Kaupungin pienin kauppa
Ostokset

Kaupungin pienin kauppa

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun esittelemäni kohteen nimi kelpaa sellaisenaan jutun otsikoksi. Tämän suloisen puodin kohdalla tämä onnistuu, sillä sen nimi tosiaan on Linna kõige väiksem pood – suomeksi kaupungin pienin kauppa. Ja kun koko valikoima on rakkaudella ja hyvällä tyylitajulla valittua virolaista designia, niin tähän pikkuriikkiseen kauppaan kannattaa kävellä sisään!

Kaupungin pienin kauppa

Keskellä kylää mutta kuitenkin piilossa

Kaupungin pienin kauppa on niin keskellä Vanhaakaupunkia kuin olla ja voi. Sen ovi on aivan Raatihuoneen nurkalla, III Draakonin kievaria vastapäätä. Olin kyllä sivusilmällä tajunnut sen olemassaolon, mutta jostain syystä astuin sisään vasta aivan viimeisimmällä reissullani.

Kauppa on kauniissa kaarevassa talossa Raatihuoneen torin kulmalla, ja sen sisäänkäynti on somistettu kutsuvasti. Oven vieressä oleva suuri ikkuna on kesäisin auki, joten puodin valikoimia voisi kurkkia menemättä ollenkaan sisään.

Olipa mukavaa että viimein menin sisään: Kaupungin pienin kauppa on nimittäin myös yksi kaupungin viehättävimmistä! Minua tervehti ystävällinen omistaja, joka puhui niin englantia kuin suomeakin kertoen pikkuriikkisen puotinsa valikoimista.

Kaupungin pienin kauppa

Vanhassakaupungissa on monta muutakin kivaa designpuotia, mutta Kaupungin pienin kauppa ottaa valikoimiinsa ainoastaan Virossa suunniteltuja ja valmistettuja tuotteita. Jos siis haluat ostaa itsellesi tai lahjaksi jotain varmasti paikallista, niin tämän putiikin valikoimista voit huoletta poimia minkä tahansa tuotteen.

Mitä hyllyillä ja ikkunalaudoilla sitten oikein on? Tuoksukynttilöitä, kosmetiikkaa, keramiikkaa, leikkuulautoja ja muita puutöitä, seinäkalentereita, postikortteja, julisteita, erilaisia hauskoja seinäkelloja… ja onpa takahuoneessa mainio valikoima värikkäitä koriteellisia alushousujakin. Ne ovat vähän kuin suosittujen Happy Socksien kalsariversio.

Kaupungin pienin kauppa
Kaupungin pienin kauppa

En muuten juuri koskaan kerro kaupoissa tai ravintoloissa käydessäni, että minulla on sivusto jolle saatan kirjoittaa vierailustani – en tälläkään kerralla. Näin saan aidon käsityksen siitä, millä tavalla paikassa palvellaan asiakasta. Kaupungin pienimmästä kaupasta on helppoa todeta, että sympaattisesti!

Kaupungin pienin kauppa

Ulos lähtiessäni tuntuu kuin olisin saanut kaupungista uuden kaverin. Nykyään en enää osaa kävellä puodin ohi piipahtamatta sisään katsomaan valikoimia ja tervehtimään sen mukavaa kauppiasta.

– – – – – – –

Missä tämä kaupungin pienin kauppa on? Se löytyy Raatihuoneen torin tästä kulmasta

Sen aukioloajat ja muut infot heidän Facebook-sivuiltaan facebook.com/thesmallestshopintown

Oma Asi Tallinna
Labora kauppa tallinna

Muita ihania pikkukauppoja

Vanhassakaupungissa on muutama muukin hurmaava pieni kauppa, joissa piipahdan lähes jokaisella reissullani. Oma Asi, Gate 21, Labora, kahvipuoti… löydät suosikkini tästä postuksesta.

Älä unohda myöskään Karu Talu suklaakauppaa. Siitä pitää vain varoittaa, että riippuvuus voi syntyä kerrasta!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *