Näköalapaikat Tallinnassa
Budjettimatka,  Kävelyt,  Nähtävyys

Toompean näköalapaikat – kaksihan niitä on? Ei, vaan kuusi!

Haluatko saada ilmaisen ja mukavan idean seuraavalle Tallinnan reissullesi? Täältä tulee: kävelyretki kaikille Toompeanmäen näköalatasanteille. Monet keksivät niistä ehkä yhden tai kaksi, mutta niitäpä on kaikkiaan kuusi! Kohtuotsa on suurimmalle osalla tuttu, mutta nyt kerron miten löydät loputkin viisi.

Kävelykierrokselle kannattaa varata aikaa noin tunti. Retken päätyttyä olet nähnyt eri puolille Tallinnaa avautuvien näköalojen lisäksi myös Aleksanteri Nevskin katedraalin, Parlamenttitalon, eri maiden lähetystöjä ja muita Toompean nähtävyyksiä.

Näköalapaikat Tallinnassa

Lähdetään siis virtuaaliselle kävelyretkelle! Ja kun menet seuraavan kerran Tallinnaan, voit tehdä saman kävelyn oikeastikin. Yllä olevassa kartassa on reitti jonka kuljemme. Löydät kaikki tasanteet myös tältä Google-kartalta.

Panoramakuva Kohtuotsalta.

1. Tuttu Kohtuotsa

Osoite: Kohtu 12 

Kohtuotsa on tunnetuin Toompean näköalapaikoista. Sieltä avautuu upeat näkymät Vanhaankaupunkiin, mutta myös etäämpänä olevan ydinkeskustan lasitorneihin, satamaan ja jopa Piritaan saakka. Kohtuotsa on se, jonka muurilla voi tavata päivystävän lokin. Hän rakastaa kuvatuksi tulemista!

Näköalapaikat Tallinnassa
Vieläkin harmittaa, että hieno "The Times we had" teksti on töhritty piiloon.
Näköalapaikat Tallinnassa

Kohtuotsa on tasanteista suosituin, joten etenkin turistisesonkiaikoina siellä riittää vilinää. Talvella tykkään ostaa tasanteella olevasta kärrystä mukillisen glögiä ja nauttia maisemien lisäksi sen lämmöstä ja tuoksusta… ja tietysti myös mausta! Glögimuki kädessä voidaan lähteä kävelemään seuraavalle tasanteelle.

Patkuli näköalapaikka
Panoramakuva Patkulilta.

2. Upea Patkuli

Osoite: Rahukohtu 

Rahukohtu on minun suosikkini! Sieltä avautuva näkymä kaupunginmuurille ja sen torneille on kuin suoraan satukirjasta. Myös Olevisten kirkon torni näkyy upeasti. Kun kääntää päätä vasemmalla voi nähdä Balti Jaam -rautatieaseman ja sen takana Kalamajaa. Suoraan edessä on Tornide väljäk -puisto, jonka puut värittävät maisemaa vuodenaikojen vaihdellessa eri värein.

Patkulin tasanteen vieressä on Stenbockin talo, jossa nykyään työskentelee Viron hallitus. Se oli aikoinaan Stenbockin suvun kaupunkikartano – samalle suvulle kuului myös jyhkeä Kolgan kartano, josta voit lukea lisää täältä.

Patkulilta voisi laskeutua Toompean ja alakaupungin yhdistäviä portaita pitkin Nunnekadulle ja Snellin puistoon. Nyt käännymme kuitenkin ympäri jatkaaksemme retkeämme seuraavalle tasanteelle.

Tosin voisimme kävellä muurin ulkolaitaakin Pilstickerin tornin luona olevalle tasanteelle, mutta silloin jäisi yksi hieno näköalapaikka katsomatta. Mennään siis ulkoreittiä pitkin joku toinen kerta – varsinkin, kun polku taitaa olla tätä kirjoittaessani remontissa ja suljettu jalankulkijoilta. Seuraava pysähdys Piispan puutarhassa!

Panoramakuva Piiskopi Aed eli Piispan puutarhan näköalapaikalta.

3. Rauhallinen Piiskopi Aed

Osoite: Toom-Kooli 21 

Vaikka näkymät Piiskopi Aedin tasanteelta eivät ole aivan yhtä vaikuttavat kuin edelliseltä Patkuilta, niin itse tasanteena tämä on ehkä kaunein. Tältä puutarhamaiselta näköalapaikalta avautuu näkymät länteen, Pelgulinnan ja Kalamajan suuntaan – selän takana seisoo jyhkeänä Tallinnan tuomiokirkko.

Oletko muuten käynyt sisällä Tuomiokirkossa, ja jopa kiivennyt sen torniin? Jos et, niin kannattaa lukea tämä juttu tästä upeasta kirkosta.

Tuomiokirkon puutarhat sijaitsivat 1700–1800-luvuilla tällä paikalla. Vanhoja istutuksia ei ole enää jäljellä, mutta jotain puutarhamaista tässä pienessä aukiossa on. Piiskopi Aed on kesäpäivinäkin mukavan rauhallinen, sillä suurin osa turisteista ei ole löytänyt tietään tänne.

Mutta kävelyretki jatkuu – seuraavat kaksi näköalapaikkaa ovat vielä Piispan puutarhaakin vähemmän tunnettuja.

Panoramakuva Telliskiven suuntaan Pilstickerin tornin juurelta.

4. Pikkuriikkinen Pilstickeri torn ja trepp

Osoite: Toom-Kooli 13 

Pilstickerin tornin juuressa oleva pikkuruinen tasanne on niin piilossa, että sitä etsiessä usko meinaa loppua kesken. Sinne mennään kapeaa Tuomiokirkon aukiolta lähtevää kujaa myöten. Ohitetaan Kanadan lähetystö ja Piip ja Tuut -lastenteatteri – sen kulman takaa lähtee Pilstickerin portaat, joiden ylätasanne on näköalapaikka.

Maisema ei ole erityisen valokuvauksellinen, mutta kiinnostavan erilainen näkymä täältäkin avautuu. Etualalla on urheilukenttä, ja vähän etäämmällä ratapihan takana näkyy Telliskivi ja Fotografiska.

Maisemat on nopeasti katsottu, mutta voitpahan täällä käytyäsi sanoa nähneesi kaikki Toompean näköalapaikat… kunhan jatkat kävelyä. Edessä on vielä nimittäin kaksi kohdetta.

Panoramakuva Pitkän Hermannin juurelta.

5. Pitkän Hermannin juurella Kuvernöörin tarhan kulmassa

Osoite: Lossi plats 1 

Kävely jatkuu Toom-Koolikatua Nevskin Katedraalin ja Parlamenttitalon välistä Toompean linnan puutarhanakin tunnettuun Kuvernöörin tarhaan (viroksi Kuberneri aed).

Tämä rauhallinen ja melko tuntematon puisto on todennäköisesti perustettu vuonna 1773, kun Toompean linnoitusta muokattiin Viron provinssihallinnon käyttöön. Osia linnoituksesta tuhottiin 1800-luvun alkupuolella, jolloin linnan pihasta tuli kaikille avoin puutarha.

Lue myös tämä juttu Viron parlamenttitalosta, jonka arkkitehtuuri on ainutlaatuinen koko maailmassa!

Puiston takakulmassa, Pitkän Hermannin tornin juuressa on näköalatasanne, josta aukeaa näkymät alhaalla muurin reunaa kulkevalle Falgi-tielle ja tien toisella puolella nousevaan Lindamäen puistoon.

Näköala ei alueen puistomaisuuden vuoksi ole kovin avara, mutta puutarha itsessään sen verran kiinnostava, että tämäkin näköalapaikka kannattaa käydä katsastamassa. Ja kun se on nähty, on aika suunnistaa viimeiselle pysähdykselle.

Panoramakuva Tanskan kuninkaan puutarhasta.

6. Historiallinen Tanskan kuninkaan puutarha

Osoite: Lügige jalg 9 Tämä tasanne saattaakin olla sinulle tuttu, vaikka et ehkä pitänyt sitä näköalapaikkana. Taani kuninga aed eli Tanskan kuninkaan puutarha on kuitenkin mitä kaunein näköalapaikka, sillä näkymät erityisesti Nigulisten kirkon suuntaan ovat upeat.

Laajalta puutarhamaiselta alueelta on myös kiinnostavaa kurkkia alhaalla olevien talojen pihoille. Yhdessä niistä asui joskus vuosisatoja sitten Tallinnan pyöveli!

Tiesitkö, että tämän alueen sanotaan olevan Tanskan lipun syntypaikka? Siitä nimikin tulee. Tarina kertoo, että Tanskan kuningas Valdemar II piti tällä paikalla joukkoineen leiriä ennen kuin lähti valtaamaan Toompeaa vuonna 1219. Valdemarin miehet olivat häviämässä virolaisille, kun yllättäin taivaasta alas leijaili punavalkoinen lippu. Tämä jumalallinen merkki antoi taistelijoille uutta intoa auttaen tanskalaiset voittoon.

Itse pidän tästä näköalatasanteesta erityisesti myöhään illalla ja yöllä. Siellä vallitsee pimeässä jotenkin aivan erityinen tunnelma, joten huomaan käyväni siellä mielelläni juuri pimeän aikaan.

Kierroksemme on tullut päätökseen! Nyt voit päättää, että laskeudutko takaisin alakaupunkiin Lyhyttä tai Pitkää jalkaa (Lügige ja Pikk jalg -kujat), vai kukaties portaita pitkin Rüütli-kadulle. Portaiden olemassaoloa ei moni tiedä, sillä varsinkin alapäässä niiden olemassaoloa ei hevin huomaa. Ne laskeutuvat kauniiseen keskiaikaisten talojen pihapiiriin, josta sujahdetaan porttikäytävän kautta kadulle.

Mukavaa, että lähdit mukaani tälle virtuaaliselle kävelyretkelle! Jos haluat tehdä saman tien toisen kävelyn, niin ehdotan suunnaksi Uutta Maailmaa. Klikkaa itsesi tämän linkin kautta tuolle kauniille puutaloalueelle, niin vien sinut kävelemään pitkin sen idyllisiä kortteleita.

5 Comments

  • Tiina Auranen

    Vau, 3 uutta näköalapaikka lisää minulle. Tämä kierros tehtävä ehdottomasti kun taas pääsee käymään, toivottavasti ensikesänä. Kiitos kiertoksesta Henna, vinkki: voisti vetää näitä tulevaisuudessa ihan maksua vastaan oppaana kun olet siellä.

  • Eija Kaarina Pöllänen

    Kiva juttu näköalapaikoista, pitää kiertää reitti, kun toivottavasti ensi vuoden puolella pääsisi reissuun

  • Lea Randell

    Mahtavat vinkit jälleen kerran, Henna! Näköaloja ja -vinkkeleitä on hyvä välillä vaihtaa. Oi, kun pääsisi jälleen Tallinaan. ?

    • Henna

      Älä muuta sano! Nyt alkaa kyllä olla ihan kauhea ikävä. Olin ajatellut mennä sinne ensi viikolla (pääsen perhesyistä, kun poikani asuu siellä), mutta nyt on tartuntaluvut sellaisia että en tiedä haluanko sittenkään lähteä. Voi kurjuutta… ei auta kuin nojatuolimatkailla ja muistella menneitä!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *