Flo Kasearu talomuseonsa yläkerrassa
Kulttuuri,  Museo,  Nähtävyys,  Tallinna

Flo Kasearun talomuseo ilahdutti, kosketti ja liikutti

Se että Flo Kasearun talomuseo edes löytyi oli sattumien summa. Sherlockina toimi poikani, jonka olin saanut Tallinnan reissulle seurakseni kaksossiskonsa kanssa. Tällä superkivalla oman jälkikasvun kanssa tehdyllä minilomalla museo löytyi, mutta sisään saakka pääsin vasta seuravalla reissulla. Näin homma eteni:

Kävimme syömässä Kaja Pizzaköökissä Pelgulinnassa. Ajellessamme sen katuja poikani huomasi, että alue muistuttaa häntä jonkun Kiasmassa näkemänsä virolaisen taiteilijan filmistä. Hän kertoi teoksen olleen ruosteisesta kattopellistä tehty jättikokoinen lennokki, jonka yhteydessä esitetyssä videossa oli näkynyt saman tyyppisiä puutalokortteleita, joissa juuri ajelimme.

Google kuumaksi, ja asia selvisi nopeasti: kyseessä oli Flo Kasearu -niminen virolainen taiteilija. Kuinka ollakaan selvisi myös, että hänellä olisi Tallinnassa  oma museo: Flo Kasearun talomuseo. Ja mikä uskomattominta, tuo museo oli vain vajaan korttelin päästä Kaja Pizzaköök -ravintolasta, jossa juuri sillä hetkellä istuimme herkuttelemassa. Millä todennäköisyydellä tällainen voi sattua!

taiteilija flo kasearun talo Pelgulinn-kaupunginosassa Tallinnassa

Menimme siis pizzat (kaupungin parhaat muuten) syötyämme katsomaan, josko voisimme päästä sisään museoon saman tien. Nopeasti selvisi, että käynti Flo Kasearun talomuseo’ssa onnistuu vain ajanvarauksella. Lähetin taiteilijalle viestin, mutta valitettavasti hän oli vierailumme ajan poissa Tallinnasta, joten museoretki piti säästää toiseen kertaan.

Flo Kasearun talomuseo: vihdoin sain sovittua vierailun!

Olin ahkerassa sähköpostikirjeenvaihdossa Flon kanssa ennen seuraavaa Tallinnan reissuamme, ja sen seurauksena sain ilokseni sovittua käynnin museossa. Se olisi ehkä koko reissun kohokohta, sillä niin innolla vierailua odotin näkemieni kuvien ja lukemieni kirjoitusten perusteella.

Flo Kasearu museon sisäänkäynti
Flo kasearu museon sisäänkäynnin taulut
Liukumäki flo kasearun museossa
Flo kasearu museossa on taiteilijan töitä esillä
Flo kasearun perheen historiaa
Taiteilija flo kasearun talomuseo kertoo myös perheen historiaa
Portaikossa on flo kasearun piirroksia

Wikipedia kertoo, että ”Flo Kasearu on virolainen kuvataiteilija, jonka teokset ovat usein muodoltaan installaatioita, veistoksia, videoita ja performansseja”. Kaikkea sitä oli myös hänen museonsa! Elämys, jonka jälkeen ei edes ajattele käyneensä museossa. Sen sijaan tuntee saaneensa kokea jotain, joka on tehnyt vaikutuksen kaikkiin aisteihin, ajatteluun ja tunteisiin. Voi siis tosiaankin puhua kokonaisvaltaisesta taide-elämyksestä!

En halua kertoa vierailusta liian yksityiskohtaisesti, sillä se veisi sinulta, rakas lukijani mahdollisuuden yllätykselliseen elämykseen, mikäli päätät mennä paikan päälle.

Siinä koko Sooloiluja-blogin idea:
löytää ja testata kiinnostavia paikkoja. En kuitenkaan halua analysoida ja arvoida niitä, vaan jättää sinulle saman löytämisen ilon, jonka itse koin mennessäni paikkaan ensimmäistä kertaa.

Sen voin kuitenkin paljastaa, että Flo kuljettaa vieraitaan ympäri taloa ja pihaa kertomalla samalla ihastuttavia tarinoita perheensä historiasta, taideprojekteistaan, yhteisöllisistä tapahtumista Pelgulinnassa ja matkoistaan maailmalle.

Flo kasearu museon yläkerta
Flo kasearu museon vessa on myös kirjasto
Näkymä flo kasearu museon katolta
Näkymä Pelgulinnaan flo kasearu museon katolta
Reikä flo kasearu talomuseon katossa
reikä katossa tallinnan talomuseossa
Talomuseon vintillä on myös näyttely

Voin kertoa myös, että Flo Kasearu on aivan ihastuttava tyyppi! Miten täynnä luovuutta, lempeyttä, kantaaottavuutta ja kapinallisuuttakin yksi ihminen voi olla. Hänen luotaan (tai museostaan) lähtiessään oli tunne, kuin olisi saanut uuden ystävän.

Flo Kasearu Kiasmassa

Työ, joka johdatteli meidät Flo Kasearun kotimuseoon oli videoteoksen ja peltisen veistoksen muodostama kokonaisuus Kiasman taidemuseossa Helsingissä. Video näytti, miten veistos oli syntynyt. Kattojen yllä lentävä kamera oli kuvannut työmiehiä, jotka leikkaavat peltikatosta valtavia kolmioita ja taittelevat ne lennokkien muotoon.

Kiasman sivut kertoivat, että teosten nimi Uprising (Nousu) tarkoittaa sekä kohoamista että kansannousua. Kasearu kertoo teosten käsittelevän Viron turvallisuustilannetta, kuten ilmatilaloukkauksia ja vaaleihin kohdistuvia vaikuttamisyrityksiä. Teokset viittaavat myös Venäjän ja länsimaiden kiristyneisiin väleihin. Flon tarinat talokierroksella jalostivat kiinnostavasti tätä teemaa. Hänen vähäeleinen huumorinsa hurmasi.

Flo kasearu museossa käytiin vintillä ja kellarissa
Käynti flo kasearun kodissa
Flo kasearun kodin olohuone
Ovi täynnä kuvia flo kasearun kodissa
näkymä vintiltä pihalle flo kasearun talomuseossa
Talomuseon takaovi
Flo kasearun talo on täynnä jännittäviä yksityiskohtia
Flo kasearu talonsa takapihalla
Kattopellistä tehty lennokki
Kaunis kukka ikkunalla pelgulinnassa

Museo sijaitsee siis siinä samassa talossa, jonka kattoremontin yhteydessä teokset syntyivät. Se on kuulunut kauan Kasearun suvulle. Neuvostoliiton miehityksen aikana se pakkolunastettiin taiteilijan isovanhemmilta. Taiteilija Flo sai talon haltuunsa vuonna 2009. Vuonna 2013 hän muutti sen Flo Kasearu -kotimuseoksi. Hän myös asuu ja työskentelee siellä.

Vähän faktoja Flo Kasearusta

Kiasman sivuilta löysin faktoja tästä ihastuttavasta taiteilijasta. Excuse my copypaste, eli tässä vähän taidemuseon sivuilta kopioitua faktaa: ”Flo Kasearu on syntynyt vuonna 1985 Virossa. Asuu Tallinnassa.

Flo käsittelee videoissaan, installaatioissaan ja performansseissaan yhteiskunnallisia teemoja kuten Viron lähihistoriaa sekä kansallista identiteettiä ja sen muutosta. Hän lähestyy vakavia aiheita usein absurdilla otteella ja tavallisen ihmisen unelmien ja huolten kautta.” Näin kertoo Kiasman nettisivut ja minä jatkan, että erittäin kiehtovalla ja mukaansa tempaavalla tavalla. Suosittelen siis lämpimästi vierailua tässä museossa (ja vapaaehtoisen sisäänpääsymaksun avokätistä maksamista). Niin erikoinen kokemus se oli.

Flo kasearu museotalon takapuoli
Liikennemerkkejä flo kasearun talon portin sisäpuolella
Liukuhihna ja kissa talon kellarissa
Talon saunassa oli hieno tunnelma
Muotokuvia Flo Kasearun talomuseon saunassa
Flo kasearun museossa pääsee kellariin saakka
Huumoria ja totta: museossa on myös myymälä

Museo on nyt kierretty – mitä seuraavaksi?

Kuule tuoreimmat kuulumiset Tallinnasta seuraamalla Sooloiluja-kanavia:

Mikä on sinun lempimuseosi Tallinnassa? Vai tykkäätkö ollenkaan museoissa käymisestä? Kuulisin mielelläni kommenttejasi!

6 Comments

    • Henna

      Suosittelen tätä lämpimästi. Flo on hurmaava tyyppi, ja talon näkeminen hyvin poikkeuksellinen ja kokonaisvaltainen nykytaide-elämys. Muistathan, että sinne pääsee vain varaamalla ajan. Ja sauna pitää varata erikseen.

  • Raija

    Jos Kumu lasketaan museoksi, se on ehkä parasta tuolla. Kadriorgin palatsi tietysti myös. Näin äkkiseltään ei kaikkea edes muista eli jotain briljanttia unohtuu.

    • Henna Mikkilä

      Se on hyvin erikoinen kohde! Flo Kasearu on ihastuttava tyyppi, ja monipuolinen nykytaiteilija. Olemme kerran varanneet myös hänen pihasaunansa ja nauttineet siellä kaikessa rauhassa puukiukaan löylyistä. Ikimuistoinen elämys!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *