Ajankohtaista

Matkapäiväkirja jatkuu: keskiviikko ja kohtaamisia Koplissa

Keskiviikon kalenterissa oli monta tapaamista Koplissa, joten heti aamulla otin suunnan kohti pohjoista. Ilman aamukahvia ei toki sovi lähteä höntyilemään, joten pieni pit stop Telliskivessä antoi hyvän startin päivään.

Aikaa ennen ensimmäistä tapaamistani ei ollut paljon, joten päädyin pieneen Fika-kahvilaan siellä olevan itsepalvelun takia. Istahdin syömään jugurtti-granola-kompotin ja kahvini paikan päällä, sillä Fika on mainio paikka pieneen ihmistarkkailuun (eli suomeksi varmaan stalkkailuun. Sopii hyvin ikäiselleni täti-ihmiselle). Fikan tiskillä käy tasaisena virtana Telliskiven tyylikästä ja trendikästä väkeä, joten se on mitä mainion ihmisbongarin asemapaikka.

Nokka kohti pohjoista

Aamukahvit hörpättyäni oli aika suunnistaa kohti Koplia. Sinne pääsisi näppärästi raitsikalla, mutta otin auton alle sillä tiesin että päivän mittaan pitäisi siirtyä eri paikkojen välillä.

Muistatko kun kerroin yhteistyöstäni suomalaisen Bypias-vaatemerkin kuvausten järjestelyissä? Voit lukea jutun täältä. Tuon visiitin aikana tutustuin Koplissa olevan Põhjalan tehtaan monitoimimieheen Teet Parveen. Voin kertoa hänestä joskus myöhemmin lisää, mutta mies mahtavan persoonallinen yhdistelmä monitoimimiestä ja taiteilijaa. Olin sopinut tapaamisen hänen kanssaan kuullakseni mitä kaikkea Põhjalan tehtaan alueella tulee lähiaikoina tapahtumaan.

Lähdimme kierrokselle tehtaan alueen uusimpien tulokkaiden kautta: vanhat autotallit on viimeisen käyntini jälkeen purettu, ja niiden tilalle oli ilmestynyt rivistö konttimaisia Koda-mökkejä! Olin niin hämmästynyt näiden uusien tulokkaiden näkemisestä, että huomasin vasta kameraa tyhjentäessäni etten huomannut ottaa niistä kuin yhden ulkokuvan.

Pääsin kuitenkin katsomaan sellaiseen sisäänkin, ja nyt jään kiinnostuneena odottamaan mitä niihin tulee. Niitä voi periaatteessa vuokrata kuka tahansa – joko yritys- tai asumiskäyttöön! Tuli heti mieleen, että tässäpä olisi eksoottinen vapaa-ajankodin paikka.

Linnaaed eli kaupunginosan oma puutarha

Seuraavaksi suuntasimme katsomaan yhtä Põhjalan tehtaan ylpeydenaihetta: kasvihuonetta, josta kaupunkilaiset voivat vuokrata itselleen viljelypalstan. Tästä Linnaaed-nimisestä siirtolapuutarhasta on tullut ihana vehreä keidas teollisuusalueen sydämeen.

Teet kertoo, että iltaisin kun Koplin äijät ovat syventyneet viinan juontiin, heidän vaimonsa kokoontuvat kasvihuoneelle. Teetillä on niin paljon tarinoita ja pilkettä silmäkulmassaan, että en ole varma miten totta tämä on – hauska tarina kuitenkin!

Samaan aikaan kanssamme kasvihuoneella oli ryhmä ihania pieniä keltaliivisiä päiväkotilapsia, jotka olivat askarrelleet palstoille pieniä linnunpelättimiä. Niin pikkutyypit itse kuin heidän pelättinsäkin olivat kaikkea muuta kuin pelottavia. Luulen että variksetkin pitävät näitä pikkupuutarhureita söpöinä.

Teet kertoo myös, kasvihuoneiden viereen kerrostalon taakse ollaan rakentamassa kanala! En ole uskoa korviani, mutta illemmalla kuulen julkisen kutsun kanalan rakennustalkoisiin, joten uskottava se on. Olen ällistynyt positiivisesta ja ennakkoluulottomasta tekemisen meiningistä, joka Põhjalan tehtailla vallitsee.

Kattojen yläpuolella ja paskasateessa

Kasvihuonekierroksen jälkeen oppaani Teet kysyy, että olenko jo käynyt katolla. Siis mitä? En tietenkään, vastaan. Sitten on korkea aika mennä, sanoo hän ja kysyy vielä että jaksanko kiivetä portaita. Ai että jaksanko? Totta ihmeessä! Mutta mistä ihmeestä nyt on kysymys.

Teet avaa alueen perillä olevan huonoon kuntoon päässeen kerrostalon oven, ja lähdemme kipuamaan ylempiin kerroksiin. Talo on edelleen samassa kunnossa, kuin mihin se on tehdastoiminnan loputtua jäänyt. Koneet, laitteet ja kalusteet on viety pois, mutta suuret rapistuvat teollisuushallit odottavat hiljaisina uutta tulemistaan.

Saan kuulla, että se uusi tuleminen on lähempänä kuin arvaankaan. Ilman koronaa rakennusmiehet voisivat olla jo töissä, mutta nyt projekti on ottanut pienen takapakin. Koko talo muutetaan loft-asunnoiksi, ja ennen kriisiä niistä oli jo varattu suurin osa!

Mutta takaisin tähän päivään ja portaikkoon, jonka päässä loistaa päivänvalo – ja maisemat yli Koplin niemimaan. Haukon henkeäni ihastuksesta ja ihmetyksestä. Edessäni aukeavat 360-asteen näkymät salpaavat hengen. Edelleen toiminnassa olevan Bekkerin sataman hallit, asuintalot, Põhjalan alue, meri… kaikki jalkojemme juuressa – olemmehan katolla, joka kuuluu yhdelle alueen korkeimmista taloista. Kuulostaan todennäköisesti idiootilta, kun en juuri muita sanoja saa suustani kuin wow, ohhoh ja huh huh.

Hetken tuntuu kuin olisin Koplin valtias kaiken yläpuolella, mutta joudun nopeasti toteamaan ajatuksen totaalisen vääräksi. Paikan todelliset hallitsijat, kaksi harmaalokkia aloittavavat nimittäin paskasodan minua ja opastani vastaan. Joudumme tunnustamaan häviömme välittömästi, mutta valkoisen lipun sijaan heiluttelemme valkoisia läiskiä vaatteidemme rinnuksilla ja selässä. Hyvällä tuurilla emme saaneet osumia päähän.

Emme joutuneet onneksi perääntymään pois katolta, vaan pääsimme livahtamaan katolle rakennettuun näköalakonttoriin. Toistan varmasti itseäni, mutta olen taas kerran hämmästyksestä mykkänä. Miten kenellekään on tullut mieleen tällaisen rakentaminen!

Tilaa käytetään kuulemma tärkeimpien tapaamisten järjestämiseen, ja sen vuoksi pöydälle on levitetty kuvia alueen tulevista suunnitelmista. Näen kuvia siitä, miltä tämä talo ja sen ympärillä olevat hallit jonain päivänä näyttävät.

Hämmästyttävintä kaikessa näkemässäni on se, miten nopeasti asiat tuntuvat etenevän. Muistatko tämän postaukseni Põhjalasta vuoden takaa? Jo niiden kuvien ottamisen jälkeen on tapahtunut aivan valtavasti. Voi siis olettaa, että parin vuoden päästä alue todellakin on kokenut täydellisen muodonmuutoksen.

En malttaisi millään lähteä takaisin alas, sillä näkymä on epätodellisen hieno. Jonain päivänä sitä saa ihailla joku varakas asunnonomistaja, mutta nyt on minun vuoroni. Ja noiden kahden paskageneraattorin, jotka tuijottavat minua katon reunalta epäluuloisesti.

Seikkailu pohjoisessa jatkuu

Tässä vaiheessa tajuan, että tästä on tulossa tolkuttoman pitkä postaus –keskiviikkoon mahtui valtavasti nähtävää! Teen siis niin, että jatkan päivän tarinaani myöhemmin ehdittyäni käsitellä lisää päivän mittaan ottamiani kuvia.

Tulossa on vielä vaikka mitä: kävelyretki Professorien kylässä, seljankalounas kansankuppilassa, kakkukahvit huonekalukauppiaan kanssa, tutustumista mahtavaan Botik-baariin ja sen sympaattisiin omistajiin, illanviettoa mukavassa porukassa… pysy siis kuulolla, tarina jatkuu!

No niin, taas mennään: seikkailut Koplissa jatkuu 

Skrollaa ylöspäin, mikäli et vielä lukenut keskiviikon aamupäivästä Koplin kattojen yllä.

Katolta laskeuduttamme käymme Teetin kanssa vielä sisällä hangaareissa, jotka ovat alunperin Venäjän Baltian laivatehtaan halleja. Tämä tsaarinajan suurhanke aloitti Koplin kehityksen, sillä niin maisemaa hallitseva nykyään merikouluna toimiva rakennus kuin Koplin linjatkin ovat peräisin tältä ajalta.

Teet näyttää talon seinässä olevia kuvia tuolta ajalta. Samanlaisia kehystettyjä vanhoja kuvia löytyy ympäri Koplin aluetta. Ne ovat minulle tuttuja aiemmilta reissuiltani, mutta vasta nyt kuulen niiden olevan mainion oppaani Teet Parven projekti!

Minun on kuitenkin aika vapauttaa Teet muihin hommiin ja lähteä eteenpäin. Olen sopinut tapaamisen Koplin rahvamajalla, mutta hetki ennen sovittua aikaa kuulen että isännilleni onkin tullut joku muu meno. Ei haittaa, jääpä nähtävää seuraavillekin päiville. Rahvamajalla tulee tapahtumaan lähiaikoina kiinnostavia uusia juttuja, mutta kerron niistä lisää jahka olen päässyt paikalle kameran kanssa. Nyt on tyytyminen yhteen ulkokuvaan.

Seljankaa kulmakuppilasa ja kakkukahvit antiikkikauppiaan seurassa

Retkeni jatkuu. Rahvamajan ja Koplikadun päässä olevan Viron meriakatemian jyhkeän päärakennuksen ympärillä olevia puutalokortteleita kutsutaan professorien kyläksi, sillä alueella joskus toimineen teknisen korkeakoulun opettajat ja professorit asutettiin näihin huviloihin. Kannattaa lähteä kävelykierrokselle, sillä portinpieliin ja aitoihin on kiinnitetty vanhoja valokuvia ajoilta, jolloin professorit vielä asustelivat alueella. Nyt siis tiedän, että tämä mainio pieni ulkonäyttely on Teet Parven aikaansaannosta!

Jatkan kävelyäni Koplin niemen kaupungin puoleiselle rannalle. Vuosi sitten tähän postaukseen kuvaamani pitkä puutalo on kokenut kovan kohtalon, sillä tuli tuhosi siitä viime talvena ison pätkän. Ihastelen joutomaan keskellä kulkevaa mukulakivitietä ja mietin, että ovatkohan kivet olleet paikoillaan tsaarinajoista saakka. Kylänraitin varrella on hiljaiseloa viettävä pieni ortodoksinen kirkko tai kappeli, ja autokorjaamo, jonka pihamaalla on toinen toistaan upeampia antiikkiautoja.

Nälkä alkaa ilmoitella tulostaan kurisemalla vatsassani, joten suunnistan kohti baaria, jota en ole aikaisemmin testannut. Põhjalan tehtaan tuntumassa, kerrostalon alakerrassa on kansankuppila S.O.S. joka on vähintään yhtä eksoottinen jäänne menneiltä ajoilta kuin trammibaari, josta voit lukea täältä.

Astun sisään hämärään pikkuriikkiseen paikkaan, tilaan tiskiltä seljankan ja piirakan, ja istahdan odottamaan annostani. Mietin mikä uskomaton ero tällä paikalla ja muutaman kilometrin päässä olevalla Telliskiven keskuksen hipsterimeiningillä onkaan.

Aamulla join cappuccinoni mantelimaidolla ihmetellen kaupungin trendikästä luovaa luokkaa. Nyt iltapäivällä katselen hämyisessä kulmakuppilassa lihapiirakkaa mutustellen venäjänkielistä tv-ohjelmaa, jonka syvimmän olemuksen ymmärtäminen jää kielimuurin taakse. Pyssyjä ja kovaäänistä keskustelua siinä tuntui riittävän. Tallinna on mahtavien kontrastien kaupunki.

Saan seljankani, jonka lotkin menemään erinomaisella ruokahalulla. Voi miten hyvän sopan S.O.S. onkaan keittänyt! Seuraava tapaamiseni kuitenkin alkaa pian, joten minun pitää jatkaa matkaa. Olen menossa takaisin Põhjalan tehtaalle Botik-baariin. Ennen Botikiin menoa päätän kuitenkin pikaisesti piipahtaa S.O.S.-baarin vieressä olevassa vanhojen huonekalujen kaupassa, joka on pitkään keikkunut ”vielä käymättä” -listallani.

Piipahdus venyy kuitenkin paljon odotettua pidemmäksi, sillä sisään astuessani kuulen ystävällisen miehen huikkaavan tervehdysten jälkeen vironkielisen kysymyksen: otatko kakkua? Epäilen viron taitoani ja varmistan englanniksi: kysyitkö tosiaan että maistuisiko kakku? Olin ymmärtänyt oikein, ja vastaan ilolla myöntävästi: totta ihmeessä maistuu!

Ystävällinen kaupanpitäjä johdattaa minut myymälän perille ja leikkaa palan juuri itse leipomaansa rahkakakkua. Totean, että tämä on kyllä yksi parhaista päivistä pitkään aikaan: astun sisään tuiki tuntemattomaan kauppaan, ja pari minuuttia myöhemmin istun sen perällä rupattelemassa maailman ystävällisimmän huonekalukauppiaan kanssa herkutellen hänen itse leipomaansa kakkua. Mietin, että jos en vielä tähän mennessä olisi menettänyt sydäntäni Tallinnalle, niin tämä tuokio viimeistään varmistaisi asian. Miten tällaista voi edes tapahtua!

Laitan viestin Botikille, että nyt menee pitkäksi – en voi mitenkään rynnätä suunnittelemassani aikataulussa ulos. Kakkupalan viimeisteltyäni kierrän rauhassa kaupan katsastaen sen moninaista valikoimaa, sympaattista vanhan kaappikellon parissa puuhailevaa kelloseppää ja ikkunan ääressä kirjaansa lueskelevaa, hetki sitten kakkua tarjonnutta mukavaa kauppiasta.

Tunnelman kruunaa taustalla soiva musiikki: Vivaldia ja Ella Fitzgeraldia. Ihastuksekseni tajuan, että musiikki tulee vinyylilevyltä. Voi mikä helmihetki tämä olikaan!

Täydellinen päiväni jatkuu: Botikista kuullaan vielä!

Vihdoin saan itseni ulos huonekalukaupasta ja suunnattua askeleet takaisin kohti Põhjalan aluetta. Siellä minua odottaa ystävällinen Botikin omistaja ja puuhanainen Juula, jonka seurassa koen päivän seuraavat megayllätykset. Mitä kaikkea heillä onkaan suunnitteilla!

Botik on yksi Põhjalan tehtaan ”alkuasukkaista”, eli se on ollut mukana lähes alusta saakka. Kerrottavaa olisi niin paljon, että minun on kirjoitettava paremmalla ajalla tästä baarista oma postauksensa. Annan nyt siis vain pieniä maistiaisia ja lupaan palata aiheeseen.

Botik on baari, mutta Juulan johdattamalla kierroksella kuulen mitä kaikkea muutakin se on. Tiedossa on tapahtumia, musiikkia, standuppia, elävän malliin piirustusta, kyläyhteisöllisiä grilli-iltoja… vaikka mitä!

Botik aloitti yhdessä huoneessa Põhjalan tehtaan toimistorakennuksen alakerrassa, mutta tästä kesästä alkaen se laajenee täyttäen puolet talon pohjakerroksesta. Sisätilojen lisäksi Botik on puutarha, jota voisi kutsua paikan todelliseksi sydämeksi. Puutarha on villiintynyt vihreä keidas talon päädyssä. Se oli paikallisten suosima illanviettopaikka jo viime kesänä, mutta tänä vuonna se tulee kokemaan vielä reippaan kasvojenkohotuksen.

Kierrämme sisällä ja ulkona. Sisätiloihin on puhkaistu valtavat koko takaseinän kokoiset ikkunat, jotka kesällä aukeavat niiden takana viheriöivään puutarhaan. Remontti on vielä kesken, mutta jo nyt näkee miten hieno tilasta tulee! Juula puhuu tauotta kertoen kaikista visioistaan. Olen ällistynyt: mitä luovuutta hänessä ja miehessään Tanelissa onkaan!

Kiipeämme puutarhassa olevaan torniin, istumme kasvihuoneessa, katselemme Juulan istutuksia. Kerrottavaa on niin paljon, että siihen tarvitaan todellakin oma postauksensa. Sen voin kuitenkin kertoa, että tähän boheemiin ja sympaattiseen kaupunkikeitaaseen kannattaa todellakin lähteä tutustumaan! Näin suurella sydämellä ja valtavalla luovalla rohkeudella tehtyä juttua ei ihan joka paikasta löydykään. Juula otti minut sydämellisesti vastaan ja tutustumaan Botikiin, ja olen aivan varma että kaikki muutkin vieraat tulevat saamaan saman sympaattisen kohtelun.

Päivä jatkuu ja kääntyy lopulta iltaan

Tästä tulee kaikkien aikojen pisin postaus, jos en nyt puhalla pilliin ja päätä kertoa loppua joskus myöhemmin. Törmäsimme nimittäin aamupäiväisellä Põhjalan kierroksellamme Veikkoon, yhteen paikan omistajista. Hän kertoi illalla järjestettävästä Põhjalan vuokralaisten yhteisestä get together -grillijuhlasta, ja kutsui ystävällisesti minut mukaan. Ei olisi tullut mieleenkään kieltäytyä, joten päivä tulisi jatkumaan myöhään iltaan!

Botikin vierailuni päätyttyä lähdin syömään juuri uudelleen auenneeseen Odeoniin, katsomaan Sitsin tehdasta, bongaamaan pari muraalia ja haistelemaan meri-ilmaa Paljassaareen… ennen kuin palaisin Botikiin viettämään iltaa ja tutustumaan Põhjalan tehtaan uusiin asukkaisiin. Kuten huomaat, näistä tulisi vielä toisen mokoman verran kerrottavaa, joten ei auta muu kuin pätkiä tämä päivä useammaksi postaukseksi.

Nämä viimeiset kuvat ovat illalta, joka oli täynnä mukavia kohtaamisia, uusia tuttavuuksia ja tunnelmallista yhdessäoloa Botikin ihanassa puutarhassa. Voi miten onnekas tunsinkaan olevani, kun minut toivotettiin tervetulleeksi noin sympaattiseen joukkoon. Tänään oli hyvä päivä. Erityisen lämpimän kiitoksen sitä haluan lähettää Teetille, Juulalle, Tanelille ja kaikille muille Põhjalan asukeille. Teillä on sydän täyttä kultaa!

Hennan matkapäiväkirjan aiemmat luvut:

10 Comments

  • Ulvi Karu

    Ihan kylmät väret tulit kun luin sun viimeistä juttua?‍♀️?‍♀️?‍♀️oot kyllä onnekas että sait niin ihanan kokemuksen ja kiitos että jaoit sitä❤
    Kiitos että jaksat kirjoittaa,aikamoinen työ sekin❤❤❤❤❤❤

    • Henna

      Ihanaa että jaksat elää hengessä mukana – on paljon mukavampaa fiilistellä näitä tekemisiä kun tietää ettei ole yksin, vaan lukijat ovat mukana matkassa. Kiitos sinulle, virtuaalinen matkakaveri!

    • Henna

      Kiitos Martta! Oli kyllä melkoinen yllätys tuo kattoterassi. Vielä kun ei olisi ollut niitä lokkeja, niin olisi uskaltanut olla pidempään siinä ulkonakin.

  • Marianne Tuomola

    Kiitos Henna. Olipa mielenkiintoista luettavaa. Pääsispä tuonne. ?? Viimeistään kun valmista!!

    • Henna

      Põhjalaan kannattaa kyllä tehdä retki – tai laajemminkin Kopliin. Vähän erilaista nähtävää kuin tutuilla nurkilla Vanhassakaupungissa tai Telliskivessä.

Kommentoi mielellään!