Chocokoo suklaapuoti
Ostokset

Chocokoo on kuin elokuvasta tuttu pieni suklaapuoti

Löysin Chocokoo-suklaakaupan ensimmäistä kertaa kävellessäni muina täteinä Telliskivikatua Pelgulinnan suuntaan. Kadun varrella olevan puutalon kellari-ikkunoista hehkuva valo houkutteli minut sisään, ja mikä kaakaontuoksuinen yllätys siellä odottikaan!

Kotiin tuliaisiksi lähti kaunis rasiallinen kauniita konvehteja joiden maku hurmasi minut niin, että tiesin käveleväni sisään tuohon kellariin seuraavillakin reissuillani. Mutta mitä ihmettä? Seuraavalla reissulla huomasin kauhukseni, että suklaapuoti oli häipynyt Telliskivikadun varrelta!

Onneksi suklaapaniikkini oli ennenaikaista. Chocokoo ei nimittäin ollutkaan lopettanut vaan muuttanut suurempiin tiloihin! Huokaisin helpotuksesta ja lähdin tutustumaan uuteen paikkaan.

Chocokoo suklaapuoti

Chocokoo piilottelee Telliskiven nurkan takana

Pienen suklaapuodin uusi koti on Telliskiven luovassa keskuksessa. Sitä ei kuitenkaan löydä aivan tuosta vain jos ei tiedä mistä etsiä. Muhu pagareiden leipomo oli ennen samoissa tiloissa – veikkaan että sekin jäi monelta huomaamatta. Tätä alueen junaradan puoleisessa kulmassa olevaa suklaataivasta ei kuitenkaan kannata missata.

Olen ennenkin hehkuttanut Tallinnan suloisia pikkukauppoja: Laboran suloinen pikkupuoti käsintehtyine kortteineen, Oma Asi Vanhankaupungin kauneimmassa talossa, Karu Talu jossa tunnelma kuin Astrid Lindgrenin kirjoista, herttainen kukkakauppa Pojeng, Accademia vaatekauppa kuin suoraan Italiasta… Nyt suosikkieni listalle menee ilman muuta myös Chocokoo.

Chocokoo suklaapuoti

Suloinen suklaantekijä

Oletko lukenut Joanne Harrisin kirjan Pieni suklaapuoti, tai nähnyt siitä tehdyn elokuvan? Tarinan päähenkilö Vianne Rochert asettuu tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen kylään ja perustaa suklaapuodin. Kaikkiin kirjan tapahtumiin kytkeytyy käsintehdyt suklaat ja päähenkilön elämänilo. Chocokoossa on viehättävällä tavalla jotain samanlaista.

Chocokoo suklaapuoti

Telliskiven pienessä suklaapuodissa häärii elämäniloinen Kristel Lankots. Aivan kuten Vianne, hänkin loihtii kaakaopavuista satumaisen kauniita ja hurmaavan herkullisia konvehteja, tryffeleitä ja suklaalevyjä.

Kirjan tunnelmissa myös tässä Telliskiven puodissa muutkin kuin suklaamestari pääsevät koittamaan suklaantekoa, sillä Kristel järjestää myös suklaatyöpajoja.

Chocokoo suklaapuoti

Laatu, ja miten se todella korvaa määrän

Viimeisimmällä Chocokoon käynnilläni oli mukavan hiljainen hetki, joten ehdin rupatella sympaattisen suklaantekijän kanssa kaikessa rauhassa.

Kristel kertoi todellakin tekevänsä kaikki suklaat kaakaopapujen jauhamisesta alkaen käsin! Hän valitsee huolella käyttämänsä pavut, ja kertoo mielellään niiden erilaisista mauista ja ominaisuuksista. Hän kuvailee innostuneesti, miten yhden kaakaolajikkeen maku sopii yhteen suklaaseen ja toinen toiseen. Kaikki muutkin raaka-aineet ovat huolella valittuja.

Chocokoo suklaapuoti

Kaikessa näkyy intohimo ja rakkaus suklaaseen, sekä aito ammattiylpeys. Ei siis ihme, että Chocokoo on voittanut kansainvälisessä Chocolate Awards -kilpailussa kolme kertaa peräkkäin vuosina 2018, 2019 ja viimeksi tänä vuonna 2020.

Ihailen lopputuloksia suklaapuodin vitriinissä: jokainen erilainen konvehti on kuin pieni taideteos.

Valitsen tyylikkääseen pieneen rasiaan yhden kutakin herkkua. Tämä olisi täydellinen lahja tai tuliainen, mutta tiedän jo maksua suorittaessani että nämä herkut menevät omaan suuhuni: yksi kerrallaan nautiskellen, hyvän kahvin kaverina. Tällaista ovat elämän pienet nautinnot kauniissa paketissa!

Chocokoo suklaapuoti

Osoite: Chocokoo kartalla 

Chocokoo netissä: chocokoo.ee 

Suklaapuodin Facebooksivut: facebook.com/ChocokooChocolates

Avoinna: ma–pe 11–18
la 11–16
su suljettu

Chocokoo suklaapuoti
Nämä punaiset ihanuudet voisivat olla vaikka makea joululahja jollekin. Jos kaipaat lisää jouluvinkkejä, niin klikkaa kuvaa ja lue Sooloiluja-sivuston jouluekstra!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *