Pyhän Hengen kirkko Tallinnassa
Nähtävyys,  Tallinna

Kirkko keskellä kylää

Jos olet seurannut Sooloiluja-sivustoa pidempään, saatat muistaa esittelemiäni Vanhankaupungin kohteita, jotka keskeisestä sijainnistaan huolimatta ovat jääneet monelta huomaamatta. Tällaisia ovat vaikkapa Müürivahekadulla piilotteleva dominikaaniluostarin klausuuri, ja sen lähellä oleva salaiseksi puutarhaksi kutsumani taidestudio. Nyt tulee yksi lisää samaan sarjaan: Pyhän Hengen kirkko.

Oma Asi Tallinna
Pyhän Hengen kirkko Tallinnassa

Pyhän Hengen kirkko on piilossa keskellä kaikkea

Pyhän Hengen kirkko (viroksi Püha Vaimu kirik) on tosiaankin aivan keskellä kylää eli Vanhaakaupunkia. Se on Suurkillan aukiolla, jonka laidalla on myös kaupungin vanhin kahvila Maiasmokk ja Suurkillan talossa oleva Viron historiallinen museo.

Kirkon ulkopuoli on toki Tallinnan kävijöille tuttu, sillä sen kahdeksankulmainen torni on yksi kaupungin maamerkeistä. Myös ulkoseinän koristeellisen kellon ovat lähes kaikki varmaankin huomanneet. Mutta tiesitkö, että kyseessä on Tallinnan vanhin julkinen ajannäyttäjä? Tallinnalaiset ovat vilkaisseet sen viisareiden asentoa jo 1600-luvulta lähtien! Kannattaa pysähtyä vähän tarkemminkin ihailemaan upean kellotaulun yksityiskohtia.

Mutta älä jätä tämän arvokkaan rakennuksen ihastelua siihen, vaan kävele rohkeasti sisään. Kyseessä on nimittäin yksi Tallinnan vanhimpia ja merkittävimpiä historiallisia rakennuksia. Se on mainittu aikakirjoissa ensimmäisen kerran jo 1300-luvun alussa, jolloin kirkko perustettiin osaksi Pyhän Hengen vaivaistaloa. Barokkityylistä tornin kattoa lukuun ottamatta rakennus on yhä suurin piirtein saman näköinen kuin valmistuessaan. 

Pyhän Hengen kirkkoon sisäänpääsy maksaa vaivaiset puolitoista euroa

Tallinnassa kirkoissa on usein pääsymaksu, eikä Pyhän Hengen kirkko tee tässä poikkeusta. Älä kuitenkaan anna vaatimattoman 1,50 euron maksun estää sisään kävelemistä, sillä raha menee mitä oletettavimmin upean historiallisen rakennuksen ylläpitoon.

Kirkossa vallitsee ihana rauha ja hiljaisuus kirkon ympärillä olevien katujen turistivilinään verrattuna. Astu siis peremmälle, osta pääsylippu ja istahda vaikka penkkiriviin katselemaan ympärillesi. Mainio tapa lepuuttaa kaupunkilomailun väsyttämiä jalkoja!

Pyhän Hengen kirkko Tallinnassa
Pyhän Hengen kirkko tallinna
Pyhän Hengen kirkon alttari

Tämän yli 700-vuotiaan talokaunottaren puusisustuksessa riittää hämmästeltävää. Pyhän Hengen kirkko kätkee sisäänsä mm. 1400-luvulta peräisin olevan lyypekkiläisen mestarin Berndt Notken ainutlaatuisen alttarikaapin, sekä vuonna 1597 rakennetun saarnastuolin. Notkelta vuonna 1483 tilattu alttari on yksi Viron tärkeimmistä keskiaikaisesta taideaarteesta.

Pyhän Hengen kirkko oli tavisten kokoontumispaikka

Jo keskiajalla tämä oli tavallisen kansan pääkirkko. Uskonpuhdistuksen jälkeen Pyhän Hengen kirkossa pidettiin ensimmäiset vironkieliset jumalanpalvelukset aiempien saksankielisten sijaan. Kirkon pastorin Johann Koellin vuonna 1535 julkaisemaa katekismusta pidetään ensimmäisenä vironkielisenä kirjana.

Pyhän Hengen kirkko Tallinnassa
Pyhän Hengen kirkko Tallinnassa
Pyhän Hengen kirkko tallinna

Tällainen nykytaviskin viihtyy kirkon rauhallisessa tunnelmassa. Kannattaa kiivetä kierreportaita myöten kirkkosalin sivuilla oleville parville. Sieltä avautuu vähän erilainen näkymä holvikattoon ja kirkkosaliin kuin alhaalta.

Parvella saa ihailtua lasimaalauksia, jotka ovat peräisin maailmansodan jälkeiseltä ajalta, sillä alkuperäiset ymmärtääkseni tuhoutuivat pommituksissa. Parvelta käsin pystyy myös tarkastelemaan lähemmin upeita barokki- ja renessanssi-tyylisiä kattokruunuja.

Pyhän Hengen kirkko tallinna
Pyhän Hengen kirkko lasimaalaus
Pyhän Hengen kirkko lasimaalaus

Pyhän Hengen kirkossa soi myös musiikki

Muutaman kerran olen osunut kirkkoon juuri, kun kanttori on sattunut soittamaan urkuja. Hieno hetki istahtaa alas ja antaa musiikin helliä korvia.

Tällaiset satunnaisiin musiikkituokioihin osuminen on tietysti tuurin kauppaa, mutta kirkossa soi myös ennalta määriteltyinä ajankohtina. Täältä löydät kirkon jumalanpalvelusten ja musiikkiohjelmien aikataulun – tosin viroksi, mutta uskon että saat siitä auttavasti selvää. 

Osoite: Pühavaimu 2  

Pyhän Hengen kirkon nettisivut: www.puhavaimu.ee

Aukioloajat:
Arkisin 9–18
La 10–18
Su jumalanpalvelusten ajan.

Lue myös tämä: Toompean mäellä on toinen kirkkokaunotar, nimittäin Tallinnan tuomiokirkko. Jos et vielä ole käynyt paikan päällä, niin klikkaa ja katso täältä kuvat kirkosta ja sen tornista.

2 Comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *