Parrot MiniBar tarjosi kiinnostavimman illalliselämyksen Tallinnassa pitkään aikaan. Sisustus on yksi upeimmista koko kaupungissa, ja palvelu superystävällistä. Kun pakettiin lisää vielä salakapakkaelämyksen, ei voi kuin ihmetellä, että miksi kirjoitan tästä paikasta vasta nyt!
Pujahdimme vastapäätä olevan Parrot MiniBar-ravintolaan kysymään mahdollisuuksia illalliseen. Tuurilla saimme viimeisen vapaana olleen pöydän! Jo ensimmäisten alkuruokien aikana totesimme, että oli onnekas sattuma ettemme mahtuneet elokuviin: istuimme toisenlaisen elämyksen äärellä.
Parrot MiniBar on sekä rento ja juhlava
Sisustuksen puolesta Parrot MiniBar on Tallinnan aatelisia: kertakaikkisen upea ilmestys!
Parrotin sisustus ei kuitenkaan ole tyypillisen ravintolamainen. Kadulta astutaan tilaan, joka tuntuu enemmän boheemin taiteellisen ihmisen kodin eteiseltä kuin ravintolalta. Tunnelma on talviseen aikaan hämyisän viihtyisä: lämpimiä sävyjä ja runsaita tekstuureja. Kynttilät lepattavat, ja joka puolella on mielenkiintoisen näköisiä koriste-esineitä.
Ystävällinen henkilökunnan jäsen toivottaa meidät eteisessä tervetulleeksi, ottaa ulkovaatteet narikkaan ja ohjaa sisään. Saamme viihtyisän ikkunapöydän huoneessa, jonka takaseinää peittää upea riikinkukonsulkatapetti. Sen sinivihreät kuviot yhdessä huonekalujen lämpimänsävyisten samettipäällisten kanssa on todellista silmäkarkkia tällaiselle kameran kanssa reissaavalle.
Kaikki ympärilläni on niin kaunista, että tuottaa hankaluuksia keskittyä pöytäseuralaiseen: koko ajan tekee mieli sännätä kameran kanssa sinne ja tänne. Ravintolan nimen mukaisesti joka paikassa on papukaijoja. Yksi lentelee upeana seinämaalauksena suurimman salin seinällä, ja eri kokoisia värikkäitä lintuja istuskelee myös pöydillä, hyllyillä ja muilla tasoilla. Kuvat puhukoot puolestaan: Parrot MiniBar on upea!
Parrot MiniBar lennätti ruokamatkalle
Mutta sisustus sikseen, ruuan takiahan tänne tultiin – vaikka välillä voisinkin antaa anteeksi keittiön keskinkertaisuuden, jos paikka on oikein viihtyisä. Parrotissa ei ole mitään anteeksi pyydettävää tai annettavaa: ruoka on kertakaikkisen erinomaista!
Olemme kerran aikaisemmin – aivan Parrotin ensimmäisinä aukiolopäivinä – syöneet siellä täyden maistelumenun. Tällä kerralla halusimme testata vegaanin Kevyt lento -nimisen menun. Tavoilleni uskollisena en taaskaan kuvaile yksityiskohtaisesti syömiämme annoksia, mutta sen voin paljastaa että melkoisesta makujen sinfoniasta saimme nauttia.
Parrotissa ei syödä tuttuun tapaan haarukalla ja veitsellä, vaan pienet alkuruuat syödään pääosin käsin ja pääruuat pinsetein. Saattaa kuulostaa kikkailulta, mutta siltä se ei yllättävää kyllä käytännössä tunnu.
Parrot MiniBar nappasi viime vuoden Silverspoon-ravintolakilpailussa parikin kärkisijaa, enkä ihmettele!
Sitten vielä se hyshys-osasto: Salakapakka!
Ruokaravintolan lisäksi Parrot MiniBarissa on tosiaan myös speakeasy eli salakapakka, mutta siitä en halua kertoa yhtään enempää. Se on elämys, joka pitää saada kokea ilman ennakkotietoja ja -odotuksia. Varaa siis pöytä myös salakapakan puolelle – joko ennen tai jälkeen illallisen, tai ihan vaan pelkästään sinne.
Parrot MiniBarissa osataan cocktailit. Ravintolassa on hurmaava drinkkilista, ja keittiön ajatuksena on ollut sovittaa ruokien maut yhteen cocktailien kanssa. Viinien sijaan kannattaa siis kokeilla erikoisempiakin yhdistelmiä.
Salakapakan puolella ollaankin sitten lähes pelkästään drinkkien äärellä – hämyisissä kieltolain aikaisissa tunnelmissa. Salakapakoita on Tallinnassa enemmänkin (lue niistä juttu täältä), mutta Parrot on niistä suosikkini. Käytyäsi itse paikan päällä arvaat ehkä miksi.
Avoinna: Ti–ke 17–00 To 17–01 Pe–la 17–02 Su 17–22 Ma suljettu Salakapakka avoinna ke–la kello 20 eteenpäin Muista aina tarkastaa aukioloajat ravintolasta, sillä ne vaihtelevat vuodenaikojen mukaan!
Kiinnostaako testata muitakin Silverspoon-kilpailun finalisteja?
Tässäpä muutama muukin arvostetussa Silverspoonkilpailussa pärjänneitä ravintoloita:
Koma yhdistää fine diningin ja pienpanimo-oluet tavalla, joka toi sille ravintolakilpailun finaalipaikan vuonna 2018. Lue enemmän Komasta täältä.
Myös Tabac pärjäsi mainiosti viime vuoden kisassa – eikä ihme! Katso täältä miten viihtyisän näköinen paikka se on, ja lähde itse paikan päälle testaamaan.
Tämä on tietty aina tosi yksilöllinen juttu, ja itse en ole kauhean suuriruokainen eli sain. Mutta jos tykkää oikein kunnon mätöstä ja isoista annoksista niin silloin tämä ei ehkä ole oikein mahdollinen valinta.
Parrot on kyllä jotain ihan erityistä! Olen nykyään sen fani, niin että on oikeasti vaikeaa keksiä muita paikkoja joihin huvittaisi mennä illalliselle!
Kesä on tietysti aina kesä eli porukkaa on paljon liikenteessä… hiljaiseen vuodenaikaan varmasti helpompaa, ja keskellä viikkoa myös verrattuna viikonloppuihin. Toivottavasti seuraavalla kerralla natsaa! Olkaa vaan ajoissa liikenteessä varauksen kanssa, niin kyllä pitäisi onnistua.
En tietenkään osaa satavarmasti sanoa kun en tiedä mikä mielestäsi on liian hienoa, mutta kyllä Parrot mielestäni on myös aika rento… suuri osa ruuista esim. syödään käsin tai pinseteillä, joten ihan pikkurilli pystyssä -touhua se ei ole.
Piti oikein käydä kurkkaamassa heidän ruokalistaansa. 120 euroa. Kahdelta! Eli on kyllä laatuunsa nähden enemmän kuin kohtuullinen hinta. Koko ruokalista on heidän fb-sivuillaan.
Hei Kristi! Voi anteeksi, että olin ihan missannut kysymyksesi. Muistaakseni täysi menu oli hinnoiteltu kahdelle hengelle, ja sen hinta oli yhteensä 120 euron paikkeilla. Tällä visiitillä söimme noin 40 euron hintaisen vegaanimenun. Laatuunsa nähden pidän hintoja todella kohtuullisina. Oletko jo ehtinyt käydä, vai ehdinkö vastaukseni kanssa ennen?
16 Comments
alin
Saiko sun mielestä tuon maistelumenun kanssa vatsan kunnolla täyteen?
Henna
Tämä on tietty aina tosi yksilöllinen juttu, ja itse en ole kauhean suuriruokainen eli sain. Mutta jos tykkää oikein kunnon mätöstä ja isoista annoksista niin silloin tämä ei ehkä ole oikein mahdollinen valinta.
Deja vu
Pääseekö sinne salakapakkaan automaattisesti jos on ollut syömässäkin vai pitääkö varata erikseen pöytä sinne?
Henna
Ei pääse automaattisesti! Hiljaisena iltana voi onnistua, mutta usein ei näin hyvää tuuria ole.
Noora Kohonen
Parrot on kyllä jotain ihan erityistä! Olen nykyään sen fani, niin että on oikeasti vaikeaa keksiä muita paikkoja joihin huvittaisi mennä illalliselle!
Henna
Ymmärrän täysin! Mietin että oletko käynyt 38:ssa? Siitä voisit tykätä, on myös sekä visuaalisesti että ruokien suhteen huikean hyvä.
Ari S.
Meidän piti kesällä mennä ensimmäistä kertaa Parrotiin, mutta ei saatu pöytää! Onko sinne aina hankalaa saada pöytää?
Henna
Kesä on tietysti aina kesä eli porukkaa on paljon liikenteessä… hiljaiseen vuodenaikaan varmasti helpompaa, ja keskellä viikkoa myös verrattuna viikonloppuihin. Toivottavasti seuraavalla kerralla natsaa! Olkaa vaan ajoissa liikenteessä varauksen kanssa, niin kyllä pitäisi onnistua.
Oona
Kiitos tästä artikkelista! Me käytiin vihdoin testaamassa, syötiin se pitkä menu. Oli kyllä sellainen elämys että oksat pois!
Henna
Se on kyllä yksi kaupungin parhaista! Hintakin lopulta aika kohtuullinen Michelin-tähtipaikkoihin verrattuna. Pitäisi itsekin mennä pitkästä aikaa.
Pasi
En ole vieläkään käynyt Parrotissa kun olen pohtinut että onko se vähän liian fiini makuuni… mitäs meinaat?
Henna
En tietenkään osaa satavarmasti sanoa kun en tiedä mikä mielestäsi on liian hienoa, mutta kyllä Parrot mielestäni on myös aika rento… suuri osa ruuista esim. syödään käsin tai pinseteillä, joten ihan pikkurilli pystyssä -touhua se ei ole.
Pirita
Parrot on kyllä suosikkini vaikka kuinka kiertäisin muitakin fine dining -paikkoja Tallinnassa. Parrotissa on jotenkin kaikki palikat niin kohdillaan.
Kristi
Näyttää upealta! Oliko täysi maistelumenu minkä hintainen?
Henna Mikkilä