Palokuntamuseo Tallinnassa
Museo

Kylän suurin kypärä ja letku letkeä… tiesitkö, että Tallinnassa on Palokuntamuseo?

Gonsiorin alueen Google-karttaa tutkiessani silmiini osui sana Palokuntamuseo. Jopas jotakin! Olin kyllä ihastellut Rauan ja Gonsiorin kulmauksessa olevaa Herbert Johansonin suunnittelemaa paloasemaa, mutta enpä ollut huomannut siellä olevaa museota. Ei muuta kuin merkintä Vielä käymättä -listalleni, ja seuraavalla reissulla Gonsiorin suuntaan.

Herbert Johansson on suunnitellut muuten myös Viron parlamenttitalon, josta voit lukea lisää täältä.

Palokuntamuseo Tallinnassa
Palokuntamuseo Tallinnassa

Ovenkahvasta kiinni ja… höh.

Ovi ei aukea, vaikka olen sen takana Googlen näyttämien aukioloaikojen puitteissa. Yritän tulkata vajavaisella kielitaidollani ovessa olevaa viron kielistä lappua. Sen verran saan selvää, että koronan takia käynti olisi pitänyt sopia ennalta.

Lapussa on puhelinnumero, joten päätän kilauttaa saman tien. Käytyäni lyhyen viroa, suomea ja englantia sujuvasti sekoitelleen keskustelun (josta en lopulta ymmärtänyt paljoakaan) ovelle ilmestyy ystävällinen mies toivottaen minut tervetulleeksi. Pääsen sittenkin tutustumaan museoon!

Välillämme seisoo koko vierailuni ajan kohtuullisen korkuinen kielimuuri, joten minulle ei lopultakaan ihan selviä onko museo aina auki vain sopimuksesta, vai onko kyseessä korona-ajan järjestely. Ymmärsin, että museo olisi väliaikaisissa tiloissa, joten sekin saattoi olla syynä suljettuun alaoveen.

Palokuntamuseo Tallinnassa

Palokuntamuseo tarjoaa historiaa Mustapäiden killasta tähän päivään.

Koska jälkikasvuni on aikoja sitten kasvanut ulos paloautoja fanittavasta iästä, en voi väittää aihepiirin olevan omien kiinnostuksen kohteitteni kärkisijoilla. Tämä pieni museo oli kuitenkin sympaattisesti rakennettu ja näytteillä oleva esineet hienoja, joten yllätyksekseni vierailuni oli oikeinkin kiinnostava! Voin kuvitella, että palokuntien historiasta kiinnostuneelle museossa on tosi paljon mielenkiintoista nähtävää.

Olisitko sinä tiennyt, että Mustapäiden veljeskunta oli Tallinnan ensimmäinen palokunta? Minä en tiennyt. Mustapäiden talosta olet varmasti kuullut, ja täällä voit lukea heistä enemmän.

Mustapääiden kiltahan oli naimattomien kauppiaiden muodostama veljeskunta. Sen vastuulla kaupankäyntiin liittyvien toimien lisäksi oli myös osallistua kaupungin aseelliseen suojelemiseen – ja tulipalojen sammutukseen! Mustapäät olivat siis Tallinnan ensimmäinen vapaapalokunta, ja museossa on esillä joitain todella hienoja esineitä ja kuvituksia noilta ajoilta.

Palokuntamuseo Tallinnassa

Palava nukketalo ja puhkpilliorkesteri

Mustapäiden lisäksi minuun teki vaikutuksen myös VPK-soittokunnista kertova osa näyttelyä sekä hieno pienoismalli asuintalosta, joka havainnollisti tulipalojen syttymisen kannalta riskialttiita paikkoja.

Puhallinorkesteri muuten oikeasti on viroksi puhkpilliorkester – sana kuulostaa kuin se olisi Velipuolikuun sketsistä. Palokuntamuseo oli koonnut kivan kokoelman vanhoja äänitteitä, joiden vaskisia säveliä voi fiilistellä kuulokkeet päässä.

Palokuntamuseo Tallinnassa

Nukketaloa muistuttava asuinrakennuksen pienoismalli oli joskus toiminut niin, että kävijä voi nappeja painamalla löytää eri puolilta taloa syttyviä tulipaloja. Nappien alkeellisuudesta voi päätellä, että niitä oli ehditty painella niin monen vuosikymmenen ajan, että interaktiivisuus oli pitänyt poistaa ja laittaa kaikki tulipalot palamaan samaan aikaan. Kiinnostavaa siitä huolimatta!

Palokuntamuseo Tallinnassa

Torniin tekevi tädin mieli

Ennen museovierailuani olin nähnyt kuvia ylhäälle palokunnan letkutornin ylimpään kerrokseen kiivenneistä vierailijoista. Harmikseni kuulin, että sinne pääsisi vain kerran vuodessa Tallinnapäivänä. Ei auttanut hienoinen taivuttelukaan – torni jäi tältä tädiltä näkemättä.

Näkemättä jäivät myös paloautot, vaikka museon kokoelmissa olisikin paljon vanhaa kalustoa. Ne eivät kuulemma ole enää museon kanssa samassa rakennuksessa vaan Sakussa. Myös siellä käynti pitää sopia erikseen.

Palokuntamuseo oli Neuvostoliiton ensimmäinen palokunta-aiheinen museo. Sen perusti vuonna 1974 Jaan Vaarmann, joka oli pitkäaikainen palomies ja innokas alan harrastaja. Museossa on yli 20 000 historiallista esinettä kuten univormuja, merkkejä, lippuja, maalauksia ja valokuvia ja muita esineitä.

Oliko Palokuntamuseo käymisen arvoinen? Aina on kiinnostavaa oppia uusia asioita, ja täältäkin ulos kävellessäni tiesin muutaman asian enemmän kuin ennen vierailua. Vastaus kuuluu siis: ilman muuta! 

– – – – – – – – 

Palokuntamuseo löytyy osoitteesta Raua 2 

Sen nettisivut ovat osoitteessa www.tuletorjemuuseum.ee

Aukioloajat ma–to 9–17, pe 9–15.30
Kuten todettu, sovi käynnistä ennalta. Yhteystiedot löytyy museon sivuilta.

One Comment

  • 557

    This site was… howw do you saay it? Relevant!! Fimally I’ve found something
    that hewlped me. Thanks a lot!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *