Kaku on lyhenne sanoista Kalaranna Kultuurikuur. Kalarannan ja kultuurin ymmärtää suomityttökin, ja kun nettisanakirja kertoo kuur-sanan tarkoittavan vajaa, niin palaset alkavat olla kasassa. Kalasatamassa olevassa vajassa tosiaan on kultturelli meininki.
Kun olen Sooloiluja-reissulla, työnnän nokkani milloin missäkin sattuu ovi olemaan auki. Varmaan ihan maailman ärsyttävin turistityyppi, mutta toisaalta olen sillä tekniikalla kokenut mitä mainioimpia yllätyksiä. Tämä Kalarannan kulttuurivaja on mainio esimerkki sooloillen löytyneestä kiinnostavasta paikasta.
Törmäsin Kaku’un vahingossa kävellessäni Patarein vankilasta kohti EKKM-taidemuseota. Näitä kumpaakin pitää muuten suositella lämpimästi, mutta niistä lisää vähän tuonnempana. Nyt kulttuurivajaan!
Kaku oli kuvataidetta, fillarikorjaamoa, skootterivuokraamoa ja vaikka mitä
Mutta ennen kaikkea Kaku oli kohtaamisia ystävällisten ja hauskojen tyyppien kanssa. Koska reissaan usein yksin, on mukavaa päästä höpöttelemään erilaisten kiinnostavien tyyppien kanssa.
Kakun tyyppeihin törmäsin jo pihamaalla. Joukko ystävällisen oloisia äijiä seisoskeli vajan ulkupuolella, ja kyseltyäni että mikäs ihmeen paikka tämä oikein on, sain kutsun sisään ja ystävällisen esittelyn.
Kaku on tosiaankin vanha vaja tai varasto, joka herää kesäisin taiteelliseen eloon. Seinillä roikkuu taiteilijoiden töitä, ja myynnissä on myös t-paitoja ja muuta pienempää. Tällä kerralla esillä oli myös niin psykedeelisen näköisiä käsin maalattuja ja koristeltuja farkkutakkeja ja muita vaatteita, että ne vetivät vertoja mille tahansa taideteokselle.
Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi mainosmies: Kakussa voi nimittäin myös korjauttaa fillarinsa tai vuokrata skootterin tunniksi, pariksi tai vaikka koko päiväksi.
Virolainen palvelukulttuuri huonoa? Joopa joo.
Olipa taas kerran paikka, joka osoitti väitteet huonosta virolaisesta palvelusta vääräksi tai vähintäänkin liioitelluiksi: Kaku’n porukka oli kertakaikkisen sympaattista, eikä väitetystä virolaisesesta kylmäkiskoisuudesta ollut tietoakaan.
Juttu luisti, ja ulos kävellessäni tuntui kuin olisin saanut uusia kavereita. Tänne palaan uudestaankin, sillä yksi seinällä näkemäni maalaus jäi kovasti kutkuttamaan… josko pitäisi tehdä pieni taideinvestointi!
Ai niin: Kaku’n läheltä löytyy Patarei ja EKKM
Melkein unohdin, että lupasin kertoa myös käynnistäni Patarein vankilassa ja EKKM:n taidemuseossa. Kummastakin olen itse asiassa kirjoittanut omat postaukset, joten käypä kurkkaamassa niitä.
Patarein vankila on auennut yleisölle muutaman vuoden uinumisen jälkeen. Olitpa sitten kiinnostunut miehitysajan hirvityksistä tai merilinnakkeen historiasta, niin suosittelen sekä jutun lukemista että käyntiä paikan päällä.
EKKM taas on talollinen nykytaidetta. Kirjoittaessani tuota vanhempaa postausta talo oli ulkoapäin ankean harmaa vanha tehdasrakennus. Tällä kerralla se oli saanut pintaansa häikäisevän aurinkoisen värin, ja sisäänsä kiinnostavan taidematkan lomailun ja työssä käymisen paradoksiin. Tämä näyttely jatkuu vain kesäkuun puoliväliin asti. Jos siis haluat nähdä näyttelyn ja EKKM:n kirkkaan keltaisena, kannattaa suunnata pikapikaa askelet kohti savupiipun juuresta löytyvää museota. Heinäkuun puolivälissä aukeaa seuraava näyttely.
Tätä et löytäisi Suomesta: Tallinnan häröimmät taide-elämykset
Välillä pääsen kurkkimaan paikkoihin, jonka tapaisia en usko että meiltä koti-Suomesta edes löytyy.
Viron pienin galleria on Kalamajassa. Samassa talossa myös asustaa osa taiteilijoista, ja meno oli lievästi sanoen boheemia. Katso Metropol-gallerian kuvat – ja mene käymään jos satut liikkumaan niillä kulmilla!
Flo Kasearu avaa kotinsa ja talonsa vierailleen, kunhan varaat ajan. Minä varasin, kävin, kuvasin ja ihastuin! Sen jälkeen kirjoitin jutun, jonka voit lukea täältä.