Hara sukellusvenesatama
Päiväretki

Hara: retki hylättyyn sukellusvenesatamaan

On taas aika lähteä päiväretkelle Tallinnan ulkopuolelle. Tällä kerralla tiedossa ei ole menneiden aikojen loistoa henkiviä kartanoita tai idyllisiä rannikon kyliä vaan jotain aivan muuta: tämän retken kohde on hylätty neuvostoaikaisen sukellusvenesatama Hara!

Hara sukellusvenesatama
Hara sukellusvenesatama

Mitä ihmettä? Kerro lisää!

Muutama kymmenen kilometriä Tallinnasta Jumindan niemimaalla uinuu tosiaankin Neuvostoliiton 50-luvulla perustama sukellusvenesatama. Ajan hengen mukaisesti sillä oli niinkin kutsuva nimi kuin sotilasosasto 53083. Neuvostotyyliin lähiseudun kylät tyhjennettiin asukkaista, sillä satama oli huippusalainen. 

Kuva: Visit Estonia / Andreas Pastern Luka

Hara ei ollut mikä tahansa merivoimien tukikohta, vaan sen tarkoin vartioidulla alueella puuhailtiin jännittävien asioiden parissa. Tukikohdan ulkopuolella, syvällä veden alla keskellä Haran lahtea oli nimittäin laitteistot joilla demagnetisoitiin sukellusveneitä ja laivoja.

Siinä oli täti-ihmiselle sulattelemista, kun opin että sota-aluksia käsiteltiin niin, etteivät ne vedä magneettisia miinoja puoleensa. Tätä hommaa tehtiin Harassa, ja siksi sen lahdella pyöri miehitysaikaan tasaisena virtana neuvostoliittolaisia sukellusveneitä. Vain 75 kilometrin päässä Helsingistä! 

Hara sukellusvenesatama

Sataman toiminta päättyi samaan aikaan kuin Neuvostoliitonkin. Miehittäjät veivät mukanaan kaiken arkaluontoisen ja arvokkaan, ja uuden itsenäisyyden köyhinä alkuvuosina tukikohdan jäämistöstä revittiin irti kaikki, minkä voi vaihtaa käteiseksi. Jäljelle jäivät rauniot, jotka graffititaiteilijat ja töhertäjät pian löysivät.  

Olin nähnyt kuvia tästä veden päällä olevasta sotilasarkkitehtuurin ja katutaiteen eriskummallisesta hybridistä, mutta viime kesänä oli aika lähteä itse paikan päälle ihmettelemään. Kerron jutun lopussa miten sinäkin pääset Haraan, sillä retki oli oikeinkin tekemisen arvoinen!

Hämmästyttävä Hara

Varauduimme kiipeilemään aitojen yli ja hiiviskelemään samaan pikkurikolliseen tyyliin kuin aikoinaan tällä Rummun retkellämme. Hara osoittautui kuitenkin helpommin lähestyttäväksi.

Alueen laidalla oli siisti parkkipaikka autoille ja portilla ystävällinen ihminen myymässä sisäänpääsylippuja. Tällä kerralla ei siis tarvinnut tuntea itseään tunkeutujaksi tutustuessaan neuvostoaikaiseen rappioarkkitehtuuriin. Alueelle ollaan kuulemma suunnittelemassa vierailukeskusta majoituksineen ja ravintoloineen – pääsylippujen myyminen oli ensimmäinen askel sitä kohti.

Kuva: Priit Tammets

Ylhäältä rinteestä sataman mittakaava alkoi hahmottua. Lipputiskin ystävällinen tyttö kehotti varautumaan pitkään kävelyyn, sillä laitureilla on kuulemma pituutta enemmän kuin etäältä voisi aavistaa.

Laskeuduttuamme alas rantaan ja lähdemme astelemaan betonista laiturirakennelmaa myöten. Jokaista askeltaan sai varoa, sillä sää ja ajan hammas ovat heilutelleet betonilaattoja järjestäen pahaa aavistamattoman kävelijän harmiksi salakavalia kuoppia, töyssyjä ja rautapollareita.

Aiemmin kuvissa näkemäni seinämaalaukset häämöttävät edessämme olevan rakennuksen seinissä kuin hohtaen loppukesän iltapäiväauringossa. Hienonkaan kuva ei pystynyt välittämään miten erikoisen yhdistelmän tyly betoniarkkitehtuuri, ympäröivä merimaisema ja värikäs graffititaide muodostavat. Kameralle oli käyttöä.

Astumme laiturilta sisään rakennukseen, jonka alkuperäistä käyttötarkoitusta maallikko pystyi vain arvailemaan. Sen parvi ja pylväsrivistö, lattiassa olevat neliskanttiset syvennykset, erikoinen viisto seinä sekä käytävän katossa olevat rautakoukut herättävät uteliaisuuttamme, mutta vastauksia tilan käyttötarkoitukselle emme keksineet.  

Valokuvia menneiltä salaisilta vuosilta

Koska Hara on avattu virallisesti vierailijoille eikä sen sisään tarvitse enää tunkeutua salaa, oli tätä rakennelmaakin siistitty näkemieni kuvien ottamisen jälkeen. Eikä ainoastaan siistitty, vaan sinne on myös pystytetty valokuvanäyttely!

Harahan oli miehitysaikaan huippusalainen paikka, jossa valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Niinpä olikin mielenkiintoista katsella kuvia siellä työskennelleiden ihmisten yksityisistä albumeista. Kuvat oli tietysti otettu salaa, mikä vain lisäsi niiden kiinnostavuutta.

Osa kuvista on tulostettu läpikuultavalle materiaalille ja ripustettu ikkuna-aukkoihin. Niitä katsellessa tuntui kuin menneiden aikojen henkiä olisi leijunut tilassa. Vakavia kasvoja ja uniformuja, laitureita silloin kun niihin oli vielä kiinnitetty sukellusveneitä… ja kaikki tämä yhdistettynä sataman toiminnan päättymisen jälkeen alkaneeseen epäviralliseen graffititaiteen näyttelyyn. Hara oli kiehtova taidegalleria, jollaiseksi sitä ei oltu koskaan tarkoitettu!

Rakennuksen eriskummallisuutta lisäsi se, että alla liplattava vesi loiskui betonisiin kammoihin luoden tilaan omalaatuisen äänimaailman. Luonto järjesti näyttelyelämykseen hienon lisän.

Astuimme rakennuksesta toisesta päästä takaisin laiturille jatkaaksemme kävelyä sen kärkeen. Hara on rappioromantikon unelmakohde, sillä sitä ei ole puleerattu liikaa. Monessa kohdin äimistelin miten vaarallisen tuntuisia kohtia reitin varrella oli. Laiturin laidalta olisi voinut helposti horjahtaa ja tehdä pitkän ilmalennon aaltoihin.

Virolaiseen tapaan turvakaiteita, varoituskylttejä tai aitoja ei juuri näkynyt, vaan täälläkin luotetaan ihmisten kykyyn katsoa itse mihin astuu. Siksi vierailu tuntuu seikkailulta, vaikka hetki sitten olimme ostaneet sisäänpääsyliput.

Hara käynnistelee majoitustoimintaa

Rantaan palatessamme huomasimme ylhäällä rinteissä erikoisen näköisiä paanuseinäisiä igluja. Ikuisesti uteliaina kiipesimme tietysti kurkkimaan mitä ne oikein ovat. Kurkatessamme sisään merelle katsovasta suuresta ikkunasta asia selvisi: sehän oli pieni majoitustila!

Samaan aikaan paikalle riensi ystävällinen mies vahvistamaan asian. Hara on tosiaankin vähitellen aloittamassa myös majoitustoimintaa. Päreigluja oli rinteessä useampiakin, ja pian niitä voi vuokrata Haran sataman nettisivujen kautta. Päätämme, että tänne palaamme joskus yöpymiskamat mukanamme.   

Miten Haraan pääsee?

Hara löytyy täältä, Jumindan niemimaalta. Yksikertaisin tapa on saapua omalla kulkupelillä, sillä julkisilla vuoroja näyttää olevan hyvin harvakseen. Tallinnan linja-autoasemalta lähtevällä bussilla 154/156 pääsee kyllä perille, eikä hintaakaan ole kuin muutama euro. Matkaan saa kuitenkin varata puolitoista tuntia suuntaansa, joten retki kannattaa suunnitella Googlen tai reittioppaan kanssa huolella, ettei yhtäkkiä huomaa viettävänsä yötä Haran maisemissa.

Harassa on myös vierasvenesatama. Sen ja koko alueen sivuston löydät täältä

Käsmu merimuseo meren rannalla
Harasta Käsmun merimuseoon on noin puolen tunnin ajomatka. Klikkaa kuvaa ja lue lisää!
Kolgan kartano
Kolgan kartano on vain 20 minuutin ajomatkan päässä Harasta. Kuvaa klikkaamalla näet lisää kuvia tästä huikeasta rakennuksesta.

Mitä muuta Haran lähistöltä löytyy?

Vietimme Haran ympäristössä useamman päivän yöpyen lähistöllä olevassa Sagadin ja Vihulan kartanoissa sekä sympaattisessa minipienessä Airbnb-mökissä.

Tutustuimme Käsmun merikapteenien kylään (lue siitä tämä juttuni), Palmsen kartanon alueeseen ja Viinistun taidekeskukseen. Nautimme merellisistä maisemista alueen lukuisilla hiekkarannoilla, ja olipa upea Kolgan kartanokin samoilla seuduilla. Kolgan vierailustani ehdin jo kirjoittaakin tämän jutun, ja lupaan että saat lähiaikoina lukea kaikesta muustakin näkemästämme.

Uskomatonta miten paljon nähtävää Virossa riittää – jopa näin lähellä Tallinnaa!

Booking.com

4 Comments

  • Jani

    Graffititaide on kyllä parhaimmillaan kiva osa kaupunkikuvaa. Itselle kuitenkin ilmestyi sellainen pakettiauton kylkeen täällä Helsingissä ja nyt pitäisi keksiä miten graffitin poisto onnistuisi. Tuolla Tallinnan ympäristössä on kyllä vaikka mitä mielenkiintoisia paikkoja, pitääpä ensi visiitillä tehdä retki tuonne Haraan.

    • Henna

      Tuo kuulostaa kyllä pelkästään ilkivallalta – tosi kurja juttu. Suosittelen kyllä tuota Haran retkeä. Samalla seudulla ihan valtavasti muutakin katsottavaa!

    • Henna

      Noilla seuduilla on aivan valtavasti katsottavaa! Meidän piti lähteä viime kesänä retkelle Narvaan ja Sipulitielle, mutta emme päässeet edes 100 kilometrin päähän Tallinnasta kun nähtävää oli niin paljon. Viro on pieni runsaudensarvi!

Kommentoi mielellään!