Telemaja Tallinna muraali
Ravintolat,  Tallinna

Telemaja: upea seinämaalaus ja edullinen lounas

Tällainen turistikin kaipaa toisinaan nopean lounaan ilman sen kummempia koukeroita. Tallinnassa on paljon edullisia lounaspaikkoja, mutta kaikkia niistä ei löydäkään ihan tuosta vaan. Gonsiori-kaudulla jyhkeänä seisova Telemaja ja sen ruokala on yksi tällainen. Kyseessä on Viron yleisradion pääkonttori, jonka ruokala on mitä oivallisin paikka napata edullinen aamiainen, maukas arkilounas tai vaikka letut välipalaksi. 

Telemajan ravintola-kahvila on Rauan kaupunginosassa – alueella, jossa turistien virta on kaikkea muuta kuin vuolas. Telemajan lounaskaupan päälle saakin siis annoksen aitoa tuntumaa tavallisten tallinnalaisten arkeen. Kaikesta näkee, että ollaan työssäkäyvien ihmisten lounaspaikassa. Kiireisen näköistä väkeä tulee ja menee, pöydissä keskustellaan asiallisesti ja palvelu on nopeaa – juuri niin kuin pitääkin olla, kun aikaa on vain lounastauon verran.

Telemaja Gonsiori-kadulla Tallinnassa
Telemaja Gonsiori-kadulla Tallinnassa
Telemajan ruokala
Telemajan ruokala
Telemaja edullinen lounas tallinnassa

Telemajassa syö paikallisen yleisradion väki

Mutta vaikka Telemajan ravintola on Viron yleisradion ruokala, sinne saa ulkopuolisetkin kävellä sisään. Toisin kuin joissain ministeriöiden ja vastaavien kafeterioissa, täällä ei kysellä henkilöllisyystodistuksia eikä kulkulupia. Pääovesta sisään vaan, ja oikealla olevat portaat alas – siinä kaikki.

Lounas tilataan tiskiltä, eikä sen valmistumista ja pöytään kantamista tarvinnut odotella pitkään. Olin tällä visiitilläni syönyt jo varsinaisen lounaan toisaalla, joten valitsin listalta täytetyt letut jälkiruuaksi. Onneksi lounaasta oli ehtinyt vierähtää tovi, sillä annos oli suuri!

Tällaisia paikkoja on kaupungilla enemmänkin – pitäisi oikeastaan ottaa kunnon kierros useammassakin! Tallinnatärpit-Facebook-ryhmässäni joku kehui oikeustalon ruokalaa. Sielläkin on kuulemma erinomaista lounasta huokeaan hintaan. Vastaava paikka on myös Söökla, josta voit lukea täältä, Noblessnerin alueen tuntumassa oleva Vernalia (siitä kirjoitin pidemmän Noblessner-oppaani yhteydessä) sekä Tellsikiven alueelta löytyvä Vurle. Kaikkia yhdistää se, että kalleinkaan lounasannos ei maksa kuin viiden euron paikkeilla.

Samoilla omistajilla on muuten nettisivujensa mukaan myös Uudistemaja kohvik osoitteessa F. R. Kreutzwaldi 14. Siellä en ole käynyt, mutta pitää lisätä se tulevien lounaspaikkojen listalle.  

Telemajan ruokala
Telemaja Tallinna muraali
Telemajan ruokala
Telemaja Tallinna muraali

Telemaja ja se upea muraali

Talo on näkemisen arvoinen varsinkin ulkoa päin. Ensinnäkin pääoven yläpuolella olevaa seinustaa koristaa näyttävä seinäreliefi (tai mikä lieneekään sen virallinen nimi). Erikoisen näköinen härpäke, jonka muotokieli viestii ehtaa neukkulaa.

Sitäkin kiinnostavampaa katsottavaa löytyy talon toisesta päädystä. Kävele Gonsiori-katua eteenpäin, ja kurkkaa kadulta katsoen talon oikean laidan nurkan taakse: siellä on lähes koko seinän korkuinen televisioteemainen seinämaalaus!

Myös viereinen talo on näkemisen arvoinen. Se on arkkitehtien Peeter Tarvas ja Heiki Karro alunperin Viron neuvostotasavallan öljyliuske- ja kemianteollisuuden kansankomissaarin hallinnolliseksi rakennukseksi suunnittelema jyhkeä rakennus. Lukemani mukaan kyseessä on ensimmäinen sodan jälkeen rakennettu suuri hallintorakennus. Nykyään siinä toimii Viron sosiaaliministeriö.

Kauniiksi sitä ei tohdi kehua, mutta jylhäksi kyllä – ja sen edustalla oleva pyörätie on kuin punainen matto. Instagram-kelpoisia taustoja sekä rakennuksen portaikko että tuo punainen pyörätie.

Osoite: Gonsiori 27 

Telemaja kohvikin Facebooksivut:
Sieltä löytyy lounaslistat www.facebook.com/telemajakohvik

Aukioloajat:
Ma–pe 8.30 – 20.00
La–su 10.00 – 17.00

Kesäisin (heinä–elo)
Ma–pe 9.00 – 17.00
La–Su suljettu

Telemajan naapurissa oleva Viron sosiaaliministeriön rakennus.

Lounas reissaajan tiellä pitää – tässä muutama hyvä paikka

Lounas on sitä mukava ateria, että sen syö usein paljon illallista edullisempaan hintaan. Moni ravintola tarjoilee päivän annoksia, jotka ovat Tallinnassa yleensä kohtuullisesti hinnoiteltuja. Tässä muutama paikka, joiden lounaslistoja kannattaa tarkkailla:

Klikkaa kuvaa, niin pääset näkemään missä seitsemässä vanhankaupungin ravintolassa syöt edullisesti!

2 Comments

  • Raija

    Jos viipyy hieman pitempään Tallinnassa,silloin kyllä kaipaa myös kevyttä lounasta. Kun ollaan vain lyhyellä piipahduksella, silloin ateriat on pitkän kaavan mukaan.

    • Henna

      Itse yritän yleensä olla useamman päivän, ja koska tykkään ulkona syömisestä käyn mielelläni myös lounaalla. Siinä on se mukava puoli, että lähes kaikissa ravintoloissa on hyvän hintaisia lounastarjouksia.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *