Ajankohtaista

Perjantai: uusia tuulia Telliskivessä ja paljon muuta!

Matkapäiväkirja jatkuu taas! Eilinen oli huoltopäivä: sovittuja palavereja ja taloyhdistyksen kokousta. Ei siis mitään sellaista, josta kannattaisi kirjoittaa muille. Mutta tänään on sitten taas senkin edestä. Ensinnäkin saan paljastaa teille ihka ensimmäistä kertaa Telliskiveen tulevan uuden paikan! Se on päivän isoin juttu.

Tähän perjantaihin mahtui myös yllätyshyvä meksikolainen lounas, kahvia ja suklaata, puutarhatunnelmointia Closin pihalla, yksityistilaisuus Rataskaevu 16:ssa – ja sokerina pohjalla Nudistin epäviralliset avajaiset. Pysy siis mukana, nyt mennään taas!

Aamupuuroa ja söpöjä mummoja

Kävelin aamulla poikkeuksellisesti Toomepan yli Balti Jaaman torin suuntaan. Mäki oli aivan tyhjä. Lähes aavemaista kulkea yksin kaduilla, jossa aina ennen on ihmisiä mustanaan. Graffiteja on ilmestynyt normaalia enemmän, se on kurjaa. Pikk Jalan kahvila on kiinni, hassu fiilis sekin sillä sehän on aina auki! Suomen suurlähetystö näytti upealta syvänsinistä taivasta vasten ja Patkulin näköalatasanteelta oli upeat näkymät – kuten aina.

Portaat alas ja tunnelin kautta asematorille. Tänään valitsin aamiaispaikaksi pienen vegaanikahvila B12:n, jossa söin maukkaan puuron erinomaisen aromikkaan kahvikupillisen kanssa.

Puurot syötyäni pyörin hetken ihastellen marja- ja hedelmämyyjien värikkäitä myyntitiskejä, ja ostinpa yhdeltä herttaiselta mummolta villasukat. Hän suostui jopa kuvattavaksi, mikä on mummojen kanssa harvinaista. Yleensä lähtevät kameraa karkuun.

Pieni irtotärppi: Balti jaaman torin sisätiloissa oleva Härjapea talupood myy Kotsebuen leipiä! Jos et siis jaksa lähteä heidän leipomolleen saakka, niin täältäkin löytyy. Älä kuitenkaan unohda Françoisia, joka mielestäni leipoo kaikkein parhaat leivät koko Tallinnassa. Lue hänen kellarileipomostaan lisää täältä. 

Päivän isoin uutinen

Nyt saan vihdoin kerrottua teille uutisen, jonka kertomista olen odottanut malttamattomana: Purtsen panimo avaa baarin Telliskiveen! Onko Purtse sinulle tuttu brändi? Itse olen ihastunut ensin heidän hauskan näköisiin pulloihinsa, ja olutta maistettuani myös juomien makuun. Voit lukea heistä lisää Purtsen omilla nettisivuilla.

Mutta nyt Purtse tulee siis Telliskiveen, samaan riviin kohta avattavan Nudistin ja jo tutuksi tulleen Junimperiumin kanssa. Pääsin tänään kurkkaamaan heidän vielä remontin alla oleviin tiloihinsa Innar Marmorin kanssa. Hän on yksi Purtsen omistajista. Sain luvan ottaa kuvia ja jakaa teillekin.

 

Hommat ovat vielä vaiheessa, mutta Innar kertoo lopputuloksen olevan saman henkinen kuin Purtsen alkuperäisessä panimoravintolassa Purtsessa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Luvassa on kodikas pieni tap room, josta kirjoitan kotiin päästyäni oman postauksenkin. Kerron kuitenkin sen verran, että tarjolla on kaikki Purtsen tuotteet – osa hanassa ja loput pulloissa. Jotain pientä syötävääkin tulee ehkä valikoimiin, mutta sen suhteen yksityiskohdat tarkentuvat vielä.

Telliskiveen on siis tulossa kiinnostava baarikeskittymä! Rivissä ensimmäisenä on Nudist, sitten Purtse. Väliin on tulossa yksi, jonka paljastan vasta vähän myöhemmin, ja äärimmäisenä oikealla reilun vuoden toiminut Junimperium. Jokaiselle jotakin siis!

Oluen jälkeen kahvia ja suklaata

On nämä minun reissuni välillä melkoisia mässytysmatkoja. Piipahdan nimittäin Purtsesta lähdettyäni vastapäisessä The Brick -kahvinpaahtimossa ostamassa säkillisen heidän taivaallisen hyviä espressopapujaan. Niitä oli todellinen ikävä, sillä pidän heidän kahviensa aromista superpaljon.

Kahvikaupat tehtyäni päätän käväistä Chocokoo-suklaapuodissa, sillä se on keikkunut ”pitää kirjoittaa kunnon juttu” -listallani vaikka kuinka kauan. Sain viettää tuokion paikan ihastuvan omistajan ja hengettären Kristel Lankotsin kanssa. Kuulen hänen suklaan tekemisen filosofiastaan: nainen tekee hommaansa todella suurella sydämellä ja tinkimättömällä ammattitaidolla.

Chocokoo oli ennen Telliskivikadun varressa, mutta muutti jokin aika sitten suurempiin tiloihin Telliskiveen. Myymälä on hiukan nurkan takana, radan puolella keltaisessa talossa. Kannattaa käydä tutustumassa ja herkuttelemassa!

Suklaakaupan jälkeen kurvailen hetken aikaa Telliskivessä nauttien auringosta ja kesäisestä tunnelmasta. Pari taidetärppiä: alueella on ainakin kaksi ilmaista näyttelyä. Ulkogalleriassa on Andres Teissin erinomaisia valokuvia (ihan huippuja!) ja kauppakäytävällä Liisa Kruusmäen värikkäitä maalauksia. Kannattaa bongata kummatkin!

Meksikolainen lounasyllättäjä

Olen jostain syystä syyllistynyt pieneen ylenkatseeseen liittyen Telliskivessä olevaan meksikolaiseen La Tabla -ravintolaan. Tänään kuitenkin päädyin istahtamaan sen terassille, sillä sieltä kantautui niin kutsuvan svengaavia säveliä, ja värikkäät pöydät ja tuolitkin virittivät aurinkoiseen tunnelmaan.

Pöytien väleissä huseerasi paikan omistajaksi itsensä esitellyt mies, joka osoittautui mitä mainioimmaksi yhteensattumaksi. Hän nimittäin osasi avata minulle nopeasti ruokalistan saloja: La Tablassa nimittäin tehdään tortillalätyt alusta saakka itse! Hän kehui myös baarimestarin ammattitaitoa, joten ennen kuin huomasinkaan olin tilannut enchiladojeni kyytipojaksi mansikka-daiquirin.

la tabla Telliskivessä

Aina välillä tulee näitä tilanteita, jolloin on pakko myöntää että miten väärässä sitä voikaan ennakkoluulojensa kanssa olla. Syömäni enchiladat olivat nimittäin aivan tolkuttoman hyvät! Mieleni lähti taas seikkailemaan ammoisiin Kalifornian aikoihin, sillä siellä jos missä osattiin meksikolainen ruoka. Näissä La Tablan lätyissä oli yhtä autenttinen meininki: maut olivat todella kohdillaan, ja lätyt olivat jotain aivan muuta kuin perus santamariat.

Omistaja ei myöskään kehunut baariaan turhaan, sillä drinkkinikin oli erinomaisen hyvä – ja vielä laatuunsa nähden todella hyvän hintainen. Tämä ei siis todellakaan tule jäämään viimeiseksi La Tablan visiitiksi.

Pikakelauksella iltapäivän ohjelmaa

Ennen illan huippukohtaa lompsin ensin Telliskivikatua pitkin Vanhankaupungin suuntaan. En päässyt Closin ohi pysähtymättä viinilasilliselle heidän puutarhaansa. Se on hurmaavan vihreä ja kukkiva kesäkeidas! Lue lisää Closista täältä. 

Matka jatkui läpi Kassisaban kaupunginosan, joka on yksi suosikkialueitani Vanhankaupungin tuntumassa. Olen pariin otteeseen yöpynyt siellä Airbnb:ssäkin nauttien alueen lähes vaatimattoman hiljaisesta tunnelmasta ja kauniista puutalomiljööstä. Falgin puisto on kaunis kaupunkikeidas Kassisabassa – siellä oli isot joukot lapsia leikkipuistossa silminnähden iloisena niiden aukeamisesta. Virohan nimittäin sulki leikkipaikat joksikin aikaa.

Jatkan kävelyä todeten että Kalabuurin terassi on auki, ja puistoissa syreenien ja muiden pensaiden kukinta kauneimmillaan. Kyllä osaa varhaiskesä olla juuri nyt kauneimmillaan!

Käpsyttely jatkuu Vanhaankaupunkiin, jossa kurkkaan Harjukadulta Glorian veinikelderin suuntaan. Siellä on pöydät ulkona, joten Gloria on taas auki. Hieno homma! Veinikelder oli yksi menneen talven positiivisimpia ravintolayllätyksiä – lue ensivisiitistäni täältä.

Harvinaista herkkua: typötyhjä Rataskaevu 16

Päätän ex tempore kävellä sisään Rataskaevu 16:een, sillä nyt jos joskus sieltä voisi saada pöydän ilman varausta. Aavistukseni on oikea: olen ainoa asiakas! Epätodellinen fiilis, sillä normaalistihan tämä on ravintola, johon saa käytännössä varata pöydän viikkojen varoajalla.

Syön herkullisen lohiannoksen ja rupattelen mukavan henkilökunnan kanssa. Kovin on ollut hiljaista, sillä Rataskaevun selkeästi suurin asiakaskunta ovat turistit. Kovasti sielläkin odotetaan, että suomalaisetkin taas palaisivat. Lähettivät lämpimiä terveisiä.

Ilta huipentuu Nudistin epävirallisiin avajaisiin

Kohta se tapahtuu: monen suomalaisenkin kovasti hehkuttaman Rabarbra raparperikuohuviinin koti eli Nudist avaa baarin Telliskiveen! Heillä oli tänään pienet avajaisbileet, johon olin jotenkin onnistunut saamaan kutsun.

Välillä mietin, että rajallinen vironkielentaitoni on kaiken takana. Oikeasti minulle ehkä sanotaan, että älä vaan tule, mutta minä ymmärrän asian niin, että tulepa todellakin ihan supermielellään.

Nudist Tallinnan uusimmat ravintolat

Niin tai näin, minähän en pysy millään pois, jos a) Tallinnaan aukeaa uusi paikka, b) se tarjoaa raparperikuohuviiniä ja c) on äärimmäisen tyylikäs ja viihtyisä. Tätä kaikkea oli Nudist. Helkkari miten hienolta paikka näyttikään! On helppo veikata, että tästä paikasta tulee supersuosittu.

Lue täältä aikaisempi juttu Nudistista. Kuten siinä kerron, baarin lisäksi tiloissa on myös myymälä, josta saa ostettua heidän tuotteitaan. Kesäkuun puolivälin paikkeilla tiloihin siirtyy myös heidän tuotantonsa, ja sen jälkeen luvassa on myös opastettuja kierroksia.

Kovasti ovat suomalaiset iltalehdet yrittäneet väittää, että Tallinnassa ravintolat joutuvat lopettamaan, mutta tämän päivän perusteella kyllä tuli sellainen olo, että tilannehan on aivan päinvastoin: ainakin Telliskiveen on aukeamassa parin viikon sisällä kaksi uutta paikkaa!

Semmoista tänään! Jos haluat lukea aiempia matkapäiväkirjapostauksia, niin täältäpä löytyy:

8 Comments

  • Kirsi Ruonala

    Hei, kiitos kivoista vinkeistä. Minä haluaisin kysellä hieman kauneushoitoloista mielipidettäsi. En löytänyt sähköpostiosoitettasi.
    -Kirsi R

    • Henna

      Voit lähettää viestiä osoitteeseen henna@sooloiluja.com. Minulla on vaan kauhean huonosti kokemuksia kauneushoitoloista. Olin kerran tyytyväinen Freyaan, mutta toisella kerralla pettynyt. Minullakin on siis vielä oma suosikkihoitola hakusessa, joten otan mielelläni vinkkejä vastaan minäkin! NailSpassa olen käynyt sekä Narva maanteella että sataman lähellä, ja ollut kummassakin toimipisteessä tyytyväinen.

    • Henna

      Ihanan kannustavaa palautetta – kiitos! Tänään lauantaina oli niin pitkä päivä, että kirjoittaminen jää väistämättä vähän myöhempään… ehkä huomiseen.

    • Henna

      Paljon kiinnostavaa uuttakin on auennut – se on ihan huippukiva juttu! Tänne tullessani pelkäsi pahinta, mutta minusta täällä kyllä vallitsee mukavan toiveikas ilmapiiri.

  • Anni Majander

    Juttusi saavat hinkumaan aina vaan enemmän taas Tallinnaan. Kiitos niistä.
    Poimin mielenkiintoisimmat vinkit omaan Täällä pitää käydä – listaani, joka on vanhanaikåaisesti vihko.
    Valokuvasi ovat ammattilaistasoa ja yllättävät kaivamaan esiin oman järkkärini, joka on pari vuotta pölyyntynyt käyttämättömänä. Kännykkä kun on aina mukana ja kamera kelvollinen..
    Haaveissa on pyöräilymatka kaverin kanssa. Sähkäreillä olisi kätevä polkaista kaupungin ulkopuolella oleviin kohteisiin.
    Pyöräilyvinkkejä kaipaisin; reittejä.

    • Henna

      Minulle on tulossa yksi mahtavan kiinnostava vieraskynäpostaus juuri toivomastasi aiheesta eli pyöräilyreiteistä. Valitettavasti vieraskynäilijällä on työn alla niin paljon muita projekteja, että tämän fillaripostauksen ilmestyminen menee todennäköisesti syksyyn. Kirjoittaja on kuitenkin niin kova tyyppi, että luotan siihen että sitä kannattaa odottaa!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *