telliskivi: ravintolat, kaupat ja näyttelyt
Ostokset,  Tallinna

Telliskiven alue: ravintoloita, kulttuuria ja ihania kauppoja

Kesäisellä Tallinnan reissullani huomasin ihastuksissani, että tuttu Home Art sisustuskaupan takana kulkeva kauppakäytävä oli saanut seuraa. Suuren rakennuksen keskellä kulkevan alikäytävän toiselle puolelle oli auennut pitkä käytävällinen ihan uusia kauppoja. Telliskiven alue kasvaa ja kehittyy!

Olethan muuten jo mukana vauhdilla kasvavassa Tallinnatärpit-nimisessä Facebook-ryhmässä? Kannattaa liittyä, sillä siellä lähes 3000 (jäsenmäärä maaliskuussa 2019) jäsentä jakaa mahtavia Tallinnan reissuvinkkejä toisilleen. Tallinnatärpit-ryhmän löydät täältä.

EDIT: Tallinnatärpit on vuoden 2020 alussa kasvanut yli 13,000 jäsenen aktiiviseksi foorumiksi – ja Telliskiven alueesta olen kirjoittanut oppaan. Löydät sen täältä! 

Telliskiven alue koukuttaa:

sinne on päästävä lähes joka reissulla

Kävin täällä ensimmäisen kerran ehkä joskus vuonna 2011, jolloin Telliskiven alue oli vielä enemmän tai vähemmän pahan vallassa. Siellä täällä näkyi kyllä jo rakennustyömaita, mutta yleisilme oli vielä melko ankea. Perheeni tuijotti minua silmät teevadin kokoisena kadun varresta, kun hiippailin sisäpihalla ihmettelemässä, että missä se lehdestä bongaamani F-Hoone oikein on!

Telliskiven alue
Graffitia Telliskivessä
Enkelin siivet muraali telliskivessä
F-hoone telliskivessä
telliskiven taloja
Telliskivi ja sininen polkupyörä
Seinämaalaus telliskivessä
Graffiteja telliskivessä
talon pääty telliskiven alueella
lasiseinä telliskivessä
työpaja telliskivessä

Uskomatonta, että siitä ei ole vielä kymmentä vuottakaan. Nyt Telliskivi on kaikkien Tallinnan kävijöiden huulilla ­– eikä ihme! Niin täynnä elämää, viihtyisiä ravintoloita ja valtavirrasta poikkeavia pieniä kauppoja se on. Nykyään. Mutta hetkeksi vielä takaisin muistojen boulevardille.

Toinen, vielä etäisempi muistoni Tallinnasta on jostain 90-luvun alkupuolelta. Tulimme mieheni ja kahden ystäväni kanssa tutustumaan Tallinnan yliopiston nahkataiteen osastoon. Olimme kuulleet, että Virossa olisi upeaa kirjansidontataitoa, ja alan harrastajina haluisimme päästä näkemään sitä. Nahkataiteen osasto löytyi, ja niin löytyi myös alan taitajia. Näimme niin taidokkaita tuotoksia, että oma tekeminen alkoi sen jälkeen tuntua lievästi sanoen lapselliselta.

Miksi tämä pitkä johdatus? Siksi, että nyt lähes 30 vuotta myöhemmin sain todistaa taas tuon samaisen oppilaitoksen kasvattien huikeaa käsityötaitoa. Telliskiven uudella kauppakäytävällä on nimittäin nahkakauppa Mokoko, jonka omistaja, käsityöläinen ja taiteilija Mari Maripuu on valmistunut Tallinnan taideyliopiston nahkataiteen ja kirjansidonnan osastolta. Hänen kauniit työnsä ihastuttivat yhtä paljon kuin aikoinaan juuri itsenäistyneessä Virossa käydessäni.

Mokoko telliskivessä
Mokoko laukkujen laatikoita
kokomo design telliskivessä tallinnassa
Mari Maripuu on mokokon suunnittelija
Kauniita mokoko nahkalaukkuja telliskivessä
Mokokon liike telliskivessä
Mari maripuu on mokokon suunnittelija

Mokoko ja sen naapurit: Telliskiven alueen käsityöläisiä

Mokokon nahkakaupassa on hurmaava valikoima upeasti käsin valmistettuja pieniä nahkaisia iltalaukkuja, koteloja, lompakkoja ja vaikka mitä muuta. Kannattaa mennä tutustumaan, ja jutustelemaan paikan ystävällisen omistaja/suunnittelijan kanssa.

Samalla käytävällä majailee monta muutakin suloista pikkuputiikkia, kuten taide-, arkkitehtuuri- ja designkirjallisuuteen erikoistunut pieni kirjakauppa Puänt. Siellä on kirjojen lisäksi houkutteleva vaikoima mm. pientä lahja- ja käyttötavaraa, kuten laadukkaita kyniä ja kivoja muistikirjoja.

Mainitsemisen arvoinen myymälä on myös pieni Oh My! Se on erikoistunut 50-luvun tyyliin valmistettuihin naisten vaatteisiin. Oh my siellä on ihanan naisellisia mekkoja!

Telliskiven kauppoja
Uusin kauppakäytävä telliskivessä
Suosittu ja kiinnostava Telliskivi loomelinnak
Telliskiven saneerattu talo
Telliskivi kaupat
Telliskivi mummo

Viereisessä rakennuksessa on Homeart-niminen sisustuskauppa, josta olen kirjoittanut joskus oman postauksenkin. Samalla käytävällä Homeartin kanssa on Vintage Chick – second hand kauppa, josta bongasin kerran mielettömät punaiset silkkiset, nahkapohjaiset kirkkaanpunaiset korkkarit… kympillä! Lähellä Frency Bistroa on designkauppa Naaberhood, joka kannattaa myös tsekata.

Lista jatkuu ja jatkuu. Täältä löydät parhaan listauksen kaikista Telliskiven alueen kaupoista.

Lähellä telliskiveä depoo
Telliskiven alue kehittyy
muraali ja mies telliskivessä

Telliskiven ravintolat

Ja kun et jaksa enää kiertää kauppoja, on aika istahtaa syömään tai lasilliselle. Omia suosikkejani ovat

  • F-hoone, josta on linkin takaa sekä kuvia että juttua
  • Gluteenittomaan ruokaan erikoistunut Kivi Paber Käärid, josa kokataan syötävää kyllä muillekin kuin gluteenia vältteleville.
  • Frency Bistrossa olen käynyt vain kerran, mutta pidin kovasti. Listalla oli silloin mm. jänistä, ja olen kuullut monien käyvän siellä herkuttelemassa simpukoita
  • Lendav Taldrikin keittiö kokkailee aasialaiseen tyyliin maukasta ja suhteellisen edullista
  • Mainittakoon myös Muhu-leipomo, jolla on sekä myymälä että leipomo Telliskiven alueen vanhan kaupungin puoleisella laidalla. Sinne voi suunnistaa tuoksun perusteella!
  • Fika leib ja kohvik myy herkullisia Kotzebue-leipomon leipiä
Balti jaam tori telliskiven vieressä
Ilta telliskivessä
Telliskiven rikkinäiset talot

Paljon on siis tapahtunut sen jälkeen, kun tulin ensimäistä kertaa ihmettelemään Telliskiven alueelle. Tekemistä ja näkemistä riittää joka reissulle. Muutama reissu sitten teimme taas tosi kiinnostavan uuden löydön: Erinevate Tubade Klubi yhden Telliskiven rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Vaan sepä olikin sitten paikka, joka kiinnostavuudessaan ansaitsee ihan oman postauksensa. Pysy siis kuulolla!

Kaikki parhaat Tallinnavinkit 

Haluatko vältellä turistirysiä? Tekeekö mieli kokea välillä vähän erilainen Tallinna? Missä on Tallinnan edullisimmat ravintolat? Näin saat enemmän irti seuraavasta Tallinnan matkastasi:

Vanha talo telliskivessä

5 Comments

  • Ro$e

    Everyone loves what yyou guys tend to be up too.
    Thiis ttype off clesver work and exposure! Keep up tthe terrific works uys I’ve added yoou guys too my oown blogroll.

  • Siu

    Hei! Missä tuo ”siivet” seinämaalaus sijaitsee? Osaatko antaa koordinaatit, itse joudun tekemään lyhyen piipahduksen kohteessa..
    Valloittavan näköinen paikka tuo Telliskivi! En malta odottaa!!

    • Henna

      Mitenkähän mä osaan selittää, että mistä siivet löytyy… Telliskivessä on sellainen sininen raketti/avaruusaiheiseksi maalattu talo. Sen alakerrassa on mm. fillarikauppa. Sitä vastapäätä olevan pienen rakennuksen seinässä on siivet. Mikäli on vieläkin! Seinätaiteellehan voi toisinaan käydä huonostikin…

    • Henna Mikkilä

      Niin on! Taidan jopa olla juhlien aikaan Tallinnassa. Siellä järjestetään ainakin kierroksia, ja varmaan kaikkea muutakin kiinnostavaa ja kivaa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *