Baarit

Tämän kesän yllättäjä: Suveterrass

Olen pitänyt A-terminaalin ympäristöä tylsän turistisena, joten koko alue on jäänyt huonolle huomiolle. Siksi olikin melkoinen yllätys löytää sieltä todellinen kesäkeidas! Paikan nimi on Suveterrass, ja se ampaisi heti ensivisiitin jälkeen korkealle terassisuosikkieni listalla.

Suveterrass

Suveterrass mullisti käsitykseni koko alueesta

Ennakkoluulot ovat helkkarin tyhmiä. Niiden takia olen nimittäin jättänyt koko A-terminaalin seudun tutkimatta ajatellen, että siellä ei juuri muuta ole kuin turisteja kalastelevia viinakauppoja. Miten väärässä ennakkoluuloni kanssa olinkaan!

Hämmästykseni oli todellinen kavutessani ensimmäistä kertaa satamassa olevan ostoskeskusrakennuksen yläkertaan. Sisäänkäyntikin piilotteli autojen takana syvennyksessä, joten paikka meinasi jäädä kokonaan löytymättä. En kuitenkaan lopettanut etsintöjä, sillä olin nähnyt talon katolla Suveterrass-kyltin ja päivävarjoja. Jostain sinne siis pitäisi päästä!

Sisäänkäynnin löydyttyä pyrähdys portaita pitkin ylimpään kerrokseen, ja edessäni oli päivän yllätys: saavun kesäkeitaaseen, jollaista en toden totta osannut näiltä kulmilta odottaa!

Ollaanko jossain paljon etelämpänä kuin Virossa?

Näkymä on aivan jostain muualta kuin Tallinnan satamaterminaalin kupeessa olevan tympeän näköisen kerrostalon katolta: riippukeinuja, korituoleja, amppeleissa roikkuvia kasveja ja rentoa musiikkia, joka vie ajatukset eteläisemmille leveysasteille. Koska visiittini osui vielä huikaisevan kirkkaalle kesäpäivälle, niin elämys on täydellinen: olen siirtynyt portaita pitkin Kaikadun asfaltilta trooppiseen rantabaariin!

Saan eteeni ruoka- ja drinkkilistan, jolta mukavan tarjoilijan suosituksesta tilaan kesäisen piña coladan.  Päätän syödä myös lounaan, sillä aiemmin päivällä olen mussutellut vain pullaa ja muuta makeaa.

Suveterrassin visiitti osui ensimmäiselle koronasulkujen jälkeiselle reissulleni. Voit lukea koko tämän päivän tekemisistä tältä matkapäiväkirjani sivulta, jonka nimi on Terasseja. Tämä oli niistä ehkä mieluisin, siksi se ansaitsee oman postauksen.

Suveterrass osaa tunnelman, juomat ja ruuat

Yhden kerran perusteella ei tietysti voi vetää lopullisia johtopäätöksiä. Ensivisiittini oli kuitenkin niin positiivinen, että uskallan suositella A-terminaalin kupeessa olevaa Suveterrassia muillekin. Mukavaa on se, että paikka on auki myös talvisin.

Drinkkini oli huolella valmistettu ja erinomaisen hyvä, mikä tarkoittaa että baarimikko tiesi mitä teki. Myös keittiössä tuntui olevan homma hallussa, sillä vuohenjuustosalaattinikin oli raikas ja täynnä hyviä makuja.

Suveterrass

Nautiskeltuani ruuasta, juomasta ja tunnelmasta oli aika jatkaa matkaa. Päätin kuitenkin saman tien, että tänne haluan palata – vaikka isommalla porukalla. Niin rennon letkeä kesäravintola Suveterrass oli.

Suveterrassin osoite: Kai 5 

Suveterrassin Facebook-sivut

Aukioloajat: su–to 10–23
pe–la  10–02

Suveterrass

Muistathan, että voit tukea Sooloiluja-sivustoa varaamalla majoituksesi Bookingista täällä olevan kaupallisen linkin kautta. Lähin löytyy tästä alhaalta!

Se ei maksa sinulle yhtään enempää, mutta varauksesta kilahtaa muutama ropo tämän sivun ylläpitoon.

Booking.com

2 Comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *