Sesoon kohvik Kalamajassa
Ravintolat

Takapihan sympaattinen Sesoon

Kohvik Sesoon oli instituutio Kalamajassa. Sen brunssit olivat lähes legendaarisia, ja lounasaikaankin Sesoonin suuri sali ja terassi täyttyivät ruokailijoista. Niinpä uutinen sen sulkemisesta olikin melkoinen yllätys! Mutta lue eteenpäin niin kuulet, että uutinen oli onneksi ankka.

Sesoon on Kalamajassa

Sesoon kyllä lopetti keltaisessa talossa Niinekadulla, mutta aloitti uuden elämän toisaalla Kalamajassa. Sen tilat ovat entisteen verrattuna pienemmät, mutta tunnelma ainakin minun makuuni jopa mukavampi. Ja kun keittiö edelleen tietää mitä tekee, niin uusi Sesoon kannattaa kyllä ottaa omalle listalle ja käydä tutustumassa.

Kotzebue bakery on tallinnan paras leipomo
Tältä sisäpiha näytti käydessäni siellä aivan ensimmäisen kerran.

Sesoon ja eriskummallinen sisäpiha

Sesoon muutti samalle erikoiselle sisäpihalle, jossa aikoinaan kävin seikkailemassa tehdessäni tutkimushommia tätä Kotzebue-leipomon juttua varten. Paikka on nimittäin niin hämäräperäinen ja rähjäisen oloinen, että tällaisen turistin rohkeus ja usko tahtoi loppua ennen kuin olin löytänyt etsimäni.

Tältä näyttää kohta, josta Kotzebuekadulta käännytkään Sesoonin sisäpihaan.
Kotzebue kadulla takapihalla
Sesoonin talo pari vuotta sitten!
... nyt se on kunnostettu näin viihtyisäksi.

Näyttää siltä, että tästä sisäpihasta saattaa hyvinkin tulla Kalamajan uusi hotspot. Sinne on nimittäin vaivihkaa auennut muitakin uusia paikkoja – ja lisääkin kuulemma tulossa. Lue tästä syksyn 2020 uutuuspaikkojen jutusta samalla pihalla piilottelevasta Kotzebaarista. Sesoon on sen naapurissa.

Hurraa, Sesoon kokkailee aamupalaa!

Monelle reissaajalle hotellien aamupalat ovat tärkeä osa onnistunutta matkaa. Itse asustelen yleensä omilla kämpillä tai Airbnb:ssä, joten olen suuri kahvila-aamiaisten ystävä. Tämän Aamiainen Tallinnassa -listankin kirjoitin juuri siksi. Sesoonkin kuuluu aamupaloineen ilman muuta joukkoon, sillä sen aamiaisvalikoima on erinomainen!

Sesoon kohvikin aamuapala

Listalla on kaikkea mitä kunnon aamupalalla pitääkin olla: monta erilaista puuroa, ihanilla lisukkeilla höystettyjä jugurtteja, munia niin uppo- kuin munakasversioinakin, tuorepuristettuja mehuja ja smoothieita… ah! Tulee nälkä jo näiden luettelemisesta.

Ovet aukeavat jo varttia vaille kahdeksan, joten Sesoon on todellakin erinomainen aamupalapaikka!

Mitä muuta kuin aamupalaa?

Kyllä keittiössä muutakin kokkaillaan kuin aamiaisia. Sesoonin hinnat ovat kohtuulliset, eivätkä salaatit, keitot tai pastatkaan maksa yli kymppiä. Päivän lounasannos kustantaa vitosen molemmin puolin, joten Sesoon on mainio ruokapaikka myös budjettimatkailijalle.

Sesoon kohvik Kalamajassa

Aamupalaa olen syönyt Sesoonin lämminhenkisissä sisätiloissa, mutta myöhemmin päivällä syömäni lounaat tai päivälliset olen herkutellut kesäaikaan ulkopuolella olevalla terassilla. Tai ei siinä varsinaista terassia ole, mutta seinän vierustalla on rivi pöytiä al fresco -ruokailua varten.

Pihapiiri odottelee vielä muutosten tuulien silottelevaa vaikutusta, joten toistaiseksi näkymät ovat hiukan karut. Se ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, ehkä jopa päinvastoin!  Minusta Sesoonin terassin valot ja somisteet yhdistettynä huikan rempallaan olevaan naapurustoon on mitä sympaattisin yhdistelmä.

Sesoon kohvik Kalamajassa
Sesoon ja hyvä aamiainen tallinnassa

Entä se brunssi, josta Sesoon aikoinaan tunnettiin? Sitä tarjoillaan edelleen sunnuntaisin kello 11–16, mutta itselläni tuo elämys on vielä kokematta. Mukavaa kun ”vielä testaamatta” -listallani odottaa näin kiva juttu!

– – – – – – – – –

Sesoonin osoite on Kotzebue 18

Sen Facebook-sivuilta löytyy ruokalista ja päivän lounaat facebook.com/KohvikSesoon. Aukiolotkin kannattaa varmistaa sieltä. 

Avoinna kaikkina päivinä lauantaita lukuunottamatta kello 7.45–16. Lauantait suljettu. Mutta kuten sanottu, varmista heidän Facebook-sivuiltaan.

Maisema Kotzebue-kadun sisäpihalta
Tätä Sesoonin naapurissa olevaa taloa kannattaa pitää silmällä. Olen nimittäin kuullut, että siihenkin olisi tulossa ruokapaikkoja!

8 Comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *