Yleinen

Hennan vuosi 2021 ja sen top 12 -elämykset

Vuosi vetelee viimeisiään, joten on hyvä hetki vilkaista taakse päin ennen kuin suuntaan kaiken energiani tulevaan. Kelasin viime vuoden aikana Tallinnassa ja muuallakin Virossa kokemiani ja näkemiäni juttuja, joista poimin nämä kaksitoista helmihetkeä:

Kuusi kartanoa: Maidla

1. Kuusi kartanoa ja kupsahdus

Vuosi ei alkanut parhaissa mahdollisissa merkeissä, sillä kaaduin tammikuun alussa tekemämme kartanokierroksen päätteeksi jäisellä maantiellä niin perusteellisesti pepulleni, että polvilumpio ei pysynyt vauhdissa mukana.

Niinpä tältä vuoden ensimmäiseltä reissulta klenkkasin kotiin ja suoraan ortopedille – alkuvuosi meni polvea kuntouttaessa. Kartanokierros oli kuitenkin ikimuistoinen, joten lue tämän linkin takaa mitä näimme!

Huikeat maisemat Nigulisten kirkon tornista.

2. Kiipeily Nigulisten torniin

Keväällä polveni joutui tulikokeeseen, kun sain tilaisuuden kiivetä Nigulisten kirkon torniin. Pääsin kunnialla ylös muutamista kiipeämisen varrelle osuneista jännittävistä hetkistä huolimatta, ja voi mitkä maisemat ylhäältä tornista aukesikaan!

Tässä tulee mahtava uutinen Tallinnan ystäville: lähitulevaisuudessa torniin pääsevät muutkin kuin tämä polvivammainen matkabloggari! Niguliste on nimittäin menossa vuodenvaihteen jälkeen remonttiin, jonka aikana torniin rakennetaan hissi ja näköalatasanne. Mahtavaa vai mitä!

Lue täältä pidempi juttu Nigulisten kirkosta, jonka taideaarteisiin kannattaa todellakin käydä tutustumassa.

Viimsin taluturg eli tunnelmallinen tori
Tunnelmaa ja kivoja kohtaamisia Viimsin kylätorilla.

3. Tori meren rannalla

Yksi keväisen matkani tähtihetkistä oli käynti Viimsin kylätorilla. Hyytävän kylmästä kevätsäästä säikähtämättä myyjät kauppasivat tuotteitaan kauniilla paikalla meren rannalla. Päivä oli täynnä iloisia kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa – siinä elämys jota suosittelen muillekin! Lue juttu Viimsin taluturgista täältä.

Patarein sisäpihan kesäistä tunnelmaa.

4. Patarei: mitä kaikkea onkaan odotettavissa?

Kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä lököttelin säkkituolissa Patarein merilinnoituksen sisäpihalla drinkkilasi kädessäni. Millaiseltahan täällä näyttää parin vuoden kuluttua kun vuosi sitten käynnistynyt remontti on päättynyt?

Patarein sisäpihalla oli keväästä syksyyn saakka baareja ja katuruokakärryjä, ja se oli lämpiminä iltoina suosittu bilepaikka. Tulevaisuudessa samaisen sisäpihan päällä on lasikatto, ja sen laidoilla on ravintoloita, liiketiloja ja majoitusta.

Ennen remontin alkua pyysin päästä kierrokselle rakennuksen sisään, jotta voisin näyttää lukijoilleni miltä paikka näytti ennen remontin alkua. Katso kuvia ja tunnelmia täältä.

Leppoisaa meininkiä Olde Hansan terassilla.

5. Olde Hansa yllätti

Ennen koronaa kävin Olde Hansassa aika harvoin, koska se tuntui jotenkin turistiselta. Mikä virhearvio se onkaan ollut!

Koronan pienennettyä turistimassat murto-osaan normaalista, päätin mennä ilman ennakkoluuloja tutustumaan tähän keskiaikateemaiseen ravintolaan. Miten iloisen yllätyksen Olde Hansa järjestikään!

Kirjoitin iloisen visiittini jälkeen paikasta tämän jutun, jonka perusteella olen kuullut muutaman muunkin skeptikon testanneen paikan – yllättyen positiivisesti. Paikka on totta kai turisteja varten tehty, mutta siitä huolimatta niin ruoka kuin tunnelmakin kannattaa kokea paikan päällä.

Glehnin tunnelmallinen hautausmaapuisto Nõmmella.

6. Glehnillä oli linna – ja hautausmaa

Menneen vuoden uusia löytöjäni on Nõmmella oleva kaunis pieni puisto, jonka kartanonherra Glehn perusti aikoinaan perheensä yksityiseksi hautausmaaksi. Katso tämän linkin takaa enemmän kuvia tästä tunnelmallisesta vihreästä keitaasta, johon kannattaa piipahtaa varsinkin jos lähtee muutenkin kiertelemään Nõmmea.

Ota suunnistusavuksi Hennan pieni Nõmme-opas, joka on uusimpia kaupunginosajuttujani. Tämän linkin takaa löydät muutkin kaupunginosa-oppaani. 

Melkoisen erilainen yö metsässä.

7. Yö metsässä

Yksi menneen vuoden kohokohtia oli yksin metsän siimeksessä viettämäni yö. Minua vähänkään enemmän seuranneet tietävät, että olen melkoinen citykani – mitään aitoa eräjormailua metsäretkeni ei siis ollut.

Laavun sijaan nukuin satiinilakanoiden välissä pehmeässä ja lämpimässä sängyssä, ja majapaikkani oli kuusikon keskellä oleva lasiseinäinen kuutio! Katso tämän linkin takaa lisää kuvia tuolta erikoiselta metsäretkeltä.

Seikkailu Sitsin tehtaalla.

8. Seikkailu sitsin tehtaalla ja valtava reikä seinässä

Olin ennenkin pyörinyt Sitsin entisen puuvillatehtaan ulkopuolella (mm. tätä juttua kirjoittaessani), mutta tänä vuonna onnistuin puhumaan itseni sinne sisään! Sain kierroksen ympäri tehtaan entisiä tuotantosaleja, joiden pylväsrivistöt tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Mitähän niihin joskus tulee?

Pohjois-Tallinnassa oleva Sitsin tehdas remontoidaan asunnoiksi ja toimistoiksi, vaikka saleissa vielä vallitseekin pölyinen ja odottava tunnelma.

Jäädään siis odottamaan, millainen tulevaisuuden Sitsi eli Manufaktuuriksi nimetty alue tulee olemaan. Lupaan pysyä kuulolla ja kertoa heti kun kuulen lisää.

9. Haaveiden T-paita muuttaa minun vaatekaappiini

Reet Aus on tallinnalainen vaatemerkki, jonka kaikki tuotteet on tehty kierrätetyistä materiaaleista. Olen pitkään haaveillut heidän trikootilkuista ommellusta nuoli-t-paidastaan. Tänä vuonna tein haaveesta totta ja hankin sellaisen itselleni. Hauskasta mustavalkoisesta nuolipaidasta tuli saman tien supersuosikkini.

Peipsijärven pohjoisrannan maisemat tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

10. Yö teltassa Peipsijärven rannalla

Matkakertomus viime kesäiseltä Itä-Viron, Peipsijärven ja Setomaan kierrokseltamme odottaa vielä pöytälaatikossani, mutta yhden retken kohokohdan haluan ottaa mukaan tälle listalleni. Omassa teltassa nukuttu yö Peipsijärven pohjoisrannalla oli nimittäin elämys!

Loppukesäinen ilma oli hyytävän kylmä ja sateinen, mutta sen ansiosta kymmeniä kilometrejä pitkällä hiekkarannalla ei näkynyt yhtäkään muuta ihmistä. Nautimme pitkästä kävelystä rantaviivassa, retkikeittimellä kokatusta illallisesta ja lämpimässä tunnelmasta omassa pienessä teltassamme. Koko matkan sykähdyttävin kokemus, vaikka samalla reissulla yövyimme hulppeissa kartanohotelleissakin.

Hennan Airbnb Tallinna
Airbnb Kalamajassa.

11. Sisustusprojekti ja uusi Airbnb

Rennonletkeän kesälomareissun päätteeksi aloitin kaikkea muuta kuin rennon tai letkeän projektin: minun piti sisustaa pitkäaikaisvuokralla ollut asunto mahdollisimman nopeasti ja edullisesti sellaiseen kuntoon, että voisin laittaa sen vuokralle Airbnb:hen.

Lähetin sisustushomman edistyessä livevideoita Sooloiluja-sivuston Facebookissa, joten moni teistä olikin menossa mukana lähettäen iloisia ja kannustavia kommentteja. Asunto tuli kuntoon, ja nyt siellä on jo majoittunut joukko tyytyväisiä asukkaita.

Projektin sivutuotteena sain kirjoitettua tämän oppaan Tallinnan sisustuskaupoista.

Tämä näky ei heti unohdu: saunaa ja uintia Noblessnerin rannassa Tallinnassa.

12. Saunassa ja uimassa Tallinnan rannalla

Viimeiseksi huippuhetkeksi nostan sen, kun pääsin Noblessnerin rannassa olevaan iglukylään saunomaan ja mereen uimaan. Se oli todellista sielun ja ruumiinkin hoitoa sisustushommani vastapainoksi. Syyskuun lopun pimenevä ilta, itseäni lukuun ottamatta tyhjä iglukylä, puusaunan lämpö ja kylmä merivesi: siinä elämys, joka ei ihan heti unohdu!

– – – – – – – – 

Näiden kuvien ja muistojen myötä haluan kiittää kaikkia teitä ihania seuraajiani menneestä vuodesta, ja toivottaa parasta mahdollista alkavaa vuotta 2022! 

6 Comments

  • posicionamiento

    Heya i am for the primary time here. I found this board and I find
    It really helpful – it helped me out much. I’m hoping to offer
    one thing again and help others like you aided me.

  • Winnie

    Hi there i am kavin, its my first occasion to commenting anywhere, when i read this
    piece of writing i thought i could also create comment due to this good post.

  • Riitta Salo

    Kiitos Henna! On ollut aivan upeaa seurata sooloilujasi❤️
    Olet äärettömän tuottelias, kirjoitat ja puhut elävästi ja sympaattisesti, löydät jatkuvasti uusia ihania asioita, joita teet meille tutuksi. Aiheutat valtaisaa natkakuumetta ja kaipuuta päästä kuljeskelemaan jänniin ja mielenkiintoisiin paikkoihin siellä eteläisessä naapurissa.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle js läheisillesi! Toivottavasti joskus tapaamme siellä jossain ihanassa kahvilassa, puistossa, kirkossa, museossa, kaupassa….jossain ?
    Lämpimin terveisin
    Riitta

    • Henna

      Voi että miten kauniisti ja kannustavasti sanottu – lämmintäkin lämpimämpi kiitos ihanista sanoistasi! Tallennan ne sydämeeni ja käytän polttoaineena tulevilla reissuillani. Ja olisipa todellakin mukavaa joskus kohdata. Lupaathan tarttua hihasta jos tunnistat minut?
      Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen,
      Henna

  • Tuula Mattila

    Kiitos Henna ?
    Olet tarjonnut meille seuraajille upean matkan Tallinnaan, minulle moniin tuntemattomiin, kiinnostaviin kohteisiin. Turussakin oli mukava piipahtaa matkassasi. Näihin tarinoihin ei opaskirjasta lukemalla pääse.
    Näin sisustusharrastajan, taiteen ja kulttuurin, suklaan, kahviloiden ja hyvän ruoan ystävänä jne. Iloisena olen kulkenut matkassa mukana, se on ollut mielenkiintoista ja inspiroivaa.

    Hennalle perheineen, kaikille seuraajillesi
    Hyvän olon täyteistä ja turvallista Uutta Vuotta 20✨22❣️?

    • Henna

      Voi että miten ihanasti sanuttu, lämmin kiitos sinulle Tuula. Lupaan tehdä kaikkeani avatakseni jatkossakin ovia sellaiseen Tallinnaan, joka ei ehkä ole vielä nähty ja koettu. Minullekin mukavaa kun saan tehdä näitä reissujani teidän ihanien ihmisten kanssa – ei fyysisesti, mutta hengessä mukana.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *