Viru raba – luontoelämys ilman erätaitoja
Viru raba yllätti kauneudellaan ja erämaatunnelmallaan: ilta-auringon värittämät peilityynet suojärvet eivät hevin unohdu. Ihastelimme retkikaverikseni lähteneen poikani kanssa, miten pienellä vaivalla pääsimmekään maantien laidan parkkipaikalta täydelliseen erämaan rauhaan. Tämän jutun vinkeillä pääset sinäkin!
Eräjormataitoni ovat niin surkeat, että arvostan helposti saavutettavia luontoretkikohteita. Mitä lähemmäs pääsen hurauttamaan Nissanillani ja mitä helppokulkuisempaa maasto on, sitä todennäköisemmin retkeni toteutuu. Näillä kriteereillä Viru raba -suo vajaan tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta osoittautui juuri minulle sopivaksi retkipaikaksi.
Oletko kiinnostunut muistakin luontokohteista Tallinnan lähellä? Täällä tarina siitä, miten vietin yön metsässä.
Räme, jolle voisi köpötellä vaikka korkokengissä
Viru raban parkkipaikka löytyi helposti Viinistun suuntaan menevän maantien laidasta läheltä Tallinna–Narva-valtatietä. Parkkipaikan löydettyämme heitimme kamerareput selkään ja lähdimme kävelemään hyvin opastettua polkua suon suuntaan. Vaelluskenkiä tai retkivarusteita meillä ei ollut – päätimme katsoa miten pitkälle pääsisimme tennarit jalassa.
Alkumatkan kuljimme hiekkapolkua läpi tuoksuvan mäntyisen kangasmetsän. Koska kello oli kääntynyt illan puolelle, olimme lähes ainoat suon suuntaan kulkevat retkeilijät. Moikkailimme vastaan tulevia autoille palaajia. Heidän joukossaan näkyi niin lastenrattaita kuin huterammin kävelevää vanhempaa väkeä, joten päättelimme tennariemme olevan riittävä retkivarustus.
Aavistuksemme osoittautui oikeaksi heikkatien vaihtuessa pitkospuiksi – tai laudasta tehdyksi valtatieksi, mikä voisi olla osuvampi sana! Lautabaana oli nimittäin niin leveä, että me kaksi mahduimme helposti kulkemaan rinnakkain ja vastaantulijoiden väistelykin onnistui helposti.
Tässähän on luontoretkikohde, jonne voisi lähteä vaikka korkkareilla!
Viru raba on kaunis yhdistelmä vettä, metsää ja aavaa suomaata
Retkemme edetessä metsäinen maisema muuttui avarammaksi suomaaksi. Vähän väliä ympärillämme välkehti suojärvien tyyni pinta. Tupasvillan pumpulimaiset kukinnot nousivat pitkospuiden reunoilta, ja mustikanvarvut kasvattivat keväisen vaaleanvihreitä lehtiä.
Lautapolku johdatti meidät näköalatornille. Päätimme kuitenkin jatkaa kävelyä ja jättää torniin kiipeämisen paluumatkalle. Tornin jälkeen polku kapeni ensin neljän, ja sitten kahden lankun levyisiksi pitkospuiksi. Lastenrattailla tai pyörätuolilla retkeilevän tarvitsisi siis ehkä jättää matkanteko tähän. Lohdutukseksi käy se, että näköalatornin alimmalle tasanteelle pääsee esteettömästi ramppia pitkin.
Tunnelmatuokio suouimarin kanssa
Jatkoimme taivallustamme kapeampia pitkospuita pitkin. Matkamme ei tosin edennyt kovinkaan rivakasti, sillä pysähtelimme tämän tästä kuvaamaan huikean kauniita näkymiä.
Yhden upean suojärven kohdalla pitkospuut levenivät laituriksi, jolta voi pulahtaa uimaan. Laiturilla olevalla penkillä istuskeli mies uimahousuissaan sen näköisenä, että hän on juuri noussut ylös mustasta suovedestä.
Kysyin saammeko istahtaa seuraksi, sillä tätäkin maisemaa teki mieli pysähtyä ihastelemaan kaikessa rauhassa. Vettä valuva mies nyökkäsi ja jatkoi istuskeluaan, me istahdimme laiturin toisella laidalla olevalle penkille.
Kyselin veden lämpötilaa. Hän kertoi ylimpien senttien olevan jo kevätauringon lämmittämiä, mutta syvemmällä vesi oli vielä jääkylmää. Olisipa kiinnostavaa joskus testata suojärvessä uintia!
Istuimme yhdessä suouimarin kanssa nautiskellen erämaan hiljaisuudesta ja huikean kauniista maisemista vaihtaen silloin tällöin muutaman sanan. Vähitellen hän alkoi vetää vaatteita ylleen, toivotteli sitten hyviä illanjatkoja ja lähti tepastelemaan kohti parkkipaikkaa.
Me jatkoimme vielä kävelyä toiseen suuntaan kunnes aurinko painui niin lähelle horisonttia, että oli aika kääntyä ympäri. Halusimme ehtiä näkötornille ennen hämärää!
Lintuperspektiivi yli suojärvien
Miten vaikuttava näky tornista aukesikaan! Vaikka kävellessämme ohitimme suojärven toisensa jälkeen, vasta ylhäällä ymmärsin miten paljon järviä alueella on!
Auringon painuessa hitaasti mailleen varjot pitenivät, ja kultainen tunti ennen auringonlaskua muutti maiseman yhä lämpimämmän sävyiseksi. Retkemme alussa meillä ei ollut hajuakaan siitä, mitä tulisimme näkemään. Tornista laskeutuessamme totesimme yksissä tuumin, että tämä Viru raba -retkemme ei tulisi jäämään viimeiseksi.
Miltä Viru raba näyttäisi aamulla, kun suojärviin varastoitunut lämpö vapauu usvana viileään ilmaan? Entä talvella, kun avovesi jäätyy muutaman pakkaspäivän jälkeen? Onneksi suo on niin lähellä Tallinnaa, että tänne on helppoa palata!
Visit Estonian sivut (klik) kertovat Viru raba -suosta näin:
Virun räme on Viron helppopääsyisimpiä suopolkuja. Se kiertää Lahemaalle luonteenomaisessa metsä- ja rämemaisemassa. Polku on 3,5 km pitkä, kierrokselle tulee pituutta 6 km. Luontopolku esittelee rämekasvistoa, entisiä dyynejä, harjua ja kangasmetsää. Suon yli kulkevat pitkospuut, joiden keskellä on näkötorni.
Polku on varustettu viitoilla ja opastauluilla.
Hyvä tietää: näkötornille asti (1400 m) kulkevia pitkospuita pitkin voi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenvaunuilla. Liikuntaesteiset pääsevät myös tornin ensimmäiselle tasanteelle.
Ajo-ohjeet
Käänny Tallinna–Narva -tien (E20) kilometriltä 52 Loksaan päin. Aja 1 km, kunnes näet oikealla puolella viitan ”Viru raba” ja pysäköintialueen. Luontopolku alkaa pysäköintialueelta.
Kartalla Viru Raban parkkipaikka on täällä.
2 Comments
Anne-Maarit Heinonen
Olisipa mahtavaa päästä tuonne joskus. Mahtoiko siellä olla vessaa missään? Ja mahtaisko simme päästä julkisilla? On varmasti huikean näköinen eri vuoden-ja vuorokaudenaikoina, ihan niinkuin kirjoitit.
Henna
Vastaus kumpaankin: kyllä ja kyllä! Julkisilla pääsee (Google kartat taitaa antaa aika luotettavan reittisuunnitelman) ja vessa löytyy parkkipaikkojen viereistä. Omaa paperia kannattaa ottaa mukaan, sillä yleinen ulkohuussi jossa ei välttämättä ”talon puolesta” aina paperia.