Ravintola Korsten Tallinna
Mennyttä Tallinnaa

Savupiipun juuresta löytyy Korsten ja hyvää ruokaa

Edit: tämä ravintola on valitettavasti sulkenut ovensa lopullisesti. Jätän kuitenkin jutun näkyviin muistona mukavasta paikasta.

– – – – – 

Korsten – tai ilmeisesti täydessä pituudessaan Korsten Armastus & Hea Toit – on ollut nimenä tuttu paikka, mutta vasta viime Tallinnan reissullani se osui sopivasti päiväohjelmaani niin että kävelin sinne myös sisään. Olin käynyt samassa talossa olevassa upeassa Kultuurikatel-keskuksessa designmarkkinoilla, ja katsastamassa naapuritalosta löytyvän nykytaiteen museon, joten nälkä alkoi ahdistella naista hilpeää.

Kello oli jo pitkälti yli normaalin lounasajan, joten pöytä löytyi helpolla. En osaa siis sanoa, miten suosittu paikka normaalisti on ja kuinka suositeltavaa pöytävarauksen tekeminen on. Jos haluaa varmistaa herkuttelut haluamanaan aikana, niin varaus on varmasti paikallaan. 

Ravintola Korsten Tallinnassa
Ravintola Korsten Tallinnassa

Korsten on sekä tyylikäs että maukas

Korstenin tila on niin tyylikäs ja viihtyisä, että ehdin ennen ruuan saapumista miettiä olevani tyytyväinen käyntiini vaikka ruoka olisi vähän keskinkertaisempaakin. Pidän paikoista, joissa yhdistyy vanhaa ja viimeistelemätöntä pintaa modernimman designin kanssa. Korsten on juuri tällainen!

Muita Korstenin tyyppisiä ravintoloita ovat esimerkiksi Telliskiven suosikkipaikkani Frency tai Ülemisen alueella piilotteleva Juur. Kaikkien jujuna on erinomainen keittiö ja viihtyisä sisustus. Myös Rotermannissa oleva R14 mahtuu samaan joukkoon.

Korstenissa olin liikkeellä soolona, joten ystävällinen ja huomioiva palvelu ilahdutti. Välillä yksin reissatessa harmittaa, kun joissain paikoissa saa kylmäkiskoisempaa palvelua kuin jos on porukalla liikkeellä. Korstenissa ei todellakaan käynyt näin! 

Koska visiittini osui lounasaikaan, en lähtenyt testaamaan ruokalistaa alkuruuista jälkiruokiin saakka, vaan tyydyin pelkkään pääruokaan. Annoksen saapuessa siinä oli ensin vähän nihkeästi vuohenjuustoa, mutta sitä kiikutettiin minulle keittiöstä lisää kun mainitsin asiasta. Oikein herkulliselta maistui! Ja hintataso osoittautui edullisemmaksi kuin olin odottanut. Paikka näyttää aika hienolta, joten olin varautunut kalliimpiin hintoihin kuin mitä listalta paljastui. Hyvä niin, tänne voi poiketa uudestaankin. 

Ravintola Korsten Tallinnassa
Ravintola Korsten Tallinnassa
Ravintola Korsten Tallinnassa
Ravintola Korstenin punajuuriorsotto

Numeroita ja osoitteita

Korsten löytyy ison savupiipun alta vanhan kaupungin pohjois- eli rannan puolelta. Pisteet sille, että paikka on auki joka päivä lounaasta myöhäiseen iltaan.

Puhelin: +372 511 7811
Sähköposti: korsten@carmen.ee
Osoite: Põhja pst 27a
Avoinna: ma-su 12:00–23:00
korstenresto.ee

Korsten ravintola Tallinna

Savupiipun alta löytyy myös upea Kultuurikatel

Ymmärtääkseni Kultuurikatel remontoitiin Viron EU-puheenjohtajakauden päänäyttämöksi – ja hienosti remontoitiinkin! Minulla on sormet syhyneet jo pitkään päästä jollain reissullani katsomaan miltä paikka sisältä näyttää – olin nimittäin nähnyt siitä hämmästyttävän hienoja kuvia.

Joka reissullani olen tsekannut Katelin nettisivut sen varalta että vihdoin sille kerralle osuisi joku tapahtuma upean näköisessä paikassa, mutta turhaan… kunnes nyt viimein onnisti! Ovet olivat auki yleisölle, sillä tilassa järjestettiin Virolaisen nuoren desiginin kevätmyyjäiset. Siis kaksi hyvää syytä astua ovesta sisään!

 

Kultuurikatel Tallinna
Kultuurikatel Tallinna
Kultuurikatel Tallinna

Kultuurikatelin nettisivuja kannattaa siis tarkkailla, mikäli haluaa päästä sisään. Omien havaintojeni mukaan tapahtumia on aika harvakseltaan, joten joka reissulla toive ei toteudu. Tila oli suuruudessaan ja rosoisuudessaan kuitenkin todella näkemisen arvoinen, joten pidän peukkuja että onnistut pääsemään sisään. Jatkan itsekin sivujen seuraamista, sillä tänne olisi hauska päästä jollekin hyvälle keikalle tai muuhun iltatapahtumaan. 

Kultuurikatel Tallinna
Kultuurikatel Tallinna

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *