saku panimo, kartano ja kylä
Päiväretki

Saku on olutta, mutta myös kartano ja museo: päiväretki Sakuun

Saku-oluen tietää kaikki, onhan se yhtä virolainen tuote kuin Kalevin suklaat. Aivan yhtä moni ei sitten ehkä tiedäkään, että Saku on myös kunta Tallinnan eteläpuolella. Itse olin kyllä kuullut, että Sakun oluita valmistetaan saman nimisessä kylässä jossain päin Viroa, mutta siihen tietoni sitten loppuivatkin.

Päätin siis lähteä tutkimaan, minkä verran nähtävää Sakun kylässä olisi turistille. Ja olihan siellä! Lue eteenpäin niin huomaat, että sehän on mitä mainioin pienen päiväretken kohde.

saku panimo, kartano ja kylä

Päiväretki etelään

Sakun kylä on lähes viivasuoraan etelään Tallinnasta Ajomatkaa on alle 20 kilometriä, ja junalla matka taittuu reilussa puolessa tunnissa. Itse hyppäsin autoon, ja vain parinkymmenen minuutin päästä kurvasin Sakun kartanon pihamaalle.

Mikä upea ilmestys se olikaan! Päärakennuksen sanotaan olevan yksi upeimpia klassisen kartanoarkkitehtuurin edustajia Virossa, enkä ihmettele ollenkaan.

Manailen heti pihalla, että miksi olin lähtenyt vain päiväretkelle, sillä kartanossa voisi myös majoittua. Siellä on myös kylpylä, joten olen varma että tänne tulen joskus uudestaan.

Retkeni ajoittui syksyiseen arkipäivään, joten olin varautunut kartanon ravintolan olevan suljettu. Toisin kuitenkin kävi: ovi oli kutsuvasti auki kiertäessäni kartanorakennuksen takanurkassa olevan ravintolan edustalle.

Saku ei tietenkään ole ainoa panimo Virossa. Yksi kiinnostavimpia Tallinnassa on Põhjala, jonka panimon ja tap roomin löydät Noblessnerista. Lue lisää täältä!

saku panimo, kartano ja kylä

Yleensä kartanon ravintola on syys- ja talvikaudella arkipäivinä kiinni, mutta juuri tuona retkipäivänäni oli syksyn ensimmäinen koulupäivä. Syyslukukauden alkua juhlistetaan Virossa käymällä perhekunnittain syömässä, joten totta kai kylän kartanon ravintolakin oli juhlapäivänä auki. Minä sain siis maittavan lounaan koulujen alkamista juhlivien paikallisten siivellä. Kävipä tuuri!

saku panimo, kartano ja kylä

Oluen historiaa ja tätä päivää

Kartanon kellariravintolassa syömäni maittavan ja edullisen lounaan jälkeen lähdin kävelemään kartanon naapurissa olevan Sakun panimon suuntaan. Google-kartalta olin huomannut, että panimoalueen laidalla olisi sekä oluenvalmistuksesta ja alueen historiasta kertova museo että olutravintola.

Normaalisti nekin olisivat olleet syksyisenä arkipäivänä kiinni, mutta koulujen alkamisen johdosta pääsen kävelemään niihinkin sisään. Kävipä kertakaikkisen mainio tuuri retkipäivän valinnassa!

saku panimo, kartano ja kylä

Panimoravintola on rennon viihtyisä saksalaistyylinen oluttupa korkeassa makasiinimaisessa talossa. Pitkät puupöydät ja penkit kutsuvat suurempiakin seurueita. Näyttävä baaritiski on rakennettu entiseen kupariseen olutkattilaan.

Kokonaisuuden viimeistelee parveke, johon minun vierailuni aikaan osui lämpimästi syksyisen iltapäiväauringon säteet. Lisäbonuksena parvekkeelta aukeni hienot näköalat kartanon puistoon ja lammelle. Olutlasillisen tilattuani ja aurinkoon istuttuani minulta loppui kaikki kiire: minkä mainion keitaan olinkaan onnistunut löytämään!   

saku panimo, kartano ja kylä
saku panimo, kartano ja kylä

Museokierros ja kävely kartanon puistossa

Syksyisen auringon tipahtaessa puiden latvojen taakse ja ilman viilentyessä oli sopiva hetki käydä tutustumassa samassa rakennuksessa olevaan Sakun oluttehtaan historiasta kertovaan museoon. Se oli periaatteessa suljettu, mutta baaritiskin takana touhunnut ystävällinen mies tuli avaamaan ovet ja laittamaan valot päälle vain minua varten.

Museo ei ole suuri, mutta hyvinkin näkemisen arvoinen. Se kertoo kuvin ja esinein sekä oluenvalmistuksesta yleensä että Sakun panimon vuosikymmenten pituisesta menneisyydestä.

Museon jälkeen on aika lähteä takaisin Tallinnan suuntaan. Sakun kylillä olisi ollut vielä ainakin yksi kahvila, mutta se oli ehtinyt sulkea ennen kuin ehdin paikalle. Sekä kahvila että kartanon kylpylähotelli olisivat riittävät syyt tulla tänne uudestaankin!

– – – – – – – –

Halutko lisää infoa Sakun kartanosta, panimosta ja museosta? Täältä löytyy:

Kartalla panimoravintola ja -museo on täällä. Heidän nettisivuiltaan löydät aukioloajat, historiaa ja muuta kiinnostavaa – myös suomeksi!

Sakun kartanosta ja kylpylästä voit lukea heidän nettisivuiltaan.

saku panimo, kartano ja kylä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *