Saanko esitellä: hurmaava leipuri François
Tallinnan matkoillani olen kohdannut paljon mukavia paikallisia ihmisiä – tavallisia kadunkulkijoitakin, mutta varsinkin yrittäjiä. Virolaisia moititaan samaan tapaan kuin suomalaisiakin sisäänpäin kääntyneiksi ja juroiksikin, mutta uskallan olla eri mieltä: tallinnalaisethan saa helpolla houkuteltua rupattelemaan, ja juttua riittää!
Sain idean, että voisin esitellä lukijoilleni muutamia hyviä tyyppejä, joita olen reissuillani kohdannut. Ajatukseni on kertoa ennen kaikkea heidän tarinansa, ja ehkä myös miten minun polkuni on esiteltävän henkilön kanssa ristennyt.
Juttusarjan saa aloittaa mies, joka on tallinnalainen, mutta ei virolainen. Saanko esitellä: belgialainen François Arnould – sympaattinen puu-uunileipuri Pelgulinnasta. Hän saattaa olla sinulle jo tuttu tästä kellarileipomojutusta, mutta nyt kerron hänen koko tarinansa Belgian maaseudulta Lontoon cityn kautta Pelgulinnan puutaloidylliin.
Täydellinen lapsuusidylli Belgian maaseudulla
François vietti lapsuutensa Belgian eteläosien vehreän kukkulaisilla seuduilla. Rakkaimmat muistot liittyvät hänen isovanhempiensa taloon pienessä belgialaisessa kylässä.
Isovanhempien luona oli valtava puutarha, jossa kanat kuopivat seuranaan niin jäniksiä, vuohia kuin lampaitakin. Lisäksi isoisällä oli samassa talossa pieni leipomo. Koko paikka oli pienen maalaispojan paratiisi – ja satukirjamainen idylli! Nykymittapuiden mukaan se oli lähituotantoa ja luomutila, jonka antimet isoäiti jalosti keittiössään: rakkaudella tehtyä yksikertaista maalaisruokaa, jonka maku lähti omassa vihannesmassa kasvatetuista raaka-aineista.
François vietti isovanhempiensa kanssa kaikki viikonloppunsa. Kirjaimellisesti! Hän pakkasi kamansa perjantaisin koulun jälkeen ja kipaisi isoisän ja isoäidin luokse palatakseen kotiin vasta sunnuntai-iltana – niin hyvin hän siellä viihtyi. Tekemistä riitti: talon läheisyydessä oli joki, johon pääsi kalaan, ja puutarhaan tekemään puutarhatöitä, vaikka se ei hänen lempipuuhaansa ollutkaan.
Mutta sijaan Françoisin ehdotonta suosikkipuuhaa oli isoisän leipomossa touhuaminen! Hän oppi juureen tehdyn leivän salaisuudet jo pienenä poikana. Isoisä teki myös vuohenjuustoa, ja isoäiti kasvatti mehiläisiä, joiden hunajaa he myivät kylillä.
François pohtiikin, että hänen rakkautensa hyvään ruokaan on herännyt noina idyllisinä lapsuuden viikonloppuina isovanhempien hellässä huomassa. Tätä tarinaa kuunnellessani on helppo todeta, että eipä lapsuusmuistot juuri idyllisemmiksi voisi mennä!
Vauhdikkaat vuodet Lontoossa
Francois kasvoi rakastamaan kaikkea ruokaan liittyvä, muttei kuitenkaan ajatellut sen parissa työskentelystä itselleen uraa. Opiskeltuaan yliopistossa sekä kielenkääntäjäksi että kansainvälistä vientiä ja kauppaa, hän päätyi Belgian Lontoon suurlähetystöön työskentelemään ulkomaisten investointien parissa. Seesteinen maalaiselämä oli vaihtunut Lontoon cityn kuhinaan.
Vaan missä vaiheessa tarinaan tulee mukaan Viro ja Tallinna? Tietysti siinä, kun belgialainen poika tapaa Lontoossa virolaisen tytön. Häät vietetään, ja yhteinen elämä alkaa – ensin tosin Englannissa.
Ruokaa ja matkailua rakastava pari käyttää työstä liikenevän ajan ja rahan herkutteluun sekä Englannissa että maailmalla. Tutuksi tulevat ravintolat Lontoon Michelin-tähtipaikoista ruokatorien etiopialaiseen katukeittiöön. Pariskunnan matkatkin ovat ruokaan liittyviä pyhiinvaellusreissuja.
Myös kotikeittiössä kiehuvat ruokapadat, sillä François kertoo tulleensa lähes intohimoiseksi ruuan harrastajaksi. Lempikeittiökseen hän mainitsee intialaisen, mutta kattiloissa tuoksuu milloin mistäkin maailmankolkasta peräisin olevat herkut. Ja toki myös leipä! Lontoossa asuessaan hän löytää uudelleen lapsuudessaan saamansa rakkauden hyvään leipään, ja alkaa jalostaa edelleen lapsuudessa saamiaan oppeja.
Paluu juurille… mutta miten?
Lontoossa Françoisin perheen pääluku kasvaa kahdesta kolmeen. Työ suurlähetystössä on palkitsevaa monellakin tavalla, mutta myös stressaavaa ja kiireistä. Työn kiinnostavuudesta huolimatta François huomaa, että hänellä ei ehkä olekaan hommassa sydän täysillä mukana. Voisiko olla mahdollista tehdä työtä, joka liittyisi jollain tavalla ruokaan, hänen elämän mittaiseen intohimoonsa?
Samaan aikaan mieleen alkaa hiipiä myös suunitelmia hidastahtisemmasta arjesta – kenties jopa paluusta henkisesti lähemmäs Françoisin juuria, eli rauhallista maalaiselämää. Lapsen kasvattaminen jossain muualla kuin suurkaupungin vilinässä alkaa myös tuntua hyvältä idealta.
Ehkäpä elämä Virossa mahdollistaisi sellaisen elämäntyylin, joka ei suurkaupungissa onnistu! Françoisille alkoi kirkastua, että perheen muutto vaimon kotimaahan voisi antaa hänelle mahdollisuuden uuteen aloitukseen – ehkäpä omaan bisnekseen ruuan parissa. Vaikka ajatus ison palkan vaihtamisesta vaatimattomaan elämään pelotti, hän uskalsi tehdä perheineen ison hypyn: hektinen suurkaupunkielämä jäi, ja edessä oli muutto Tallinnaan.
Täällä siis ollaan: Tallinnan Pelgulinnassa!
Mutta paljon ehti tapahtua, ennen kuin François sai sytytettyä tulen Pelgulinnassa olevan talon kellarissa olevaan uuniinsa.
Virolaiselämän alussa hän tutustui isoon joukkoon Tallinnassa asuvia ulkomaalaisia. Ensimmäinen työprojekti ruuan parissa oli supersuosituksi noussut churro-kärry argentiinalaisen ja costaricalaisen kaverin kanssa. Miehet paistoivat tuoreita churroja erityisesti kesäisillä markkinoilla. Homma oli superhauskaa, ja heistä tuli pieni ilmiö.
François järjesti myös erilaisia pop-up-ravintolatapahtumia, jotka nekin osoittautuivat onnistuneiksi ja hauskoiksi. Tutustuttuani tähän sympaattiseen belgialaiseen alan uskoa, että kaikki mihin mies koskee muuttuu enemmän tai vähemmän hauskaksi – hän on todella valoisa ja ihastuttava tyyppi!
Ensimmäisen askeleen kohti leipurinuraa Tallinnassa François otti vuokraamalla uuniaikaa eräältä Telliskiven Depoo-ruokatorilla olleelta pizzerialta. Tiettyinä päivinä hän paistoi pizzerian uunissa leipiä, joita hänen asiakkaansa olivat tilanneet.
Tuotantomäärät jäivät kuitenkin vaatimattomiksi ja järjestely oli työläs, joten oli aika astua eteenpäin. François kertoo projektin kestäneen kokonaisen vuoden, mutta sen päätteeksi hän on nyt siinä missä on: omassa pienessä puu-uunileipomossaan Pelgulinnassa olevan talon kellarikerroksessa. Lue tästä persoonallisesta ja erikoisestakin pienestä leipomosta lisää täältä.
Leivän myyminen kellarin ikkunan kautta alkoi vitsinä, mutta pian François huomasi että sehän oli itse asiassa kätevää leipomomyymälän perustamisen sijaan. Kun asiakkaatkin pitivät ratkaisua hupasana, siitä tuli pian Françoisin puu-uunileipomon juttu!
Siellä hän nyt leipoo isoisältään oppimillaan taidoilla huolella valitsemistaan raaka-aineista leipää, joka hakee maussaan vertaa koko Tallinnassa. Taakse on jäänyt elämä Lontoon metropolissa. Sen tilalle François sai sitä mitä toivoikin: tavallista, rauhallista elämää perusasioiden äärellä. Mitä ne perusasiat ovat? Niitä samoja, joista hänen idyllinen lapsuutensakin koostui: hyvää ruokaa, luonnon läheisyyttä, rakkaiden ihmisten kanssa vietettyä kiireetöntä aikaa. Sitä kaikkea François löysi Virosta, eikä ole päätöstään katunut.
Haluatko tavata Françoisin ja maistaa hänen erinomaista leipäänsä?
Sehän onnistuu! Voit lähettää viestin joko hänen Facebook-sivujensa kautta täältä. Hän on avaamassa nettikauppaakin. Kerron heti kuin sähköinen puoti on auki!
Sinua kiinnostaisi ehkä nämäkin
Henna Mikkilän tarina: potkuista Vuoden matkailuvaikuttajaksi
Saanko esitellä: Parrot minibaarin Teele
