Puänt kirjakauppa Telliskivessä
Ostokset,  Tallinna

Kirjakauppa Puänt ilahduttaa aina

Tallinna on täynnä ihania kauppoja, ravintoloita ja baareja – niin klassikoita kuin uusia tulokkaita. Mutta jotkut ovat aivan erityisiä. Sellaisia, joissa yritän ehtiä piipahtamaan jokaisella reissullani. Kirjakauppa Puänt Telliskivessä on juuri sellainen.

Miksi Puänt viehättää?

Sitäpä onkin vaikea sanoa. Suurin osa kirjoista on vironkielisiä, joten niistä minun pitää vielä pysytellä erossa vajavaisen kielitaitoni vuoksi. Osa valikoimista on kuitenkin englanniksi, joten pelkästään kansitaiteen ihailuun ei tarvitse tyytyä, mikäli mieleni tekee hankkiakin jotain.

Puänt kirjakauppa Telliskivessä
Telliskiven kirjakaupan valikoimaa
Puänt kirjakauppa Telliskivessä

Puäntin hyllyistä kotikirjahyllyyni on päätynyt kirjoja niin sisustuksen, elokuva- kuin kuvataiteenkin saralta. Yksi kirjatyyppi, jonka olen huomannut mahdottomaksi vastustaa on tyhjät kirjat. Puänt nimittäin myy todella kivoja muistikirjoja, joissa vanhojen virolaisten romaanien kansien sisään on sidottu uudet tyhjät sivut. Mukava Viron tuliainen tai lahjaidea kirjan ystävälle. Tai itselle, kuten minulle kävi – en raaskinutkaan antaa hauskaa muistikirjaa kenellekään eteenpäin. 

Valikoima on taide-, design- ja arkkitehtuuripainotteista, ja näyttääpä hyllyillä yleensä olevan myös pienehkö valikoima hyvällä maulla valittuja lastenkirjoja. Kirjojen lisäksi Puänt myy myös laadukkaita kirjoitustarvikkeita, kuten kalligrafia-, muste ja lyijykyniä. Eikä mitä tahansa sellaisia, vaan juuri sellaisia ihanuuksia, joita ainakin minun on vaikea vastustaa.

Puäntin palvelu tulee sydämestä

Puäntiin on kiva piipahtaa, sillä tiskin takana on aina supersympaattisia tyyppejä. Heidän Facebook-sivujensa mukaan toisinaan kaupassa järjestetään myös tapahtumia, kuten kirjojen ääneen lukua tai uuden kirjan julkistustilaisuuksia.

Telliskiven kirjakaupan valikoimaa
Puänt kirjakauppa Telliskivessä
Telliskiven kirjakaupan valikoimaa
Uusin kauppakäytävä telliskivessä
Puänt kirjakauppa Telliskivessä

Kivijalkakirjakaupat ovat katoavaa kaupunkikuvaa, joten toivon sydämestäni että muutkin kaltaiseni satunnaiset matkailijat piipahtaisivat katsomassa kaupan valikoimia – ehkä sieltä hyvinkin löytyisi jotain mukavaa kotiin vietävää. Jos minulta kysytään, niin kirja on aina ihana investointi! Olipa kyseessä sitten kahvipöydän kuvateos tai romaani, kirja avaa aina ovia uusiin maailmoihin.

Puänt on Telliskivessä sillä kauppakäytävällä, jonka alussa on kahvila Fika. Käytävän mustavalkoiselle laattalattialle löydät joko rakennuksen päästä tai Fikan kohdalta. Kirjakauppa Puänt muiden liikkeiden tapaan yhden huoneen kokoinen myymälä, jonka tunnistat keskellä tilaa nököttävästä sohvasta ja itämaisesta matosta. Siihen on hyvä istahtaa selaamaan hyllyn valikoimaa.

Muita Telliskiven suosikkeja

Telliskivessä on toinenkin kirjakauppa, josta tykkään tosi paljon. Rahva Raamat -ketju nimittäin avasi sinne muutama kuukausi sitten myymälän, jossa on kirjojen ja lahjatavaroiden lisäksi myös ravintola ja kahvila. Pidän konseptista tosi paljon, joten kirjoitin siitä postauksenkin – lue se täältä

Samalla kauppakäytävällä Puänt-kirjakaupan kanssa on Mokoko-niminen nahkalaukkuja ja -kukkaroita myyvä virolainen designmyymälä. Lue siitä ja muista Telliskiven suosikeista täältä. 

Ja hei! Olethan jo mukana Tallinnatärpit-nimisessä Facebook-ryhmässä? Jos et ole, niin liity ihmeessä. Minäkin saan sieltä jatkuvasti mainioita reissutärppejä Tallinnan reissujani varten. 

One Comment

  • marizonilogert

    Today, while I was at work, my sister stole my iPad and tested to see if it can survive a 40 foot drop, just so she can be a youtube sensation. My apple ipad is now broken and she has 83 views. I know this is entirely off topic but I had to share it with someone!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *