Vabamu miehitysmuseo tallinnassa
Kulttuuri,  Museo,  Tallinna

Vabamu-museo on koskettava aikamatka menneeseen

Vabamu on museo, jossa ei ole vain vitriinissä esineitä menneiltä ajoilta tai maalauksia seinillä. Se on paikka, joka oman esittelytekstinsä mukaan saa kävijän pohtimaan lähihistoriaa, tiedostamaan vapauden haurauden sekä puolustamaan vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Ainakin minun kohdallani tavoite saavutettiin kirkkaasti.

Nykyisen Vabamu-museon tiloissa toimi ennen Miehitysmuseo. Petyin kovasti parisen vuotta sitten huomattuani, että tuo kovasti pitämäni museo oli sulkenut ovensa. Olin kehunut ihmisille, miten kiinnostava ja koskettava näyttely siellä oli, joten pakettiin laitettu museo oli iso pettymys.

Senpä vuoksi iloni oli sitäkin suurempi, kun Viron itsenäisyyden juhlavuonna 2018 näin mainosjulisteista uudesta Vabamu-museosta. Osoitteesta arvasin heti, että kyseessä oli sama museo uudistetulla näyttelyllä. Alue on tuttu, sillä sen lähellä on yksi suosikkiaamiaispaikkani sekä Tallinnan upea pääkirjasto.

vabamu museon juliste tallinnassa
vabamu miehitysmuseo tallinnassa taideteos ulkopuolella
vabamu museon sisäänkäynti ja sisäpiha
vabamu museon aula
vabamu museon näyttely alkaa alakerrasta

Varasin uuden museon tutkimiseen kunnolla aikaa, sillä vaikka vanha museo oli pieni, sen kertomat koskettavat ja surullisetkin tarinat ansaitsivat kiireettömän vierailun. Aavistin että tilanne olisi sama uudistetunkin museon kanssa, ja näin todella oli. Jos siis päätät käydä Vabamu-museossa, suosittelen että ihan kauhean lyhyessä ajassa sitä ei kannata yrittää kahlata läpi, tai sen viisas ja toiveikas sanoma saattaa jäädä oivaltamatta. Museon omat nettisivut löydät täältä. Sivuilla paljon sisältöä myös suomeksi.

Vabamu on museo, mutta se myös aikamatka rinnakkaistodellisuuteen

Kassalla ystävällinen henkilö opasti meidät alkuun. Hän kertoi, että Vabamu:n näyttelyistä saisi eniten irti käymällä sen läpi audio-oppaan kanssa. Juuri niin teimme siis. Opastus on monen muun kielen lisäksi saatavissa myös suomeksi, joten tarinoiden seuraaminen oli helppoa.

Siispä kuulokkeet korville ja opastuksen ohjeiden mukaan portaita alas. Audio-opas puhui suomea virolaisella korostuksella, mikä teki raskaasta tarinasta jollain tavalla vieläkin koskettavamman. (EDIT: kuulin, että suomenkielinen audio-opastus olisi uudistettu. En ole vielä itse kuullut tätä tuoretta versiota.)

En ole helposti itkevää lajityyppiä, mutta ensimmäiset kyyneleet tulivat silmiin jo portaiden alapäässä. En kerro yksityiskohtia, etten pilaa elämystäsi mikäli päätät tämän juttuni perusteella mennä museon kiertämään.

vabamu museossa tavalliset ihmiset kertovat miehitysajasta
vabamu museon näyttely
vabamu miehitysmuseo tallinnan kiinnostavin museo
yksityiskohta vabamu museon näyttelystä
venepakolaisia tallinnan vabamu museossa
metsäveljet vabamu-museon näyttelyssä
neuvostopropagandaa vabamu museossa

Sen verran haluan kuitenkin evästää, että aikaa todellakin kannattaa varata – ja pitkäjänteisyyttä. Osa tarinoista on pitkiä, ja välillä tulee seistyä pitkäänkin paikallaan odottamassa, jotta yksi tarina päättyy ja pääsee jatkamaan seuraavaan huoneeseen. Odotus kuitenkin palkitaan, sillä kierroksen aikana kuulee paljon kiinnostavaa historiaa, ja näkee koskettavia kuvauksia miehityksen aikaisesta elämästä monelta eri kannalta kerrottuna.

Kannattaa myös olla tarkkana, ettet ei missaa mitään kohtaa. Yhdessä näyttelyn vaiheessa osa kansasta siirtyi suoraan miehittäjän sanelemaan todellisuuteen, toinen osa – metsäveljet – pakeni metsiin käymään omaa taisteluaan miehittäjää vastaan. Tämä oli rakennettu visuaalisesti kahtena eri reittinä, joista metsäreitti näytti monelta jäävän huomaamatta.

Monta kertaa kierroksen kuluessa pysähtyi miettimään, miten erilainen virolaisen kanssasisaren ja -veljen arki olikaan samaan aikaan, kun itse sai elää vapaassa maassa. Siksi välillä tuntui siltä, kuin olisi seurannut jotain rinnakkaista aikajanaa – sellaista, johon kohtalon sormen erilaisella kosketuksella meidänkin kansamme olisi voinut päätyä.

valokuvia pakoon päässeiden virolaisten albumeista
neuvostomiehityksen aikainen koti vabamu museossa
lähiö vabamu museon näyttelyssä
Vabamus museon kiinnostavia audiovisuaalisia yksityiskohtia

Vabamu on museo joka puhutteli ja liikutti

Vabamu-museo teki sen, missä museo parhaimmillaan onnistuu: se kertoi ensinnäkin teemansa mukaisen tarinan helposti omaksuttavalla tavalla, mutta samalla myös kosketti kävijänsä tunteita. On sykähdyttävää huomata, miten kammottavaa tositarinaa kuunnellessasi käyt läpi valtavan tunnekirjon surusta iloon, vihasta epäuskoon, hämmästyksestä myötätuntoon.

Alusta asti selville kävi myös museon henki. Vabamu ei lietso vihaa ja katkeruutta, eikä oikeastaan edes asetu kenenkään puolelle. Kertojaääni muistutti moneen otteeseen, ettei tarkoitus ole tuomita ketään, vaan kertoa historiaa mahdollisimman monelta eri kannalta. Nautin kovasti siitä, miten näyttelyt oli rakennettu. Kävijää valistettiin ja osallistettiin.

Päällimmäisenä jäi käteen usko siihen, että ihminen parhaimmillaan pystyy olemaan toiselleen hyvä, ja että vapaus, toivo ja usko ovat vahvempia voimia kuin alistaminen, pelko ja epäoikeudenmukaisuus.

Vabamu-museon oma esittelyteksti kiteyttää olennaisen. On tärkeää tiedostaa, miten hauras vapaus voi olla – vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat asioita, joita meidän kaikkien pitää aina puolustaa!

vabamu museon yläkerran näyttely
ala-aulan taideteos vabamu-museossa tallinnassa
vabamu museon hieno arkkitehtuuri tukee tarinaa
nykyvirolaisia kertomassa vapauden merkityksestä

Haluatko kokea Tallinnan reissullasi jotain uutta? 

Silloin kannattaa seurata Sooloiluja-blogia kaikissa kanavissa. 

11 Comments

    • Henna

      Ihan tarkasti en muista, mutta aika pitkällä kaavalla kyllä kävin. Audiokierroskin kestää suht kauan, ja koska tarinat koskettivat niin en jotenkaan halunnut kiirehtiä pois. Veikkaan että olin kyllä reilusti kolmatta tuntia, mutta varmaksi en muista. Oli myös sateinen päivä, joten minulla ei ollut muuta ohjelmaa Vabamun lisäksi. Suosittelen tätä kyllä lämpimästi. Raskasta aihetta oli käsitelty jotenkin upean kiihkottomasti ja ilman vihaa.

  • Tiina

    Hei! Sattuisitko muistamaan ulkona olevan 21 matkalaukun teoksen nimeä / tekijää? Jäi vaivaamaan, kun kävimme juuri vkl:na tuolla, mutten saa ottamani kuvan kylttiä zoomattua lukukelpoiseksi… Enkä googlettamalla löydä juuri oikeaa… Olen vasta aloittanut tutustumaan blogiisi, ja aion jatkaa ”matkaa”! Iloista maraaskuun jatkoa!

    • Henna Mikkilä

      Voi harmi, en osaa valitettavasti auttaa. Minulla ei ole mitään muistijälkeä teoksen taiteilijasta, eikä omissakaan kuvissa ollut tekijän nimeä zoomauskelpoisessa koossa. Mitäs piditte Vabamusta? Minusta se on yksi vaikuttavimpia museoita koko kaupungissa – kuten varmaan kirjoituksen tunteellisesta tilityksestä voit päätelläkin 🙂

      • Tiina

        Ei ehditty sisälle, mutta taas kirjoittamasi perusteella, to see -listalle, ensi kertoihin. Ja Viktuksen ripaa käytiin, sattumalta (nyt vasta näin sen kokemuksesi), kokeilemassa, mutta ovi pysyi kiinni. Sinnekin sitten toinen kerta. Kiitos vielä!

        • Henna Mikkilä

          Sehän on vaan mukavaa, että tulevia reissuja varten on to-do-listalla kiinnostavia kohteita. Niin on minullakin! Seuraavana superkiinnostavana sellaisena on Merimuseo, joka aukeaa reilun kolmen viikon kuluttua. Siitäkin on tulossa pian juttua, sillä pääsin kurkkimaan sen rakennustyömaalle. Kiitos itsellesi mukavista terveisistä!

        • Tiina

          sitäkin juttua odotellessa, ja aikaa perehtyä jo kirjoitettuihin! sekin on mukavaa!

        • Henna Mikkilä

          Tuntuu tosi mukavalta tietää, että ei naputtele näitä juttuja ihan turhaan, vaan joku tosiaan myös lukee niitä. Ja olen ekstrailoinen, jo saat myös ideoita reissuun!

        • Tiina

          Voi, ihana lukea toisten matkakokemuksia/-elämyksiä/-suosituksia… ei millään aina voi ehtiä etsiä kaikkea ihan yksin / itse, vinkit ovat hyvä apu kokeilla. Jotenkin sitä intuitiolla tuntee, kun lukee, onko jokin itsellekin kiva juttu ehkä.

  • Anu Parhamaa

    Kiitos, tutustuin upeaan kirjoitukseen, matkustan kesällä, siis piakkoin Tallinnaan ja sain taas hyvän vinkin, mihin kannattaisi mennä mm, matkalla,,,,tämä Tallinnatärpin sivusto on parasta,,,, siitä kiitos meille,,,jaamme tietoja toisillemme, saamme vihiä, kertomuksia ja toteutetamme mahdollisuuden mukaan menot,,,,,,paljon on nähtävää,,,,ihana Tallinna, mahtavat ihmiset, itsekin saanut tuttavuuksia,,,,,terv, Anu Parhamaa

    • Henna Mikkilä

      Voi kiitos Anu ystävällisestä ja kannustavasta palautteestasi! Olen tosi iloinen kuullessani että sivustosta on apua ja iloa. Ja niin samaa mieltä siitä, että Tallinnatärpit on aivan hurmaava joukko ystävällisiä ihmisiä valmiina auttamaan toisiaan. Kerrothan sitten kesäreissusi jälkeen, mitä mukavia paikkoja löydät. Ihanaa matkaa sinulle!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *