Kukkakauppa Pojeng kalamajassa
Ostokset,  Tallinna

Rakkautta ensi silmäyksellä: Pojeng kukkakauppa

Pojeng lillebaar -niminen kukkakauppa onnistui yllättämään harjaantuneen Tallinnan kävijän täysin! Harhailin Kalamajassa etsiskellen paria ”Hennan Tallinna: vielä testamatta” -karttaani merkitsemääni paikkaa. Tarkoitus oli käydä syömässä (tai juomassa) aamupalaa smoothie-baarissa, ja sen jälkeen herkutella kakkukahvilassa.

Aivan (kukka)puskista ilmestyi kuitenkin tielleni värikäs keidas, ja se olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä. Pojeng hurmasi minut täydellisesti, ja veikkaan että niin hurmaa sinutkin luettuasi tämän jutun… ja ennen kaikkea nähtyäsi kuvat!

Kukkakauppa Pojeng kalamajassa
Kukkakauppa Pojeng kalamajassa
Kukkakauppa Pojeng kalamajassa

Kerron noista kahdesta muusta paikasta jossain muussa postauksessa, sillä Pojeng ansaitsee paikkansa tämän jutun pääaiheena. Niin ihana se nimittäin oli.

Astuttuani päivänvaloon suloisesta Ökut smoothiekahvilasta näin jo kaukaa pienen puukerrostalon alakerrasta rönsyilevän kukkameren. Lähdin muitta mutkitta äimistelemään, että mikä tuo kutsuvan näköinen paikka oikein on.

Oven molemmin puolin levittäytyi todellinen runsaudensarvi eri värisiä hortensioita, petunioita… ja vaikka mitä muita, minkä nimistä tällaisella antihortonomilla ei ole mitään hajua.

Kukkakauppa Kalamajassa
Lillebaar pojengin etupiha
Pojeng lillebaarin sisustusta

Pojeng on karkkia kaikille aisteille

Hetken väriloistoa ihasteltuani astuin muutaman portaan alas katutasosta, ja hämmästykseni senkun lisääntyi. Ehkä ihanin kukkakauppa, mitä olen milloinkaan nähnyt!

Nyt on pakko siirtää puheenvuoro kuville, sillä ne todellakin kertovat enemmän kuin mihin tällaisen amatöörikirjoittajan tuhat sanaa koskaan pystyisi. Katso miten ihanalta siellä näytti!

Lumoavan kauniiden kukkien ja viherkasvien lisäksi tila oli sisustettu taiteella, sisustustavaralla, sulilla, lintuhäkeillä, papukaijoilla… ja mitkä valaisimet myyntitiskin yllä leijailikaan!

Kokonaisuuden kruunasi vinyylilevysoitin ja baaritiski, jota kuulemma käytetään yksityistilaisuuksissa. Ihastuttava omistaja varmaankin naureskeli partaansa meikätätiä, joka kamera kädessä uuuuh’asi ja aaaah’asi  kaiken ihanuuden keskellä. Omistaja on Kristiina Valter, ja hän oli aivan yhtä suloinen kuin rakentamansa kimput.

Pojeng lillebaarin sisustusta
Ihana kukkavalikoima Kalamajassa
Pojeng lillebaarin sisustusta
Viherkasveja ja kukkia tallinnassa
Ihana kukkavalikoima Kalamajassa
viherkasveja tallinnassa
Ihana kukkavalikoima Kalamajassa
Pojeng kukkakaupassa on myös baaritiski
Kukkakaupan lamput
Viiniä ja kukkia
Pojeng lillebaarin sisustusta

Voin vakuuttaa, että tästä tuli kertaheitolla Tallinnan retkieni vakiokohde. Hinnat olivat suunnilleen samat kuin Viru-kadun kukkakauppiailla, mutta sortimentti jotain aivan muuta. Tai toki Pojeng tuttujakin kukkia myi, mutta valikoima oli laajuudessaan ja erikoisuudessaankin omaa luokkaansa. Omistajan taiteellinen silmä näkyi niin sisustuksessa kuin kukkavalikoimassakin.

Reissulta kotiin lähti syvänpunaisia pioneja (Pojeng muuten tarkoittaa pionia). En malta odottaa, että pääsen seuraavallakin kerralla ostoksille tähän lumoavan tuoksuiseen ja taiteellisen värikkääseen myymälään.

Osoite: Salme 15
(kävellen alle kilometri Telliskivestä tai rautatieasemalta)

Facebook-sivut: www.facebook.com/lillebaar

Aukioloajat:
Ma–pe 8.30 – 18.30
La 10.00 – 16.00
Su suljettu

Syli täynnä kukkia. Mitäs seuraavaksi?

Kukkakauppa Pojeng kalamajassa

2 Comments

    • Henna Mikkilä

      Olen siihen aivan myyty! Omistaja on sekä taitava että suloinen tyyppi. Olen yleensä autolla liikkeellä, joten ihanaa että saa käytyä hakemassa ison kimpun kotiin viemisiksi ennen laivaan ajamista. Onnistuu toki jalkamatkustajaltakin, varsinkin jos nappa Bolt-taksin kukkakaupan edestä suoraan satamaan.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *