Kahvilat ja leipomot,  Ravintolat,  Tallinna

Aamukävely Nop:in aamiaiselle

Ennen kuin kerron Nop’ista, kerron minusta. Tai tavoistani. Minulla on periaatteessa kolme eri tyyppistä aamiaisratkaisua ollessani Tallinnassa. Ensimmäinen niistä on kaurapuuron keittäminen. Kyllä. Mutta ei minkä tahansa kaurapuuron, vaan ihanista paahdetuista Veskimati-kaurahiutaleista keitetyn superherkullisen version. Tulee yleensä kannettua näitä kaurahiutaleita kotiinkin tuliaisiksi. Toinen aamiaistyyppi (silloin kun haluan elää pienemmällä budjetilla) on smoothien surrauttaminen omilla kämpillä. Laitan siihen yleensä pari raakaa kananmunaa (jep, kuulostaa etovalta muuta ei itse asiassa ole ollenkaan hassumpi juttu), banaania, marjoja, sitruunaa, inkivääriä – mitä milloinkin.

Mutta sitten se paras ja ylellisin aamiaistyyppi. Se on se, että lähtee johonkin ihanaan suosikki-kohvikiin tai ravintolaan rauhalliselle pitkälle aamupaloittelulle. Tallinnassa on monia hyviä paikkoja edullisen ja herkullisen aamiaisen syömiseen. Nop ei ehkä ole edullisimmasta päästä (vaan suorastaan juuri siitä toisesta päästä hintaskaalaa), mutta herkullinen ja viihtyisä se on!

Nop löytyy Kadriorgin alueelta, johon kannattaa lähteä tutustumaan paremminkin. Itse tykkään käydä Nopissa ensin aamiaisella ja lähteä sitten joko viihtyisälle puutaloalueelle tai upeaan Kadriorgin puistoon kävelemään. Paikka on ehkä noin pari kilometriä vanhasta kaupungista, joten jos ei jaksa lopsia kumpaankin suuntaan, niin Narva maantieltä voi hypätä vaikka raitsikan kyytiin.

Nop on ihana siksi, että kaikki ruuat jotenkin huokuvat terveellisyyttä ja organisuutta – ja maut ovat olleet aina kohdillaan! Smoothiet, terveyslattet ja vitamiinishotit ovat tosi herkkuja, samoin kuin ruuat. Paikka on auki koko päivän, joten listalta löytyy kyllä lounas- ja illallisruokiakin, mutta itse olen tainnut syödä siellä pelkästään aamupaloja. Kannattaa tsekata ruokalista etukäteen, sillä ainakin minulla menee sen kahlaamiseen aina tolkuttoman pitkä aika!

kimchi ja uppomuna nop aamiainen
Tällä kerralla söin uppopaistetun munan perunalätyn päällä – ja mitä kaikkea muuta siinä nyt olikaan. Nami nam!

Herkkuja myös mukaan

Nopin yhteydessä on myös orgaanista ruokaa myyvä pieni ruokakauppa, joka tuntuu olevan paikallisten keskuudessa aika suosittu sillä ovi on käynyt tiiviisti ainakin niinä kertoina kun olen siellä istuskellut. Tarjolla on niin tuoretavaraa, pakasteita, valmisruokia, leipiä kuin kaikenlaista raaka-ainettakin. Jos siis tällainen tarjonta kiinnostaa niin kannattaa käydä katselemassa. Erityisen herkullisilta näytti tuoreet leivät – mutta se tuntuu kyllä olevan asia, joka on muutenkin Virossa hanskassa. Hyviä uusia leipomoita syntyy kuin sieniä sateella, ja ravintolat tarjoavat toinen toistaan herkullisempia omia leipiään. Jos hiilareita yrittää vältellä (kuten minä toisinaan yritän), niin välillä tahdonvoimaa koetellaan oikein toden teolla!

Kaikki leivonnaiset on leivottu paikan päällä

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

2 Comments

  • Tinttitonttu

    Moi. Mitä Veskimatin hiutaleita käytät? Tai ei ainakaan omaan silmään osunut paahdettu kaurahiutale heidän nettisivuillaan, ainoastaan paahdettu tattari.
    Viikon päästä tarkoitus lähteä käymään Tallinnassa ja alkoi houkuttelemaan 😀

    Ps. Ihania ravintolavinkkejä! Iskee valinnanvaikeus 😀

    • Henna Mikkilä

      Hei Tintti! Tunnen ongelman: minäkin lähdössä Tallinnaan täksi viikonlopuksi, ja valinnanvaikeus on iskenyt täälläkin. En ole varannut pöytää mihinkään, joten menee vielä lisäksi vähän hakuammunnaksi. Mennään ehkä testaamaan sellainen (minulle) uusi paikka kun Rae Meierei. Onko tuttu sulle? Mutta siis juu: Veskimati. Tämä on se heidän paahdettu kaurahiutale: http://www.veskimati.ee/tooted/veski-mati-taistera-kaerahelbed-jamedad/
      Sitä ei löydy aina kaikista kaupoista, mutta vähänkään isommista olen onnistunut löytämään. Nam!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *