Märss reput
Ostokset,  Tallinna

Märss = taitava Liisi ja herra Harley

Saatat ehkä muistaakin aikaisemmat juttuni Põhjalan entisestä kumisaapastehtaasta: ensimmäinen niistä esitteli aluetta ennen kuin siellä oli tapahtunut juuri mitään, ja seuraavassa kerroin sympaattisesta Karjase Sai -leipomosta. Kummassakaan en kuitenkaan maininnut alueen todellista uudisraivaajaa, lahjakasta ja luovaa Liisi Püssia ja hänen Märss-reppujaan.

Liisi oli asettunut Põhjalaan jo ennen kuin kävin siellä ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuussa – siis kuukausia ennen seuraavia vuokralaisia. On korkea aika esitellä sekä tämä taitava nuori nainen että hänen trendikäs laukkubrändinsä!

Yläkuva Ekaterina Russell

Märss reput
Kuva: Märss
Märss reput
Kuva: Märss

Märss on todellinen uudisraivaaja

Silloin kun Põhjalan tehtailla ei vielä juuri näkynyt muita elonmerkkejä, yhdessä ikkunassa paloi valo. Liisillä oli pitkään täydellinen työrauha, sillä meni monta kuukautta ennen kuin hänen vieressään ja yläpuolellaan olevia tiloja alettiin kunnostaa.

Mikä tämä Põhjala taas olikaan?

Mikäli et ole lukenut aiempia postauksiani Põhjalan tehtaasta, niin otetaan pieni kertaus: noin vuosi sitten kävin siellä ensimmäistä kertaa ihmettelemässä rappioromanttista hylättyä teollisuusaluetta. Postaustani seuraavan kesän mittaan alue alkoi virkistyä, ja Tallinnan trenditietoiset (ja makeannälkäiset) vaelsivat kerran viikossa nauttimaan Karjase Sain pop-up-leipomon herkuista ja rennosta meiningistä.

Kesä meni ja talvi tuli, ja talven aikana samainen leipomo avasi Põhjalaan pysyvän leipomokahvilan. Tässä vaiheessa Märss oli ehtinyt majailla alueella jo toista vuotta! Nyt se sai siis viimein myös naapureita.

Viimeisimmällä Põhjalan käynnilläni muutama viikko sitten alueen kunnostus oli lähtenyt toden teolla liikkelle. Sain osallistua suomalaisen Bypias-vaatebrändin kuvauksiin (lue juttu täältä). Niiden aikana kuulin, että kuvausympäristönä toiminut tilakin tulisi kokemaan lähikuukausina remontin myötä muodonmuutoksen. Rähjäinen Põhjala on siis pian historiaa. Uuden Põhjalan ensimmäiset kappaleet kirjoitti kuitenkin Märss ja Liisi, joka on ollut paikalla aivan alusta alkaen.

Märss reput
Märss reput
Märss reput

Märss – kerro lisää!

Olin törmännyt sekä Instagramissa että Facebookissa Märss-nimeen. Sen takana on siis mainitsemani Liisi Püss: virolaisnainen, joka itse suunnittelee ja valmistaa reppuja ja laukkuja. Ne kaikki ovat yksilöllistä käsityötä, eikä materiaaleissa ole mitään eläinperäistä. Osa tuotteista on ostettavissa suoraan, mutta asiakas voi tilata myös juuri haluamansa näköisen räätälöidyn version.

Suunnittelemissaan ja ompelemissaan repuissa Märssin suunnittelija yhdistelee luovasti pelkistettyä skandinaavisen henkistä designia mm. perinteisiin virolaisiin kirjailuihin. Lopputuloksena on toimivia ja tyylikkäitä reppuja, joita näkee keikkumassa tyylitietoisten tallinnalaisten selissä.

Märss reput
Kuva: Märss
Märss reput
Kuva: Märss
Märss reput
Märss reput

Põhjalan tehtaan tyyliniekka

Nyt kerron vielä siitä, miten kerran Karjase Sain leipomossa käydessäni päätin kurkata myös sen naapuriin: josko Märssin perustaja ja luova moottori Liisi Püss olisi paikalla. Olihan hän, ja mikä mukava tapaaminen siitä tulikaan.

Astun tehtaan varhaiskevään sateiden kuraamalta pihamaalta sisään viihtyisään tilaan. Näky on kaikkea, mistä niin kovasti pidän: rouheat betoniseinät, kauniit ruutuikkunat, vanhoja kiinnostavan näköisiä huonekaluja, tunnelmallinen valaistus ja joka puolella mitä mielenkiintoisinta tavaraa. Heti kättelyssä on selvää, että täällä pitää majaa joku, jolla todella on silmää kauniille asioille!

Esittäydyn, ja kysyn lupaa kuvata mahdollista blogijuttua varten. Lupa heltiää, ja kamera alkaa tallentaa tunnelmia. Kuvia ottaessani jututan paikan hengetärtä. Hän kertoo keränneensä vanhaa tavaraa lähes koko elämänsä, ja vain odottaneensa saavansa sitä johonkin esille. Se paikka on nyt tässä!

Olen haltioissani kuullessani, että hänellä on tarkoitus alkaa myydä tyylikkäiden reppujen ja laukkujensa lisäksi myös näitä käsin valikoimiaan esineitä ja räkeillä olevia vintage-vaatteita. Mikä mainio parivaljakko tämä pieni kauppa tuleekaan olemaan viereisen symppiksen kahvilan kanssa!

Märss reput

Entäs se herra Harley?

Muun rupattelun lomassa Liisi kertoo itsestään. Lapsuus meni monilapsisessa perheessä maaseudulla, Jõgevassa. Hän kertoo suuressa porukassa oppineensa todellisen can do -asenteen. Tämän takia yrityksen perustaminen entiseen tehtaaseenkaan ei kauhistuttanut. Hänellä oli visio ja intoa – sillä mennään pitkälle!

Mutta kuka on herra Harley? Hän on tarkkaillut meitä näköalapaikaltaan nojatuolistaan koko vierailumme ajan. Kyseessä on ihanan leppoisa karvakaveri, joka viettää yleensä suurimman osan aikaan sympaattisen repuntekijän seurana.

Kun katselen (ja testailen selkääni) reppuja, on ilmeistä että Liisillä on myös käsityötaito hyppysissään. Reput ovat laadukasta käsityötä, ja kaikki yksityiskohdat on mietitty ja viimeistelty huolella. Vaikka meillä olisi varmaan kotonakin yllin kyllin reppuja, niin Märssin lumo vie minut niin mennessään, että yksi tyylikäs musta kontti (Märss on suomeksi tuohikontti) kävelee vierailumme päätteeksi mieheni selässä ulos.

Märss reput

Osoite: Marati 5 

Nettisivut ja verkkokauppa: marssbackpack.com

Avoinna: vain sopimuksesta, mutta onnistuu kyllä!

PS ja apropo0: tatuoinnit! 

Yleensä en pahemmin kiinnitä huomiota ihmisten tatuointeihin, sillä itselläni niitä ei ole, eikä sen vuoksi ole juurikaan tullut perehdyttyä aiheeseen. Mutta voi että miten hienot tatskat Liisillä oli! Hän kertoi saaneensa niihin inspiraation lapsuuden kesistään. Minusta ne olivat niin kauniita, että kysyin missä hän ne on teettänyt – lähinnä sinulle, joka etsit hyvää tallinnalaista tatuoijaa. Paikka on kuulemma nimeltään Bad Pen Pal, ja sen Facebook-sivut löytyy täältä

Kommentoi mielellään!