Airbnb-opas
Majoitus

Airbnb – pitäisikö joskus testata hotellin sijaan?

Siinäpä kysymys, jota moni Tallinnaan matkaajakin tuntuu pohtivan. Tallinnatärpit Facebook-ryhmässä käytiin joskus aiheesta pitkä keskustelu, jossa sinkoili mielipiteitä puolesta ja vastaan. Siitä jäi hautumaan ajatus kirjoittaa Airbnb-opas

Koska olen toiminut Airbnb-emäntänä kohta viisi vuotta (ensin Turussa, viimeiset kolmisen vuotta myös Tallinnassa) lupasin ryhmän keskustelun tiimellyksessä koota tuollaisen infopaketin. Kerron mm. miten pääsee alkuun, ja millä tavalla varaaminen tapahtuu.

Airbnb tallinna Henna Mikkilä
Tämä, kuten moni muukin jutun kuvista on Tallinnan Airbnb-asunnoltani. Kuvaa klikkaamalla pääset sen ilmoitukseen.

Airbnb: mistä siinä oikein on kysymys

Airbnb on San Franciscossa 2008 perustettu sivusto, jonka kautta voi ilmoittaa huoneen, asunnon tai muun tilan vuokrattavaksi. Tavallisten asuntojen lisäksi nykyään on tarjolla myös asuntolaivoja, puumajoja, luksustelttoja ja muita erikoisuuksia.

Kohteet ovat yksityisten ihmisten, ja nykyään enenevässä määrin myös sijoittajien omistuksessa. Airbnb perii välittämisestä 10–13 prosenttia vuokrasta.

Majoittumisen päätyttyä majoittaja ja asukas voivat kirjoittaa Airbnb-sivustolle arvion toisistaan. Vanhojen kommenttien lukeminen on majoittujalle mainio tapa saada kokonaiskuva kohteesta – ja toisaalta majoittaja saa käsityksen siitä, haluaako hän majoittaa kyseisen matkailijan.

Näiden arvostelujen tärkein merkitys on luoda luottamusta toisilleen ennalta tuntemattomien ihmisten kesken. Koko hommassahan on kysymys uudesta, ns. luottamustaloudesta.

Airbnb Turku Henna Mikkilä
Tämä kuva on Turun asunnoltani. Pääset sen ilmoitukseen klikkaamalla kuvaa.

Airbnb:n listoilla on 6 miljoonaa kohdetta ympäri maailman. Ennen koronaa sen kautta majoittui yli 2 miljoonaa ihmistä joka yö, ja rekisteröityjä käyttäjiä on yli 150 miljoonaa. Mistään pienestä ilmiöstä ei siis ole kysymys.

Morgan Stanley teki Airbnb:stä laajan käyttäjätutkimuksen, jonka mukaan 93 % käyttäjistä on tyytyväisiä palveluun. On siis ilmeistä, että mediassakin toisinaan näkyvät negatiiviset jutut ovat poikkeustapauksia – ylivoimaisella valtaosalla on hommasta positiivista sanottavaa.

Airbnb vahvistaa sekä profiilit että ilmoitukset, ja ylläpitää viestijärjestelmää, jonka avulla majoittajat ja vieraat voivat viestiä. Sen alusta on myös luotettava sekä maksujen keräämiseen että suorittamiseen – käteisellä ei pelata koskaan, ja hinta on juuri se minkä palvelu varaustilanteessa näyttää.

Airbnb: kyllä vai ei?

Olen toiminut Airbnb-majoittajana Turussa viisi vuotta, ja kohta kolme vuotta myös Tallinnassa. Laitoin Vanhassakaupungissa olevan vapaa-ajanasuntomme sen kautta vuokralle niinä ajankohtina, kun emme itse ole paikalla. 

Käytän Airbnb:tä myös omilla matkoillani – toisinaan myös Tallinnassa, jos omalla asunnolla on asukkaita ja minun pitää tulla jostain syystä käymään kaupunkiin. Kuulun siis siihen porukkaan, joka suosittelee lämpimästi Airbnb:tä mukavana hotellin vaihtoehtona.

Airbnb:n hyvinä puolina pidetään parhaimmillaan erinomaista hintalaatusuhdetta, mahdollisuutta elellä tavallisissa asuintaloissa turistikeskittymien sijaan ja majoittajalta saatavia vinkkejä lähiseudun nähtävyyksiin ja palveluihin.

Henna Mikkilä airbnb tallinna
tunnelmallinen ullakko tallinna airbnb

Kriitikot sen sijaan pahoittelevat sitä, että majoittumiseen ei yleensä kuulu aamiaista, tai että järjestelmä vaatii niin vahvan tunnistautumisen. Kritiikkiä kuuluu myös siitä, että Airbnb:ssä olisi suurempi riski majoittumisen peruuntumiseen, tai siihen että kohde ei vastaakaan kuvausta.

Kymmenistä majoittumisistani kertyneiden kokemusten perusteella olen oppinut tunnistamaan riskit: Airbnb ilmoittaa arvosteluissa, mikäli ko. majoittaja on aiemmin perunut varauksia. Silloin tämä riski on varmaan tulevaisuudessakin olemassa.

Samoin arvosteluista käy nopeasti selville, onko aiempien vieraiden mielestä kohde vastannut kuvauksia. Lue siis tarkasti kohteen oman esittelytekstin lisäksi myös aiemmat arvostelut! Yleensä hyvissä ja suosituissa kohteissa arvostelujakin riittää.

Airbnb-opas palvelun käyttöön

Mikäli innostut tämän luettuasi kokeilemaan jollain reissullasi Airbnb:tä, yritän tässä lyhyesti kertoa miten homma toimii.

1. Luo Airbnb-tili

Jos sinulla ei vielä ole Airbnb-tiliä, mene osoitteeseen airbnb.com ja klikkaa kohtaa Rekisteröidy. Voit rekisteröityä sähköpostiosoitteella, Facebook-, Google- tai Apple ID -tililläsi. Rekisteröityminen ja tilin luominen ei maksa mitään.

Jos rekisteröidyt tämän linkin kautta, saat ensimmäisestä matkastasi muutaman kympin alennusta. Minäkin saan 15 € matkasaldoa, joten kyseessä on kaupallinen linkki, josta me kummatkin hyödymme.

Rekisteröitymisen jälkeen sinun tulee viimeistellä tilisi ennen kuin voit tehdä ensimmäisen varauksesi. Seuraavassa ohjeet siihen, miten se tapahtuu.

Jos tämä Airbnb-opas on mielestäsi hyödyllinen, jaa sitä ihmeessä myös tutuillesi!

2. Vahvista Airbnb-tilisi

Airbnb kysyy kaikilta käyttäjiltä muutamia tietoja, ennen kuin voit alkaa tekemään varausta. Näiden tietojen ansiosta majoittaja tietää varmasti, ketä odottaa ja miten hän saa yhteyden vieraaseen.

Airbnb vaatii sinulta seuraavia tietoja:

  • Täydellinen nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Vahvistettu puhelinnumero
  • Esittelyviesti
  • Talon sääntöjen hyväksyntä
  • Maksutiedot

Vierailta toivotaan profiilikuvaa, mutta sitä ei vaadita. Itse majoittajana arvostan kovasti kuvaa, jotta tiedän minkä näköinen henkilö ovelleni ilmestyy.

Majoittaja ei näe oikeaa sähköpostiosoitettasi edes sen jälkeen, kun olet tehnyt varauksen. Sen sijaan hän saa käyttöönsä väliaikaisen Airbnb-sähköpostiosoitteen, josta hänen viestinsä lähetetään edelleen sinulle.

Jotkut majoittajat tai Airbnb-järjestelmä saattaa pyytää sinua toimittamaan myös kuvan henkilöllisyystodistuksestasi. Silloin toimitaan seuraavasti:

3. Henkilöllisyyden vahvistaminen

Airbnb pyrkii jatkuvasti tekemään yhteisöstä mahdollisimman turvallisen. Siksi se saattaa pyytää kuvaa virallisesta henkilötodistuksesta (passi tai kansallinen henkilökortti), tai pyytää sinua vahvistamaan virallisen nimesi ja lisäämään osoitteesi ennen kohteen varaamista.

Itse olen käyttänyt Airbnb:tä majoittujanakin jo vuosia, ja nämä tiedot on pyydetty vain kerran. Sen jälkeen kun ne on ensimmäisen kerran antanut, palvelun käyttäminen on superhelppoa ja nopeaa.

Henkilökortin skannaaminen ja sen kuvan lähettäminen arveluttaa monia. Siksi kannattaa lukea tämä sivu, jossa asiasta kerrotaan perusteellisesti.  

Jos tilin turvallisuus askarruttaa, kannattaa lukea lisää informaatiota täältä.

Airbnb-sivusto tarjoaa valtavasti tietoa palvelun käytöstä. Täältä löydät tietoa mm. yhteisönormeista, turvallisuusongelmista ja turvallisuusvinkeistä. Tieto vähentää epäluuloja, joten kannattaa perehtyä noihin artikkeleihin, jotta pääset osaksi tätä mainiota yhteisöä.  

Tili on luotu – on aika tehdä ensimmäinen varaus! Tämä Airbnb-opas kertoo myös miten. Jatka siis lukemista!

Yksi menneistä majoituspaikoistani.

Miten varaan Airbnb-kohteen?

Kun varaat kohteen Airbnb:n kautta, saat varautua majoittumaan jonkun kodissa. Kaikki asunnot eivät ole koteja, mutta monet ovat.

Kaikilla majoittajilla on oma tyylinsä alkaen siitä, miten he haluavat tutustua vieraisiinsa. Jotkut majoittajat haluavat hyväksyä varaukset, toiset taas hyväksyvät varauspyyntösi välittömästi ilman hyväksyntää. Samoin toiset tapaavat sinut asunnolla, kun taas toiset lähettävät vaan ohjeet siitä, mistä voit noutaa avaimet.

Airbnb-opas

1. Täydennä profiilisi

Airbnb-yhteisö rakentuu luottamukselle, kun yksityiset ihmiset luovuttavat tuiki tuntemattomille ihmisille kotinsa tai asuntonsa. Täydennä siis profiilisi ennen varauspyynnön lähettämistä, jotta majoittaja saa vähän tutustua sinuun ennen kuin hän vahvistaa varauksen. Ohjeet profiilin täydentämiseen löydät yltä.

2. Löydä sopiva kohde

  • Kohteita on valtavasti erilaisia, joten sinun kannattaa varmistaa että valitsemassasi paikassa on kaikki, mitä kaipaat mukavaan majoittumiseen.
  • Kohdetta etsiessäsi lisää päivämäärät ja seurueesi henkilömäärä saadaksesi tarkimman mahdollisen hinnoittelun.
  • Lue kunkin kohteen kuvaus, arvosteluja, säännöt ja mukavuudet nähdäksesi, sopiiko se juuri sinulle. Suosittelen myös, että otat yhteyttä majoittajaan, mikäli sinulla on kysyttävää hänen kohteestaan.
Airbnb-opas

3. Varaa!

Kun olet löytänyt täydellisen kohteen, on aika tehdä varaus. Majoittajan suosima varaustapa määrittää, miten vahvistat varauksesi.

a) Pikavaraus

Jotkut majoittajat eivät halua hyväksyä jokaista varausta. Tällöin näet heidän ilmoituksessaan painikkeen ”pikavaraus”. Kuten nimi kertoo, näiden kohteiden varauksen voit vahvistaa välittömästi. Lisätietoja pikavarauksesta. 

Minulla on sekä Turun että Tallinnan asunnossani käytössä pikavaraus, mutta vain niille, joilla on arvosteluja edellisistä majoittumisistaan. Ensimmäisellä kerralla varaavan tulee siis lähettää seuraavassa kohdassa esitelty varauspyyntö. Se ei ole sen hankalampi kuin pikavarauskaan.

b) Varauspyyntö

Monet majoittajat haluavat hyväksyä varauksen ennen sen vahvistamista. Tällaisissa tapauksissa ilmoituksessa on painike ”lähetä varauspyyntö”. Varauspyynnön lähettämiseksi sinun tulee syöttää maksutietosi. Majoittajalla on 24 tuntia aikaa hyväksyä pyyntösi. Varauksesi vahvistetaan automaattisesti hänen hyväksyttyä sen. Lisätietoja varauspyynnön lähettämisestä. 

c) Alustava hyväksyntä ja erikoistarjous

Voit ottaa majoittajaan yhteyttä ennen kuin yrität varata. Tällöin majoittaja saattaa vastata viestiisi pyytämällä sinua tekemään varauksen joko alustavalla hyväksynnällä tai erikoistarjouksella.

Alustava hyväksyntä on kutsu viimeistellä varaus viestissäsi kertomillesi päiville ja ilmoittamallesi vierasmäärälle. 

Erikoistarjous antaa majoittajalle mahdollisuuden ilmoittaa erityisen hinnoittelun, päivät ja varauksen yksityiskohdat ennen varauksen tekemistä. Täällä lisää tietoja alustavan hyväksynnän ja erikoistarjouksen varaamisesta. 

henna mikkilä airbnb tallinna
Airbnb turku tuureporinkatu

Airbnb:n sivustolla on valtavat määrät informaatiota, joten tämä Airbnb-opas ei mitenkään pysty kattamaan kaikkea. Tässä linkkejä joihinkin ehkä eniten askarruttaviin aiheisiin:

Siinä kaikki! Nyt sinulla on varaus tehtynä, ja voit aloittaa matkavalmistelut.

Mitäs sitten siellä paikan päällä?

Ennen matkaasi viestittele majoittajasi kanssa sisään- ja uloskirjautumisajoista, avainten luovutuksesta, sekä esitä mahdollisia mieltäsi askarruttavia kysymyksiä. Kun viestit viestiketjun kautta, niin sekä sinä, majoittaja että Airbnb löydätte tiedot tarpeen tullen.

Vahvista myös yhteys- ja saapumistietosi, jotta saatte toisiinne yhteyttä, mikäli suunnitelmat muuttuvat. Muistakaa ilmoittaa toisillenne, jos jomman kumman käytössä ei jatkossa ole puhelinta tai nettiä.

Airbnb-sivuston tai sovelluksen matkat-sivulla on varauksesi tarpeelliset tiedot, kuten sisään- ja uloskirjautumistiedot, osoite, majoittajasi yhteystiedot ja maksukuittisi.

Airbnb-opas

Minä emäntänä lähetän vierailleni aina viestin, jossa kerron kaikki tarvittavat ohjeet sisäänkirjautumiseen. Turun asunnollani tapaan vieraani henkilökohtaisesti, Tallinnassa he hakevat avaimet co-hostini vastaanotosta jonkin matkan päässä asunnolta.

Olen majoittunut kohteissa, joissa on koodilla toimiva avainboksi, avain maton alla, ovi auki, hieno moderni koodilukko… tapoja on yhtä paljon kuin kohteita. Kaikissa on kuitenkin päästy onnistuneesti sisään. Jos on tullut kysyttävää, yhteydenotto majoittajaan on onnistunut ainakin minun kohdallani aina mutkattomasti. Minä suosin Airbnb:n viestipalvelua, mutta käytössäsi on myös majoittajan puhelinnumero.

Mutkia matkassa?

Niitäkin varmaan joskus tulee. Itselläni on käynyt hyvä tuuri, sillä yhdenkään Airbnb-majoittumiseni kohdalla ei ole sattunut ikäviä yllätyksiä. Jos sellaisia kuitenkin tulee, täältä löydät apua erilaisiin ongelmatilanteisiin. 

Emäntänä toivon aina, että vieraani ottaisivat minuun mahdollisimman nopeasti mikäli ongelmia ilmaantuu. Näin minulla on mahdollisuus myös tehdä asialle jotakin. Joskus asunnolta on katkennut vesi, jollain toisella kerralla pyyhkeitä ei ole ollut tarpeeksi. Kaikki ongelmat ovat ratkenneet, kunhan olen saanut niistä tiedon nopeasti!

Hennan kootut linkit

Näillä ohjeilla toivottavasti onnistut Airbnb-majoittumisen aloittamisessa, mikäli homma sinua kiinnostaa.

Kuten olet varmasti jo huomannut, minulla on omat kohteet sekä Tallinnassa että Turussa. Kumpikin asunto on myös perheeni käytössä, joten ne ovat varattavissa niinä ajankohtina, kun emme itse käytä niitä.

  • Tallinnan Vanhankaupungin sydämessä olevan asunnon ilmoituksen löydät täältä.
  • Mikäli et ole aiemmin käyttänyt Airbnb:tä eikä sinulla ole käyttäjätiliä, se kannattaa perustaa tämän linkin kautta. Saat sillä ajankohdasta riippuen muutaman kympin alennusta ensimmäisestä matkastasi, ja samalla minullekin kertyy matkustussaldoa 15 euron verran. Kyseessä on siis kaupallinen linkki.
  • Myös Turun asunto on aivan kaupungin keskustassa. Sen ilmoituksen löydät täältä.

Toivottavasti muistin kaiken! Anna mielellään palautetta ja kommentoi, mikäli huomaat puutteita. Täydennän artikkelia mielelläni, jotta siitä olisi Airbnb-majoittumista harkitseville mahdollisimman paljon apua.

Tarkoitukseni ei ole tuputtaa. Hotellimajoittumisella on helppoudessaan puolensa, eikä Airbnb varmasti sovi kaikille.

Itse kuitenkin pidän siitä kovasti, sillä sen kautta olen päässyt majoittumaan kodikkaissa ja erikoisissakin kohteissa Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Kuubassa… ja monessa tapauksessa kohteen on omistanut tuiki tavallinen paikallinen, joka on näin saanut lisäansioita asunnollaan. Minusta se on ajatuksena sympaattinen verrattuna suuriin hotelliketjuihin. Siksi haluan kannustaa muitakin testaamaan Airbnb:tä!

13 Comments

  • Janne Nykänen

    Tämä oli kiva ja piristävä opas. Paljon asiaa koottuna, helposti ymmärrettävään muotoon. Käytän itse monelaisia majoitusmuotoja, AirBnB on tosi hyvä vaihtoehto. Pitää varata teidän Tallinnan mökkiä kun päästään taas matkustamaan. Meillä oli muuten kiva maaseutu asunto (AirBnB) viime kesänä Viron MM-ralleissa Tarton lähellä.

    • Henna

      Kiitos palautteesta! Tosi kiva kuulla, että opas vaikutti helposti ymmärrettävältä. Juuri sitä tavoittelin! Airbnb on niin kiva tapa majoittua mutta ensimmäinen rekisteröinti voi tuntua hankalalta ja sen takia monelta voi jäädä koko systeemi kokematta. Seuraavat kerrat ovatkin sitten jo niin helppoja, että toivoin auttavani oppaallani juuri sen ensihämmästyksen yli. Lämpimästi tervetuloa meidän “mökille” Tallinnaan!

    • Henna

      Näin se juuri menee, että makuja on monia. Itse taas koen hotelliaamiaisen todella rajoittavana, kun kaupungissa on niin valtavasti ihania aamiaspaikkoja. Myös eri hotellien, joissa voi hyvin käydä syömässä aamiaisia.

      • Anne-Maarit Heinonen

        Kiitos Henna! Taas kerran olet tehnyt ns naisen työn tehdessäsi tömön selkeän ja tarpeeksi monipuolisen esittelyn Airbnb’stä. Minulla on kokemusta vasta kolmesta kohteesta, mutta kaikki ovat Tallinasta. Ja olen kovasti tykästynyt. Mun eka kohde Kalamajassa oli huikean upea kaksio omalla isolla parvekkeella. Seuraava kohde oli sympaattinen yksiö puutalossa. Minusta on kivaa kun voin itse tehdä aamu- ja iltapalani ja säästää rahani lounasta/päivällistä varten. Vahva suositus Airbnb’lle.

        • Henna

          Ihan samoista syistä minäkin siitä niin tykkään. Pidän myös siitä, että Airbnb-asuntoja on alueilla joissa hotelleja ei välttämättä ole ollenkaan. Kalamaja mainio esimerkki tästä, samoin Pelgulinn, jossa olen myös yöpynyt monta kertaa. Tuntuu että hotelliin ei tee mieli mennä enää ollenkaan kun on päässyt Airbnb-homman kanssa oikein vauhtiin. Sivustolla asuntojen selaaminen on kuin karkkikaupassa käyntiä 🙂

    • Katri

      Kuka mitenkin. Itse olen varsin tympääntynyt hotelliaamiaisiin. Sitä paitsi en edes tykkää syödä aamulla paljoa. Minusta on kiva nauttia mieleiseni aamiainen majapaikassa siihen aikaan kuin haluan (yleensä hyvin aikaisin) ja tarvitsematta vaihtaa ensin vaatteita tai jonottaa lautanen kädessä. Jos majapaikassa on parveke/terassi ja ulkona mukava ilma, niin vielä mukavampaa.

      • Henna

        Hyvin samoilla linjoilla kanssasi. Usein itselleni riittää myös se, että juon kupin kahvia majapaikassa ja lähden sitten etsimään aamiaispaikkaa kaupungilta. Tai sitten haen tuoretta leipää jostain lähileipomosta – myös se on kivaa silloin kun asuu jossain muualla kuin hotellissa. Mutta kaikelle on tietysti paikkansa ja aikansa. Mahtavaa minusta vaan nykyään on se, että löytyy muutakin kuin hotelleja mistä valita. Tällainen meikäläisen ikäinen täti-ihminen kun on elänyt senkin ajan kun valinnanvarat oli huomattavasti vähemmässä.

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kattavat vinkit kyllä, jonkun yön olen tällä tavalla yöpynyt, mutta harvemmin. Sinällään voisin pitää tämän useammin mielessä. Tuo mahdollisuus elää turistikeskittyminen ulkopuolella voi olla muuten myös negatiivinen piirre, nimittäin se ei paikallisten ihmisten näkökulmasta välttämättä ole pelkästään positiivinen asia. Käsittääkseni tämä jossain tunnetuissa kaupungeissa on jollain alueilla ihan todellinen ongelma.

    • Henna

      Sellaistakin tosiaan kuulee – Berliini ja Barcelona tulevat enimmäisenä mieleen. Itse en juuri enää hotelleja käytä, sillä pidän Airbnb-majoituksesta niin paljon. Viime kesän ikimuistoisin oli pikkuriikkinen mökki Viron maaseudulla. Sellaisia haluan löytää ensi kesänä lisää!

Kommentoi mielellään!