Kiosk No 1
Kahvilat ja leipomot

Kaksi pientä kahvilaa, joista toisella on erikoinen menneisyys

Less is more. Pieni on kaunista. Näin todellakin on näiden kahden pikkuriikkisen kahvilan kohdalla!

Ensin oli Kiosk No 1, ja vähän myöhemmin aukesi myös No 2. Siis mitä ihmeen numeroituja kioskeja ne ovat? Kaksi kahvilaa, joista ensimmäinen varasti palan sydämestäni ja toinen vei loputkin. Olen aika varma että sinäkin haluat tutustua niihin, joten jatka lukemista!

Kiosk No 1

Ensin tulee ykkönen: Kiosk No 1  

Kiosk No 1:n kanssa kävi kuten niin monta kertaa aikaisemminkin retkilläni: löysin sen vahingossa. Hätkähdin Toompuiesteetä ajaessani että hetkinen… puiston nurkalla, Toompean juurella oleva pahuuden vallassa ollut vanha kioski on herätetty eloon! Auto parkkiin ja merkintä Vielä näkemättä -kartalleni. Kioskille pitää tehdä retki ja lähteä katsomaan mikä meininki siellä on.

Ja ensimmäisen kioskiretkeni jälkeen olinkin saman tien myyty: Tallinna on saanut taas yhden persoonallisten ja houkuttelevien kahvilan! 

Keräsin muuten yhteen kaikki Tallinnan paikat, joiden kahvi saa minulta erityismaininnan. Lue täältä, mitkä ovat mielestäni kaupungin kahvipaikkojen aateliset.

Kiosk No 1 on hurmaava monella eri tavalla. Ensinnäkin se on niin pikkuriikkinen, että sisälle mahtuu yhdellä kertaa istumaan vain kourallinen asiakkaita. Kesäkaudella asiakaspaikat levittäytyvät myös pihamaalle, joten lämpimään vuodenaikaan porukkaa mahtuu enemmänkin.

Ensimmäisellä kerralla minulle keitteli kahvit kertakaikkisen hurmaava ja  sympaattinen nuori mies. Hän hemmotteli minua kahvikupillisen lisäksi tarinoilla sekä kioskin kunnostamisesta että sen historiasta.

Kiosk No 1

Entä se erikoinen historia?

Remontin aikaan tämä Georg kahden yhtiökumppaninsa kanssa löysivät kioskista salahuoneen. Pienen etsiväntyön seurauksena selvisi, että kioskia on miehitysaikaan käytetty tien toisella puolella olevan hotellin ulkomaalaisten vieraiden salakuunteluun! Jos menet kahville Kioskille, niin kysy ihmeessä lisää.

Vaikka Kiosk No 1 on hiukan sivussa normaaleilta kävelyreiteiltä, siellä näyttäisi käyvän kanta-asiakkaan tuntuista väkeä tasaisena virtana. Kahvin sekä makeiden ja suolaisten leivonnaisten lisäksi tarjolla on myös pieniä salaattiannoksia.

Palan painikkeeksi voi tilata myös lasin viiniä tai olutta. Arkena Ykköskioski on auki iltaseitsemään ja perjantai- ja lauantai-iltaisin yhteentoista, joten tämä on mainio paikka istahtaa illalla lasilliselle ja nauttimaan viihtyisästä ja rennosta ilmapiiristä.

Ja sitten tuli Kiosk No 2!

Ja sitten se kakkonen: Kiosk No 2

Loppukesällä käydessäni Tallinnan kahvifestivaaleilla törmäsin sattumalta samaiseen symppikseen Kiosk No 1:n Georgiin. Messuvilinässä hän ehti kertoa, että he ovat avaamassa toisenkin kioskin! Mahdottoman iloinen uutinen koronakurimuksen keskellä kun tuntuu, että paikkoja enemmänkin suljetaan kuin avataan.

Satuin onnekkaasti Tallinnaan uuden paikan avajaisten aikaan, joten kiiruhdin heti tuoreeltaan katsomaan miltä siellä näyttää.

Kiosk No 2 on Müürivahella, joka on yksi lempikatujani Vanhassakaupungissa. Aivan kuten ykkönen, myös tämä kahvila on pikkuruinen – ja erittäin viihtyisä! Sen pehmeät samettinojatuolit ja -sohvat kutsuvat viihtymään. Tai vielä parempaa: kun istahtaa ikkunasyvennykseen, voi kaikessa rauhassa katsella ulkona kiiruhtavia ihmisiä nautiskellen kahvikupposellistaan.

Kahvista puheenollen, Georg otti kahvifestivaaleilla osaa baristakilpailuun, joten kummassakin kioskissa todella osataan hyvät kahvit. Kakkoskahvilassa söin kahvini seuraksi erinomaisen grillatun paninin.

Georg kertoilee, että suunnitelmissa on normaalin kahvilameiningin lisäksi järjestää myös esim. viini-iltoja erilaisilla teemoilla. Voi että… olisipa hauskaa osua sellaisen aikoihin Tallinnaan!

Kiosk No 2 on muuten upean Saarineni maja eli Eliel Saarisen suunnitteleman Saarinen-talon takapuolella ja kuuluen samaan taloyhtiöön. Suosittelen, että käy kiertämässä kortteli ja katsastamassa tämä upea arkkitehtoninen luomus. Erityisesti sisäpihaa ja portaikkoa on helppoa käydä ihastelemassa.

Kioskien yhteystiedot

Kiosk No 1: Toom Puiestee 22 

Kiosk No 1:n Facebook facebook.com/KohvikKioskNo1

Kiosk No 2: Müürivahe 22

Kiosk No 2:n Facebook facebook.com/kioskno2

Tallinnan parhaat kahvilat
Klikkaa kuvaa, niin kuulet mitkä ovat mielestäni Tallinnan viihtyisimmät kahvilat!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *