Pohjala tap room on panimoravintola Tallinnassa
Ravintolat,  Tallinna

Tallinnan uudet ravintolat 2019

Uusia tähtiä Tallinnan ravintolataivaalla

Tallinnaan avataan uusia ravintoloita sellaisella tahdilla, että mahtavatko paikallisetkaan pysyä vauhdissa mukana? Viimeisen vuoden aikana kaupungin ravintolatarjonta on lisääntynyt vegaani-, sekaani-,  panimo- ja ties minkälaisilla ravintoloilla.

Tallinnan uudet ravintolat 2019 -lista olisi toki paljon pidempi, jos olisin ottanut sille mukaan aivan kaikki paikat. Poimin nyt kuitenkin tähän mukaan vain sellaiset, joissa olen itse käynyt ja viihtynyt. Vielä en uskalla sanoa miten kirkkaasti ja pitkään nämä uudet tähdet loistavat, mutta omien käyntieni perusteella uskallan suositella tätä kymmenen kärkeä.

Pohjala tap room panimoravintolan aula tallinnassa
Pohjalan panimo ja ravintola hurmaa rouhealla sisustuksellaan. Vanhasta teollisuushallista on taiottu upea uusi panimoravintola!

1. Põhjalan panimo ja tap-room

Põhjala on ollut olemassa jo muutaman kuukauden, mutta voidaan se vielä katsoa uudeksi tulokkaaksi. Rehtiä ja hyvin valmistettua pubiruokaa. Lue pidempi postaus Põhjalan tap roomista täältä, ja lähde paikan päälle testaamaan, onko paikan näyttävä sisustus ja vaikuttava olutvalikoima sinunkin makuusi. Löydät sen Noblessnerin alueelta täältä.  Myös ruokalistan voit kurkata etukäteen Põhjalan omilta nettisivuilta.  

2. Tru on viihtyisä, vihreä ja vegaani

Vegaaniravintola Tru on Karjamaan kaupunginosassa Pohjois-Tallinnassa. Syy käydä: ystävällinen palvelu ja hyvin valmistettu vegaaniruoka. Innostuin tästä paikasta sen verran, että kirjoitin siitä oman postauksen – lue ja katso kuvat täältä. Karjamaalla on muutama muukin käymisen arvoinen paikka, kokosin ne kaikki tänne. Tässä on Tru-ravintolan karttalinkki, ja Facebook-sivunsa täällä.

Tru on aivan Pelgulinn-kaupunginosan pohjoispuolella.
Tru löytyy Karjamaalta, raitsikkalinjojen 1 ja 2 varrelta.

3. Vanha uusi Sesoon

Kohvik Sesoon oli Kalamajan klassikkoravintola – kunnes se yhtäkkiä yllättäen muutti! Uudet tilat ovat edellisiä pienemmät, mutta ehkä jopa viihtyisämmät kuin vanhat. Se on hyvä syy käydä. Erikoinen sijanti Kotzebue-kadun sisäpihalla – kannattaa lähteä katsomaan paikan päälle. Ruokalistan ja aukiolot löydät Sesoonin omilta sivuilta. 

4. Radiosta tulee hyvää ruokaa

Ravintola Radiolla on samat omistajat kuin pidetyillä ja arvosteluilla Ribellä ja Platzilla. Radion kanssa samoissa tiloissa myös viinikauppa ja -baari. Syy käydä: edullista ja taidolla tehtyä bistroruokaa, superystävällinen palvelu ainakin sillä kerralla kuin me kävimme siellä. Kirjoitin siitä postauksenkin, voit lukea sen täältä. Jos haluat lähteä heti suunnistamaan, karttalinkin löydät tästä. Radion nettisivutkin löytyvät, ja sieltä aukioloajat ja ruokalistat.

Radio ravintolan keittiö Tallinnassa
Ravintola Radio Kadriorgissa on yksi Tallinnan uudet ravintolat 2019 tulokkaita.
Radio ravintolan kaunis sisustus
Radio-ravintolan sisustuksen lämpimät sävyt ihastutti.

5. Tallinnan uudet ravintolat 2019 jatkuu: Olutravintola Koma

Lähes aina ravintolat antavat ruokiensa kanssa viinisuosituksia, mutta Telliskivi-kadulla oleva Koma on miettinyt asiat vähän toisin: siellä ruokalista on nimittäin laadittu pienpanimo-oluiden ympärille. Kivan näköinen ravintola, joka ansaitsisi enemmänkin huomiota – paikka on nimittäin ollut aika hiljaisen näköinen. Syy käydä: hiukan erilainen lähestymistapa, sympaattinen palvelu. Suosittelen varsinkin, jos olet oluiden ystävä! Kartalla Koma on täällä. Ruokalistaa voit kurkkia täällä.

6. Fotografiska on muutakin kuin valokuvaa

Se on myös ruokaa, juomaa ja komeita näköaloja! Uuden Fotografiska-museon ylin kerros on omistettu ravintolalle ja baarille. Olen testannut vasta sen baarin (ja näköalat), mutta olen kyllä aikeissa mennä lähiaikoina syömäänkin. Tallinnassa on vaan niin paljon testattavaa, että rahat ja aika ei riitä millään kaikkiin! Täällä kuvia ja juttua museosta – myös näkymiä terassiravintolasta. Jos pidät Tukholman Fotografiskasta, uskallan luvata että ihastut myös tähän uuteen valokuvakeitaaseen Telliskivessä. Syy käydä: pelkästään maisemat, mutta varmasti myös ruoka. Kartalla Fotografiska on täällä.  Kannattaa varmasti tsekata myös aukioloajat ja ruokalista Fotografiskan omilta sivuilta

Tallinnan fotografiskan ravintola
Tallinnan Fotografiskan ravintolassa on upeat näköalat!
Tallinnan fotografiskan ravintola
Fotografiskan yläkerrassa on sekä ravintola että baari.

7. Perheravintola Clos

Telliskivi-kadulle on auennut kesän alussa hurmaava pieni perheravintola, jonka puutarha on täydellinen vihreä kesäkeidas! En istunut sisällä ollenkaan – minulle selvisi vasta myöhemmin, että sielläkin on pöytiä. Luulin nimittäin ensin, että Clos olisi vain kesäinen puutarharavintola. Ruoka on astetta fiinimpää, mutta meno kuitenkin rentoa. Syy käydä: ihanaa tukea näin suurella sydämellä tehtyä perheravintolaa. Mukavan persoonallinen ja lämminhenkinen paikka. Kartalla Clos löytyy täältä  ja ruokalista täältä.

8. Odeon palvelee lounaasta iltamyöhään

Lähellä Tru-ravintolaa on auennut toinenkin uusi paikka, nimittäin Odeon. Tyylikkään retrohenkisesti sisustettu ravintola ja baari on samojen omistajien kuin vanhankaupungin Frank, mikä voidaan katsoa jonkinmoiseksi laadun takeeksi. Lue Frankista täältä ja Odeonista täältä. Hienon näköisiä paikkoja kummatkin! Ja palvelu aina rennon ystävällistä. Syy käydä: sisustus, tuoreella otteella tehty ruokalista. Tässä karttalinkki Odeoniin. Jos haluat nähdä ennakkoon heidän laajan ruokalistansa, löydät sen Odeonin omilta nettisivuilta.

Odeon ravintola ja baari Koplissa Tallinnassa
Odeonissa on myös vakuuttavan näköinen baari. Aukioloaikojen perusteella myös meno jatkuu hämärän tunneille.

9. Vegaanikahvila Lisanna

Vaikka otsikossa lukee Tallinnan uudet ravintolat 2019, otetaan mukaan yksi kahvilakin. Nimi on Lisanna, ja sijainti vanhankaupungin laitamilla Suurtüki-kadulla. Lisannassa kaikki tuotteet ovat kasvipohjaisia, ja kahvit keitetään Kokomo-paahtimon laadukkaista ja maistuvista pavuista. Kiva pieni paikka, jonka kookosmaitoon tehtyyn latte-kahviin olen kehittänyt pienen riippuvuuden. Se jo yksin on hyvä syy käydä. Lisanna on auki joka päivä kahdeksasta kahdeksaan, ja sen Facebook-sivut löytyvät täältä.

10. Telliskiven Rahva Raamat on kirjakauppa, mutta myös ravintola

Tallinnan uudet ravintolat 2019 -listani jatkuu vähän erikoisemmalla tulokkaalla: tämä on nimittäin sekä kirjakauppa että ravintola. Parasta Rahva Raamatun ravintolassa on se, että ovet aukeavat jo aamiaiselle. Ne pysyvät avoinna iltamyöhään, eli paikka palvelee niin lounaan kuin illallisenkin syöjää. Paikka on lämminhenkisesti sisustettu ja ruoka on maistuvaa, joten tämäkin paikka on tutustumisen arvoinen. Löydät sen täältä, ja ruokalistan voit kurkata etukäteen Rahva Raamatun nettisivuilta.

Rahva raamat ravintola ja kirjakauppa Telliskivessä
Kirjoja ja hyvää ruokaa – täydellinen yhdistelmä!

Lue lisää: nämäkin ovat uudemmasta päästä

Tarjontaa riittää, ja uusia paikkoa tupsahtelee nopeammin kuin minä ehdin kirjoittaa. Syömässä onneksi ehdin käymään!

  • Noblessnerin alue kehittyy kovaa vauhtia. Siksi keräsin kaikki Noblessnerin näkemisen arvoiset kohteet – lue täältä Noblessnerista. Siellä kerron sellaisista uusista ravintoloista kuin Lore Bistro, 180°, Kampai ja Proto Keksintötehtaan ravintola.
  • Parrot MiniBar on myös uusimmasta päästä Tallinnan ravintolatarjontaa. Lue juttu Parrotista (ja sen salakapakasta), niin tiedät miksi.  
  • Kaikki suosikkiravintolani löydät tästä pitkästä postuksesta. Laita se ihmeessä talteen, sillä se on Googlen suosituin suomenkielinen listaus Tallinnan ravintoloista!
Lore bistro Noblessnerissa

3 Comments

  • Raija

    R14 ravintolassa pitäisi oikeastaan käydä. Taannoin kun olimme Tallinnassa päiväristeilyllä, kurkkasimme sisälle mutta juuri silloin oli liian varhaista lounastaa. Olisimme varanneet pöydän mutta omistaja kertoi että iltapäivällä on varaus jolloin ei onnistu. Paikka oli kyllä ihan viehättävä.

    • Henna Mikkilä

      Minkäkin olen käynyt R14-ravintolassa vain kerran. Ruoka oli hyvää, mutta ei tajunnan räjäyttävää. Miljöö kuitenkin ihastutti kovasti, samoin kuin loistavat viinivalikoimat, joten uskallan kyllä suositella sitä. Ja lounas on erittäin maltillisesti hinnoiteltu.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *