Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
Ajankohtaista,  Museo

Egyptin loisto valaisee Tallinnan

Egyptin loisto -näyttelystä on kohistu jo ennen sen aukeamista sekä Suomen Amos Rex’in että Viron mediassa – eikä syyttä! Sain mahdollisuuden kurkata näitä uskomattomia aarteita ennen näyttelyn aukeamista, ja nyt vien sinut sinne pienelle kuvakierrokselle. 

Egyptin loisto on ainutlaatuinen tuplanäyttely, joka aukeaa samaan aikaan Tallinnan Kumussa ja Helsingissä Amos Rex -museossa. Näinä matkustusrajoitusten aikoina lohduttaa, että kummassakin maassa on oma osansa tästä ainulaatuisesta näyttelystä. Ja ehkä rajatkin aukeavat ennen kun Egyptin aarteet lähtevät takaisin Torinon Museo Egizioon, jonka kokoelmista näyttelyt on koottu.

Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Egyptin loisto: miten osuva nimi!

Olen innoissani jo saapuessani Kumun aulaan, mutta iho nousee kananlihalle lähtiessämme siirtymään oppaanani toimivan Iiris Viirpalun johdolla näyttelytilaan. Sinne laskeudutaan pitkin yönsinistä porraskäytävää, joka virittää kirjojen ja elokuvien arkeologiseikkailujen tunnelmiin. Näyttelyn arkkitehtuuri toimii upeasti jo ennen kuin olen nähnyt ensimmäistäkään esinettä.

Oletko muuten kiinnostunut muistakin syksyn ja talven 2020 näyttelyistä Tallinnassa? Katso ainakin nämä kaksi herkkupalaa Fotografiskassa!

Portaikon alapäässä käännytään oikeaan ja siinä ne ovat: tuhansia vuosia vanhat faaraoiden Egyptin aarteet ensimmäistä kertaa Tallinnassa!

Myös käytävän jälkeen avautuva näyttelytila on vaikuttava. Sen suunnitelleet virolaisarkkitehdit ovat luoneet temppelimäisen salin, jonka hämärässä valaistuksessa seisoo vaaleasta puusta tehtyjä pylväsmäisiä vitriinirivistöjä. Niiden minimalistinen muoto antaa vaikuttavan taustan valokeilaan asetetuille taide-esineille. Kokonaisuus on upea!

Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Kumun näyttelyssä on esillä 200 esinettä: sarkofageja, muumioita, maagisia amuletteja, hautaesineitä ja veistoksia. Esineet kertovat muinaisten egyptiläisten maailmasta, mutta jokainen niistä on myös itsenäinen taideteos.

Oppaallani on ymmärrettävästi kiire vain kaksi päivää ennen näyttelyn avaamista, joten en ehdi uppoutua jokaiseen yksittäiseen esineeseen. Voi kunpa pääsisin tänne takaisin! Vitriineissä on hengästyttävän hienoja mestariteoksia – ja miten hyvin ne ovatkaan säilyneet. On vaikea ymmärtää, että vanhimmat näyttelyesineistä on tehty 4000 vuotta sitten.

© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Näyttelyssä on seitsemän alateemaa, joiden kautta kerrotaan faaraoiden ajan elämäntavasta ja uskosta ikuisuuteen. Esineiden ja niihin liittyvien tekstien kautta pääsee perehtymään myös siihen, miten erilaisin tavoin ja eri tarkoituksiin ihmisiä, eläimiä ja jumalia kuvattiin.

Näyttelyn esineiden taidokkuus mykistää. Siirryin vitriiniltä toiselle pudistellen epäuskoisena päätäni. Jos vaikuttavuudessa pitäisi nostaa yksi ylitse muiden, se olisi ehkä hieroglyfit: näyttelyssä on käsittämättömän hienosti säilyneitä ja konservoituja kappaleita muinaisista kuvakirjoituksista. Myös puuveistokset ja tuohiset käyttöesineet ihmetyttävät. Miten ihmeessä ne ovat voineet säilyä meidän päiviimme saakka?

Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Olen niin ällistynyt kaikesta näkemästäni, että en huomaa näyttelyn jatkuvan pilarisalin lisäksi myös pienempään, hautakammiomaiseen tilaan. Oppaani johdattaa minut sinne toisen tumman käytävän kautta. Hautaholvin kaltaisessa tilassa lepää kaksi sarkofagia ja yksi muumio. Uskomatonta, että saan ihastella näitä aarteita vain opas seuranani. Tämä on yksi hienoimpia hetkiä matkabloggarin urallani.

Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu
Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
Egyptin loisto Kumu ja Amos Rex
© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Jos olet seurannut Sooloiluja-sivustoani tiedät, että en yleensä innostu erityiskohtelusta kuten kutsuista ravintoloihin ja näyttelyihin. Tykkään haahuilla kaupungilla omia aikojani sopimatta ennalta kenenkään kanssa mitään.

Nyt oli kuitenkin aika tehdä poikkeus periaatteeseeni. Olin lähdössä takaisin Suomeen ennen näyttelyn aukeamista, joten en empinyt hetkeäkään saadessani tilaisuuden kurkata Kumun Egyptin loisto -näyttelyyn ennen avajaispäivää.

Onnittelen lämpimästi Kumua ja Amos Rexiä siitä, että ovat onnistuneet saamaan näin upean näyttelyn tänne pohjoiseen! Työ on kestänyt yli kaksi vuotta, ja lopputulos on vihdoin kaikkien nähtävillä.

© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

Entä Amos Rexin Egyptinäyttely?

Noin puolet Torinon Museo Egiziosta tulleista esineistä on esillä Helsingin Amos Rexissä. Heidän sivustonsa mukaan siellä pääsee tutkimaan faaraoiden aikakauden egyptiläisten vuodenkiertoa, maailmankuvaa, uskontoa ja valtiorakennetta sekä ihmisten käyttämiä tavallisia arkiesineitä. Näytteillä on muun muassa sandaaleja, vanhoja verokuitteja ja kuolleiden kirjoja.

Näyttelyn arkkitehtuuri on tehty Suomessa, ja sillä on myös eri kuraattori. Se voi minulta turkulaisena jäädä näkemättä, joten jos sinä käyt niin kerro ihmeessä kommenteissa millainen Helsingin näyttely oli!

Faktoja Egyptin loisto -näyttelystä

Egyptin loisto. Niilinlaakson taide taidemuseo Kumussa 10.10.2020–21.3.2021. Lue näyttelystä lisää Kumun sivuilta. Tarkista sieltä pääsylippujen hinnat ja aukioloajat.

Egyptin loisto. Viimeiset suuret dynastiat Amos Rex -museossa Helsingissä 9.10.2020–21.3.2021. Täältä voit lukea lisää Amos Rexin näyttelystä.

Torinon Museo Egiziolla on suurin muinaisen Egyptin taiteen ja kulttuurin kokoelma Egyptin ulkopuolella. Heidän sivunsa löydät täältä.

© Museo Egizio, Viron Taidemuseo Kumu

 

16 Comments

    • Henna

      Viimeistä päivää olisi ollut Tallinnassakin, mutta koska museot kiinni niin järjestävät tänään video-opastuksen kello 19.

  • Raija Åkerblom

    Nyt ei ole todellakaan jonoa näkynyt aikoihin Amos Rexissä kun on tuo etukäteislipun osto ollut jo pitempään. Taitaa tosin olla nyt suljettu, en ole ole varma.

    • Henna

      Nyt taitaa tosiaan kaikki museot olla kiinni – niin Virossa kuin Suomessakin. Aikamoisia aikoja elämme.

  • Raija Åkerblom

    Amos Rexiin täytyy ostaa lippu etukäteen. Vain siten pääsee katsomaan näyttelyn. Otetaan vzin määrätty määrä ihmisiä kerrallaan.

  • Anu

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Kävin itse eilen Amos Rexistä ja aika samanlaiselta näyttelyt näyttivät asettelultaan ja esineistöltään. Italiassa on kyllä upea kokoelma, kun siitä on riittänyt kahteen näyttelyyn samanaikaisesti laadukas ja monipuolinen kattaus.

    • Henna

      Se Italian museon kokoelma taitaa olla yksi maailman laajimmista. Hyvä idea jakaa näyttely kahtia – tosi harmi vaan, että niin monelta jää näkemättä ainakin toinen, ehkä molemmatkin. Itsekään en arvaa nyt lähteä Uudellemaalle, kun siellä on sen verran korkeat tartuntamäärät. On tämä aikamoista…

  • Tuula Nousia

    Henna, varasin lipun etukäteen. Sisäänpääsy on siten takuuvarma. Tuttavani kertoi että jonoa oli ulkona jo perjantai-iltana.

    • Henna

      Amos Rexissä tuntuu niitä jonoja riittävän – hienoa toki että ihmiset ovat niin kiinnostuneita museosta! Ennakkolippu on siis tosi hyvä ajatus.

  • Tuula Nousia

    Kävin Amos Rexissä eilen eli heti avajaispäivänä. Aivan mahtava ja tosi laaja näyttely. Amokseen oli luotu todella hieno tunnelma mm. valoin ja äänitehostein. Aion mennä toisenkin kerran. Sen verran paljon kaikkea oli että sietää katsoa kahdesti. Onneksi näyttely on auki pitkään että kaikki halukkaat varmaan ehtivät sen nähdä. Ja toivottavasti tilanne paranee niin että Kumuunkin päästäisi kohtuu ajan kuluttua.

    • Henna

      Onpa kiva kuulla tuoreita kuulumisia Amos Rexistä! Taitaa todellakin olla aika lähteä Helsinkiin päin katsomaan tuo näyttely. Se on hyvä, että sinne voi ennakkovarata lippuja, niin ei tule kohtuuttoman pituista jonotusta. Varasitko sinä ennalta?

  • Tiina Auranen

    Varmasti hieno näyttely, todella harmittaa ettei nyt pääse katsomaan kumpaakaan! Kiitos kuvista ja tunnelmista.

    • Henna

      Kiitos! Normaalioloissa en julkaisekaan juttuja vaihtuvista näyttelyistä, mutta minusta tuntui että nyt pitää tehdä poikkeus ja antaa lukijoille kuvakierroksia – nämä kun aivan varmasti jäävät suurimmalta osalta näkemättä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *