Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Kulttuuri,  Museo,  Tallinna

Kumu hurmaa kerta toisensa jälkeen

Kumu on museo, johon kannatta kävellä sisään, vaikka et olisi pätkääkään kuvataiteen ystävä. Se on nimittäin upea paketti vaikuttavaa arkkitehtuuria, taitavasti koottuja näyttelyitä, tapahtumia, kahvilaa ja museokauppaa. Ei siis ihme, että Kumu valittiin vuonna 2008 Euroopan vuoden museoksi! 

Tummanvihreänä Kadriorgin puiston rinteestä nousevat upeasti kaartuvat seinä- ja ikkunapinnat hivelevät silmää jo ennen kuin olet edes sisällä. Sama tunnelma jatkuu aulassa – tai atriumissa, kuten sitä kai kutsutaan. Eri suuntiin maltillisesti kaartuvia ja risteäviä linjoja, joiden kuvaamisesta ainakaan minä en saa tarpeekseni.

Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Pekka Vapaavuoren suunnittelema Kumu
Kumun ovenkahvat
Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Taidemuseo Kumu Tallinnassa
Kumun atrium
Pekka Vapaavuoren suunnittelema Kumu

Suomalaisena voi röyhistää ylpeänä rintaansa, sillä rakennuksen on suunnitellut maamiehemme arkkitehti Pekka Vapaavuori. Hänen suunnitelmansa voitti suunnittelukilpailun ylivoimaisesti: kansainvälinen tuomaristo valitsi sen yksimielisesti yli 200 kilpailuprojektin joukosta. Hyvä Suomi! Ja hyvä Viro, joka uskalsi lähteä näin suureen projektiin heti uuden itsenäisyyden alussa. Arkkitehtikilpailu järjestettiin nimittäin jo vuonna 1993–94. Rakennus valmistui reilut 10 vuotta myöhemmin.

Kumu on myös ilmaista tekemistä Tallinnassa

Upean atriumin näkeminen ei maksa mitään. Jos et siis raaski investoida sisäänpääsymaksuun (tai ehdi kiertää koko museota), voit nauttia sekä sisääntuloaulan arkkitehtuurista että mainiosta museokaupasta ihan ilmaiseksi… paitsi tietysti jos innostut ostamaan kaupasta jotain.

Myös rakennuksen sisäpiha on kolossaalisuudessaan näkemisen arvoinen – ja maksuton – joten sinnekin kannattaa pujahtaa. Sisäpiha näytti olevan suosittu tausta valokuvauksille, sillä pihalla oli käynnissä kaksikin eri kuvaussessiota kävellessäni sen läpi.

Pääsisäänkäynnin tuntumassa on myös viihtyisä kahvila, jonka veikkaan olevan museovieraiden lisäksi puistossa kävijöiden suosiossa. Se on usein nimittäin melkoinen täynnä.

Taidemuseo Kumun sisäpiha
Pekka Vapaavuoren suunnittelema Kumu
Kumun atrium
Kumun atrium

Kumu ja sen moninaiset näyttelyt

Kumun rakennuksesta piti alun perin tulla kansallisgalleria – kuten meidän Ateneum – mutta ajatus laajenikin suunnitteluvaiheessa melkoisesti. Kolmannessa kerroksessa on taidetta toiseen maailmansotaan saakka, neljännessä kerroksessa neuvostomiehityksen aikaisia töitä. Viides kerros toimii nykytaiteen galleriana, ja siellä on sekä virolaisen että ulkomaisen nykytaiteen vaihtuvia näyttelyitä. Kaikkea mahdollista siis 1700-luvulta tähän päivään.

Kumun pysyvä näyttely

Oma Kumu-päiväni

Toukokuisella visiitilläni jätin kokonaan väliin virolaisen taiteen pysyvän näyttelyn. Jos et ole sitä nähnyt, niin suosittelen kyllä sitäkin: saat hienosti kuratoidun katselmuksen virolaiseen kuvataiteeseen 1700-luvun alusta ensimmäisen tasavallan loppuun eli 2. maailmansodan päättymiseen saakka.

Sen sijaan otin pikakierroksen toiseen pysyvään näyttelyyn Konflikteja ja mukautumista: Neuvostoajan virolainen taide. Näyttelyn läpi johtaa hienosti toteutettu arkistokäytävä, jonka valokuvat, filmit ja tekstit palauttavat mieleen Neuvostoajan. Nähtävää on paljon, joten yksistään tähän näyttelyyn saa uppoamaan paljon aikaa.

Tällä kerralla kuitenkin kahlasin sen läpi nopeasti ja pintapuolisesti, sillä halusin ehtiä näkemään kolme eri vaihtuvaa näyttelyä: Gordon Matta-Clark: anarkitehti, Sots-art ja muoti (konseptualistisia vaatteita Itä-Euroopasta) sekä Gustav Klucis ja 1920–30-luvun venäläinen avantgarde.

Kumun vaihtuva näyttely
Gustav klucis Kumussa
Kumun vaihtuva näyttely
Gustav klucis Kumussa

Erityisesti pidin Klucisista. Työt ovat esillä elokuun 2019 loppuun. Ehdit siis mainiosti käydä tutustumassa tähän venäläisen avantgardismin ja konstruktivismin tunnetuimpiin edustajiin kuuluvaan taiteilijaan. Häntä pidetään valokuvamontaasin pioneerina, jolla on ollut suuri vaikutus nykyiseenkin graafiseen suunnitteluun. Ihastelin ennen kaikkea käsittämättömän hienoja valokuvaa ja piirrosta yhdistäviä kollaaseja, ja niiden pohjalta tehtyjä propagandajulisteita.

Venäläistä avantgardea Kumussa
Venäläistä avantgardea Kumussa
Gustav klucis Kumussa
Gustav klucis Kumussa
Venäläistä avantgardea Kumussa
Venäläistä avantgardea Kumussa
Venäläistä avantgardea Kumussa

Matta-Clarkin näyttelyn on järjestänyt Bronxin taidemuseo yhteisyössä Viron taidemuseon kanssa.  Matta-Clark on tullut tunnetuksi purkutuomion saaneisiin rakennuksiin tehdyistä installaatioista mm. New Yorkissa ja Pariisissa. Kumun upean laaja näyttely on esillä kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.

Tommy Cashin ja Rick Owensin Viattomat ja kirotut -näyttelyä en sen sijaan ehtinyt nähdä, sillä sen avajaisia vietettiin vasta päivä visiittini jälkeen. Cash on tallinalaislähtöinen kansainvälistynyt räppäri ja Owens kalifornialainen muotisuunnittelija. Kumun sivujen mukaan näyttely on kokonaisinstallaatio, jossa kummankin sooloteokset limittyvät yhdessä tehtyihin teoksiin. Senkin haluan nähdä, joten uusi Kumun reissu on tiedossa!

Museo on nyt kierretty, mitäs sitten?

Gustav klucis Kumussa

6 Comments

  • Raija

    Tällä hetkellä Kumussa on naistaiteilijoiden töitä eli sekä virolaisten että myös suomalaisten. On vanhempaa taidetta. Tuokin näyttely täytyy katsastaa seuraavalla Tallinnan käynnillä.

    • Henna

      Juu, sitä on kehuttu tosi paljon! Minäkään en ole vielä ehtinyt nähdä sitä. Seuraava reissu onneksi ihan nurkan takana.

  • Raija

    Kumu on myös rakennuksena todella onnistunut. Hyvää on sekin että ympärillä on sopivasti tilaa jolloin rakennus pääsee oikeuksiinsa. On myös jotenkin rauhoittavaa kävellä se pieni matka raitiovaunupysäkiltä museolle.

    • Henna Mikkilä

      Tuo on niin totta. Jos aikaa suinkin on, niin Kumu kannattaa kyllä kiertää ja katsoa myös sieltä toiselta kuin Kadriorgin puiston puolelta. Sen arkkitehtuuri on kyllä todella upeaa! Pitääkin ottaa Kumu taas uudestaan ohjelmaan, kun siellä on varmaan kesän jälkeen uudet syksyn ja talven näyttelyt.

  • Raija

    Custav Kluciksen näyttely käytiin katsomassa . Aiemmin en ole koskaan nähnyt mitään tuontyyppistä taidetta.

    • Henna Mikkilä

      Ymmärsin, että näyttelyn kaltaista ei ole usein ollut esilläkään – eikä varsinkaan Virossa. Se oli todella kiinnostava.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *