Puri ravintola tallinna
Ravintolat,  Tallinna

Puri: brunssia meren rannalla

Miltäs kuulostaisi lähteä välillä vähän kaupungin ulkopuolelle – ehkäpä merenrantaan kuuntelemaan lokkien kirkunaa ja aaltojen huminaa? Taannoisella reissullani iski into käydä nauttimassa annos kaikkea tuota – ja niiden lisäksi tietysti myös ruokaa ja juomaa. ”Vielä testaamatta” -listallani oli jonkin aikaa keikkunut rantaravintola nimeltä Puri. Nyt olisi vihdoin aika testata se!

Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna

Mistä rannasta Puri löytyy?

Yleensä Tallinnan rantaretkeni ovat suuntautuneet Piritan ja Viimsin suunnalle (täällä juttua yhdestä minirantalomasta), mutta nyt navigaattori pistettiin suunnistamaan vastakkaiseen suuntaan.

Tallinna on niemellä, jonka kummallakin puolella on merenlahti. Itäisemmän lahden toisella rannalla siintävät Piritan luostarin rauniot ja tv-torni, lännen suunnalla lähimpänä on niemi, josta löytyy mm. Viron ulkoilmamuseo. Tämän läntisen niemen kärjessä on Kakumäen kaupunginosa, jonka vierasvenesatamassa Puri sijaitsee.

Brunssia ja vanhaiskeväistä merimaisemaa

Löysin Purin etsiessäni brunssia tarjoavia ravintoloita Tallinnassa tätä listaani varten. Aivan ensimmäistä kertaa taisin törmätä Puri-nimeen Baltic Guiden sivuilla. (Baltic Guide on muuten ollut oppaani kivojen tallinnalaispaikkojen löytämiseen niin kauan kuin Tallinnassa olen reissannut – tekevät todella hyvää työtä). Nimen lisäksi en sitten juuri muuta tiennytkään hurauttaessani autolla Purin pihaan.

Yllätykseni olikin melkoinen saapuessani perille. Rannassa kohoaa vaikuttavan kokoinen ja näköinen moderni arkkitehtoninen luomus! Nähdessäni rakennuksen puuveneen rungon muotoa muistuttavan yläosan, päänsisäinen käännöstoimistoni simultaanitulkkaa Puri-nimen suomeksi. Niinpä tietysti: purje!

Ovi auki, ja kipuaminen toiseen kerroksen kauniisti kaartuvaa portaikkoa myöten. Miten hieno näky eteemme avautuukaan! Avara, modernisti sisustettu tila kylpee valossa, vaikka ulkona on sumppurainen sadesää. Suurten ikkunoiden takana levittäytyy näkymät sekä yli pienvenesataman että aallonmurtajan taakse merenlahdelle. Tämähän on hieno paikka!

Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna

Saamme pöydän ikkunan vierestä, ja ruokalistat eteemme. Brunssijuomaklassikko Mimosa saman tien tilaukseen, minkä jälkeen syvennymme ruokalistaan.

Idea on kiva: pieniä brunssiannoksia, jotka on hinnoiteltu joko yksittäin (6 euroa / kpl) tai koko setti vajaalla kolmella kympillä. Suomessa brunssi tarkoittaa usein noutopöytää, mutta itse pidän enemmän siitä että pöytäseurue ei ramppaa itse hakemassa ruokaa, vaan ruoka liikkuu tarjoilijoiden kantamana meidän luoksemme. Tätä tyyppiä oli Purin brunssi.

Vakuutuimme Purin tasosta annos annokselta. Tämähän on kertakaikkisen mainio paikka! Hienot maisemat, upea arkkitehtuuri, sympaattinen palvelu ja erinomainen ruoka – siinä kunnon tykitys superlatiiveja, jotka kaikki on täysin ansaittuja. Puriin haluan päästä kesällä uudestaan, kun satama täyttyy veneistä ja elämästä.

Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna
Puri ravintola tallinna

Ulos kävellessämme vastaanottotiskin ystävällinen rouva kertoi meille vielä muutaman sanan Purin konseptista. Heillä on samaan tapaan kuin vaikkapa Noalla Chef’s side ja a’la carte-puoli. Ensin mainitussa on tarjolla kiinteä menu, ja toisella laajempi lista.

Purin plussat

  • näkymät ikkunoista ja terassilta
  • arkkitehtuuri
  • takka (annan aina takalle plussaa! Nyt se ei tosin palanut, mutta silti)

Osoite: Kakumäen venesatama 

Nettisivut: puriresto.ee

Aukioloajat (kannattaa aina varmistaa ravintolan omilta sivuilta):
Tiistai–Torstai 17–23
Perjantai 17–00
Lauantai 12–00
Sunnuntai 11–17

Rantalomalle Tallinnaan? Miksikäs ei!

Tallinnassahan on rantoja vähän joka reunalla, joten tarjolla on mukavasti myös rantaelämää. Tässä muutamia vinkkejä:

  • Viimsin ulkoilmamuseo on sympaattinen pieni rykelmä vanhoja taloja meren rannalla. Bonuksena kaunis kiviranta, josta upeat näkymät Tallinnan suuntaan. Kesälaitumella häärivät lampaat hauska pieni bonusnumero Viimsin reissuun. Lue juttu ja katso kauniit kuvat täältä.
  • Kalaranta on pikkuruinen kaupunki-beach aivan Tallinnan keskustan tuntumassa… tai oli! Sinne tuli nimittäin tänä talvena kaivinkoneet aloittaen alueen kehittämisen ja rakentamisen. Kun projekti valmistuu, alueelle toivottavasti tulee entistäkin ehompi kaupunkiranta. Siihen saakka on tyydyttävä näiden kuvien katsomiseen.

 

Kommentoi mielellään!