rohe vegaani ravintola tallinnassa
Ravintolat,  Tallinna

Rohe tarkoittaa vihreää – ja hyvää ruokaa!

Ravintola Rohe ilmaantui Koplikadun alkuun Balti jaaman torin raitsikkapysäkin kohdalle liiketilaan, joka on menneisyydessä ollut tuulinen. Ennen Rohea siinä oli drinkkibaari, jossa en ehtinyt edes käväistä ennen kuin se jo sulki ovensa.

Siksi olin huolestunut nähdessäni samaan paikkaan auenneen uuden paikan: voisiko sekään löytää asiakkaita niin haasteellisessa liiketilassa. Avaamisen jälkeen vielä huomatessani kyseessä olevan vegaaniravintolan huoleni vaan lisääntyi – sellaisen voisi olla vielä muitakin ravintoloita haasteellisempaa löytää asiakkaita. Voi kun ei taas kävisi samalla tavalla kuin edeltäjille!

rohe vegaani ravintola tallinnassa
rohe vegaani ravintola tallinnassa

Rohe oli heti menestys!

Huoleni osoittautui turhaksi, sillä Rohe on kuulemma löytänyt heti avaamisestaan lähtien uskollisia ja tyytyväisiä asiakkaita – minä niiden mukana.

Kyseessä on kahden symppiksen tyypin, Eveliisin ja Siimin suurella sydämellä luotsaama paikka. Päätös ravintolan avaamiseen oli lähtenyt siitä, että he ovat itse vegaaneja ja rakastavat hyvää ruokaa. Ajatuksena oli perustaa matalan kynnyksen rento viihtymispaikka, jonka ruoka on värikästä, täyttävää ja terveellistä. Niiden muutaman kerran perusteella, jotka olen Rohessa syönyt on helppo todeta että tavoitteissa on onnistuttu!

Kuva: Rohe
Kuva: Rohe
rohe vegaani ravintola tallinnassa

Ihana valo!

Ruuan lisäksi parasta Rohessa on valo, jota tulvii sisään ravintolan suurista ikkunoista. Harmittavasti juuri sillä kerralla kun minulla oli kamera mukana ulkona sataa ropisteli – joudut siis vaan luottamaan sanaani. Vaikka eipä se hassumpaa ollut istuskella ikkunapöydässä sateisenakaan päivänä ja katsella ikkunan takana kiirehtiviä ihmisiä.

Rohe on viihtyisän näköinen pieni paikka. Seinän hauska neonvalotaulu on kiva katseenvangitsija, ja pitkien penkkien tyynyt kelpaisivat minulle vaikka kotiin. Rohe tarkoittaa vihreää, ja siinä hengessä ikkunoilla ja pöydillä on myös paljon viherkasveja. Kodikasta ja rentoa – juuri niin kuin omistajat olivat paikkaa perustaessaan ajatelleetkin!    

rohe vegaani ravintola tallinnassa
rohe vegaani ravintola tallinnassa

En ole itse vegaani, mutta Tallinnassa huomaan syöväni aika usein vegaaniruokaa – kasvis- ja vegaaniravintoloista kun on kaupungissa mainio tarjonta. Jos sinua kiinnostaa tutustua muihin vegaanipaikkoihin, löydät tekemäni laajan listauksen täältä.

Rohen omistaja Eveliis kertoo, että heidän asiakkaistaan ehkä 80 % on kaltaisiani sekasyöjiä. Itseltäni ei vegaanikokkaaminen luonnistu, joten on mukavaa istua valmiiseen pöytään syömään sellaisen kokin herkkuja, joka sen homman hallitsee. Rohe on siihen mitä mainioin paikka.

Tšikin ≠ chicken

Tämä oli mainio! Joissain Rohen ruokalistan annoksissa yhtenä valmistusaineena on tšikin. Nimi hymyilytti, kun tajusin miltä se ääneen lausuttuna kuulostaa. Kyseessä ei ole kana, mutta se todella maistuu siltä – tai ehkä jopa paremmalta! Rohen teriyaki tšikin oli koukuttavan hyvää.

rohe vegaani ravintola tallinnassa

Rohe toimittaa myös kotiin

Kirjoitan tänä postausta koronakriisin aikaan, jolloin Virossakin ravintolat saavat myydä ruokaa vain ulos. Näin tekee Rohekin. He kertovat käyttävänsä vain uusiutuvista materiaaleista valmistettuja rasioita, joten myös take-out-toimitukset pystytään tekemään ekologisesti.

Asutko Tallinnassa, mutta Wolt tai Bolt ei jostain syystä ole käytettävissäsi? Rohen Eveliis lupasi, että he toimittavat ruokaa kyllä muillakin keinoin. Kannattaa ottaa siis yhteyttä. Kotiin tilaamalla autamme näitä kivoja pieniä paikkoja pysymään hengissä nyt vaikeina aikoina.   

Osoite: Kopli 4 

Rohe Facebookissa: www.facebook.com/rohekohvik

Avoinna: joka päivä kello 11–20 (koronakriisin aikana rajoitetummin, ja tarjolla vain take-out ruokaa)

vegaani tallinna
Klikkaa kuvaa, niin löydät kaikki Tallinnan vegaaniravintolat!

Seuraatko Sooloiluja Facebookissa? nyt! Pysyt ajan tasalla Tallinnan käymisen arvoisista paikoista.

4 Comments

  • Hirvonen

    Onpas kivanoloinen ravintola ja vielä kasvissyöjille! Ihan kun oisin nähnyt tämän viime reissulla. Oliko siinä värikkäät ikkunteippaukset? Saattoi tietysti olla jokin muukin ravintola.

    • Henna

      Muistaakseni Rohessa ei juuri ollut ikkunoissa teippejä – ainoastaan suuret ikkunat, joista tulvii paljon päivänvaloa sisään ravintolaan. Sanovat muuten selvinneensä koronakriisistä suht vähin vaurioin take-out-myynnin ansiosta. Oli kiva tieto.

    • Henna

      Samaa mieltä! Ja täällä ei muita vaihtoehtoja olekaan :). On kyllä tosi positiivista, että kasvissyönti on tehty Tallinnassa niin helpoksi, sillä valinnanvaraa löytyy. Itselleni maistu toistaiseksi sekaruoka, mutta huomaan kyllä reissussa syöväni koko ajan enemmän ja enemmän kasvis- tai vegaaniruokaa.

Kommentoi mielellään!