joulu 2020
Ajankohtaista

Jouluiset terveiset Tallinnasta

Olet varmasti nähnyt jouluelokuvia, jossa päähenkilö avaa jouluaamuna verhot huomatakseen että maa on muuttunut yöllä valkoiseksi. Kuulostaa kliseiseltä, mutta juuri niin kävi tänään aamulla Tallinnassa. 

Aamulla herätessäni sanoin miehelle, että nyt on muuten niin hämmästyttävän valoisaa ulkona vaikka kello ei ole vielä yhdeksääkään, että voisiko olla mahdollista että yöllä olisi satanut lunta… ja olihan se. Eilinen vesisateinen harmaus oli yöllä muuttunut valkoiseksi joulumaisemaksi. Äkkiä vaatteet niskaan ja kameran kanssa kävelylle!

Ai niin, otetaanpa pieni tilannekatsaus ennen lumikävelylle lähtöä: minä, mieheni ja tyttäreni olemme todellakin kuukausien tauon jälkeen Tallinnassa! Poikani opiskelee Tallinnan yliopistolla, joka oli esittänyt toiveen etteivät opiskelijat lähtisi kotimaihinsa joulunpyhiksi.  Koska perhesyistä matkustaminen on vielä toistaiseksi luvallista, päädyimme siihen että meidän perhe viettää joulun Suomenlahden eteläpuolella.

Koronatilanne täällä Virossa on lukujen valossa melko synkkä tällä hetkellä, mutta päätimme että jos tilaamme ruuat Woltilla tai Boltilla ovelle, vältämme kaupoissa käymistä, emme käy yleisötilaisuuksissa ja keskitymme yhdessäoloon ja ulkoiluun, niin perhejoulu Tallinnassa ei olisi sen suurempi riski kuin Suomeen jäänti. Olisimmepahan ainakin koko perhe yhdessä!

Luminen kävely postikorttimaisemissa

Vaatteet lensivät vauhdilla niskaan, sillä sääennuste näytti siltä ettei lumi ollut välttämättä tullut jäädäkseen. Voi että mikä tunne oli astua porraskäytävästä kadulle ja nähdä tuttu maisema valkoisena!

Ensimmäisenä suunnistimme Raatihuoneelle ihailemaan kuusta ja kojuja. Voi minkä muutoksen maisemalle lumi tekeekään. Myyntikojuja on vähemmän kuin normaalisti, mutta tunnelma on aivan yhtä viihtyisä kuin yleensäkin. Shishin suloinen joulukoristekoju löytyi kuten aikaisempinakin vuosina, samoin lukuisat glögikojut. Niiden rinnalla uutuutena oli myös samppanjakioski, josta tämän jalon juoman seuraksi olisi voinut ostaa myös ostereita. Sen nyt kuitenkin jätimme aamutuimaan väliin.

Raatihuoneen lumista aamua ihailtuamme lähdimme kierrokselle muillekin lumiharson saaneille kulmille. Voorimehekatu on aina pakollinen pysähdys, sillä sen kauniit jouluvalot tekevät tästä pienestä kujasta talvella ihastuttavan oikopolun. Siellä tulee käytyä myös suloisen Karu Talu -suklaakaupan takia – varsinkin näin jouluna, kun haimme herkkuja pyhien ajaksi mussutettavaksi.

Voorimeheltä otimme suunnan Venekadulle, Mestaripihalle ja Katariina Käikille. Melkein epätodellinen olo, kun juuri missään ei ollut meidän lisäksemme muita ihmisiä. Päätimme jopa istahtaa aamukahville Pierre suklaakahvilaan, sillä olimme sielläkin ainoat asiakkaat.

Pierreltä lähdimme kävelemään Telliskiven suuntaan, sillä olin tilannut Kalamaja kaktuksesta joulukukkakimpun ja Chocokoo-suklaakaupasta herkkuja. Kävimme nappaamassa myös pullon erinomaista vaaleaa glögiä Nudistin baarin yhteydessä olevasta lahjapuodista.

Kannettuamme kukat ja herkut kämpille emme malttaneet vieläkään jäädä aloillemme, vaan lähdimme uudestaan kamerakävelylle. Vanhankaupungin pikkukuuset loivat ihanaa tunnelmaa hämärtyville kaduille ja kujille.

Lumi alkoi jo sulailla kaupungin kaduilta, mutta Snellin puistossa ja Tornien aukiolla oli vielä satumaisen valkoinen maisema. Tallinna on aina kaunis, mutta aivan erityisen ihastuttava lumisateen jälkeen!

21 Comments

    • Henna

      Kiitos! Ja samoin sinulle Kaj. Joulut on vietetty, mutta pyhät jatkuvat. Mukavaa vuodenvaihdetta ja loppiaista… itse ajattelin jatkaa joulumeininkiä Nuutinpäivään saakka.

  • Maarit

    Kiitos ihanasta kierroksesta kauniissa Tallinnassa! Ikävä sinne jo kova. Hyvää joulua Henna ja kiitos hienosta blogista. Tätä on niin kiva seurata. Seuraavalla kerralla käytävien paikkojen lista on jo metrin mittainen.

    • Henna

      Kiitos lämpimistä sanoistasi Maarit! Oma listanikaan ei kauheasti lyhene tällä matkalla, sillä olemme lähinnä omissa oloissamme ja teemme vain pieniä kävelyjä lähiseuduille. Sitä ihanampaa on sitten kun vihdoin uskaltaa taas liikkua vapaasti! Suloisen leppoisia joulunpyhiä sinulle.

  • Terttu Hagström Os Broman

    Uskomattoman hienoja kuvia. Kyllä Tallinna on satumaisen kaunis joulukaupunki. Nyt (25.12) sataa Turussakin lunta! Tuli se valkoinen joulu tännekin vaikka pikkuisen myöhässä.

    • Henna

      Jeee, ihan mahtavaa! Turku on niin tunnelmallinen joulukaupunki myös. Eilen katsottiin täällä joulurauhanjulistusta ensimmäistä kertaa tv:n kautta tosi pitkään aikaan. Erikoinen, mutta tunnelmallinen tilaisuus oli. Rauhaisia joulunpyhiä sinulle.

  • Stina Jagfots

    Kiitos ihanista kuvista ja mukavaa Joulua Sinulle ja perheellesi! Kuvat olivat ihana tuulahdus Tallinnaan, jonne niin ikävä on meillä monilla !!
    – Stina –

    • Henna

      Täällä odotetaan suomalaisia vähintään yhtä paljon kuin suomalaiset odottavat tänne pääsyä. Ikävä on molemmin puoleinen, ja jälleennäkeminen tulee olemaan iloinen! Kiitos ystävällisistä sanoistasi, ja oikein hyviä pyhien jatkoja sinulle Stina.

  • Margit Isomäki

    Ihania kuvia mun rakkasta Talinnastani ! Kiitos! Odotan sinne pääsyä kovasti. Ratikka-ajeluja, kahviloia ja Talu Körtsin ruokaa. Hyvää Joulua!

  • Anne-Maarit Heinonen

    Voi miten kauniita kuvia! Niinkuin aina. Mutta silti oli ihana nähdä Tallinnaa lumipeitteessä. Aivan erityisesti pidin kuvasta, jossa (hieman vanhempi) naishenkilö hymyilee ikkunan takaa. Sekä kuvista, joissa on lumen peittämä kukkakimppu (Pierren pihalla, oletan) sekä lumipeitteisestä punaisesta joulukuusen koristeesta. Myös kuva sinusta ja miehestäsi oli sydämellinen. Miehesi ottama selfie? Tunnelmallista ekaa Tallinnan joulua sinulle ja perheellesi!

    • Henna

      Kiitos ystävällisistä sanoistasi Anne-Maarit! Tuo sydämellinen täti on lähes instituutio Raatihuoneen joulutorilla. Hän on Shishin joulukojun myyjä, joka näyttää enemmän joulumuorilta kuin kukaan. Ehkä hän oikeasti on juuri sitä. Miehelläni on tosiaan pidempi käsi kuin minulla joten hän toimi selfiekeppinä! Ihanaa joulunaikaa sinulle. Nautitaan rauhallisista pyhistä.

    • Henna

      Siihen luotetaan! Kyllä ensi vuosi on pakko näyttää jo ihan toisenlaiselta kuin tämä 2020. Rokote toivottavasti palauttaa elämän tutummille urille.

  • Seija

    Hyvää Joulua ! Ihania joulukuvia Tallinnasta että ihan pakahtuu kun ei pääse sinne. Onneksi voi ihailla täällä sinun sivuilla.

    • Henna

      Kiitos että käyt lukemassa! Mietin kovasti, että harmittaako näiden tunnelmien jakaminen lukijoita, joista suurin osa ei nyt pysty Tallinnaan menemään. Mutta luhdutan sen verran, että eipä täällä nyt juuri pysty mitään normaaleja juttuja tekemään. Etenkin ensi viikosta eteenpäin, kun lähes kaikki menee kiinni.

  • Tiina Auranen

    Kiitos tunnelmakuvista!
    Niin kaunista, ettei saata uskoa mikä tilanne on todellisuudessa. Ehkä ensivuonna pääsee taas itsekin sinne tunnelmoimaan.
    Ihanaa joulua ja voikaa hyvin.

    • Henna

      Nyt pysytään ulkoilmassa ja omissa oloissa – niin täällä Virossa kuin Suomessakin. Ei tosiaankaan innosta yhtään mennä ihmismassoihin… joita ei kyllä täällä ole näkynyt. Hyvin hiljaista on joka paikassa. Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi myös! Pysykää terveenä.

  • Nina

    Kiitos ihanista kuvista&tarinasta?. Itsekin mielummin olisin siellä joulun vietossa. Hyvää Joulua Henna&co

    • Henna

      Meillä tämä on ensimmäinen kerta. Yleensä vietämme joulun kotona, mutta nyt poikani koulukuvioiden vuoksi päädyimme tähän. Ravintoloihin tai tapahtumiin emme mene, vaan vietämme aikaa lähinnä omilla kämpillä. Mutta ihanaa olla omalla porukalla. Ja kaupunkikävelyt kauniissa maisemissa ovat herkkua!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *