Mestaripiha tallinna vanha kaupunki keramiikkapaja
Kävelyt,  Ostokset,  Tallinna

Mestaripiha on tunnelmaa, virolaista designia ja hyvää kahvia

Olen yleensä tutka päällä hakemassa ennen kokemattomiani Tallinna-elämyksiä, mutta muutama alue on sellainen, johon palaan yhä uudestaan. Telliskivi on ehdottomasti yksi tällainen, mutta niin on myös Mestaripiha vanhassa kaupungissa. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja, mutta silti löydän itseni samoilta nurkilta lähes jokaisella reissullani.

Mestaripiha tulee ohjelmaan siinä vaiheessa reissua, kun alan mietiskellä tuliaisten ostamista tai istahtamista kahvikupilliselle jossain tunnelmallisessa paikassa.

Pihaan kävellään Venekadulta kapean ja pitkän porttikäytävän läpi (tässä linkki Google-karttaan). Käytävän päässä aukeaa viehättävä näky: viihtyisä, vanhojen rakennusten ympäröimä sisäpiha, jonka keskellä on kahvilapöytiä kesät talvet. Talvella pöydät voivat olla isojenkin lumikerrosten alla, ja siellä täällä loistaa lyhtyjä – kesällä lumikasojen tilalle on ilmestynyt kauniita kukka-asetelmia ja värikkäitä pöytäliinoja.

Mestaripiha tallinnan vanhassa kaupungissa vene-kadulla
mestaripiha ja suklaakahvila pierre tallinnan vanhassa kaupungiss
tallinnan vanhan kaupungin paras nähtävyys on mestaripiha
mestaripiha tallinnan vanhassa kaupungissa
tallinna ja vanha kaupunki mestaripiha
vanha kuva mestaripihasta

Ero selän taakse jäävän Vene-kadun vilinään on hätkähdyttävä: vaikka Mestaripiha on suosittu turistikohde, ainakin hektisimmän turistisesongin ulkopuolella siellä vallitsee ihanan seesteinen tunnelma. Ehkä muutkin kävijät nauttivat minun laillani sen rauhasta, ja siksi ääneet vaimenevat ja askeleet hidastuvat.

Mestaripiha ja Suklaakahvila Pierre – Tallinna tarjoaa parastaan!

Mestaripihan keskellä olevat pöydät kuuluvat ihanalle kahvilalle nimeltä Chocolaterie de Pierre. Se on niin täydellinen kahvilahelmi, että kirjoitan siitä kohta oman blogipostauksen! Ennen sen julkaisemista voin vain vakuuttaa, että Pierren ovesta kannattaa kävellä sisään, ja tehdä pieni aikamatka sadan vuoden takaisiin tunnelmiin rahisevan grammarimusiikin ja ihanien herkkujen siivittämänä.

Suklaakahvila Pierre Tallinnan vanhassa kaupungissa
mestaripiha tallinnassa on ihana nähtävyys
Mestaripihan liikkeet
mestaripiha tallinna
Mestaripiha vanhassa kaupungissa tallinnassa
mestaripiha tallinnassa on kiinnostava nähtävyys
Tunnelmallinen mestaripiha ja kohvik pierre

Mesteripiha on nimensä mukainen: pihapiiri täynnä käsityön ja designin mestareita

Usein somessa – vaikkapa perustamassani Tallinnatärpit Facebook-ryhmässä – kysellään shoppausvinkkejä: mikä ostoskeskus on paras, missä suurin valikoima kauppoja? Mestaripihalta et löydä kansainvälisiä ketjuja etkä tunnettuja brändejä, mutta sitäkin persoonallisempaa ostettavaa kyllä löydät!

Haluaisin oikeastaan heittää pienen haasteen: mitäpä jos välillä jättäisitkin suuret ostoskeskukset väliin, ja lähtisit tutkimaan millaista virolaista käsityötä ja designia onnistut löytämään? Yksi itse löytämäni esimerkki tällaisesta brändistä on Valhalla-living. Käy lukemassa juttuni Valhallasta: virolainen design-merkki, joka näyttää kehittyvän ja kasvavan.

Mutta takaisin Mestaripihalle: Valhallaa et nimittäin löydä sieltä. Sen sijaan löydät mm. ihania eläinaiheisia laukkuja ja tyynyjä valmistavan Emma Leppermannin. Hänen kaupassaan on kaikkea tosi kivaa – pientä ja suurempaa. Itse ostin eläinaiheisen olkalaukun, joka on ollut ahkerassa käytössä. Puoti täynnä mainioita joululahja- ja tuliaisideoita!

Emma Leppermann tallinnan mestaripihalla
Emma leppermann kauppa vanhassa kaupungissa tallinnassa
Heijastinkoruja Emma Leppermann kaupassa mestaripihalla
Emma leppermann ikkuna
Mestaripiha tallinnan vanhassa kaupungissa
Mestaripiha tallinnassa
Mestaripiha keramiikkapaja
Keramiikkapaja mestaripihalla
keraamikko työssään mestaripihalla
keramiikkaa tallinnan mestaripihalla

Pihan perällä on Keraamikakoda, jossa on myynnissä useampienkin paikallisten keraamikkojen taidonnäytteitä. Samoissa tiloissa on myös työtiloja, joissa pääset kurkkaamaan näiden ammattilaisten touhuja… vaikka ikkunan takaa, jos ujostuttaa mennä sisälle.

Pihalla on monta muutakin tutustumisen arvoista kauppaa. Itse olen ostanut sieltä mm. mielenkiintoisesti muotoiltua virolaista puuta (mm. erikoisen mallisia leikkuulautoja). Samasta pihapiiristä löydät myös koruntekijöitä, ja vaikka mitä muuta – kannattaa siis mennä koluamaan, tunnelmoimaan ja toki myös herkuttelemaan!

keramiikkaveistos tallinnan mestaripihan kaupassa
Keramiikkapaja mestaripihan perällä
Mestaripiha tallinnassa tarjoaa käsityötä ja designia
Keramiikkaa vanhassa kaupungissa tallinnassa
Mestaripiha tallinnan vanhassa kaupungissa vene-kadulla
Keraamikon työtila mestaripihalla tallinnassa

Näin saat enemmän irti Tallinnan matkastasi! 

Jos haluat löytää uutta katsottavaa ja koettavaa Tallinnassa, kannattaa 

Samovaari mestaripihalla tallinnassa

10 Comments

  • Kaarina Suvanto

    Estonian Design jewelry on ilmeisesti noita rappuja ylös. Kävin kerran, eikä sieltä meinannut pois päästä, koska sekä korutaiteilija että tyttärensä olivat tosi puheliaita. Ostinkin aivan hurmaavat korut, joissa hopeaa ja meripihkaa.

  • Raija

    Täytyy huomenna tutkiskella tuota Mestarien pihaa. Ihan joka reissulla siellä ei tule käytyä vaikka onkin todella mielenkiintoinen alue.

    • Henna Mikkilä

      Mekään ei ehditty sinne viime reissulla, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla ehdittäisiin taas. Siellä on niin ihanan tunnelmallista!

  • Raija

    Mitä majoituksiin Tallinnassa tulee, on Rataskaivo 16 talossa ihana majoityslaitos . Nimeä en juuri muista mutta löysin sen kun etsiskelin majoitusta vanhassa kaupungissa. Erikokoisia huoneita tai huoneistoja. Viime visiitillämme kävimme aulassa katsomassa, oli tosi ihana ,houkutteleva paikka.

    • Henna Mikkilä

      Olen nähnyt kuvia siitä, ja on kyllä tosi ihanan näköinen. Meidän oma ”mökki” on samalla kadulla. Sehän on myös vuokrattavissa Airbnb:n kautta, eli jos Rataskaevun majoitus ei ole saatavilla niin kannattaa katsoa tämä ilmoitus.

  • Jaan Parn

    Kiitos mainoksista. Joskus kävele myös ”Estonian design jewelry”-gallerian ovesta sisään kysymään pihan isännalta lisää, joskus ehkä haluat jopa olla yön Villa Hortensiassa (kannattaa kyllä varata paikka etukäteen, ainakin kesällä).
    Terveisin,
    Jaan Pärn

    • Henna Mikkilä

      Villa Hortensia oli minulle ihan uusi tuttavuus, kiitos vinkistä! Se pitää mennä todellakin testamaan. Olisi ihanaa yöpyä noin idyllisessä ympäristössä. Ja käyn uudestaan Estonian design jewelry -kaupassa jo ensi reissulla, sillä olen suuri korujen ystävä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *