelmia täältä: Kirjakauppakahvila joka vei sydämeni!
REaD tuntuu olevan suosittu, sillä löydän sieltä joka kerralla jotain uutta – valikoima siis vaihtuu mukavasti. Parvella on suomalaistenkin kirjojen osasto. Kipua ihmeessä katsomaan mitä sieltä löytyy, sillä tiedän että muutama Tallinnassa asuva kirjailija tai muuten alan ihminen lahjoittaa sinne kirjoja!
REaDissa järjestetään myös tasaiseen tahtiin kivoja tapahtumia, joista he ilmoittelevat Fb-sivuillaan.
REaD Facebookissa | Karttalinkki
Ankru 8:n kivijalkakaupat
Põhjalan alueen perukoille (tai alkuun, riippuu tuletko Maratin vain Ankrun puolelta sisään) nousseen asuintalon kivijalassa on monta liiketilaa.
Sieltä löytyy mm. Põhjalan tehtaiden designerien pop-up-myymälä, kuivakukkastudio, tanskalaisten vintage-huonekalujen kauppa, luonnonkosmetiikkapuoti ja design-brändi WOH:in studiomyymälä.
Olen huomannut, että Ankru 8:n kauppojen aukiolot vaihtelevat, joten kannattaa kävellä koko rivistö läpi ja katsoa mitkä ovista ovat oman visiittisi aikoihin auki. Itse olen tehnyt kivoja löytöjä mm. designereiden pop-up-myymälästä, ja ”ehkä haluaisin” -listalleni on jäänyt Good Vibrations -lippis.
Kahvia ja lastentarvikkeita
Kokomo Coffee Roastersilla on hyvin varusteltu pieni kahvinystävän puoti, ja sen vierestä löydät Babyluv-nimisen lastentarvikekaupan, jonka valikoima vaikuttaa sekä tyylikkäältä että laadukkaalta. Sen tiloissa on myös pieni smoothiekahvila!
Babyluv verkossa
Põhjala tehas – mitäs muuta täällä vielä on?
Põhjalan tehtaan alueen meininki vaihtelee melkoisesti: hiljaisen alkuviikon ja lauantaisen markkinapäivän kuhinan ero on valtava!
Alueelle kannattaakin lähteä tutkimusretkeilijän asenteella: jos monet studioista, ravintoloista ja tiloista sattuu olemaan kiinni, voit keskittyä vaikka pienen kaupunkipuutarhan ihasteluun tai muraalien kuvaamiseen. Jos taas osut paikalle vaikkapa Põhjala design turg -tapahtuman aikaan, voit olla varma että samoille kulmille on lähtenyt moni muukin!
Katso jos joku näistä sattuu olemaan auki:
- kaarikattoisen vanhan tehtaan hangaarit
- Sepikojan galleria
- Sepikojan toisen kerroksen Superstuudio
Tältä sivulta näet kuvia kaikista noista tiloista.
Hyödyllistä infoa
Jotta saat Põhjalan tehtaiden visiitistä enemmän irti, kannattaa kurkata näiden linkkien taakse:
Mikä ihmeen Põhjala tehas? Hiukan historiaa
Haluatko kuulla, mitä tehtaan alueella on joskus tuotettu? Tässä pikakelauksena Põhjalan tehtaan historiaa:
Kumituotantoon erikoistunut yritys nimeltä Eesti Kummitööstus OÜ Põhjala toimi Koplin niemimaalla vuosina 1924–1998.
Yritys perustettiin vuonna 1924 insinööri Harry Feldmannin, hänen sukulaisensa Karl Feldmannin ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Friedrich Johann Uibopuun toimesta. Alkuperäinen nimi oli Eesti Kummitööstus, jonka tuotanto alkoi Venäjä-Baltin laivatehtaan tiloissa. Vuonna 1930 yritys sai nykyisen nimensä Põhjala, ja sen tuotevalikoimaan kuuluivat muun muassa tutit, jalkineet, lelut, urheiluvälineet, kumit ja sateenvarjot.
Toisen maailmansodan jälkeen tehdas kansallistettiin vuonna 1940. Sota ja neuvostohallinto vaikuttivat merkittävästi tehtaan toimintaan, mutta tuotanto jatkui sodan jälkeenkin.
Vuonna 1974 valmistui uusia tehdasrakennuksia, ja 1970-luvun lopulla tehtaassa työskenteli yli 700 henkilöä. Tehtaan toiminta jatkui vuoteen 1998 asti, jolloin tuotanto lopulta päättyi.
Nykyisin alue on kulttuurin ja yhteisöllisyyden keskus, joka hyödyntää historiallisen tehdasalueen tiloja.
Ennen kumisaapastehdasta alueella toimi venäläinen teollisuusyritys nimeltään Vene-Balti Laevaehitustehas, joka valmisti sotalaivoja ja sukellusveneitä vuosina 1911–1918.
Tehdas sijaitsi nykyisen Koplin kadun alueella, ja oli merkittävä osa Venäjän sotalaivaston kehitystä. Laivanrakennustehdas rakennettiin osana Venäjän sotilaallisen laivaston uudistamisohjelmaa Tsushiman taistion jälkeen, ja sen päätehtävänä oli tukea uuden sotalaivaston rakentamista.
Tehdasalueelle rakennettiin myös moderni asuinalue työntekijöille. Toiminta päättyi ensimmäisen maailmansodan loppuun mennessä, ja suurin osa tehtaan laitteista evakuoitiin Venäjälle.
Lue lisää kirjoittajasta
Kymmenettuhannet ihmiset kuukaudessa vierailevat nykyään Hennan blogissa, mutta tie onnistumiseen kulki mutkien kautta. Lue täältä hänen tarinansa: ”Kuka ihmeen Henna? Ja mikä Sooloiluja?” Jos haluat lähettää Hennalle viestin, vieraile tällä yhteystietosivulla.
Vuoden 2023 Finnish Travel Galassa Henna valittiin Vuoden Matkailuvaikuttajaksi.
Sinua kiinnostaisi ehkä nämäkin
Pirita on merenrantaa ja rentoa meininkiä
13.11.2020
Uutta ja tulevaa Tallinnassa: Noblessner
10.02.2018
2 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Huh, valtava määrä erilaisia kahviloita ja ravintoloita. Kivalta kuulostaa, mutta vaatii useita käyntikertoja, että kaikkiin ehtii tutustumaan!
Henna
Itse asiassa tuolla Põhjalassa on vielä aika maltillisesti paikkoja, ja etenkin arkisin voi vieläkin tuntua että onko siellä edes riittävästi nähtävää jotta visiitissä olisi järkeä. Toki jos syömään menee, niin vain yhdessä paikassa ehtii ja jaksaa syödä kerrallaan… mutta toisaalta viimeksi esim. söimme ensin pullat Karjase sailla, sen jälkeen kiertelimme aluetta (meillä oli ystävät Suomesta käymässä), piipahdimme kahvilla REaDissa ja sen jälkeen istahdimme oluelle Tuletorniin. Siinä vaiheessa alkoi tulla jo nälkä, jolloin otimme suunnaksi Kopli Köökin. Mutta juu, Barbarea ja Vahur jäivät tuollakin kerralla käymättä.