Kuusi kartanoa: Maidla
Päiväretki

Kuusi kartanoa ja kupsahdus

Virolainen kartanokärpänen on viheliäinen ötökkä. Kerron kohta sen pureman oireista, mutta kysyn ensin, että onko se jo päässyt puraisemaan sinua? Minua on!

Viro on kartanoiden maa. Sen alunperin lähes 2000 kartanosta on edelleen jäljellä satoja. Niitä kierrellessä kannattaa varoa kartanokärpäsen puremaa. Muutamia nähtyäsi sinulle voi nimittäin käydä kuten minulle: haluat bongailla niitä yhä lisää! Kartanoita on paikoittain lähes vieri vierekkäin, jolloin lyhyelläkin päiväretkellä ehtii näkemään monta.

Härglan kartanon hulppeat pylväät.
Maidlan mailla on myös lomakeskus.

Kartanoiden kunto vaihtelee luksuskuntoon remontoiduista lähes kivikasaksi raunioituneisiin. Tammikuun alussa tein kierroksen kuuteen, joista yksi lepäsi täysin hylättynä, yksi oli upeasti kunnostettu taidekouluksi ja loput jotain näiden väliltä.

Viehättävä kartanoretki tyssäsi revenneisiin nivelsiteisiin ja jääpussiin, mutta ei mennä vielä siihen. Kerron ensin retken mukavammat vaiheet. Reissuseuranani olivat mieheni ja poikani.

Kohilan koski

Kohila ja kaunis koski

Retken ensimmäinen suunniteltu pysähdys piti oli Lohun kartano, mutta matkanteko keskeytyi sitä ennen pariinkin kuvaukselliseen paikkaan. Kohilan kylässä maantiesillalta avautui niin upea näkymä joelle, että kamera oli pakko kaivaa esiin.

Kohila

Yläjuoksun valkoista maisemaa vasten pikimusta tyyni joen pinta, leveä pato ja sen jälkeen kauniisti porrastettu koski olivat näky, jonka vuoksi Kohila sai merkinnän tulevien reissukohteiden kartalleni. Padon laidalla olevassa entisessä myllyssä oli baari, kyläkeskuksessa ainakin yksi kahvila, ja  maantien varressa koristeellinen punatiilinen ortodoksikirkko, joten nähtävää riittää varmasti yhden päiväretken verran. 

Mutta nyt jatkamaan kuuden kartanon kierrostamme.

Tohisoo kartano ja Keila-joki

Kartano numero 1: Tohisoo

Vain lyhyen matkan päässä Kohilan keskuksesta tienviitassa luki Tohisoo mõis. Mõis tarkoittaa kartanoa, joten ei muuta kuin uusi pysähdys.

Hienosti kunnostettu Tohisoon kartano seisoo upealla paikalla ympärillään kartanopoisto ja tiluksia halkova Keila-joki, jonka koskea ja patoa juuri hetki sitten ihailimme Kohilassa. Peilityyneen joen pintaan heijastui vastarannan puut, laiturit ja kaarisilta – mikä idylli! Tohisoossa toimii nykyään Kohilan musiikki- ja taidekoulu.

Täällä lisää tietoa Tohisoon kartanosta viroksi ja täällä englanniksi. Nykyisten isäntien verkkosivut ovat tämän linkin takana.

Me jätämme kartanon historiaan perehtymisen myöhempään, ja jatkamme ajeluamme kohti Lohun kartanoa.

2: Lohu ja aidan takaa kurkkijat

Lohun päärakennus seisoo maantien laidassa kuin se olisi kääntänyt selkänsä tielle ja fasadinsa Keilajokelle, jonka uomaa olemme seurailleet. Kartano sivurakennuksineen on yksityisomistuksessa, joten joudumme tyytymään sen ihasteluun aidan yli kurkkien.

Kaunis keltainen päärakennus on kuin väripilkku muuten talvisen mustavalkoisen maiseman keskellä. Pakkanen on huurtanut kartanomaisemaan tyypillisesti kuuluvan puistokujan puiden oksat valkoisiksi, joten maisema hiveli silmiä. Olisi ollut hienoa nähdä rakennuksen etupuolikin, mutta se ei Lohussa valitettavasti ole mahdollista.

Tässä joenmutkassa on ollut kartano 1620-luvulta saakka. Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti tilukset Johann Ulrichille, jonka jälkeen kartanoa isännöi monta saman suvun miestä. Joku von Ullrichseista korvasi ensimmäisen kartanon barokkirakennuksella, joka sekin sai väistyä Otto Wilhelm von Krustensternin ostaessa tilukset 1700-luvun loppupuolella. Hän on se kaveri, joka rakennutti päärakennuksen nykyiselle paikalleen.

Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää Lohun kartanon vaiheista, kannattaa klikata tätä linkkiä (teksti on viroksi). Englanniksi voit lukea siitä tältä Viron kartanojen sivustolta. 

Me sen sijaan lähdemme jatkamaan Kuusi kartanoa -kierrostamme.

3: Purila oli vahinkolöytö, josta tuli yksi retken kohokohdista

Retkellämme tapahtui useampiakin vahinkoja, joista Purilan kartanon löytyminen oli yksi onnekkaimmista. Huomasin nimittäin Lohusta Härglaan ajellessamme kauniissa joenmutkassa kiinnostavan näköisen ryppään taloja. Päätimme poiketa reitiltä katsomaan löytyisikö sieltä jotain kiinnostavaa. Ja löytyihän sieltä!

Kurvasimme hylätyn näköisen uusklassista tyyliä edustavan päärakennuksen pihaan tietämättä mistä kartanosta oli kysymys. Asia selvisi vasta myöhemmin tämän sivuston ja viron kielisen Wikipedian avulla.

Purilan kartanoksi osoittautunut talo seisoi upealla paikalla Keila-joen varrella. Kartanon edustalla oleva koski on jossain historian vaiheessa padottu vesivoimalan tarpeisiin. Vanha vesimylly, kosken ylittävä silta ja ylempänä pienellä mäellä seisova kartano muodostivat hurmaavan kokonaisuuden!

Purilassa teimme jotain, jonka tekemistä emmimme pitkään: kävelimme lukitsemattomasta ovesta sisään! 

Emme tohtineet mennä ensimmäistä huonetta pidemmälle ennen kuin suljimme oven taas jälkeemme, mutta oli melkoinen tunne katsella onnettomaan kuntoon päässyttä salia ja sen seinällä olevan seinämaalauksen jäänteitä. Voi kunpa jostain löytyisi rahaa tämänkin kartanokaunottaren korjaamiseen!

Haluatko lukea lisää tästä vuonna 1513 ensimmäisen kerran mainitusta kartanosta? Jos ymmärrät viroa, niin tämä sivu on silloin paras tiedonlähde. 

Kierrämme talon toiselle puolelle todeten, että tämä oli todellakin onnekas löytö. Vaikka varhaisklassista tyyliä edustava rakennus onkin päässyt lohduttomaan kuntoon, voi sen takapuolella edelleen nähdä hienoja ajalle tyypillisiä yksityiskohtia.

Alueella on jäljellä myös harvinaisen paljon sivurakennuksia. Niiden räikeät maalikerrokset antavat ymmärtää, että joku on neuvostoaikaan käynyt touhuamassa tiluksilla suteineen.

Saamme aavistuksillemme vahvistusta löytämästämme infotaulusta: miehityksen aikaan Purila on toiminut sovhoosin päärakennuksena. Taulu kertoo myös, että Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana rakennuksissa on toiminut maatalouskoulu.

Jatkamme matkaa innoissamme näkemästämme: kaunis koskimaisema, rappioromanttisesti huonoon kuntoon päässyt kartanon päärakennus sekä neuvostoaikoja huokuvat räiskyvän väriset huoltorakennukset. Purilan löytäminen oli onnekas sattuma!

4: Härgla ja Viron kaunein pylväikkö

Purilasta Härglaan ajelimme vastoin Google-karttojen suosituksia suorinta tietä. Ymmärrän miksi karttasovellus suositteli pidempää reittiä, sillä valitsemamme tientapainen oli melkoisen kuoppainen.

Lähes viivasuoran metsätien päästä löytyi seuraava kohteemme, Härglan kartano. Miten hieno näky sen lumisesta maisemasta nouseva kuuden joonialaisen pylvään koristama valkoinen julkisivu olikaan! Härglan kartanon sisäänkäynnin pylväikköineen sanotaan olevan yksi kauneimmista tämän tyylisuunnan edustajista koko Virossa.

Tämäkin kartano on mainittu aikakirjoissa jo 1500-luvun alkupuolella. Jos vironkielientaitosi riittää, niin täältä voit lukea lisää tämän kaunottaren historiasta. Englanniksi löydät lisää tietoa täältä.

Maita on hallinnut sellaisia sukuja kuin Rehbinderit, Stackelbergit, Wetter-Rosenthalit… kun talo on tätä kokoluokkaa, niin sukunimetkään eivät ole vaatimattomimmasta päästä.

Kiersimme rakennuksen kurkkien sisään, mutta emme onnistuneet näkemään juuri mitään. Voi miten tekisi mieli nähdä päästä sisään näihin talokaunottariin kuten kesäretkellämme Kolgan kartanolle. Se oli elämys, josta voit lukea täältä.

Mutta nyt oli aika hypätä taas autoon, sillä Härglan alueella ei ollut muita rakennuksia tai kaunista jokimaisemaa kuten aiemmissa näkemissämme kartanossa – ja olihan meillä tarkoitus bongata vielä pari kartanoa ennen hämärän tuloa.

5: Huikean kaunis Maidla     

Seuraavaksi edessämme kohoaa todellinen kaunotar! Maidlan seesteisen siniharmaa päärakennus kaksine kupolikattoineen seisoi lumisen kentän keskellä niin upean näköisenä, että totesimme löytäneemme ehkä tämän reissun ykkössuosikin.

Pihamaa oli yksityisaluetta, joten lähdimme katsomaan sitä vähän etäämmältä läheisen vesistön ylitse. Voi miten viehättävästi päärakennuksen muodot heijastuivatkaan peilityynestä joenpinnasta. Myös portin vieressä ollut keltainen sivurakennus on sympaattisen näköinen – ja siellä näytti palavan jopa valot sisällä!

Tämä ensi kertaa jo vuonna 1452 mainittu kartano oli alunperin keskiaikainen vasallilinna, jonka osia on edelleen jäljellä nykyisen päärakennuksen kellarissa. Tämä nyt ihailemamme kivinen barokkityyliä edustava talo on todennäköisesti 1700-luvun loppupuolelta.

Vuodesta 1946 eteenpäin kartanossa toimi orpokoti, joka sulki ovensa vuonna 2012. Reissun jälkeen googlaillessani selvisi, että Maidlan kartanon nykyisillä omistajilla on alueella luonto- ja lomakeskus. Ympäristön metsissä ja soilla riittää samoiltavaa, joten taidanpa joskus tutustua alueeseen tarkemminkin. Sinäkin voit tutustua heidän nettisivuillaan.            

Jos viron kieli taittuu, niin lue Maidlasta lisää täältä. Samalla sivustolla jotain, vaikkakin vähemmän myös englanniksi

Tässä vaiheessa kirjoittaja on vielä tukevasti kahdella jalalla.

6: hylätty mutta hurmaava Hõreda

Seudulla olisi kartanoita enemmänkin, mutta koska talvinen päivä oli kääntynyt iltapäivän puolelle tiesimme, että valoisia tunteja ei olisi enää montaa jäljellä. Päätimme siis lopettaa retkemme kartanoon nimeltä Hõreda, ja paluumatkalla ehkä vilkaista sen lähistöllä olevaa Iglisteä.

Kävelemme Hõredan edustalle metsittynyttä puistokujaa, ja pihamaalle päästyämme huokailimme taas epäuskoisina. Käsittämätöntä että täällä ryteikön keskellä voi piilotella tällainen palatsi lähes romahduspisteessä!

Hõredan päärakennuksen kummassakin päädyssä on klassismia edustavat pylväiköt ja päätykolmiot, ja niiden välissä kupolikattoinen kaareva keskiosa. Päätykolmioiden alla olevat sisäänkäynnit on muurattu umpeen, kuten iso osa ikkunoistakin. Näin on ehkä yritetty estää suurimmat ilkivallanteot.

Vaikea kyllä uskoa, että sisällä olisi enää mitään säilyttämisen arvoista – niin onnettoman huonoon kuntoon Hõreda on päässyt.

Voin vain kuvitella kartanon loiston päivät, jolloin ikkunoista ja pihamaalta on auennut näkymät edessä kiemurtelevalle joelle. Sen mailla ovat astelleet Stackelbergejä ja muiden aatelissukujen edustajia. Vironkielisen Wikipedian sivulla Hõredan menneistä omistajista ja vaiheista kerrotaan pitkät pätkät. 

Englanniksi voit lukea vähän tiivistetymmän yhteenvedon täältä

Satoja Viron kartanoja kiertäneen ja niistä  Campasimpukka-sivustollaan kertova Sari tietää, että Hōredan omisti 1990-luvun alussa virolainen Tiiu Silves. Häntä on tituleerattu Tallinnan Tuhkimoksi ja Viron rikkaimmaksi naiseksi, joka takoi rahaa erinäisissä bisneksissä Neuvostoliiton hajottua. Hōredan suhteen hänellä oli kuulemma suuria suunnitelmia, mutta lopulta rahaa ei ollutkaan tähän hankkeeseen ja suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Yle Areenassa dokumentti tästä erikoisesta hahmosta.

Hõreda oli se kartanokierroksemme kuudes pysähdys. Päätämme kurkata vielä yhden aivan sen lähistöllä olevan ennen nokan kääntämistä Tallinnaa kohti. Mutta kuinkas sitten kävikään…?

Ingliste – ja se kupsahdus!

Inglisten kartanon päärakennus näytti vastakohdalta monelle muulle näkemällemme, sillä se oli paljon silotellummassa kunnossa. Sitä ympäröivä jokimaisema kaarisiltoineen oli aivan poikkeuksellisen viehättävä.

Tämänkin kartanon paikalla on ollut vasallilinnoitus jo keskiajalla. Nykyistä muistuttava barokkirakennus nousi paikalle vuonna 1760, joskin vuosien 1905 ja 1984 tulipalojen jälkeen kartanon ulkomuotoa muutettiin jonkin verran.

Vaikka Ingliste onkin nykyään yksityisomistuksessa, pääsimme kävelemään vapaasti sen ympäri.

Kävimme kurkkimassa myös päärakennuksen vieressä olevaa juhla- ja majoitustilaksi kunnostettua entistä tallia. Kartanon ja sen sivurakennuksen seinää viisti maantie, jota pitkin lähdimme talsimaan takaisin autolle…

… ja sitten en tiedäkään muuta, kuin että makaan selälläni keskellä maantietä huutaen, että nyt meni muuten polvi sijoiltaan! Olen liukastunut maantieauran kiillottamalla kevyen lumiverhon peittämällä tiellä niin nopeasti, että en tiennyt maasta enkä taivaasta.

En rasita sinua enemmillä yksityiskohdilla, mutta vielä tätä kirjoittaessani noin viisi viikkoa kupsahdukseni jälkeen käyn säännöllisesti ortopedillä ja fysioterapeutilla yrittäen kuntouttaa muljahtaneen polveni takaisin kävelykuntoon.

Tuossa portaikon edessä se saakelin kupsahdus tapahtui!

Tähän kupsahdukseen päättyi kuuden kartanon kierroksemme. Jokimaisemakuvat ovat poikani Maxin ottamia minun istuessani autossa pussillinen lunta särkevää polveani jäähdyttämässä.

Särystä ja säikähdyksestä huolimatta mietin, että kylläpä oli taas tämäkin kartano kauniilla paikalla.

Mitä tästä päivästä jäi mieleen?

Ensinnäkin se, että kartanokärpäsen pureman oireet eivät hellitä kartanoita katselemalla. Mutta myös se, että siinäpä tauti josta ei halua edes parantua.

Tästä toisesta vammasta sen sijaan haluaisin pian eroon. Toinen mieleen painunut asia onkin siis se, että pysykäähän ihmiset pystyssä. Kaatuminen on helkkarin huono idea!

Ps. Kartanokärpäsen purema ja hoito 

Minua kartanokärpänen puraisi ennen ensimmäisenkään kartanon näkemistä Campasimpukka-blogin kartanohulluutta-postauksia luettuani. Sieltä ja Facebookin kartanoryhmästä olen bongaillut kartanoita Google-karttaani, jonka kaivan esiin aina Tallinnan ulkopuolelle lähtiessäni. Parasta lääkettä pureman hoitoon on siis kartanoiden ihastelu!

Viron kartanoiden historiahan ulottuu 1200-luvulle saakka. Kannattaa lukea tämä kiinnostava yhteenveto Viron kartanoista vuosisatojen takaa tähän päivään saakka. Myös Tuglas-seuran sivuilta löytyy kiinnostavaa luettavaa aiheesta.

Sivustoilta voit lukea, miten Tanskan kuningaskunta, saksalainen ritarikunta sekä Saarenmaan-Läänemaan ja Tarton hiippakunnat aloittivat linnoitusten rakentamisen rauhoittaakseen Viron rauhattomia alueita. Niin ritarikunta kuin hiippakunnatkin alkoivat läänittää valloittamiaan alueita saksalaisperäisille vasalleille. Näin syntyivät ensimmäiset kartanot.  

Sivustoilla on sopivan kompaktisti (ja suomen kielellä) kerrottu Viron kartanoiden värikkäitä vaiheita. Niitä luettuasi ymmärrät, miten merkittävä rooli Viron historiassa näillä upeilla kartanoilla onkaan.

– – – – – – – – –

Monissa Viron  kartanoissa voi myös majoittua. Tehdessäsi varauksen alla olevan linkin kautta tuet samalla taloudellisesti Sooloiluja-sivustoa ilman, että se kustantaa sinulle euroakaan enemmän.

Booking.com

9 Comments

    • Henna

      Monia niistä on tosiaan kunnostettu hienoon kuntoon, mutta suurin osa vielä odottaa kunnostamista – tai on mennyt niin huonoon kuntoon, että korjaaminen ei ole enää mahdollista.

  • Kaj Höglund

    Oikein mielenkiintoinen juttu! Kiitos! Viron kartanot upeita. Joissain on tullut vierailtuakin, mutta ei yhdessäkään näistä. Mielenkiintoa lisäsi kummasti, kun selvisi, että osa muinaisista kartanonomistajista on kaukaista sukua. Lisää tälläaisia juttuja. Ja pikaista toipumista!

    • Henna

      No jopas! Oma sukupuuni on sen verran maatiaista sorttia, että sen oksilla ei taida paljon kartanotilallisia istuskella. Onpa todellakin kiinnostavaa, jos tosiaan löytyi sukua. Kartanojuttuja on tulossa varmasti jatkossakin, sillä kärpänen on puraissut sen verran kipakasti että näitä on hauskaa jakaa teidän kanssanne.

  • Eila / Metkaamatkustelua

    Onpa mielenkiintoinen juttu kartanoista pyöräilymatkan päässä Tallinnasta. Pitääkin tutustua tarkemmin myös jutun linkkeihin, kiitokset niistä. Olemme käyneet kymmenenä kesänä pyöräilemässä Virossa ja asuneet useimmiten kartanotyyppisissä hotelleissa, jos se suinkin on ollut mahdollista ja ihastelleet lukuisia kartanoita matkojen varrella.
    Pikaista paraneimista sinulle!

    • Henna

      Kiitos! Nyt alkaa onneksi polvi tuntua jo vähän omalta, vaikka ei se täysin kunnossa vielä olekaan. Yllättävän pitkä kuntoutus tuollaisesta kupsahduksesta tuli. Pyöräretkeily kartanolta toiselle kuulostaa kivalta! Fillarin selästä ehtii nauttimaan maisemista ihan eri tavalla kuin autolla huristellen. Kartanomajoittuminen vei minultakin viime kesänä pikkusormen. Kovasti tekisi jatkaa ensi kesänä. Voi että kun koronatilanne mahdollistaisi sen!

Kommentoi mielellään!